Marraskuiset 2018

Jaahas. Meillä oli tänään rakenneultra, kaikki kunnossa. Pieni poika siellä köllötteli. Ihana, imeskeli varpaitaan. Nyt vaan kasvetaan ja odotellaan, painoarvio oli tänään 391 grammaa eli siro tyyppi kuulemma mut näihin viikkoihin normaali (21+2).

Ostin eilen ensimmäiset vaatteet vauvalle, kun poikkesin kirppiksellä. Siellä oli ihan uusiakin vaatteita pienellä hinnalla myynnissä. Yritin myös eilen alotella vähän listaa kaikesta hankittavasta. Ei oikeen vaan tiedä mitä kaikkee sitä oikeesti tarvis. Ens viikolla pääsen tilaamaan sen äitiyspakkauksen, niin sit nään mitä kaikkee siinä tulee. Jotenkin kauheen vaikee hahmottaa, että minkä kokoisiin vaatteisiin semmonen pieni oikeesti puetaan? Tuntuu ne isommatkin koot niin pieniltä.

Oireet on täällä väistynyt kivasti. Jaksaa vähän jo puuhastella. Ainut mikä vaivaa niin on tuo alaselkä, tuntuu kauheen jäykältä ja aralta. Yövuoroja en taida enää alkaa tekemään, kokeilen vielä heinäkuussa muutaman, mutta sitten taidan jättää ne. Ei vaan huvita yhtään kun palautuminen on niin huonoa nykyään.

Mites muut, osaisitteko neuvoo noissa vaunuasioissa? En yhtään tiedä minkälaiset olis hyvät. Asutaan maalla, paljon hiekkateitä ja talvella ehkä huonosti hoidettuja. Pitäis saada näppärästi autoon pakattua ja kulkemaan mukaan. Ite en nää tarpeelliseks, että pitäis se turvakaukalo sopia vaunuihin. Yritin netistä alustavasti kattella, mutta vaunutarjontaa on aivan älyttömästi. Menee pää pyörälle. :D

Voikaahan hyvin.

Kaapoli + vompatti
 
Marraskuiset 2018:

31.10
Sonde
/ 31 / toinen
oiliolivia / 34 / toinen / SEKS
pikkutakkutukka / 2.
Himskatti / 25 / ensimmäinen / NKL


1.11
voittamaton
/ 26 / ensimmäinen / TYKS
noommi / 26 / eka / KYS
Pocahontas- / 31 / ensimmäinen / NKL

2.11
Jesunasu
/ 25v / toinen / SATKS
Happiness89 / 28 / ensimmäinen / Oys

4.11
Tintarella / 30 / 2. / NKL
minimustikka / 27 / toinen / JS
Triple82 / 35 / NKL

5.11
nanuska
/ 34 / kolmas / nkl
Idrisni / 32 / toinen / Tays
Aurinkotaivas / 33 / ensimmäinen / tays
Ninnukka+ / 33 / ensimmäinen / nkl


6.11
Starangel / 36 / 3 / JS

7.11
Paukku_2018 / 30 / ensimmäinen / HYS
hennap / 22 / eka / OYS
Kaapoli / 25 / 1. / TAYS

8.11
Susa.s
/ 32 / neljäs / Js
Missuli / 24 / ensimmäinen / PHKS
rosas / 29 / kolmas / TYKS


9.11
haaveistatotta
/ 26 / Toinen / KSKS
Hentukkainen / toinen / 24 / KYS
oinas-84 / kuudes

10.11
M0mmy
/ 27 / toinen / tays
Milkaliina / 31 / viides / JS

12.11
Jonsu- / 34 / toinen / KYS

14.11
ena--
/ 31 / neljäs / Espoon sairaala

15.11
ijomeo
/ toinen / 27 / OYS
maximus / 37 / 2. lapsi / Espoon sairaala
Moonastiina / 27v. / ensimmäinen / KYS
Nadine88 / 30 / eka / SATKS
ruusupuska / 32 / esikoiset

16.11
Nemonino
/ 24 / ensimmäinen
Johku5 / 33 / kolmas / K-HKS
mimako / 26v / ensimmäinen / K-SKS

17.11
Farfallallaa
/ 35v / kolmas / NKL
Kallio89 / 28 / 1. / TAYS
Pallero_83 / 34 / ensimmäinen / OYS

18.11
Eevariina81
/ 36 / 3. / Nkl
SHAM93 / 24v / ensimmäinen lapsi / OYS

21.11
Sarp
/ 24 / 1.&2. / NKL

22.11
Iituliina25
/ 25v / ensimmäinen / kys

23.11
lohe
/ 34 / kolmas / JS
Mangolassi / 35 / neljäs / TYKS

24.11
erke
/ 28 / ensimmäinen / JS

25.11
Muftikka
/ 29 / kolmas / SATKS


28.11
Aurorials
/ 29v / esikoinen / TAYS tai K-HKS

29.11
Kirsikkapuunlintu
/ 23 / ensimmäinen / P-KKS

30.11
kieloneiti
/ 32v / toinen lapsi / NKL


Tiedot muodossa:
laskettu aika / nimimerkki / ikä /monesko lapsi / synnytyssairaala / tuleva ultra / neuvola. Muutokset ja puuttuvat tiedot PUNAISELLA värillä. Kaikkia tietoja ei ole pakko ilmoittaa.


Synnytyssairaalat:
E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Heippa pitkästä aikaa!

Täällä tänään myös rakenneultra ja kaikki oli hienosti. Meille arvioitiiin tyttöä tulevaksi :love: Oli nyt 20+1 382g, joka kuulemma normaali. Oli kiva päästä kurkkimaan menoa. Hauskasti näkyi mm maiskuttelu ja sormet sitten suuhun ajautuivatkin.

Onneksi kaikki oli hyvin, nyt voi rauhassa jäädä lomille odottelemaan pienen kasvamista. Vaikka on tämä maha jo nyt melkoinen!!

Maximus 20+1
 
@Kaapoli Suosittelen erittäin erittäin lämpimästi ilmatäytteisiä renkaita! Meillä Briot, jossa ensin synteettiset renkaat. Ensimmäisten lumien tultua huomattiin, että kerää lumet pyörien ympärille -> pyörät kuin monsteriauton pyörät vähän matkan jälkeen. Ilmatäytteiset ei kerää lunta samalla tavalla (y) Ja siis maaseudulta itsekin :love:

Täällä myös tyttöä lupailtiin kahdessa eri ultrassa eli ehkä uskaltaa jo luottaakin, kun toisen ultran eri päivänä teki erikoislääkäri :love: Onnen sekaisin tuntein saa veikka pikkusiskon, wow. Tästä alkaa nimitaisto isännän kanssa kun olen niin Hilla -nimen kannalla :X3::ROFLMAO::love:
 
Mekin saatiin miehen kanssa alustavasti päätettyä nimi. Vielä pidetään takaporttina sitä, että jos vauva ei yhtään näytäkkään nimeltään syntymän jälkeen, niin varalla on muutama muukin ihan kiva nimi. Aika helposti syntyi etunimi ja toinen nimi kombo mihin molemmat ollaan tyytyväisiä :)

Vaunuiksi meille valikoitui Britaxin Smile 2, haettiin liikkeestä viime viikolla ja koottiinkin ne jo valmiiksi. Samaan pakettiin kuului turvakaukalo, telakka ja muuta pienempää tilpehööriä. Tärkein valintakriteeri meillä oli, että vaunut saa näppärästi kasaan ja mahtuvat myös pieneen autoon hyvin. Lisäksi noi miellytti eniten silmää joten valinta oli lopulta helppo :D

Täällä odotellaan kelaneuvolakäyntiä joka on keskiviikkona. Muuten ei raskausrintamalla pahemmin mitään, olo on suht hyvä nyt kun saa lomailla ja ottaa rennosti.

voittamaton ja maissintähkä 22+4
 
Täällä käytiin viime yönä päivystyksessä. Vasen jalka oli ollu kipeä koko päivän eikä särkylääkkeelläkään helpottanut. Vuosia sitten on ollut syvä laskimotukos ja pelkäsin saman vaivan uusiutuneen. Sain sit samalla rannekkeella kaikki huvit ja jalan ultrauksen. Onneks oli kaikki ok, lääkäri epäili iskiaskipua. Hb näyttää raudansyönnistä huolimatta vaan tippuvan, täytyy siitä kysellä ens viikolla hoitajalta tarkemmin.
Muuten mennä porskutellaan normaalisti.
 
@Mangolassi onneksi kaikki oli kunnossa! Onko olo nyt ok vai jäikö kipu? Itsellä ei ole ollut mutta olen ymmärtänyt että iskiaskipu voi olla todella lamauttavaa. Tsemppiä!

Meillä ei olla vielä päästy nimiasiassa järin pitkälle, mutta esikoisen nimikin löytyi melko helposti. Hän on poika ja meillä oli silloin mietittynä tyttönimiä valmiiksi jos olisi ollutkin tyttö. Ehkäpä kaivamme esiin ne vaihtoehdot ensin ja tunnustellaan, josko joku niistä tuntuisi edelleen hyvältä :D
 
Meillä oli viikko sitten rakenneultra. Selkeä poika siellä imeskeli peukaloa ja esitteli kikkeliään :ROFLMAO: painoarvio oli 342g rv 20+0. Kuulemma keskikokoinen. Kaikki rakenteet oli kunnossa. Hiukan piti sulatella kun itellä oli niin tyttöolo mut nyt oon jo tottunut ajatukseen. Vaatteita oon ostellut hiukan ja huomenna käyn hakemassa ison ikeakassillisen 25€:lla ja hoitopöydän kun käytettynä löyty just se mikä oltas muutenki ostettu:whistle:

Me tilataan saksasta gessleinin vaunut ja eilen keksin että ratasosa voi hyvin olla hiukan riisutumpi malli niin hintaa tulee noin 500€ ja menee sit pidempään rattaina näppärän kokonsa vuoksi.
 
Kivut on onneks helpottanut, mutta sellasta puutumista tuntuu reisissä päivittäin. Jonkun verran on myös supistuksia. Yleensä just työpäivän jälkeen. Ne on sellasia et mahaa kiristää, mutta ei satu yhtään ja helpottaa nopeasti. Kuulemma normaalia tässä vaiheessa.
Me on saatu nimet hiottua jo jokin aika sitten. Kaikilla lapsilla on kaksi nimeä, jotka alkavat samalla kirjaimella, mutta jokaisella eri kirjain. Tätä samaa kaavaa noudattaen saa kaksosetkin nimensä. Tosin heidän nimensä tulee alkamaan samalla kirjaimella.
Ja oon shoppaillu torissa ja kirppiksillä. Löysin supersöpöt mobilet kummallekin torin kautta. Sittereitä oon jäänyt miettimään, että millaiset sitä sitten hankkis...
 
Olin nyt ultrassa neljättä kertaa, koska meidän vauvalla on se gastroskiisi, Tyksissä seurataan vauvan kasvua (reikä mahassa, reiästä tulee suolta ulos). Kuitenkin hyvin oli tänään rakenneultrassa kasvanut ja kehittynyt, lastenlääkäri oli tänään kertomassa vauvan hoidosta syntymän jälkeen. Ensin operoidaan vatsaan ne suolet ja sitten menee teho-osastolla jonkin aikaa siihen, että suoli lähtee toimimaan kuten kuuluu.

Ensin näytti tytöltä, mutta tänään varmistui että meille on tulossa kolmas poika, isommat 10 ja 6v.
Veljessarja jalo niinkuin sonnikarja, hih. Minulla on itselläkin kolme veljeä ja kului aina ruokaa Isoja Määriä. Tosin nää meidän pojat on aika eri-ikäisiä, et ei oo kolmea teiniä esim. samaan aikaan.

Olen ihaillut miten reippaita täällä on oltu kaikissa vauvaa koskevissa hankinnoissa, ite olen ihan saamaton, tosin meillä on ennestäänkin vauvalle valmiina jotain (aikaisemmat kesävauvoja niin liian "kevyitä"/lyhythihaisia pienimmät vaatteet), paljon olen ehtinyt jo laittamaan kiertoonkin. Vaunut pitäisi hankkia.

Hankintojen sijaan minulle iski täs kesälomalla remonttikärpänen vanhassa talossamme: sitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, olen kai tulossa hulluksi! Pientä pintaremonttia (esim.lankkujen maalaus) samalla kun järjestämme huoneet uusiksi, jotta mahdumme asumaan suht pienessä talossa.
 
Viimeksi muokattu:
Heips!
Toivottavasti mangolassin jalkakivut helpottuvat jo! Ja jospa muutkin saataisiin viettää mukavaa keskiraskautta. Itselläni se on onneksi toistaiseksi sujunut hyvin. Pientä kipua välillä alavatsassa, kuulemma venymistä ja liitoskipuja tms. Mutta levolla lähtevät, eivätkä ole kovin pahoja edes. Alaselkä meinaa välillä kipeytyä ja yksi päivä oli noidannuoli alaselässä. Tänään voisin kyllä varata ihan vaikka hierojan ja kiinnittää muutenkin huomiota selkään ja sen jumppaamiseen. Olen pitkäselkäinen, joten ei tullut yllärinä nämä vaivat.
Mutta meilläkin oli keskiviikkona rakenneultra, ja pienestä poikaolosta huolimatta meille tulee tyttö! :love::) painoarvio oli 21+0 tasan 400g, kuulemma juuri keskiarvo. Kaikki oli siellä hyvin ja potkus vaan voimistuu joka päivä, ihanaa :)
Kiva kuulla teidän hankinnoista. Meille siis ensimmäinen lapsi ja kaikki vielä uutta. Edelleenkin olen tehnyt vain vähän vaatehankintoja. Vaunut varmasti vaikein ostos, mutta eiköhän ne jostakin löydy. Nyt asutaan tokassa kerroksessa, ja ei ole hissiä.. Siksi mietin että pitääkö olla kannettava joku vaunukoppa vai mitä.. Muutosta haaveillaan, mutta ei ole löytynyt hyvää asuntoa. Onneksi tähänkin mahtuu vauva ihan hyvin :) Onneki on vielä aikaa, vaikka nopeesti se aika saattaa kyllä hurahtaa kun lomat on ohi ja sit aikaakin vähemmän...
 
Mekin asuttiin ekan vauva aikana 2.krs ilman hissiä ja itse koin sen todella rasittavana. Vaikka vaan yhdet portaat niin joutui kaikki tavarat roudaa yksitellen ylös ja alas lähtiessä ja tullessa. Vaunut eka, vauva sitten ja loput tavarat/kassit. Ainaki siis 3 eri reissua lähtiessä, ja toiset 3 tullessa. Sen takia kuljin mielummin autolla, kun tarvi vaan koppa käteen ja laukku toiseen.

Suosittelen hissillistä taloa. En osannut kuvitella kuin ärsyttävää tuo oli. Ja tosiaan tavarat jäi hetkeksi yksin alas, periaatteessa varastamisen mahdollisuus jos iso talo ja vilkas liikenne. Tämä siis kun oli päivät yksin vauvan kans. Toki ihmiset on erilaisia... :rolleyes:

Nyt onneks oma talo maan tasalla.

Täällä kaikki normisti. Hirvee hikoilu ja kuorsaus/hengenahdistus tullut helteiden myötä :confused:
 
Huhhuh. Mites muut jakselee helteellä? Ei sais valittaa, mutta...vähän tuskallista meinaa olla. Mietin, et onneks ei oo loppuraskaus ihan vielä, kuulemma tuskallista tämmösillä ilmoilla... :D

Mä jouduin töistä saikulle, kun mun alaselkä ei meinaa kestää. Välillä todella kivulias, ei aina meinaa päästä kävelemään. Nyt on tällä viikolla alkanut pahentua myös vasemman nivusen kipu.. mietin, että voiko nää olla niitä kuuluisia liitoskipuja jo? Kiva, jos loppuaika menee näissä oloissa..
 
No joo, huh hellettä! Sunnuntaina viimeksi meinasi taju lähteä töissä... Näihin lämpötiloihin kun yhdistää matalat verenpaineet, niin haasteita riittää.

Meillä oli rv 24+1 viimeisin lääkärikäynti tän radin vuoksi. Vauva oli ainakin toistaiseksi ihan keskivertokokoa, 720 grammaa :) Ja pitkäsäärinen! Mistä lie perinyt, ei multa ainakaan. Jos jotain hyvää tässä radissa on niin se, että pääsee joka kuukausi ultraan vauvaa ihastelemaan. Nyt aloitettiin insuliinitkin viimein, ja sokerit on ainakin pari päivää pysyneet aisoissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Sonde
Tällä viikolla alkanut tosissaan ahdistaan tää helle kun ei pääse muualle ku autoon pakoon! Tänään lähdin muka isoon ostoskeskukseen siinä ilmastoinnin toivossa, niin ei minkäänlaista. Myyjät sano et heillä on vain tavallinen ilmanvaihto, ei ilmastointia. Kuitenkin 3v sit valmistunut rakennus.

Kiersin muutaman liikkeen vauvanvaate ale mielessä, mut ei ollut aleja enää enkä voinut yhtään keskittyä, ei ajatus kulje jne.
Onneks edelliseltä on vaatteita niin ei tarvi kaikkea etsiä/ostaa.
Nyt oikeestaan puuttuu vaan autoon istuin/koppa.

Oon nyt viime päivinä, tai öisin paremminki, alkanut etsiin netistä synnytystietoa. Jotenkin tuntuu hurjalle et viimestä kolmannesta viedään. Oon käynyt omassa mielessä ekaa synnytystä läpi yms.ja oon nyt saanutkin pelkopolille keskusteluajan. En oo ekaa jotenki käsitellyt mielessäni ja se on sivuutettu, ja nyt huomaa kuin olisi kova halu puhua siitä ja käydä läpi.

Onko muilla vielä synnytys mielessä?
 
Pitkästä aikaa eksyin tälle sivulle.. meillä viimeinen kuukausi on mennyt melkoisessa sumussa.. viimeksi kirjoitellessani olin menossa rv19 normi neuvola lääkäriin.
Siellä käydessä lääkäri ei löytänyt vauvalta sydämen sykettä.. ultrassa selvisi, että pienellä oli sydän pysähtynyt ehkä edellisellä viikolla/muutamaa päivää aiemmin.. seuraavana päivänä siitä menimme tayssiin ja synnytin pienen tyttömme.. sikiö meni patologille ja sieltä viimeiseksi yhteis tuhkauksella johonkin paikkaan tampereen hautausmaalla jonka nimeä en taas enää muista.. pikkuhiljaa tässä on rämmitty eteenpäin ja mietitty tulevaisuutta.. mutta minä valutettavasti poistun tästä ryhmästä..

Kosmo
 
Pitkästä aikaa eksyin tälle sivulle.. meillä viimeinen kuukausi on mennyt melkoisessa sumussa.. viimeksi kirjoitellessani olin menossa rv19 normi neuvola lääkäriin.
Siellä käydessä lääkäri ei löytänyt vauvalta sydämen sykettä.. ultrassa selvisi, että pienellä oli sydän pysähtynyt ehkä edellisellä viikolla/muutamaa päivää aiemmin.. seuraavana päivänä siitä menimme tayssiin ja synnytin pienen tyttömme.. sikiö meni patologille ja sieltä viimeiseksi yhteis tuhkauksella johonkin paikkaan tampereen hautausmaalla jonka nimeä en taas enää muista.. pikkuhiljaa tässä on rämmitty eteenpäin ja mietitty tulevaisuutta.. mutta minä valutettavasti poistun tästä ryhmästä..

Kosmo
Pahoittelut :( erittäin ikävä tapahtuma. Et ilmeisesti ollut vielä liikkeitä tuntenut? Ainakaan niin paljon et ois oma epäily heränny? Minä ku en kovin jaksa niitä laskentoja tehdä.

Jaksamisia teille <3
 
Tässä oon miettinyt et oliko teistä täällä palstalla olevista kiinnostusta fb? Minä alussa en siihen vielä halunnut alkaa, mutta nyt tuntuu et voiskai sinne uuden ryhmän perustaa.

Vai onko jo tehtyyn ryhmään mahdollista vielä päästä/onko sieltä poistunut porukkaa? @voittamaton , sinähän taisit kuulua sinne fb-ryhmään? Viitsitkö tiedustella voisko takaovea vielä raottaa? :LOL:
 
@kosmo Otan osaa! Todella surullista. Toivotan voimia jaksaa eteenpäin, vaikka helpolta ei tunnu varmasti!

Täällä on pino hiljentynyt selvästi kesälomien ja helteiden seurauksena, itsekään en mökiltä juuri päässyt lueskelemaan ja kirjoittelemaan. Mutta nyt taas sitten aktiivisemmin!

Minulla työt käynnistyneet ja lokakuun alussa sitten siirryn äitiyslomalle, eli silloin kun viimeistään pitää jäädä. Sikäli mikäli kaikki sujuu odotetusti. Nyt on ainakin vielä tosi hyvä olo ja jaksaa tehdä asioita. Mites muilla, missä vaiheessa jäätte äitiyslomalle?

Minä pistin kelalle jo tilaukseen tuon äitiyspakkauksen, varmaan melko pian tuleekin. Muutkin hakemukset vois tässä tehdä ajoissa niin ei jää roikkumaan.

Mulla on tulossa pelkopolikäynti loppukuusta. Ihan jännä nähdä millainen käynti se on. Mä menen siis sen vuoksi että mietitään synnytystapaa - esikoisen synnytys kun meni huonosti. Sektioon varmaan suuntaudutaan, se oli ainakin 2 lääkärin kommentti jo esikoisen jälkeen että näin kannattaa jatkossa, jos lisää lapsia meinaa.

Millaisia mietteitä ja tilanteita teillä?

AI niin, mä en taida FB puolelle vieläkään mennä vaan tyydyn keskustelemaan täällä jos vaan juttukavereita on :)
 
@kosmo oon todella pahoillani :cry: Jaksamisia teille ihan hirmuisesti.

@Sonde se salainen tän keskustelun pohjalta luotu faceryhmä on valitettavasti suljettu jo aikoja sitten, mutta facesta löytyy myös suljettu marraskuisten ryhmä ihan haulla "Marraskuiset 2018". Ryhmässä tosin näytti olevan yli 700 ihmistä, että jos pienemmistä ryhmistä tykkäät niin ei ehkä ole sulle se omin.. Ite en siis tuohon oo liittynyt, että en yhtään tiiä millainen on :D

Meillekkin on tulossa pelkopolikäynti ihan tämän kuun loppuun. En varsinaisesti pelkää synnyttämistä jos kaikki sujuu hyvin, mutta pelkään kaikkea mikä voi mennä pieleen ja sektio kauhistuttaa jo ajatuksena ihan hirveästi jos sellaiseen jostain syystä jouduttaisiin. Muutenkin pelkään sairaaloita ja kaikkia kanyyleja ja muita hyi.

Täällä on kesä mennyt oikein mukavasti, tosin jouduin jäämään sairaslomalle töistä jo heinäkuun puolessa välissä kipeiden supistusten takia ja nyt sairaslomaa jatkettiinkin jo äitiysloman alkuun asti. Oon pikkuhiljaa laitellut kotia valmiiksi tulevaa vauvaa varten, leiponut paljon ja yrittänyt ottaa rennosti :)

Mitäs teille kaikille kuuluu?
 
Kosmon perheelle osanotto ja paljon voimia arkeen <3 <3 meillä myös kuolemaa ja menetyksiä koettu perhepiirissä lähivuosina. Suru kulkee aina mukana mutta se muuttaa vähitellen muotoaan......toivottavasti saa tukea ja apua läheisiltä ihmisiltä<3

Minusta on ollut mukava olla töissä nyt , kun ei ehdi miettiä "liikaa" vauvajuttuja ja lähenevää synnytystä. On ollut sillä tavalla helppo raskaus, ettei ole ollut juurikaan vaivoja ja olen just hyvin pystynyt kaikkea duunailemaan, tosin mulla on varmaan noin fyysisessä mielessä aika helppo homma, teen opetustyötä.

Eri asia on, ehdinkö edes äitiyslomaa aloitella "yksinään" vai onko meillä vauva sitten jo...aikaisemmat lapset on syntyneet vkolla 36 ja 37(se oli kyllä sitten jo ihan "täysaikainen"), joten olen siinä juuri ehtinyt työt lopetella kun onkin jo melkeen lähdetty sairaalaan. Tällä vauvalla gastroskiisi lisää hieman vielä sitä mahdollisuutta syntyä jonkin verran ajoissa. Mutta on myös toki mahdollista, että pysyttelee ihan loppuun asti mahassa. Ehkä hän tekeekin juuri niin, kun kaikki nyt niin varautuvat, että tulee ajoissa.

Sillä tavalla minusta on hyvä, etten ehdi liikaa pohtia, koska kyllä nyt jännittää aika paljon....poiketen aikaisemmista raskauksista. Voisin periaatteessa olla luottavaisin mielin, kun aiemmat synnytykset menneet ihan "hyvin", mutta tällä kertaa mietityttää, kun vauvalla on mahassa reikä josta tulee ohutsuolta ulos. Alatiesynnytystä tuntuvat kuitenkin ainakin TYKSissä näissä(kin) tapauksissa suosittelevan ensisijaisesti, se on kuulemma turvallista...uskon näin kun siellä on paljon kuitenkin kokemusta aiheesta.
Samana päivänä ku hän syntyy niin maha fixataan ja sitten voi mennä pitkäkin aika sairaalassa, kun odotetaan, että vauvan suoli toimii kunnolla ja vauvaa pystyy toivottavasti alkaa imettämään. Vauvan kriittisimmän vaiheen yli (kun hän ei voi syödä suun kautta) suositeltiin pumppaamaan ahkerasti, jotta oma maidontulo ei pääse lopahtamaan.
 
@rosas Uskon hyvin, että nyt on ihan erilainen jännitys kun tietää vauvan tilanteesta! Mutta on hienoa, että suunnitelma on selvä mitä tapahtuu ja kuinka hoidetaan - ei tarvitse lääkäreidenkään "lennossa" keksiä suunnitelmaa. Rakenneultra on kyllä hieno juttu kun asioita saadaan varsin tarkastikin selville!

Mulla on myös olo ollut ok ja työt pitää liikkeessä eikä tosiaan liikaa mieti asioita. Toisaalta huomaan kyllä vähän laskeskelevani päiviä siihen, että työt loppuu :D Tänään mulla oli se pelkopolikäynti ja oli varsin hyvä. Sovittiin lokakuulle lääkärikäynti, jotta vahvistetaan vielä synnytystapa. Sektio ehkä todennäköisempi, mutta katsotaan mihin päädytään!

Oletteko jo hakeneet/saaneet äitiyspakkauksia? Mä olen pistänyt hakemuksen sisään mutta vielä ei ole tullut. Se on jotenkin ihanaa hipelöidä niitä pieniä vaatteita :love:

Kalenteri näyttää kyllä tosi täydeltä lokakuuhun saakka, toivottavasti vointi pysyy hyvänä niin saa kaiken tehtyä! Mä tajusin juuri, että ehkä tässä pitäisi jopa joululahjoja hommata etukäteen niin ei sitten ihan pikkuisen vauvan kanssa ja toipilaana tarvitse miettiä moisia - jotenkin vain vaikea vielä virittäytyä joulutunnelmaan :LOL:
 
Huhuu? Onko täällä enää ketään juttukaveria? :)

Viimeinen työkuukausi pyörähti käyntiin - jaksaa jaksaa... Viime päivinä on tullut yhtäkkiä aiempaa raskaampi olo. Helposti tulee harjoitussupistuksia jne. eikä jaksa niin hyvin. Vaikka periaatteessa olo ihan virkeä. Olisihan tässä vielä matkaa marraskuuhun.

Onpa tullut myös sellainen olo, että haluan jo saada kaiken valmiiksi ettei tule mitään loppuhetken paniikkia kun ei ole asioita järjestetty. Toisaalta ei tässä kovin paljon ole kai tekemättä - tai sitten en vaan taas muista :ROFLMAO:

Miten teillä kaikilla muilla menee?
 
Mitäpä täällä... Sairaslomalla oltu pari viikkoo ja kerralla sain loppuun asti (työssä jaksaminen ja sen vaikutus raskauteen). Huh. Kyllä on helpompi nyt olla kotosalla ja omaan tahtiin toimia.

Pelkokäynti takana. Sektiota en ollut vailla vaan et puudutetta annetaan nyt herkemmin/helpommin. Lupasivat (ainaki tietoihin kirjattu mut se onkin eri juttu kuka lääkäri on sit vuorossa ku on se synnytys). Mut sanoin ku on diabetes niin haluan kyllä et sektiotakin pidetään vaihtiehtona, jos näyttää et joudutaan käynnistään koon vuoksi. Nyt koko yläkäyrällä, vielä rajoissa. Oon tsempannu ruuan kans entisestään ja arvot hyvät. Tämä vauva ollut ekasta ultrasta asti yläkäyrällä et sinänsä ei ole koko tullut yllätyksenä.

Hankinnat tehty. Kun vaan sais tavarat vielä omille paikoilleen. Otin äitiysrahan, jolla maksanu puuttuvat tavarat. Hyvin ekalta säilytetty.

Oisin edelleen kiinnostunut vaikka perustaan uuden fb-ryhmän. Onko muiden mieli muuttunut?
 

Yhteistyössä