Manner-Espanja vauvan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Kohta reissuun
  • Ensimmäinen viesti
Jos vauvalle ei ole ostettu lentolippua, ei hänellä myöskään ole istumapaikkaa. Periaate on, että vauva matkustaa sylissä. Me olemme miltei aina ostaneet vauvallekin oman paikan ja kerran kokeilimme ottaa kaukalon koneeseen. Lentoemo ei antanut laittaa sitä paikalleen eikä se siihen kyllä kovin hyvin olisi mahtunutkaan. Lentäessä pätee eri lainalaisuudet kuin autoillessa, oli selitys. Kun vauvalle varattu oma paikka, ei tarvitse arpoa onko kone buukattu täyteen vai ei. Jos ylimääräisiä vapaita paikkoja on, voivat emot yrittää antaa paikan vauvallekin. Kerran näin pariskunnan joilla oli pienet kaksoset eivätkä he olleet varanneet omia paikkoja näille. heidän onnekseen kone ei ollut täynnä.Heillä oli myös kaukalot mukana, joten siinä käytäntö varmasti vaihtelee lentoyhtiön ja ehkä henkilöstönkin mukaan.

Lisäksi itse kohteesta sellaista pientä vinkkiä, että olkaa varovaisia vanhalla päätiellä kun ajatte. Tuo teidän majapaikkakin sijaitsee sen tien varrella. Liittymistä kolmion takaa puskee autoja pieniinkin väleihin ja saattaa aiheuttaa pahoja vaaratilanteita. Esim kun ajatte marbellaaan, niin nopeasti ja turvallisemmin pääsette maksullista moottoritietä pitkin mikä sijaitsee sisämaan puolella, rintarinnan vanhan tien kanssa. Varatkaa euroja mukaan tuolle tielle.

Hyvää matkaa! :flower: =)
 
Katsottiin juuri, että kivasti menee tie N340 rantaviivaa(??) pitkin. Näytti isoimmalta tieltä. Mutta onkohan se mainitsemasi vanha tie? Sisempänä näkyi menevän pienempiä teitä. Onneksi on valoisaa kun ollaan perillä, ois ikävä pimeessä lähtee suunnistamaan. Toimiikohan tuo meidän GPRS-laite siellä? Onko selkeitä opasteita?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.02.2007 klo 14:22 Florence kirjoitti:
Katsottiin juuri, että kivasti menee tie N340 rantaviivaa(??) pitkin. Näytti isoimmalta tieltä. Mutta onkohan se mainitsemasi vanha tie? Sisempänä näkyi menevän pienempiä teitä. Onneksi on valoisaa kun ollaan perillä, ois ikävä pimeessä lähtee suunnistamaan. Toimiikohan tuo meidän GPRS-laite siellä? Onko selkeitä opasteita?
Se on se vanha tie. Maksullinen tie alkaa fuengirolasta ja vie esteponaan asti. Kun ajatte malagan kentältä kohti calahondaa, fuengirolan kohdalla tulee vaihtoehdoksi kääntyä maksulliselle tielle "peage", älkää menkö sinne vaan pysykää vanhalla tiellä. Fuengirolasta marbellaan maksaa noin 6e, jos en ihan väärin muista. Toimii gprs, paikka paikoin huonosti, on kallis. Opasteet on suomalaisen silmin pienet ja huomaamattomammat, mutta kun niihin tottuu, löytää kyllä perille. Teille on varmasti annettu ajo-ohjeet holiday clubilta? Kivaa matkan odotusta ja suunnittelua! =)
 
Tosta Club Calahondasta minäkin kyselisin: Mahtaako siellä olla mahdollisuus saada vauvalle jokin nukkumapaikka? Tyyliin koppa tms? Ollaan lähdössä ens kesänä sinne, ja en ajatellu ottaa vaunuja mukaan vaan kätevämmät sateenvarjorattaat. Vauva on matkan ajankohtana 4kk. Kertokaa toki muutakin Club Calahondasta; oliko henkilökunta ystävällistä? Uimamahdollisuudet? Minkälaiset huoneet olivat? Kiitos jo etukäteen! =)
 
Me lähdemme myöskin toukokuun alussa jälleen muistaakseni 4 tai viidennen kerran Mijas Costaan.Kuten jo aiemmin kirjoitinkin niin paikka on meidän mielestä ihana.
Shoppailupaikkoja ei ole siellä kovinkaan paljon,mutta meillä on aina ollut auto sen reilut kaksi viikkoa joten olemme kulkeneet Marbellaan,Fuengirolaan jne.shoppailemaan ja myös eri rannoille.

Meillä on ollut joka kerta omata matkarattaat mukana jossa on ollut tavarkori alla johon on saanut kätevästi eväät,pyyhkeet ym.mukaan.Nyt kun poika on jo isompi eikä paljoakaan istu rattaissa,joskus huilalee kun on kuuma jne.Sillonki rattaat on kätevät mukaan,niihin saa paljon tavaraa eikä tarvitse kantaa käsissä.
Meitä on viisihenkinen perhe.

Me olemme menettäneet sydämemme Espanjalle ja ei tiedä vaikka joskus sinne muuttaisimmekin joksikin aikaa.

Meillä on perheessä 3 astmaatikko ja 2 erittäin pahaa siitepölyallergikkoa ja sen vuoksi olemme tuohon aikaan vuodesta Espanjassa,koska siellä on hyvä hengittää eikä tarvitse viettää aikaa sairaalassa.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.03.2007 klo 18:57 Florence kirjoitti:
Meidän reissu lähenee ja haluaisin vielä kysyä, että voiko Espanjassa nostaa pankkikortilla käteistä pankkiautomaatista?
:flower:
Luottokortilla jees, mutta pankkikortilla no no =) Monissa liikkeissä muuten jo viime syksynä noudatettiin sitä uutta kortilla maksamiskäytäntöä, että pin-koodi piti itse näpytellä laitteeseen. Senhän voi kiertää, mutta kaikissa liikkeissä eivät osanneet.

Oikein kivaa matkaa teille, nauttikaa! =)
 
Hei taas.

Sitä piti vielä kysymäni että tiedättekö espanjalaisten lakien kannan asiaan lapset+autoilu? Joku sanoi että sielä pitää tyyliin alle 10-v istua turvaistuimessa :eek: Meillä kun kohta 5-vuotias esikoinen, ja ollaan vuokrattu auto sieltä malagasta. Onko autovuokraamoilla turvaistuimia? Korokeita? Neuvoja kaivataan :attn:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.03.2007 klo 09:39 aadaselena kirjoitti:
Hei taas.

Sitä piti vielä kysymäni että tiedättekö espanjalaisten lakien kannan asiaan lapset+autoilu? Joku sanoi että sielä pitää tyyliin alle 10-v istua turvaistuimessa :eek: Meillä kun kohta 5-vuotias esikoinen, ja ollaan vuokrattu auto sieltä malagasta. Onko autovuokraamoilla turvaistuimia? Korokeita? Neuvoja kaivataan :attn:
Jos tiitiäisen äiti olisi paikalla, hän osaisi varmaan kertoa enemmän espanjan laista. Me ollaan kuitenkin malagasta vuokrattu auto lukuisia kertoja ja olisiko kerran yritetty vuokrata istuin auton mukana. Se kyllä onnistuu, mutta meillä ainakin istuin oli tosi likainen ja loppuunkulunut. Sen jälkeen on aina otettu omat istuimet suomesta mukaan. Suosittelen sitä samaa teillekin. Meilläkin on tänä kesänä 5 v täyttävä esikoinen =)
 
Me olemme myös ottaneet korokkeen Suomesta mukaan,kun meille kävi sama juttu kun vuokrasimme lasten istuimen ekalla kerralla niin oli tosi likainen...

Koska teidän lähtö on?Ja mihin olette menossa jos saan udella..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2007 klo 10:34 vieras kirjoitti:

Kesäkuussa lähdetään ja paikka on nimeltään Calahonda (fuengirolan ja malagan (vai marbellan?) välissä ). Onkos teillä myös matka samaan suuntaan?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2007 klo 15:37 aadaselena kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2007 klo 10:34 vieras kirjoitti:
Me olemme myös ottaneet korokkeen Suomesta mukaan,kun meille kävi sama juttu kun vuokrasimme lasten istuimen ekalla kerralla niin oli tosi likainen...

Koska teidän lähtö on?Ja mihin olette menossa jos saan udella..
Kesäkuussa lähdetään ja paikka on nimeltään Calahonda (fuengirolan ja malagan (vai marbellan?) välissä ). Onkos teillä myös matka samaan suuntaan?
Sama suunta meillä jo viidettä kertaa.Meidän paikan nimi on Mijas Costa ja on aivan Calahondan vieressä.Olemme tykästyneet paikkaan tosi paljon.Heinäkuussa olimme viimeeksi.

Käymme paljon Marbellassa,Torremolinoksessa ja Fuengirolassa.
Mijaksen kylä on myös todella kaunis ja kiva paikka.
 
Terveisiä ihanalta Espanjan etelärannikolta!

Tosi ihana loma oli B)
Lennot meni hyvin, lentoemännät ottivat mahtavasti meidät huomioon. Poikamme 8kk oli kaikkien lemppari ja hurmasi kaikki ihmiset. ESPANJASSA RAKASTETAAN LAPSIA =) Siis jopa miehet, nuoret ja vanhat, tulevat höpöttelemään ja haluavat pitää vauvaa sylissä ym. Ihania ihmisiä. Tunsin ajoittain meidät suomalaiset hieman ahdasmielisiksi.. tietysti itseni mukaanlukien. Ystäväni on asunut 3 vuotta Fuengirolassa ja nyt ymmärrän miksi hän on niin avoin ja ihana ihminen. Oli aivan eri ihminen kun palasi Suomeen.

liikennekulttuuri oli huimaa. niiden parkkeeraustaidot on uskomattomia. Ja jos ei mahdu auto johonkin, niin jätetään vaan tähän hätävilkut päällä :whistle: Ja jos ei vieläkään mahdu, niin pökkästään vähän tilaa. Onneksi meillä oli vuokra-auto, näimme tosi paljon kaikkea. Malaga, Benalmadena, Fuengirola, Torremolinos, Marbella, GIBRALTAR :) Erittäin ahdas paikka autoilla, mutta näkemisen arvoinen.

Calahonda itsessään oli aika pieni, mutta kiva. Kaikkialla siistiä, puhdasta ja leppoisaa. Hintataso tuntui ajoittain jopa kalliimmalta kuin Suomessa. Ainoa edullinen taisi olla viinit. Ja kengät ja laukut ehkä myös..

Club Marbellan asunnot olivat hyviä. Lattiat jääkylmät vielä tähän aikaan vuodesta.. Oli tuotu hieno syöttötuoli ja matkasänky kuopukselle.
Meressä ei ihan tarettu vielä uida, mutta altaissa oli lämmitetty vesi. Hassua oli se, että uima-altaan syvyys oli 2,35m. Ei pystynyt uittamaan lapsia, kun ei omat jalat yltäneet pohjaan. Sivummalla oli matala allas, mutta vesi oli jääkylmää :/

En ihmettele, että monet menevät sinne joka vuosi. Musta tuli ihan Espanja-fani ja alan heti säästämään uutta reissua varten B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.04.2007 klo 13:53 Florence kirjoitti:

Tervetuloa kotiin!

Kuten itsekin olen aikaisemmin kirjoittanut,mekin olemme olleet samoissa paikoissa monta monta kertaa kuten tekin nyt.Eikös siellä Club Marbellassa ole se lastenallas siellä sivussa?Ainakin vielä viime heinäkuussa oli.

Me olemme lähdössä kuukauden päästä ja me majoitumme Club la Rivieraan joka kuuluu samaan Crown Resort-ketjuun kuten Club Marbella jne.Kulkiko se bussi niiden hotellien väliä sekä Cabobino-beachin ja kaupan väliä?

Ymmärrän hyvin että teistäkin tuli Espanjafaneja-me olemme ollet faneja n.4-vuotta ja joka vuosi olemme siellä olleet välillä kaksikin kertaa vuodessa.Meillä kolme lasta ja samaa mieltä espanjalaisista ihmisistä,lapsirakkaita je muutenkin ihania ihmisiä.
Meille on tullut paljon tuttuja ravintoloitsijoita joissa käymme aina jne.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.04.2007 klo 13:53 Florence kirjoitti:
Terveisiä ihanalta Espanjan etelärannikolta!

Tosi ihana loma oli B)
Lennot meni hyvin, lentoemännät ottivat mahtavasti meidät huomioon. Poikamme 8kk oli kaikkien lemppari ja hurmasi kaikki ihmiset. ESPANJASSA RAKASTETAAN LAPSIA =) Siis jopa miehet, nuoret ja vanhat, tulevat höpöttelemään ja haluavat pitää vauvaa sylissä ym. Ihania ihmisiä. Tunsin ajoittain meidät suomalaiset hieman ahdasmielisiksi.. tietysti itseni mukaanlukien. Ystäväni on asunut 3 vuotta Fuengirolassa ja nyt ymmärrän miksi hän on niin avoin ja ihana ihminen. Oli aivan eri ihminen kun palasi Suomeen.

liikennekulttuuri oli huimaa. niiden parkkeeraustaidot on uskomattomia. Ja jos ei mahdu auto johonkin, niin jätetään vaan tähän hätävilkut päällä :whistle: Ja jos ei vieläkään mahdu, niin pökkästään vähän tilaa. Onneksi meillä oli vuokra-auto, näimme tosi paljon kaikkea. Malaga, Benalmadena, Fuengirola, Torremolinos, Marbella, GIBRALTAR :) Erittäin ahdas paikka autoilla, mutta näkemisen arvoinen.

Calahonda itsessään oli aika pieni, mutta kiva. Kaikkialla siistiä, puhdasta ja leppoisaa. Hintataso tuntui ajoittain jopa kalliimmalta kuin Suomessa. Ainoa edullinen taisi olla viinit. Ja kengät ja laukut ehkä myös..

Club Marbellan asunnot olivat hyviä. Lattiat jääkylmät vielä tähän aikaan vuodesta.. Oli tuotu hieno syöttötuoli ja matkasänky kuopukselle.
Meressä ei ihan tarettu vielä uida, mutta altaissa oli lämmitetty vesi. Hassua oli se, että uima-altaan syvyys oli 2,35m. Ei pystynyt uittamaan lapsia, kun ei omat jalat yltäneet pohjaan. Sivummalla oli matala allas, mutta vesi oli jääkylmää :/

En ihmettele, että monet menevät sinne joka vuosi. Musta tuli ihan Espanja-fani ja alan heti säästämään uutta reissua varten B)
Onpa kiva kuulla, että lomanne onnistui ja tykkäsitte paikasta! =) Aurinkorannikko on todella helppo ja mukava kohde lapsiperheelle. T. Toinen espanja-fani B)
 
Meillä ei korviketta käytetä/käytetty, mutta apteekit ja isommat ruokakaupat on pulvereita ja purkkeja väärällään. Nestle on siellä iso merkki ja paikallinen Hero (en varma onko Herolla korviketta). Kannattaa ehkä soittaa Nestlelle (siis Suomeen) ja kysäistä Espanjan tarjonnasta -ellei sitten joku muu täällä osaa auttaa asiassa enemmän:)
 
En ole käyttänyt korvikkeita enkä asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta erittäin vahva veikkaukseni on, että tuolta löytyy niitä hyvin. Aurinkorannikolla asuu aivan tuhottomasti brittejä ja heillähän ei ole tapana imettää lapsiaan, joten korvikemarkkinat on varmaan ihan ok.
 
Kiitos vieras ja FW :flower: Tää ketju on kyllä ollu ihan paras, on saanut niin paljon tarpeellista tietoa matkaa varten :heart:

Nyt kun tää kolme viikkoa menis vielä nopeasti että päästäis reissuun ni hyvä olis... :whistle: