**Marraskuun muruset 2010** kesäkuu

HuhHuh, eilinen ilta menikin sitten ensiavussa. Mulla hulahti töissä ennen neljää vessakäynnin yhteydessä kirkasta verta pönttöön ja meinasin saada slaagin. Vaikka mulla on ollut silloin tällöin ruskeaa ja vaaleapunaista valkovuotoa raskauden aikana, niin toi oli nyt eka kerta kun tuli ihan oikeaa verta. Lähdin paniikissa välittömästi ensiapuun, jossa jonotin 2,5h. Poitsulla kaikki hyvin onneksi. Sain uuden, suun kautta "nautittavan", antibioottikuurin alapäätulehdukseen. Tollainen verinen vuotokin kuulemma on ihan normaalia raskauden aikana, mutta aina pitää mennä näytille jos noin käy. Nyt sitten 10 päivää saikkua ja pitää välttää rehkimistä, liikuntakielto siis päällä. Saikun jälkeen mulla alkaakin sitten suoraan kolmen viikon loma.
Kyllä tää raskaus on ollut yhtä trilleriä tähän asti.

Terese ja poitsu 19+4
 
Huomenta mammat!

Terese karmasevalta trilleriltä kuullostaa, onneksi kaikki on hyvin, tsemppiä sinne :hug:
JanJade onnea puolivälin saavutuksesta :)

Omaan napaan ei mitään erikoista edelleenkään. Maanantaina töihin, ja neljä päivää pitäis jaksaa jonka jälkeen alkaa kolmen viikon kesäloma :)
Harkinnassa on juhannus viikonlopun tekeminen ylitöinä, mutta saas nähdä kiinnostaako mua.
Meillä ei ole mitään juhannus suunnitelmia, mies menee auttamaan veljeään, ja hänen tyttöystäväänsä muuttamisessa :)
Ulkona on kiva ilma, joskin tuulee vähäsen, nyt lähden fillaroimaan 20km lenkin ja sitten alan putsaamaan noiden eläimien terraarioita :) Olo on hieman avuton ollut noiden eläinten kanssa, kun joudun siistimään asuntoja ainoastaan miehen ollessa kotona, terraariot painaa sen 40kg / kappale, niin on sovittu etten nostele niitä yhtään.

Tanya & herra hukkapätkä 21+1
 
Paljon taas tullut tekstiä ja ihania uutisia mutta minä kerron nyt vain omaa napaa, sori :ashamed:

Eli eilen meillä miehen kanssa oli juhlapäivä ja astuttiin avioliiton ihmeelliseen maailmaan. Viime yö oltiin hotellissa (sukulaiset yllärinä järkännyt meille yön siellä) ja koiravauvamme oli hoidossa anopilla. Näin äiskänvaistojen varassa uni ei meinannut tulla kun karvavauvaa niin ikävä. Mutta ihanaa muuten. Tänään vasta sitten hää juhlat. Eli pitäisi alkaa taas pukeutumaan hepeneisiin.

Vaikka tässä on kaikkea ihanaa niin odottelen vain kovasti tiistaita kun silloin pääsee kurkkimaan mitä pienoiselle masuasukille kuuluu :) <3

Eveny ja rantapallo 20+3
 
OP-81 toivottavasti silmä on kunnossa!

Kultapossu Mä tunsin ekan kerran liikkeet 20+4 :)

Blush tervetuloa :flower:

Opiskelija synnytyksessä Musta on hienoa, että toiset antaa opiskelijan osallistua synnytykseen. Pakko kuitenkin myöntää, etten itse halua opiskelijaa mukaan, en ainakaan niin että hän huolehtisi vauvasta tai minusta..

Terese Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin :hug:

Eveny Onnea :flower:

Mäkin voisin laittaa mahastani kuvan pian, kunhan saan sen ensin koneelle :)

Nallu ja Hattivatti 22 POKS :heart:
 
Nyt en edes yritä lukea kun muuten en ehtisi enää vastata.

Mulla on ollut opiskelija kahdessa synnytyksessä ja pidän sitä vain myönteisenä. Kätilöllä ei kumminkaan ole koko aikaa mahdollisuus olla paikalla, mutta opiskelijalla on. Ja kun kerran olin epävarma opiskelijan toiminnasta (syke laski aina supparin aikana), niin pyysin opiskelijaa hakemaan kätilön ja sen hän myös teki. Toiselle kertaa olin jo tosi kipeä ja tuntui että vauva tulee just. Siinä tilanteessa halusin että kätilö tutkii eikä opiskelija, koska halusin ponnistaa äkkiä.

Synnytystä pelkään ekaa kertaa. Sen tiedän että missään nimessä en odota normaalia käynnistymistä. Se on vielä epävarmaa haluanko pelkokäynnistyksen vai -sektion. Kummankaan saaminen ei tule olemaan ongelma mun taustalla.

Nyt pihalle. Ostettiin eilen trimmeri ja lapset kärttää hommiin sillä. Mikäs siinä muuten, laite vaan painaa jos sitä pidempään käyttää.

Muari ja Sintti rv 20+0 *poks*
 
Hellurei..
Synnytys ei jännitä. En osaa pelätä mitään, ainakaan vielä :D Opiskelijan voisin ehkä ottaa. Kaveria oli tikannut joku opiskelija joka sitten oli vetänyt liian lujaa ja saanut koko värkin uudestaan auki :eek: auau.
Liikkeitä tunnen melkeenpä päivittäin.
Hankintoja muutama pikkuruinen body on löytänyt tiensä tänne. Suurempia hankintoja sitten ultran jälkeen.. Tai vaunut taitaakin olla ainoat.

Olo on mitä mainioin eikä välillä edes muista olevansa raskaana. :)

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille! :flower: Täälä ultra olis 5.7, sitä odotellessa :)

ziziz ja asukas 18+0 POKS!
 
janjadelle ja zaijuskalle onnea puolivälin saavuttamisesta :)

terese: onneksi kaikki oli pikkuisella hyvin :hug:

tanya: mitäs eläimiä teiltä löytyy?

evenylle: onnea hääpäivänne johdosta :flower:

nimiasiaa: molemmille sukupuolille on mielessä yhdet kivat nimet mutta voipi olla ettei mies ole ihan samaa mieltä mun kanssa niistä mut kattellaan..

kotiuduttu pikaiselta mökkireissulta..olis ollut kiva jäädä yöks mutta en ollut ottanut noita klexaneita mukaan eikä niitä sovi jättää välistä mutta juhannuksena mennään sit pidemmäks aikaa ja juhlistetaan jussia mun vanhempien ja veljen perheen kesken..

kurpitsa rv19+0

 
Heippa kaikille pitkästä aikaa :wave:
Pahoittelen etten ole millään jaksanut tänne mitään kirjoitella pitkään aikaan, mutta olen käynyt joka päivä lukemassa juttujanne ;)
Synnytys ei vielä tässä vaiheessa pelota mutta aivan varmasti tulee pelottamaan. Ja olen suunnitellut sitä vesi synnytystä jos sitten onnistuu.
Liikkeitä aloin tuntemaan rv 16+, esikoista odotan.

Rakenneultra mulla oli eilen ja kaikki oli hyvin, ei löytynyt mitään poikkeavaa. Poika on meille tulossa. Aloin vääntää kauheeta itkua kun ultraaja kertoi että poika siellä on. Ollaan miehen kanssa kovasti toivottu poikaa, mutta kyllä tyttökin olisi ollut yhtä tervetullut :heart:
Mun puoleises suvus on pelkkiä tyttöjä :D Ultraaja sanoi että yleensä ei olla aivan varmoja sukupuolesta mutta tämä on ihan varma poika :heart:

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Maria & pikku Jonne rv 19+6 (20+1)
 
Evenylle onnea hääpäivän johdosta!

Tuli tässä mieleen, että joku muukin taisi muutama viikko sitten valitella kauheita hormonifinnejä. Itsellä on siis jo monta monta viikoa ollut iho tosi huonossa kunnossa, naama, kaula, selkä ja rintakehä ihan täynnä näppyjä. Voin jakaa vinkkinä muille, jotka ehkä kärsii samasta vaivasta, että kannattaa ostaa kaupasta Molkosania! Se on siis maitoheravalmiste, löytyy yleensä samasta hyllystä kai vitamiinien yms. kanssa. Meillä sitä saa siis ihan S-Marketista. Itse käytän sitä sekä aamiaisella tuoremehun seassa, että aina iltaisin kasvovetenä naamalla ja rintakehällä. Se haisee aivan kamalalta, ihan navetalta tai huussilta, eli ei ole miellyttävin elämys (siksi käytän vaan yötä vasten...), mutta rauhoittaa ihoa tosi hyvin. Se on kait luonnon oma desinfiointiaine, ja huomaa kyllä, että tuoreetkin punoittavat finnit laskee yössä paljon huomaamattomammiksi kun käytän tota Molkosania. Eli jos jollain muulla on sama vaiva, niin kannattaa kokeilla jos vaan sietää sen hajun :)

Ja kiitos sille, joka vihjasi jokin aika sitten, että kannattaa nukkua tyyny jalkojen välissä, olen nyt itsekin huomannut, että auttaa öisiin alaselkä- ja jalkasärkyihin. Muutamana yönä olen herännyt inhaan särkyyn, mutta toi tyynykikka vie sen tosi nopeasti pois ja auttaa rentoutumaan!

Muuten täällä normieloa, odottelen, että huomenna poksuu viikot!

Siilinlapsi ja öttis 16+6
 
Blush - tervetuloa :)

Terese - hui, sulla on taas pelottava ilta takana! Thank god kaikki on kuitenkin hyvin :heart:

Eveny - suuret onnittelut avioliiton johdosta :flower:

Nallulla on jo kunnon bötsi :D

M4ri4-90 - onnea hienoista ultrakuulumisista ja poikalupauksesta :)

Mä oon alkanut taas miettiä onko tuolla mahassa ketään kun liikkeet ei vielä tunnu.. tai ainakaan varmasti en osaa niitä tunnistaa :/

Silent 18+5
 
tänään on tullut aamun jälkeen tosi kiitettävästi liikkeitä masusta..johtuisko kenties siitä että olen ollut liikenteessä tänään paljon enkä tosiaan nukkunut päikkyjä..mieskin tos tokasi että ei ihme ettei pikkuinen potkiskele kotioloissa kun otan päivät niin rauhallisesti ja nukun niin pikkuinen sit vastaavasti ottaa rennosti masus..hmm..onkohan tossa tosiaan perää?!

joo mut nyt napapiikkiä masuun ja sit koisimaan..öitä!
 
Nyt rupee mulle riittämään tää touhu miehen kanssa. On taas missä lie, sanoi lähtevänsä yksille kaverinsa kanssa, ja jätti puhelimen tahallaan kotiin, etten saa häntä kiinni. Enkä ollut tyytyväinen muutenkaan, että hänen piti lähteä ja jättää mut TAAS yksin kotiin. Monta tuntia jo ollut enkä tiedä yhtään missä hän menee. Olen itkenyt silmät päästäni kun olen niin väsynyt tälläiseen. Häntä ei tunnut kiinnostavan mikään muu kuin oma napa ja että hänellä on kivaa. Häntä ei kiinnosta mun tai lapsen hyvinvointi. Ei hän koskaan kysele, et kuinka mä voin, eikä paijaile mahaa tai puhu sille, paitsi kun sanon, et voisitko sanoa lapselles jotain ( vaikka eihän se vielä kuule, mutta silti) Olen niin täynnä tätä!!!!!!!!!!!!!!! Ja mies on aika ihminen, yli 30!!!!! LUULIS, että ne rillutteluvuodet ois jo takanapäin!!!!!!!!!!! MÄ EN JAKSA!

Anteeksi omanapa ja tilitys, mutta en nyt on TODELLA pinnassa. :'(
 
kurpitsa: mitä sä piikittelet siihen mahaan? :)

Nalle: mahtava masu =) ihan toista luokkaa kun oma pikkuriikkinen masukumpuni :)

Tanya82: ihastuttavan näköinen karviainen
=)

silent wisper: onks sulla sanottu mitään istukan paikasta? mulla on nimittäin eteisistukka ja se ainakin vaimentaa liikkeitä todella paljon ja kätilöki sano rakenneultrassa et moni ei tunne ku pitkästi päälle 20 viikon vast ekoja hipasuja:) ite tunsin kyl jo 18-viikolla mut ne on tosi pieniä ja hentoja melkeen huomaamattomia vielä. oottele ihan rauhassa varsinkin jos eka tulossa :)

jenspa: kannattaa lyödä sille ukolles ajoissa luu kurkkuun noitten juttujen kans ettei ne muutu pahemmiks! toiset miehet on lapsellisempiii menohalujensa kanssa vielä vaikka kuinka vanhoina joten ei se niin ikää kato aina. mun kaverin 30-kymppinen mies teki tollasta ihan samaa ja sit ku niiille synty nyt jo 9kk ikänen vauveli ni mun kaveri joutu potkasee sen ukkosa pihalle kun ei ne menohalut loppunu sit synnytykseenkään ja se just kerto kuinka rankkaa sellasen miehen kans on hoitaa lasta :( tsemppiä siis teille!

on: hemoglobiini tippunu alemmas ja se nyt sit aiheuttaa sydämmentykytystä, väsymystä ja hengenahdistusta, nice! on se kyllä pirun tärkee toi rauta ku tälle sit elimistö reagoi jos ei saa sitä tarpeeks muuten ei mitään ihmeitä

:hug: B)
 
Opiskelijoista, kyllä minä yhden opiskelijan voin synnytykseen mukaan päästää, mutta mitään isompaa porukkaa en.
Eilen kävin meidän vauvavaatteita hipistelemässä, niitä on paljon, ei tarvii ainakaan vaatteita ostella vauvalle, olen tälläinen "lastenvaatehullu" en vaan saa tarpeekseni ihanista lastenvaatteista :LOL:
Mulla on istukka takaseinässä, ja nyt on jo alkanut potkut ihan selvästi masunpäälle tuntumaan.
Jaahas, se ois väsättävä lasagne uuniin ja sitten töihin, pitkä päivä edessä |O

kirppunen ja neitokainen 21+2 :heart:
 
Kurpitsa, se menee just päinvastoin. Eli silloin kun itse liikkuu, vauvan liikkeitä tuntuu vähemmän. Ja kun itse asettuu aloilleen, niin vauva yleensä alkaa mellastamaan. Mutta ei se mitään, yleensä myös vauvat innostuvat liikkumaan makean syönnin jälkeen, meidän esikoinen mellasti eniten, kun mulla oli nälkä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenspa:
Nyt rupee mulle riittämään tää touhu miehen kanssa. On taas missä lie, sanoi lähtevänsä yksille kaverinsa kanssa, ja jätti puhelimen tahallaan kotiin, etten saa häntä kiinni. Enkä ollut tyytyväinen muutenkaan, että hänen piti lähteä ja jättää mut TAAS yksin kotiin. Monta tuntia jo ollut enkä tiedä yhtään missä hän menee. Olen itkenyt silmät päästäni kun olen niin väsynyt tälläiseen. Häntä ei tunnut kiinnostavan mikään muu kuin oma napa ja että hänellä on kivaa. Häntä ei kiinnosta mun tai lapsen hyvinvointi. Ei hän koskaan kysele, et kuinka mä voin, eikä paijaile mahaa tai puhu sille, paitsi kun sanon, et voisitko sanoa lapselles jotain ( vaikka eihän se vielä kuule, mutta silti) Olen niin täynnä tätä!!!!!!!!!!!!!!! Ja mies on aika ihminen, yli 30!!!!! LUULIS, että ne rillutteluvuodet ois jo takanapäin!!!!!!!!!!! MÄ EN JAKSA!

Anteeksi omanapa ja tilitys, mutta en nyt on TODELLA pinnassa. :'(
Voi jenspa :hug: , meillä oli ihan samanlaista ekassa raskaudessa. Mies ei tajunnut raskaudesta tuon taivaallista, ei ollut lainkaan kiinnostunut loopuvaiheessakaan liikkeistä tai vaikka siitä, jos näytin kuvia samanikäisistä sikiöistä. Mulla oli niin yksinäinen ja hylätty olo. Joka viikonloppu se oli jossain baarissa riekkumassa, mutta sillä kyllä oli sentään aina puhelin matkassa. Kun jouduin osastolle rv 32 supistelujen takia, niin äijä lähti salaa ryyppäämään.
Synnytyksessä se isyys iski sitten metrisellä halolla miestä päähän, yhtäkkiä se TAJUSI. Nyt toisessa raskaudessa on ihan erilainen. Toivottavasti sunkin mies tajuaa sitten jossain kohtaa. Tiedän, kuinka paskamaista sitä muutosta on odotella :hug:
 
Jenspa: voi mikä mies..mun kaverillani on myös mies jolla on nyt ihan yhtäkkiä tullut joku menovaihe päälle (heillä kolme lasta) mies tekee pitkiä työreissuja ja heti kotiin päästyään lähtee kavereiden kanssa jonnekkin. Sanoinkin kaverille että otappas sä joskus ja lähdet vaan pariksi tunniksi ja pistät puhelimen kiinni, eihän se mies voi lapsia yksin jättää jos yhtään vastuuntuntoa omaa. Vähän makua miltä tuntuu kun toien vaan häipyy jonnekki.

Eilinen oli meillä aikas...no, olin kuolla huolesta. :( Tosiaan aamusta lähdettiin kaupungille humputtelemaan ja kotiin päästyä aloin siivoilla ja vaihdoin meidän työhuoneen järjestystä, mies siirteli kylläki painavempia mutta touhusin aika laila ja ravasin ylä-ja alakerran väliä. No, sitten mulla alkoikin järkyttävä polttelu selässä, maha oli ihan kivikova. Aattelin lepäillä sitten ja otin päikkärit sohvalla, kävin suihkussa ja saunassa ja tuntuikin että kipu meni ohi. Polttelu ja supistukset kuitenkin palasivat ja puolen yön aikaan olin jo todella huolissani, kipu ei ollut mitään järkkykipeää mutta todella epämiellyttävää. Soitinkin sitten päivystykseen ja ne käänsivät päivystävälle synnytyslääkärille ja kerroin tilanteen. Päivystävä epäili että voisi olla pissatulehdus tai sitten todella huono tuuri että synnytys alkaisi..pissaviljely multa otettiin noin viikko sitten ja se oli puhdas. Lääkäri kuitenkin rauhoitteli että kun vuotoja ei ole ja jomottelu ei ole järkkykipeää että menee varmaankin yönaikana ohi, jos kuitenkin niin huonosti kävisi että synnytys alkaisi, mitään ei olisi tehtävissä, viikkoja on niin vähän. Itkuhan mulla pääsi. Nukahdin kuitenkin ja yöllä vessareissulla huomasin että kipu oli mennyt ohitse tai ainakin lieventynyt. Nyt taas tuntuu että kipu alkaa uudestaan. Kipu ei tule ns supistuksittain vaan on jatkuvaa mutta välillä tulee semmoinen värähdys alaselkään joka leviää mahan puolelle. Huoletaa hirmuisesti..huomenna neuvolassakin on soittoaika vasta kahdeltatoista ja yhdeltä pitäisi olla jo töissä. Tuntuu etten uskalla liikahtaakkaan kun pelkään että alkaa supistelemaan oikein kunnolla. :(
 
hipsu: klexanea piikitellään

jenspa: voi harmi sun miestä. toivotaan että meno rauhoittuu viimeistään silloin kun vauva syntyy :hug:

blush: ikävän kuuloisia jomotuksia, tuota.. sinuna hakisin ihan suosiolla sairaslomaa jotta saisit kunnolla levättyä ja supistukset rauhoittumaan

kurpitsa rv19+1
 

Yhteistyössä