Marraskuiset 2018

Viestiketju alueella 'Odotusaika' , aloittaja Miukuliisa, 20.02.2018.

  1. Miukuliisa

    Miukuliisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2014
    Viestejä:
    42
    Saadut tykkäykset:
    6
    Täällä ei ole tällaista ketjua kai vielä. Minulla on la loka-marraskuun vaihteessa, plussasin pari päivää sitten. Esikoinen piti häätää yksiöstään kun meinasi viihtyä niin hyvin siellä joten marraskuulle menee varmasti tälläkin kertaa. En ole tällaisia tehnyt aiemmin joten haluaako joku alkaa moderaattoriksi? Voin toki itsekin olla. Ja kivempi olisi keskustella facebookissa eli kun muita ilmoittautuneita on tarpeeksi niin perustetaanko ryhmä? Olen 39-vuotias toista lasta odottava ja synnytyssairaala on KYS. Sain keskenmenon viime vuoden lopulla ja varovasti yritän olla intoilematta vielä liikaa!
     
    #1
  2. Sonde

    Sonde Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.05.2014
    Viestejä:
    177
    Saadut tykkäykset:
    19
    Hei. Minä kans plussannu ja la ois just loka-marras vaihteessa. Harkitsin ja aattelin liittyä tähän keskusteluun lokakuun sijaan.

    Eka nla varattu :) myös varaan yksityisen ultran. Oli ekassa helpotus kun hoitaja kertoi, että kaikki näytti ultrassa sille et keskenmenoa ei tarvinu edes miettiä. Kyllä tää tuntuu oudolle, ei yhtään raskaana olevalle :LOL:
    Keskustelun ylläpitäjäksi minustakaan ei ole :unsure:
     
    #2
  3. Miukuliisa

    Miukuliisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2014
    Viestejä:
    42
    Saadut tykkäykset:
    6
    Kiva kun tulit tänne :love:! Meitäkin alkaa tulemaan siis tännekin. Minä en ole vielä varannut neuvolaa. Soitin tänään neuvolaan ja sain ajan varhaisultraan. Kkm:n jälkeen vuotelin 2 kk lähes päivittäin ja sain keltarauhaskuurin ja nyt tarkistetaan mikä tilanne on. Ootko @Sonde mistä päin? Mikä rv? :)
     
    #3
  4. pampulax

    pampulax Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.01.2014
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    9
    Varovasti tulen kurkkimaan tätä ketjua. Menkat myöhässä 4vrk. Testin tein sunnuntaina, negaa näytti. Nyt en oo uskaltanut testata ollenkaan. Menkkajomotuksia mahassa, mutta ei menkkoja näy eikä kuulu:eek: Marraskuussa oli keskenmeno ja siitä asti yritetty uutta raskautta. Laskettu aika olis lokakuun loppu, mut mulla menny edelliset reilusti yli, joten tätä ketjua haaveilen:love:
     
    #4
  5. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    Mä siirryn myös tänne lokakuisista kun olen itse ihan alussa vasta niin tuntuu 7-9 viikkoisten jutut kovin kaukaisilta vielä. Mulla siis pitkä kierto ja nyt viikot 4+ jotain vaikka virallisen laskurin mukaan olisikin 6+ jotain. Marraskuulle menee kuitenkin todellisten laskujen mukaan mahdollinen laskettu aika.

    @pampulax Toivotaan että plussa tulisi! Tuo on kyllä niin piinaavaa aikaa. Mulla keskenmeno kesäkuussa, eli voin jotenkin ainakin kuvitella sen tuoman lisäjännityksen. Oletko tehnyt uutta testiä?

    Onpas meitä muuten monta keskenmenon kokenutta täällä :(

    Minustakaan ei ylläpitäjäksi ole mutta voidaanhan me mennä ainakin alkuun ihan näinkin. Nyt ollaan vielä ainakin kaikki niin samassa kohtaa ennen kuin kuukausi etenee. :) Mulla myös mahdollinen laskettuaika loka-marraskuun vaihteessa. Toinen lapsi ja kolmas raskaus kyseessä.
     
    #5
  6. pampulax

    pampulax Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.01.2014
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    9
    @pikkutakkutukka ajattelin huomenna testata. Mullakin on ollut nyt pitkä kierto(34pv), koska imetän taaperoa(1v8kk).
    Ei uskalla ajatella yhtään mitään, ei edes toivoa:unsure: Ollaan menty koko ajan ilman ehkäisyä, taaperon syntymästä saakka. Toki mulla on paljon lapsia ennestäänkin, mutta on paljon keskenmenojakin:unsure:
     
    #6
  7. Miukuliisa

    Miukuliisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2014
    Viestejä:
    42
    Saadut tykkäykset:
    6
    @pikkutakkutukka minä tulin kans tänne Marraskuisiin juuri sen takia kun tulee semmonen epätoivoinen olo jos muut lokakuiset jo käy kohta nt-ultrassa ja itse on vasta alkutekijöissään. Ja samaa se on sitten koko raskauden ajan. Itse olin esikoisen kanssa siinä tilanteessa kun la loppukuusta. Olen ilmeisesti kärsimätön luonne! :whistle:
     
    #7
  8. Sonde

    Sonde Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.05.2014
    Viestejä:
    177
    Saadut tykkäykset:
    19
    Aattelinkin et oiskohan tänään jo tullut lisää marraskuun plussia :)

    Aiemmin tuntui hassulle ku osalla saatto olla 1.5kk ikäinen vauva ja toiset vielä raskasana :D yks kuukausi on raskaana ollessa pitkäaika.
     
    #8
  9. kiramiu

    kiramiu Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    22.02.2018
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    3
    Varovainen tervehdys täältäkin. Muutamana päivänä tehty plussatesti mutta viiva on vielä pelottavan hentoinen, hieman kuitenkin päivä päivältä vahvistunut. Takana edellisessä kierrossa kemiallinen raskaus, sitä edellisessä keskenmeno 8+6. Toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo! Meillä on jo monta lasta ja pari keskenmenoakin vuosia vuosia sitten, mutta iltatähteä lähdettiin vielä puuhaamaan.
     
    #9
  10. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    Tervetuloa mukaan @kiramiu ! Näköjään monilla meistä vähän epätavallisia raskauksia takana. Kiva kun saa vähän vertaistukea. Ymmärrän täysin tuon viivoista huolehtimisen oli raskaus sitten mones tahansa. Tiedätkö milloin ovulaatiosi oli, jos vaikkapa myöhäisen ovulaation takia on vielä hailakat viivat?

    Onko teillä muilla kovasti oireita? Mulla lähinnä väsymys, mutta jotenkin ressaan kaikki yöt eli se voi johtua ihan siitäkin :rolleyes:
     
    #10
  11. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    Katsoinpa hei muuten äsken että keskenmenon todennäköisyys laskee melkein 10% yksikköä viikossa näillä main missä monet ehkä meistä ovat eli vk 4-5 välillä. Ei nyt ihan mutta puolentoista viikon päähän kun selviää niin numerot alkaa olla jo vähän lupaavampia! (y) Olettaen siis että joku nyt edes kyydissä on, sekin vielä! :oops:
     
    #11
  12. Miukuliisa

    Miukuliisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2014
    Viestejä:
    42
    Saadut tykkäykset:
    6
    @kiramiu tervetuloa :)! Millainen tuo kemiallinen raskaus oli? Oliko siinä haaleat viivat koko ajan, miten se huomattiin että oli kemiallinen? Mulla jäi se edellinen kkm niin inhottavana kokemuksena että kaikki mahdolliset variaatiot oon käynyt jo läpi. Päätin tänään että esikoisesta kun tein vain yhden testin, digitaalisen viikkonäytöllisen niin lopetan noiden liuskatestien tekemisen, se tuottaa vaan stressiä kun niitä analysoi. Esikoisen aikaan en uskaltanut edes tehdä muita kuin tuon digitestin enkä lähteä viivoja tulkitsemaan. Tyydyn siis noihin 15 testiin mitkä oon tehnyt ja haaleat viivat niissäkin oli mutta tilanteen näkee sitten varhaisultrassa.

    Mulla on raskausoireita vielä vähänlaisesti. Mahaa välillä juilii tai puristaa, huimaa joskus, kiukututtaa herkästi ja väsyttää.
     
    #12
  13. pampulax

    pampulax Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.01.2014
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    9
    Tein äsken testin ja sain kaks viivaa tikkuun!!:love: Hailu viiva, mutta silti! Jos menkkojen mukaan mennään, niin la olisi 27.10. Oviksen mukaan 30.10. Mulla on ollut myöhäinen ovis joka kierrossa. On tainnut tärppi käydä tosi lopussa kiertoa, koska viikonloppuna ei näkynyt mitään herkissä testeissä ja nyt haalea viiva:eek:
     
    • Tykkään Tykkään x 2
    • List
    #13
  14. kiramiu

    kiramiu Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    22.02.2018
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    3
     
    #14
  15. Sonde

    Sonde Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.05.2014
    Viestejä:
    177
    Saadut tykkäykset:
    19
    @pampulax , hienoa :love:

    Mulla ei oiretta. Pari kertaa tullut "pahoinvointiaalto", kestää maks.30min ja olo vaihtelee sen aikana. Rinnat välillä herkkänä, ei koko ajan. Ei mitään kipuja tai oiretta vatsan alueella.

    Esikoisen kans en tehny ku 2 testiä, kun viiva levähti samaten punasemmaksi ku kontrolli. Nyt oon monta päivää testaillu ja ei oo tullut yhtä vahvaa ku kontrolli, seki huolettaa tän oireettomuuden lisäks :oops:
     
    #15
  16. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    6A0E6F09-C8F2-4B8D-A5F1-63E698F09A07.jpeg @Sonde varsin samat fiilikset tuon viivapanikoinnin suhteen! Oon koittanut pitäytyä joka toinen päivä testaamisessa, mutta välillä siitäkin lipsuu. Nyt oli hiukan vahvistunut viiva edellispäiväseen ja olenkin tietty paniikissa että onko tarpeeksi. Voi huoh, tulee vielä pitkät, ööö... 2 kk ennen 12 vko rajapyykkiä :whistle:

    Kauankos sulla muuten on edellisestä raskaudesta?
     
    #16
  17. voittamaton

    voittamaton Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2016
    Viestejä:
    377
    Saadut tykkäykset:
    135
    Kai minäkin uskallan pikkuhiljaa siirtyä tänne höpöttelemään. Sain ensimmäisen plussan testiin tiistaina, silloin oli dpo12 ja digikin näytti raskaana 1-2. Tänään testailin vielä uudelleen eli dpo15 ja nätti viiva tuli, joskaan ei vieläkään yhtä vahva kontrolliviivan kanssa. Seuraavan kerran testailen vasta joskus ensi viikolla.

    Ollaan miehen kanssa yritetty lasta yli vuosi ja lapsettomuushoidoissa mun pcos'n takia ehdittiin olla 11kk kunnes nyt tärppäsi ja tämä tuleva lapsi olisi molemmille ensimmäinen. Hirmuisesti pelottaa meneekö kaikki hyvin vai ei, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    LA olisi 1.11 oviksesta laskettuna ja varhaisultraankin sain jo ajan 19.3. Ootteko soitelleet vielä neuvolaan? Ite ajattelin soittaa ensi viikolla kun näen onko viivat vielä vahvistuneet.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #17
  18. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    Tervetuloa! Mennään ihan samoissa päivissä :LOL:

    Ja tässä vaiheessa jo onnea ihan valtavasti! Oliko tämä myös ensimmäinen alkanut raskaus? Voin uskoa että tuo pitkä yritys tuo vielä ihan uuden jännitysmomentin tähän alkuun. Ollaan kuitenkin jo plussan puolella eli muistaakseni lähes 80% todennäköisyys onnistuneeseen raskauteen tässä kohtaa. Toki siellä on myös se toinen prosentti, mutta ei ajatella sitä :unsure:

    En ole varannut vielä neuvola-aikaa tai mitään, sain kyllä ajanvarausluvan varhaisultraan edellisen raskauden keskenmenon vuoksi mutta ajattelin myös vasta ensi viikolla tilailla jos nyt viikonlopusta ensin selvitään!

    Mukavaa kun alkaa olla porukkaa jo täällä. Ei tarvi ihan yksin panikoida :)
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #18
  19. voittamaton

    voittamaton Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2016
    Viestejä:
    377
    Saadut tykkäykset:
    135
    @pikkutakkutukka ai mennään samoilla päivillä! Mun tän päivän viiva oli suunnilleen saman vahvuinen kuin sun alimman testin viiva, onko se tänään testattu? :)

    Kiitos onnitteluista ja samat sanat! Ja pahoittelut keskenmenosta :( Tämä on ensimmäinen alkanut raskaus, oon tässä nyt menneet kolme päivää ihmetellyt mitä saa syödä ja apteekissakin ramppasin jo kertaalleen kun en tiennyt saako silmätippoja käyttää (ei muuten saanut, sain jotkut suolatipat tilalle).

    Tuo keskenmenoprosentti pelottaa kovasti ja siihen päälle sitten kohdun ulkoiset ja tuulimunat. Yritän ottaa päivän kerrallaan ja oon jokaisesta selvitystä päivästä onnellinen. Nyt kun selvitään viikonlopusta vielä niin voidaan soitella ne neuvolat :ROFLMAO: Kerro sitten, että mihin päivälle sait varhaisultran! Kiva jännittää onko meillä samoihin aikoihin ultrat :whistle:
     
    #19
  20. TeAnau

    TeAnau Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    31.12.2012
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Varovasti osallistun keskusteluun. Tein aamulla positiivisen testin, la olisi 30.10.
    Meillä on lapsettomuushoitoja taustalla, yli kaksi vuotta yritetty toista lasta. Tosin tämä on luomuplussa. Joulukuussa oli keskenmeno rv8.

    En pysty vielä yhtään ajattelemaan, että tämä tulisi syliin asti, mutta onnellinen fiilis plussasta ylipäänsä.
     
    #20
  21. pampulax

    pampulax Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.01.2014
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    9
    Voisin tehdä suljetun, salaisen fb ryhmän meille. Onko muille ok?
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #21
  22. pikkutakkutukka

    pikkutakkutukka Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.10.2017
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    41
    @voittamaton tänään tein joo aamupäivästä. Olin aamulla päättänyt etten testaa mutta eihän se sitten kauaa pitänyt :D

    @TeAnau tervetuloa ja onnittelut sinulle! Hienoa, että saitte toisen raskauden aluille noinkin pian keskenmenon jälkeen. Vaikkakin pelot tietty varmaan vaan entistä pahemmat kun vanhat muistot takaraivossa :unsure: Sormet ja varpaat ristissä nyt seuraavista viikoista selviämiseen sinullekin (y)

    @pampulax Mulla ei ainakaan mitään ryhmää vastaan! Tosin itse en vielä halua mukaan, tiedä vaikka sattuisi olemaan tuttuja niin tyydyn vielä tähän anonyymiin kirjoitteluun. Kiva kuitenkin jos jaksat perustaa!:)
     
    #22
  23. Miukuliisa

    Miukuliisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2014
    Viestejä:
    42
    Saadut tykkäykset:
    6
    @pampulax sopii! INHOAN tätä Kaksplussan sivustoa kun tämä on niin hirveä käyttää.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #23
  24. Larbo79

    Larbo79 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    23.07.2016
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Varovainen heippa täältä myös. Aamulla tehty testi johon piirtyi haalea viiva. La olis 1.11. Tosin vievi en uskalla hirmuisesti iloita saati ajatella noin pitkälle. Pitää malttaa odottaa ja tehdä uusi testi viikonloppuna ja toivoa että viiva vahvistuisi.
     
    #24
  25. pampulax

    pampulax Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.01.2014
    Viestejä:
    37
    Saadut tykkäykset:
    9
    Tein ryhmän fb:n puolelle. Ryhmä on salainen, joten se ei näy kenelläkään ulkopuoliselle, eikä sitä löydy hakemalla.
    Ryhmään tulijat, laittakaa minulle yksityisviesti tätä kautta, jossa linkki/tuntomerkit teidän fb profiiliin. Lisään teidät kaveriksi, jotta voin liittää salaiseen ryhmään. Kun olen liittänyt, poistan teidät kavereista.
     
    #25
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti