Marin ja vasemmistoliitto vastustivat valmiuslain käyttöönottoa - presidentti Niinistö puuttui tilanteeseen

Yhä enemmän on mediassa tullut esiin tietoja, että Marin ja vasemmistoliitto Li Anderssonin johdolla vastustivat viimeiseen asti valmiuslain käyttöönottoa. Marin nojasi voimakkaasti THL:n auktoriteettiin ja vasemmistolle perusoikeuksien rajoittaminen oli vaikea asia, vaikka etenkin Italiasta tuli huolestuttavia tietoja koronan leviämisestä ja sen tappavuudesta. Samaan aikaan ECDC listasi koronan leviämisen estämiseksi toimia, joita Suomessa ei haluttu ottaa käyttöön.

On käynyt ilmi, että presidentti Niinistö ymmärsi asian vakavuuden ja hänelle riitti se, että valmiuslaissa mainittiin presidentti-sana. Hän ryhtyi toimiin. Muut puolueet ja Niinistö runnoivat lain läpi Marinin ja vasemmistoliiton vastusteluista huolimatta. Marinin kokemattomuus näkyi mm. A-Studion haastattelussa, jossa Damström tivasti useaan otteeseen, miksi Suomen toimet ovat lievempiä kuin ECDC:n suosittelemat. Marin vetäytyi täysin THL:n auktoriteetin taakse. Viime viikonloppuna THL. käänsi kelkkansa ja yleinen paine sekä muiden puoueiden painostus sekä presidentin voimakas väliintulo sai pääministerin suostumaan valmiuslain käyttöönottoon.

 
vierailija
Pääministeri halusi rajoitusten pohjautuvan tietoon. Tämä ei tietenkään kaikille kelpaa. Mitäs se tieto on verrattuna politikointiin?
Jos tietopankki THL kusee, ei se kai ole politiikon vika? Jos korona olisi laantunut, pääministeriä ja vasemmistoliittoa olisi syyllistetty siitä, että ajoivat Suomen turhaan konkurssin partaalle. Tämä politikointi ja sillä leveily sataa ainoastaan muiden puolueiden laariin, silloin, kun politikointia haetaan.
 
vierailija
Pääministeri odottaa vastaukset muilta miten toimia. Tässä tapauksessa THL oli hänen ohjekeskus.
Omaa harkintaa ja järjenkäyttöä ei ollut.
Kumma mitem presidentti ymmärsi tilanteen ja onneksi puuttui peliin.
Tutki asiaa kun Marin oli itse lentänyt ulkomaille kissanristiäisiin.
Toivottavasti nämä kaksi erotetaan virastaan. Ovat liian isolla hiekkalaatikolla taitoihinsa nähden nyt punaamassa huuliaan.
Ja mitä tulee ohjeistukseen...oli kyllä jo ohjeistettu ECDCn taholta sulkemaan koulut, mutta eihän siitä välitetty kun THL sanoi toista.
Marin, Anderson ja THL johto kaikki pihalle ja vaihtoon.
 
vierailija
Suomessa on oltu liian innokkaita rajoittamaan ja liiallisessa paniikissa. Kun tämä kaikki on ohi, tulemme huomaamaan että tuhosimme yhteiskuntamme vuosikausiksi eteenpäin. Finanssikriisin jäljiltä menetimme jo yhden vuosikymmenen talouskasvun ja tämän seurauksena toisen. Lapsemme maksavat laskun. Ei ollut sen arvoista.
 

Yhteistyössä