Marraskuun murut #2

Synnytyspelosta: mulle tuli lähinnä pieni hirvityksen tunne synnytystä kohtaan kun sain tietää olevani taas raskaana. Mutta täytyy myös sanoa, että tämä mun hypnosynnytysjuttuni on vienyt tuon pelon pois. Kun ymmärtää miten kehon kuuluu toimia ja tietää että taustalla on sairaalan ammattitaito niin ei meillä varmasti ole mitään hätää. Mua alko kyllä itseäni naurattaa, ja täytyikin tuunata uusi lappu, kun kirjoittelin toiveita tästä synnytyksestä, että edellisissä selkäpuudutteet ei olleet toimivia joten tällä kertaa ajattelin vain rentoutua...:LOL: kuulosti jopa omaan korvaan hiukan huvittavalta... lopulta kirjoitin että toivon saavuttavani harjoitelullulla rentoutuksella lempeän, kauniin synnytyksen. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen avoimin mielin :) luottakaa naiset itseenne, teidät on luotu synnyttämään ja hormoni toiminta buustaa energiaa, eli ihan näillä virroilla ei tarvitse pärjätä. Meidän kuu lähestyy :love::love::love:

Mulla oli tossa viikolla neuvola. Viimeksi oli paino pudonnut 200g, nyt oli tullut melkein kaksi kiloa kahdessa viikossa :whistle: toisaalta olen myös ollut ihan turvoksissa koko viime viikon. Ja huomaa että rintsikat on käynyt pieneksi...ensi maanantaille sain ajan äitipolille kun terkka haluaa varmistaa tarjonnan ja kun itsellä jotenkin sellanen perushuoli, että onhan vauvalla kaikki hyvin, uskoisin tämän pelon olevan peruja keskimmäisen keskosena syntymisestä, lähellä syntymää alkaa huolettaa kuinka vauva voi että selviää syntymisen jälkeenkin, tuo keskimmäinen kun voi mahassa ihan hyvin, mutta eihän reilu kilon kokoinen ilman apuja ulkomaailmassa pärjää. Nyt onneksi kaikki mennyt hyvin, mielenrauha vielä kun saadaan kohdilleen :)

Mä sain tehtyä kaikki kohdat omasta "to do" -listastani jos opiskelujen loppuun saattamista ei oteta huomioon. Se kuitenkin menee väkisinkin joulukuun loppupuolle, joten lista on käytännössä tehty. Laittelin kotia syksyn näköiseksi ja tarvitsenkin aikaa että saan vauvan peiton neulottua valmiiksi! Se on vasta reilu puolivälissä... oletteko muut itse tehneet jotain vauvalle?

Kastepisarainen ja elviira 36+3
 
Iltoja ladies!

Synnytyspelosta: Mulla on molemmat synnytykset menneet ihan hyvin. Esikoinen tosiaan oli sen vajaa 5kg ja sfinkteri otti vähän osumaan rytäkässä, mutta onneksi parani hyvin eikä jäänyt pidätysongelmia. Pikkurepeämiä tuli myös tokassa synnytyksessa, mutta kuumottavin hetki oli ehkä se, että meinasin joutua istukan käsin irrotukseen leikkuriin, mutta lääkäri sitten onnistui painamaan sen ulos ihan viime hetkellä. Mun ns. kurjimmat hetket molemmissa synnytyksissä on tapahtuneet itse asiassa vauvan syntymän jälkeen.

Molemmat lapset sai keuhkokuumeen alle vuorokauden ikäisinä ja joutuivat keskolaan antibiootille viikoksi. Esikoinen vietiin heti salista ja pikkukakkonen osastolta myöhemmin. Toisten vauvat vaan heräsi syömään ja ilmoitti kovaäänisinä, että nyt on nälkä. Mun vauva hengitti tosi nopeasti eikä jaksanut syödä tai olla hereillä.
Hoitohenkilökunta kyseli multa, että mitäs sun streptokokki-testit jne. Tietääkseni sellaista ei ollut tai sitten ei vaan testattu.o_O Nyt mulla lukee nlakortissa punasella alleviivattuna, että molemmat aikaisemmat on olleet antibiooteilla, et pitää testata.

Mä olin osannut varautua siihen, että synnytystä ei sen pahemmin voi suunnitella, mutta en jotenkin ollut osannut ennalta ajatella, että noinkin voi käydä. Superkurjalta se tuntui, kun sama tapahtui vielä uudelleen. Oli ihan hirveää olla osastolla, missä kaikilla muilla oli vauvat ja mun oli kipeä.:cry: Esikoisen osastollaolo-aikaan liittyi vielä kaikkea muitakin onnettomia sattumuksia, jotka teki siitä ajasta tosi kurjan.
Et mun pelot ei liity niinkään itse synnytykseen, vaan siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu.:cry: Itselle molemmat kerrat on olleet tosi kovia paikkoja. Sori pitkä sepustus, joka meni nyt vähän aiheen vierestä..

Kastepisarainen Iik, tosiaan meidänkin kuu lähestyy!:D Toisaalta taas tuntuu, et ei tässä nyt vielä kannata ruveta jännäämään, kun oma LA on vasta puolessa kuussa ja edelliset on menneet yli LA:n. Mulla on selkeästi pitkä kantoaika :rolleyes:

Mulla oli eilen vika työpäivä ja äippäloma alkaa virallisesti maanantaina; wuhuu! :ROFLMAO:

Olo alkaa olemaan ajoittain raskas ja tän torpedo-mahan haittapuoli on se, että selkään sattuu koko ajan enemmän. Mulla on todettu välilevyn pullistuma lannerangassa, mutta yllättäen se ei kipuile, vaan lähinnä lihakset huutaa halleluujaa ylempää selästä, kun maha ns. vetää alaspäin. Tukivyö mulla on ollut käytössä koko ajan, mut se ei oikein auta, kun pahimpia kivut onkin just istuessa.

Mä en oikein vielä tajua tätä alkanutta mammalomaa; aivot on selkeästi vielä työmoodissa. :geek:

Tänään saatiin vauvansänky pedattua valmiiksi makkariin. Nyt tarvittaisiin vain se vauva :LOL: Ihanasti kyllä konkretisoi tätä odotuksen loppupäätä: kohta se vauva on täällä!

Millaisia ns. ajantappo-aktiviteetteja teillä on tähän vaiheeseen raskautta ja äippälomaa? Mä otan kaikki vinkit vastaan :D Kampaajalle olin ajatellut mennä ja oon tilannut kasan kirjoja valmiiksi. Lenkillä ajattelin käydä niin kauan, kun kunto sallii. Hankinnat alkaa olla suurimmaksi osin tehty, et mitään kovin järkevää kaupoilla liehumista en varmaan saa aikaiseksi :LOL:

Laittakaan kuulumisia taas! ;)
Lavelyn ja bebe 34+4
 
Kävin eilen ultrassa ja kaikki oli ihanan kunnossa, nyt voi hyvillä mielin odotella, ei oo enää kauaa! Pieni teki hengitysliikkeitä ja jalat oli kippurassa :love: pää oli jo niin syvällä lantiossa ettei saanut siitä enää mittoja, mutta muiden mittojen perusteella oli vajaa kolmisen kiloa nyt. Laskettuna aikana olisi siis mahdollisesti vähän sirompi kuin aiemmat (3700g). Uskomatonta että huomenna on täysiaikaisuuteen enää viikko ja laskettuunkin aikaan vain 3viikkoa!
Sydänäänikäyrä oli ihan priima. Mieli on huojentunut(y)

Meillä muut lapset on ollut kipeenä vuorotellen viimiset 2 ja puoli viikkoa, silmä-, korvatulehdusta ja loppuun tulee yskä. Nyt on jo 2/3 saanut antibiootit ja nyt tämä viimeisin on nostanut kuumeet yöksi torstaista lähtien...perjantaina ei korvatulehdusta ollut, mutta pahoin pelkään että tänään on:unsure: lääkäriin klo 12. Alkaa vähän tympästä tämä sairasputki. Yleensä ollaan kyllä hyvin terveenä, viimeksi oli keväällä joskus flunssa, mutta nyt kun tämä iski niin tuntuu kyllä olevan sitkeä versio! Mieskin kuumeili pari päivää ja yskii. Itse koputan vielä puuta, koska mä oon pysynyt terveenä täysin :whistle:

Mutta mukavaa viikkoa muillekin! Jokos kaikki teistä on äitiyslomalla?

36+6
 
Terkkuja täältäkin; äitiysloman toinen päivä meneillään! :)

Aivot on kyllä ihan työmoodissa vielä.. Koko ajan pitäis puuhata jotain, enkä oikein malta olla paikallaan.

Tänä aamuna kävin spinningissä ja totesin, että eipä oo enää oikeen mun juttu: maha otti reisiin kiinni ja se satulalla istuminen oli infernaalista. Kaiken lisäksi tyypillä oli oma aamujumpsa menossa ja meikäläisellä kaamea pissahätä. 45 minuuttia oli kuulkaa pitkä aika! :ROFLMAO:

Meillä ollaan onneksi säästytty flunssilta ja muilta taudeilta. Kopkopkop! Tää oma olo yhdistettynä flunssaan olis kyllä ihan järkyttävä yhdistelmä...

Lavelyn 35 POKS!
 
:LOL::LOL::LOL:Huomenta naiset!
Eilen illalla supisteli tunnin ajan kymmenen minuutin välein, ei kyllä sinänsä ollut mitään synnytyssupistuksia, mutta kuitenkin. Tulipa samalla mieleen varmistaa mahdollisilta lastenvahdeilta, että onhan heillä yöllä äänet puhelimessa, mulla on kaikki käynnistynyt yöllä...:LOL:

Yöllä myös tuli yksi törkeen kipee supistus, mutta mä en tiedä oliko se kipeä jo alkuunsa vai muuttuiko se kipeäksi kun vauva jotenkin kääntyi sillai jalalla työntämään ihan poikittain. No se jäi kuitenkin vain yhteen.

Tää on aika jännää kun alkaa viikkoja olla jo kuitenkin niin paljon. Edellinen syntyi mulla 39+0.
Ja musta tuntuu että eilen laskeutu mahakin jotenkin paljon alemmas. Pitää ehkä nyt ihan oikeasti laitella synnytyskassi valmiiksi. Vaikka en mä oikein tiedä mitä voin valmiiksi pakata kun hygieniavälineet voi napata kuitenkin vasta lähtiessä, samoin kännykän laturit jne. Ostin seppälän konkurssimyynnistä itselleni sellaisen mustan kietaisumekon synnytyspaidaksi, sen voisi tietty pakata :D ja ehkä neuvolakortin...huulirasvan...tein eilen myös spotifyihin itselleni "synnytyslistan", rentoutusmusiikkia:rolleyes:

Vauvanpeitto on melkein valmis...jos tässä muutamassa päivässä sen vielä rykäisisi valmiiksi :cautious:

Kastepisarainen ja elviira 37+5
 
Vitsi, sulla alkaa Kastepisarainen olemaan jo kivasti viikkoja! :LOL: Ja jos edelliset synnytykset on alkaneet ennen laskettua aikaa, ni kyllä mäkin pakkaisin sen kassin! (y) Otat loppukirin peiton tekemiseen tähän, niin johan se on sit valmis 39+0!

Mulla ei oo vielä laukkua pakattuna. Ens viikolla ehkä voisin sinne jotain tavaraa heitellä. Mun molemmat synnytykset on alkaneet vasta lasketun ajan jälkeen, joten mä varmaan sit pidän monologia täällä marraskuun puolenvälin jälkeen :D

Mä oon tässä kasaillut vikoja vauva-kamoja kasaan ja käynyt mm. hakemassa Libero-kassin. Tuli jostain syystä tunne, et pakkohan se on, kun kahdella edelliselläkin on ollyt laukku! :rolleyes: Babyboxinkin tilasin, mut ne oli perjantaina loppu meidän lastentarvikkeesta ja kokeilen huomenna uudelleen onneani, kun käyn hakemassa vaununkopan "huollosta". Meillä on Emmaljungan Duo Edget ja se muoviosa, johon jalkapeitto tulee kiinni on sen verran kulunut, että neppari ei oikein kunnolla pysynyt kiinni. Et muutamat potkut vaavilta ja peitto olis irti. Huomaa kyllä, että on oikeakätinen, kun vasen nepparin vastakappale toimii ihan jees ja toi oikea oli kulunut. Kummaltahan puolelta sitä peittoa on availtu :whistle:

Mulla oli tänään neuvola. Kaikki kunnossa; ainakin teoriassa. Tytteli on edelleen jotenkin hieman viistosti masussa. Pää on alhaalla, mutta sit loput vauvasta on jotenkin viistossa. Ei hyvä äidin hermo-paroille :unsure: Tyyppi lähti terkkaria karkuun, kun yritettiin sitä asentoa selvittää ja th oli sitä mieltä, et tilaa riittää vieläkin tässä vaiheessa, kun lipesi käden alta niin näppärästi. Rt kirjoitettiin korttiin, mutta kieltämättä huolettaa toi "viistoilu". Selkeästi ei oo meidän vaavi vielä lähdössä yhtään mihinkään yksiöstään :D

Mitäs muut marraskuiset? :)

Lavelyn 35+6
 
Öitä kaikille :sneaky:

Täytyy vissiin itsekin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa pakata sairaalakassia. Ei innosta kun tietää että kohta lähtö koittaa:cry:

Mitä pakkaatte vauvalle vaatteiksi? Kaikki muut lapseni ovat olleet kesävauvoja, joten pohdin tosissani minkä verran lämmintä vaatetta ottaisi. En kuitenkaan haluaisi tehdä Michelin ukkoa pienokaisesta :ROFLMAO::ROFLMAO:

Innukka ja piskuinen 37+6
 
Jaahas, eilen unohtui mainita, että oon nukkunut taas tosi paljon paremmin kuin viimeiseen kuukauteen, mut viime yö kyllä taas katkas sen putken.. :( Ihan pirteenä saa useamman tunnin pyöriä sängyssä ja se on nimenomaan sitä pyörimistä, kun kumpikaan kylki ei kestä painoa kovin kauaa.

Innukka Sullakin on jo mukavasti viikkoja, et kassi pakkaukseen vaan! ;)

Esikoinen syntyi myös marraskuussa ja silloin kotiinlähtövaatteina toimivat body, housut, sukat, silkkimyssy, tumput ja fleece-haalari. Hyvin pärjättiin, mutta tosiaan meillä on sairaalaan matkaa noin kilsa, et eipä siinä pahemmin ehtinyt tulla kylmä :LOL:
Samaa vaatetusta oon miettinyt tällekin vaaville. Toki riippuu hieman siitä, että jos sää viilenee kauheasti.

Lavelyn 36 Poks!
 
Hei! Vähän erilaisia kuulumisia tähän pinoon. Meidän pikkuinen tyttö yllätti äidin ja isän tänä aamuna ja syntyi vauhdilla käynnistyksen seurauksena. Painoa reilu 3 kiloa ja pituutta 48,5 senttiä. Nyt tyttö lastenosastolla, kun pientä ongelmaa ruumiinlämmön kanssa. Tämä saattaa johtua vaan pienistä viikoista 37 ja neljä. Toivottavasti huomenna saan pienen viereeni ja päästään harjoittelemaan vauva-arkea kunnolla.

Liidu ja tyttö 12 tuntia
 
Meillä on ollut vähän draamaa, eikä menty helpoimman kautta, mutta ollaan kumpikin elossa. Meidän neiti syntyi siis maanantai iltana kiireellisellä sektiolla. Lähdin sairaalaa n kun en tuntenut vauvan liikkeitä kunnolla, käyrä oli huono ja tunti tuosta oltiin jo sektiosalissa. Istukka oli jo osittain irronnut ja kehittänyt hyytymän joka vuoti sisäpuolelle, mulla ei siis ollut mitään vuotoja. Vauva on varmaan ehtinyt vähän kärsiä hapenpuutteesta, mutta meidät siirrettiin eilen kuopioon. Vauva on tällä hetkellä hengityskoneessa ja lääketokkurassa, itse olen jyrän alle jäänyt. Onni kuitenkin sen suhteen matkassa, että jos olisin lähtenyt pari tuntia myöhemmin sairaalaan, ei mitään olisi kuulemma ollut enää tehtävissä. Kyllä täältä noustaan jahka vauvan vointi tasaantuu. Viikkoja oli maanantaina sen 37+5.
 
Nyt sitten alkoi näköjään vauvoja putkahtelemaan meidänkin ketjuun! (y)

Onnea Liidu pienestä tyttövaavista! :love:

Onnea myös Kastepisaraiselle pikkuneidistä, joka toivottavasti tokenee pian dramaattisesta maailmaantulosta!
Samoin äiti! Olipa hyvä, että lähdit sairaalaan käyrille ja nyt pikkuinen on turvallisesti masun tällä puolen! :love:

Tänne ei ihmeellisempää. Lenkillä oon käynyt ja liitoskivut on melkoiset. Lantiossa poksuu, kun vaihtaa yöllä kylkeä o_O
 
Tervehdys, kyllä tämä kun ei ehdi viikkoon lukea niin on keskusteluakin ehtinyt tulla :) ihan mukava!

Tervetuloa Terhuska! Päivitin tiedot :) en huomannut sinulta mainintaa onko sukupuolta arvailtu tai oletteko kysyneetkään?

Itselläkin yöunet edelleen pätkittäisiä, mutta aika hauskaa kun aamulla herätessä ei tosiaan juuri väsytä :)
Mulla on taas ens viikolla jo neuvola. Mulla ei oo ollut kyllä mitään puhetta mistään lääkärineuvolasta tässä loppuraskaudessa...kävin sillon joskus 28-30 viikolla, mutta ei oo siis koko raskausaikana Muuten ollut. Ja nyt mulla on varattu neuvolatkin jo laskettuun aikaan asti.

Mun liikunta on kyllä jäänyt ihan pois kun jäin noiden liitoskipujen takia kotiin pari viikkoa sitten...vaikea liikkua kun kävelykin sattuu...mutta yritän kyllä liikkeellä pysyä, liitoskipu ei äiy ihan niin pahaksi, liitoskipuksetvaatiikset vaatii sopivasti liikettä niin no paras. ja turvotukset pysyy kurissa.

Mulla ei oo tää äippäloma ollut kyllä yhtään nyt lomaa eikä ole tarvinnut pyöritellä peukaloita. Oon vähän järkkäillyt viimeisiä juttuja ja lapset on vuoronperään sairastellut. Löytyy korvatulehdusta, silmätulehdusta, yskää ja kuumetta. Onneksi jakautunut kuitenkin kolmelle lapselle, ettei yhden tarvi kaikista noista kärsiä. Nyt pitääkin alkaa etsiä silmätippoja kun nuorimmainen kuskas ne eilen johonkin eikä löydetty niitä ...murr.

Mun ystävä piti mulle eilen babyshowerit :) ihan sellaiset mun näköiset, ihanasti kahden kesken illanviettoa. Istuttiin, rupateltiin, se teki mulle käsihoidon ja syötiin hyvin. Mulla on ekasta tehrynä mahakipsi, ja sanoin heti nyt että ei sit mitään kipsailuja :) lasten annoin kyllä päivällä maalata mahaan vauvalle terveiset, oli muuten värikäs maha :D

Eilen meille tuli myös auto, vw caddy max. Seitsemän paikkaa ja punainen, eikös siinä ole olennaisimmat tiedot :)

Onko teille tullut mahaan hormooniviivaa? Mulla on kaikista muista ollut, nyt ei ole o_O mietinkin liittyykö sukupuoleen...mun oma olo on poika, niin on sanonut myös meedio, ja kaks vyöhyketerapeuttia ja raskaus ollut tosi eri kuin tytöistä. Ultrassa kuitenkin huonolla näkyvyydellä veikattiin tyttöä, joten vaaleanpunaiseen olen nyt varustautunut...saa nähdä ;)

Kastepisarainen ja elviira 35+3.
Hei ja anteeks myöhäinen vastaus :( ennen toista ultraa jossa selvisi kumpi on mahdollisesti tulossa, nii tuli arvailtua, mut tuli kysyttyä ja kertoi, että poika on tulossa :X3: että esikoinen saa pikkuveljen :rolleyes: ihanaa mun mielestä, ku on tyttö lapsi tullu, nii sitten poika vuorostaan, itelle ei sukupuolella oo väliä, mut kivaa vaihtelua :LOL:. Ikävä kuulla, että kovasti siellä sairasteltu... täällä on neidin kaa n. kuukaus sitten kova nuha ja neidillä on nyt taas vuorostaan... ite oon säästyny nyt nuhalta ja flunssalta onneks... itellä on välillä myös ollu liitos kohdat aika kipeät, ku tää pikkuinen potkinut välillä aika kovaa tuonne alas päin... :ROFLMAO::confused: ku on vähän jo laskenutkin alaspäin ja siten ehk vähän hengittäminen helpottunu... itellä oli toinen neuvolalääkäri 2 viikkoo sitten... jos raskaus on mennyt hyvin nii on vaa 2 neuvolalääkäri käyntiä... muistaakseni toinen on n. 1kk ennen laskettua aikaa.
Aika jännä... kukaan ei oo mulle kyseisiä babyshoweria pitäny esikoistakaan odotellessa... (n) en tiiä pidetäänkö ne yllättäen vai sovitusti? Mut en oo mieltäni pahoittanu, ihmetelly vaa ku lukenu jostain toisestakin raskauteen ja ym. vastaavaan liittyen foorumissa/keskustelupalstalla, et on pidetty babyshowerit.
Joo... ite en nyt toisen raskauden aikana oo ainakaa huomannu kyseistä hormooniviivaa... oisko esikoisen kohdalla ennen ja tai jälkeen synnytyksen navasta alaspäin oli semmoinen tumman ruskea pysty "viiva":LOL: en tiiä oliko se se kyseinen hormooniviiva (n) ... ja ite en koe tätä äitiyslomaa lomana, ku oon ollu 9kk työttömänä ja oon kotona neitiä hoitanutkin aina syntymästä lähtien, äitini oli hoitanut/katsonut neitiä, ku töissä kävin, et ei tarvinnut onneksi päivähoitoon laittaa... et pidän melkeinpä tätä kotiäidin hommaa työnä vaikkei palkaksi saa muuta ku rakkautta ja hyvän mielen.

Mut joo... ja onnea uuden auton saamisesta :LOL: harmi ite en omista ajokorttia enkä tietenkää autoa, mut onneks poikaystäväni autoon mahutaan kaikki neljä ja viisi siihen mahtuukin. Mut haaveena tulevaisuudessa olis ajokortti ja auto... mut ei oo kiirettä niillä onneksi, et kaikki aikanaan... :)

Täällä viimeisiä n. 3 viikkoa jännittäen :X3::rolleyes: saa nähä milloin syntyy...
Itelläkin on liikunta jääny aika vähiin vaikkei oo tullu sairasteltua, mut ulkona, pihalla on tullu ulkoiltua neidin kaa jonkun verran ja äitini on käyny lähes päivittäin ja n. kerran viikossa neiti on äitini luona yötä, että saa vähän omaa aikaakin. Yö unet itelläkin välillä on tosi pätkittäisiä... välillä tulee herättyä pelkän hikoilun takia, mut onneks välillä saa paremminkin nukuttua mikä onkin tärkeää varsinkin nyt ku la. lähestyy kovaa vauhtia :)

Muuten hyvillä mielillä synnytystä odottaen vaikka arkuuteni ja herkkyyteni, nyt raskauden aikana vielä herkempi nii vähän pelottaa ku uusikin sairaala minne meen synnyttää, ku kätilöopisto on suljettu ja päättänytkin hyvinkäälle mennä synnyttää, ku on puol tuntii lyhyempi matka, et on nopeammin siellä ellei oo täyttä, jota toivonki, ettei olis täyttä, et pääsis sinne synnyttää eikä tarvitsis kauemmas mennä synnyttää... mut sille ei sit mahda mitään...
Et positiivisena ja rauhallisena yritän olla.

Niih... 37+1 rv oon nyt nii joo...

Tsemppiä ja onnea synnytykseen muillekin, jotka eivät oo vielä synnyttäneet :X3::)
 
Huomenta!

Kirjoitellaanpa nyt täältäkin jotakin kuulumisia kuluneelta viikolta. Valitusta luvassa. Varoitan jo valmiiksi!:LOL:

Mulla on alkanut olemaan tylsää! Yksin kotona toimettomana kykkiminen ei todellakaan oo mun juttu. Ja just ton takia turhauttaa ja ärsyttää tietää olevansa ns. hautovaa sorttia, et yli lasketun ajan mennään erittäin suurella todennäköisyydellä. o_O Miten voikin päivät ja tunnit tuntua näin pitkiltä... erityisesti iltapäivä on paha.

Ja nukkuminen! Taas viime yönä pörrätty sängyssä puoli viidestä lähtien ties kuinka ja kauan. Ja luulis, et väsyttäisi päivällä, et vois ees päikkäreitä nukkua ja tappaa aikaa, niin ei. Ei väsytä ei. Aamulla kyllä, mut kun on toi muukin perhe, joka aamuisin lähtee kouluun, hoitoon ja töihin, niin pakko se on itekin raahautua hereille.

Mites muiden loppuraskauden mielialat?! Mulla on nyt joku kausi menossa selkeästi, kun tunnin sisälläkin voi vaihtua onnenkyynelestä silkkaan epätoivoon. Tääkin tekee tästä loppuodotuksesta jotenkin tosi raskaan... Lisäksi mulle on nyt jännästi iskenyt tajuntaan se, että meille tosiaan nyt ihan kohta tulee se kolmas kaivattu lapsi ja huomaan murehtivani kaikkea sellaista, että pärjätäänköhän me ja että olikohan tää nyt kuitenkaan fiksua, kun toiset lapset on jo noin isoja... Ihan mahtavia ajatuksia siis tässä tilanteessa! :D

Sit on vielä tää oma fyysinen olo. Nyt kyllä tuntee olevansa raskaana! Kaikki tuntuu enemmän tai vähemmän ponnistukselta mm. lapsille iltasadun lukeminen, kun ei melkein jaksa yhtä lausettakaan lukea putkeen hengästymättä. Kengät!! Oon pitkään kulkenut kangastossuissa, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan, mut eipä niillä tuolla sateessa ja loskassa enää mennä. Mies ja pienempi pojista on sitoneet mulle kengännauhoja. Juniori nätisti umpisolmuun, kun ei vielä muuta osaa :ROFLMAO:

Mä kävin eilen hierojallakin, kun mun yläselkä kipeytyy tästä alhaalla roikkuvasta torpedo-vatsasta. Erityisesti vasemman puolen suorat selkälihakset on tiukoilla tosta lavan alapuolelta. Jostain syystä tän takia erityisesti istuminen on tosi kivuliasta. Auto on yksi pahimpia paikkoja. Miehelle oonkin sanonut, että mä ajan mielummin kuin istun siinä vieressä kärvistelemässä. Ajaessa on sentään pakko kiinnittää huomiota liikenteeseen eikä pelkästään kipuun.

Sit mua ärsyttää kaikki, jotka lähipiiristä hokee, että lepää nyt vielä kun voit. No, toi istumisasia tekee siitä haastavaa samoin kun se, että en päivisin oikein voi makoillakaan, kun näiden typerien tukisukkien takia makuullaan mun jalat nykii ja säpsähtelee koko ajan. Et oikeastaan hyvä olo on vain seisten :eek: Yritä siinä nyt ruveta jotain Netflix-maratonia pitämään..:(

Huh, olikohan siinä jo tarpeeksi valitusta :whistle:

Mulla on tänään neuvola (jee, jotain tekemistä). Siellä tuskin mitään uutta. Enemmän odotan ensi viikon tiistaina tapahtuvaa kokoarvioultraa. Sen jälkeen on kyllä taas fiksumpi olo, kun tietää, että joudutaanko käynnistelemään vai ei. Ja toisaalta on kiva mennä katsomaan pientä vielä kerran ennen syntymää! Rakenneultrasta on niin pitkä aika jo. Ton koon lisäksi mua jännittää myös se, että onkohan tyttöveikkaus säilynyt vai onko hän kasvattanut ulokkeita :D Muutamat vaaleanpunaiset vaatteet on jo hankittuna, et toivotaan, että päästään niitä vielä käyttämään ;)

Mitä muiden loppuodotukseen kuuluu? Onhan täällä vielä muita? :rolleyes:
Entäs miten on lähtenyt vauva-arki sujumaan Kastepisarainen ja Liidu?
Ja mitkä fiilikset jäi synnytyksestä ja syntymästä?

Lavelyn 37+3
 
Moi! Täällä ollaan. Voin yhtyä ajatuksiisi nukkumisesta. Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tekstin.

Kävin keskiviikkona polilla pohtimassa synnytyksen käynnistämistä mutta emme kuitenkaan vielä halunneet lähteä siihen. Ensi viikolla uusi käynti ja ilmeisesti tuolloin käynnistys otettava. Viimeiset synnytykset olleet nopeita 2 tuntia, ja meiltä sairaalaan on nyt matkaa 1,5 tuntia...
 
Tervehdys vaan pitkästä aikaa! Meillä meni viikko kuopiossa synnytyksestä toipumiseen. No itse jatkan toipumista haavani kanssa ja vauva tietysti myös. Seurannat meillä jatkuu tietenkin. Kuukauden päästä on neurologiaikaa ja vatsan ultraa ja verikoetta, mutta nyt kaikki näyttäisi olevan hyvin. Mitkä fiilikset synnytyksestä...noo, pää ei ehtinyt menoon mukaan ja kun tajuan miten hilkulla olin menettää koko vauvan, niin nyt on fiiliksenä lähinnä kiitollisuus vauvasta ja ajatus, että ehkä tämä neljä nyt riittää... tyttö on kyllä aivan valloittava! Vähän harmittaa etten hypnosynnytystä päässyt itse kokeilemaan, mutta sertifikaatin valmentajaksi sain viime viikolla :)

Eilen kävi terkkari joka vähän nyt mua ahdistaa tytön painon takia kun ei oo vielä lähtenyt uljaasti nousuun...vauva on kuitenkin virkeä ja syöttöpunnituksella sai kuitenkin isonkin määrän. Ja vaippa on vähän väliä täynnä ja vauva tyytyväinen, en osaa olla nyt kauhean huolissani. Mun oma vointi alkaa parantua, en tarvi enää juuri särkylääkettä haavan takia, ja hemoglobiinikin on nousussa. Eilen oli jo 95 :) on se parempi kuin 78...

Tsemppiä teille vielä viimeisiin "tylsiin" päiviin, kohta ne on historiaa! Meillä olisi ollut tänään laskettu aika, sen sijaan neiti onkin jo reilu kaksi viikkoinen <3
 
Moi Kastepisarainen!

Kiva kuulla sinusta. Onneksi kaikki on nyt suht hyvin. Mietinkin jo mitä teille mahtaa kuulua. Käy kertomassa vauva-arjesta meille. Siitä on aina mukava kuulla ja purkaa tuntoja jonkun kanssa.

Täällä tuli tänään täydet 40+0 vastaan. Harvinaista kun lapseni ovat yleensä tulleet jo etuajassa. Eipä se auta kuin odottaa milloin rupeaa tapahtumaan ja pääsee itsekin keskustelemaan vauva-ajan ihanuudesta.

Innukka ja Piskuinen 40+0
 
Jee, meidän kuu! :LOL:

Kiva kuulla kuulumisia vauva-arjen keskeltä Kastepisarainen! Kaikki tapahtui niin nopsaan ja erilailla kuin mitä olit ajatellut tuosta synnytyksestä, niin aivan varmasti mielellä kestää ymmärtää, et mitä tapahtui. Onneksi neiti on nyt siellä turvassa halitravana ja ihailtavana!

Kiva on kuulla muidenkin kuulumisia! Nää viimeiset viikot on niin pitkiä, et on kiva tietää, et joku muukin käy just tätä samaa läpi!

Tää viikko on onneksi ollut mieliala-myllerrysten kannalta helpompi mulle. Oon jopa käynyt pari kertaa uimassa, kun oon jotain tekemistä yrittänyt keksiä. Tää viikko on muutenkin sellainen, että tosiaan toivon, ettei vaavi vielä päätä tulla. Esikoisen syntymäpäivä on huomenna ja la sekä su juhlitaan sit lasta eri poppooilla. Eli vasta ensi viikosta lähtien on lupa tulla, kiitoooos! :LOL:

Me käytiin tiistaina siellä kokoarvioultrassa. Ei oo onneksi esikoisen kokoista vauvaa tulossa, vaikka ihan hyvänkokoinen muuten. Arvio oli nyt vajaa 3500g ja laskettuna aikana noin 4kg. Eli samoissa mennään tuon tokan lapsukaisen mittojen kanssa. Oli syntyessään 51cm ja 4140g rv 40+5.
Tyttönä oli pysynyt tämä pikkuinen; ei ollut kasvattanut ulokkeita :D

Mulle ei taaskaan tehty sisätutkimusta... Ei silleen, että ihan väen vängällä niitä haluaisin, mutta kun edellinen on tehty rv 12!!! Olisi ollut kiva tietää, että onko paikat pysyneet kiinni vai mitä.. Toisaalta, kun miettii, niin eipä se tieto sinänsä mitään muuta. Vauva tulee kun tulee oli kaulaa jäljellä se 3cm tai 0,5cm. Mun tapauksessa uskon, että tässä ollaan kasassa sinne puoleen kuuhun asti. Niinkuin aina ennenkin :geek:

Mä lähden nyt puuhastelemaan noita synttäreitä. Tällä viikolla on leivottu jo kaksi mutakakkua sekä pellillinen mokkapaloja pakkaseen! Vaihteeksi on ihan kiva järkkäillä näitä juttuja täysin kiireettömästi kuin edelliset vuodet on menneet tyylillä "työn ohessa".

Lavelyn ja typykkä rv 38+2
 
Innukka Jaksuja sinne! Lasketun ajan ylimeno tekee kärsimättömäksi, mutta ihan kohta se teidänkin pikkuinen on täällä!
Helpommin sanottu kuin tehty; mulla on päivittäin sellaisia hetkiä, et kärsivällisyys loppuu JUST nyt, kun kaikki asiat tuntuu hankalilta (on kuuma, kutittaa, sattuu, kolottaa jne.). Sit välillä yritän muistaa, että meidän elämä tällaisena kuin me se nyt tunnetaan muuttuu joksikin ihan muuksi ja yritän nauttia siitä, että tiedän miten elämä juuri nyt sujuu. Kovin yleviä ajatuksia, eikä tuon noudattaminen aina suju :D
 
Moikka!
Vähän hassua varmaan tunkeilla ketjuun tässä vaiheessa, mutta oon jokatapauksessa seurannut keskustelua pari kuukautta. En vaan oo saanut aikaiseksi itse kirjoittaa :).
Meille on tulossa kolmas lapsi, esikoinen on 6 v ja kuopus 4 v. Laskettu aika ois 10.11 eli tasan viikon päästä, hui! Toivoisin toki että hän syntyis mahd pian, mutta eipä sitä tiiä...Ei ainakaan oo mitään tuntemuksia että saattais kohta syntyä. Tulokkaan sukupuoli on täysin hämärän peitossa, sisarukset on poika ja tyttö.
Saa nähdä tuleeko tää viesti oikeaan kohtaan kun on tovi vierähtänyt siitä kun oon tällaiselle palstalle kirjoitellut :D. Ai niin, itse oon 34 ja sairaala on OYS.
Mukavaa loppuodotusta kaikille ja onnea vauvan jo saaneille!
 
Lortsu Tervetuloa mukaan! Tässähän on just jännimmät hetket aikaa höpötellä (toisaalta myös ehkä tylsimmät, kun mitään ei tapahdu)! :LOL:

Mutta on kiva saada seuraa ja vertaistukea näihin viimeisiin päiviin ja viikkoihin! (y)

Mä oon tänään menossa yhteen työpaikan illanviettoon ja oon ihan superinnoissani menossa! Varmaan viimeinen kunnon iltariento ennen typykän syntymää! Ja on kiva päästä pois kotoa välillä!

Hauskaa viikonloppua kaikille! Meidän kuu etenee... jee! :D

Lavelyn 38+3
 
Moikka!

Täällä edelleen yhdessä koossa; mikä tilanne muilla?

V-käyrä on nousujohdanteinen. Mä en jaksais enää tätä loppuraskautta! Vaan kun minkään en voi tilanteelle... Edellisissä odotuksissa ei oo ollut ihan näin voimakkaita mielialan vaihteluja, vaikka stressipallo musta on silloinkin tullut ihan viime metreillä. On se jännä, miten sitä kuitenkin toivoo ihan hirveästi, että lapsukainen tulisi vähän aiemmin, vaikka molemmat edelliset odotukset on mennee yli lasketun ajan. Nyt en oo ihan vielä edes siellä; tänään rv 39+5. Nää viimeiset päivät on vaan ihan kauheita.

Viime päivinä on sentään edes alkanut supistella harvakseltaan. Mutta muuten ei mitään merkkejä täällä yhtään mistään.

Onkohan täällä vielä kohtalotovereita lukemassa vai onko tää mun monologia loppuun asti? :unsure:

Ikihautomo Lavelyn ja tytteli 39+5
 
Jatkan yksinpuhelua.

Edelleen yhdessä koossa. Olo alkaa olla todella kärsimätön!
Sama olotila taitaa vaivata myös sukulaisia ja ystäviä, kun nyt viime päivinä on saanut vastailla jokojoko-tiedusteluihin... jännä juttu, miten joka kerta tilanne on se, että ne jotenkin kuvittelee, et me ei kerroitaisi, kun vaavi on syntynyt! Taitaa olla jokseenkin universaalia tämän tyyppinen ajattelu :LOL:

Tämän viikon tuskaa oloon on lisännyt a) flunssa ja b) ilmeisesti hiivatulehdus. Viime yönä en oo nukkunut puoli viiden jälkeen:sleep:

Mä en jaksais enää tätä itselleni pikku projektien keksimistä ja puuhastelua. Tuntuu, ettei mikään asia oikein enää jaksa innostaa, kun haluaisin sen vauvan vaan tähän! :love:

En tiedä, lukeeko tätä enää kukaan, mutta monologin saa katkaista kuka vaan!

Lavelyn 40+3
 
  • Tykkää
Reactions: Mieva

Yhteistyössä