Marraskuun murut

Varhaisultrassa käyty ja kyllä olen senkin mukaan raskaana. Yksi pikkuinen löytyi oikeasta paikasta ja sydänkin pompotteli. Nyt jatketaan sitten aamuoksentelun ja kokopäiväisen pahan olon kanssa eteenpäin, mutta mieli on levollinen. Seuraava etappi on neuvola parin viikon päästä.
 
Onkos muutkin joutuneet heräilemään keskellä yötä armottomaan vessahätään tai sitten niin aidon tuntusiin uniin? Viimeksi olin unessani ulkona, ja muistin vieläpä siinä , että olen raskaana niin valitsin drinksun sijaan limonaadin. :D

Mua on kans alkanu kuvottamaan liian maustetut tai kuivat ruoat, tuntui kun olisi ollut oksentelussa pidättelemistä. Mutta ihan laatannut en ole ehtinyt tähän asti vielä - jotenkin hämärästi toivonkin, että oksentaisin sillä sen pitäisi nippelitiedon mukaan olla vain hyvä merkki. :ROFLMAO:
 
Vessahätä vaivaa täällä myös öisin. Parikin kertaa voi herättää. (Loppuraskautta odotellessa :D;))

Unia olen ruvennut näkemisen/ muistamaan. Sama oli edellisessä raskaudessa, normaalisti hyvin harvoin muistan nähneeni unia.
 
Liityn myös ketjun jatkoksi!

Pillerit lopettanut 11/14 ja menty tulee jos on tullakseen taktiikalla. Viimevuonna käytiin kuitenkin tutkimuksissa ja vaikka mitään syytä lapsettomuuteen ei löydetty, niin tavallaan luovutettiin koko asian suhteen ja mietittiin, että keksitään jotain muuta mukavaa elämäämme (ja miehellä jo kaksi lasta aikaisemmasta liitosta, joten lapsielämää kyllä pääsemme viettämään joka toinen viikko)

Mutta kuinkas sitten kävikään... Viimeviikolta bongattu aamuisesta nega-testistä illalla roskishaamu. Testejä ei ollut enempää ja kaupat oli jo kiinni, joten arvatkaa nukuinko seuraavana yönä (n) Aamulla ryntäsin hakemaan uutta testiä ja siinä se oli, elämäni ensimmäinen plussa ja ikää jo 39. En oikein silti meinaa uskoa tätä juttua mitenkään ja vaikka nyt "pitkän yrittämisen" jälkeen tuli plussa, en oikein osaa iloita siitä. Suoraan sanoen itkin kaksi päivää järkytyksestä (varmaan kun oli juuri tottunut ajatukseen etten koskaan saisi lasta).

Nyt alan pikkuhiljaa saamaan jonkinnäköisen mielenrauhan sen suhteen että meille sittenkin voisi tulla vauva (jos nyt kaikki menee hyvin), mutta epäilen silti koko ajan että onko tää nyt muka oikeesti totta, kun ei varsinaisesti ole mitään oireita.. ..tai no on (mm. kokoajan jano + pissahätä, rintojen arkuus ja kipu, paineen tunne vatsassa ja illalla järkyttävä vatsan turvotus ihan kuin olisin jo pidemmällä -nyt siis 5+0), mut niitä nyt voi olla ihan normaalistikin..

"Lapsettomuus potilaana" sain ilmeisesti automaattisesti varhaisultraan ajan, mutta hitto että siihenkin tuntuu olevan ikuisuus (3.4.), että tätä epäuskoa on nyt sitten kestettävä siihen asti

LA siis tällä tiedolla 15.11. ja ehdottomasti aijon ottaa äitiyspaketin, jos siihen asti tullaan. Itsellänikin säilössä vielä omastani vuoden 1978 pakkauksesta makuupussi :)

Onnea kaikille plussanneille ja kiitos että tunnutte olevan paljon positiivisempia/optimistisempia odotuksen suhteen -ehkä minäkin kohta uskallan tai ainakin viimeistään sen ultran jälkeen!
 
  • Tykkää
Reactions: Norway ja Wilpuri80
Vessahätä herättää lähes poikkeuksetta joka yö vähintään kerran, tänään rv5+3! Unet on myöskin muuttuneet aidon tuntuisiksi ja tuntuu että näkisinkin enemmän unia tai sitten vaan muistan ne paremmin. Kaikkeen se raskaus vaikuttaakin!
Päällimmäisinä oireina kokoajan nälkä ja järkyttävä väsymys.

Eilen kävin mielenrauhan vuoksi labrassa mittauttamassa hcg:n ja se on noussut oikein kivasti; eilen siis rv5+2 ja hcg 5274. Ensi viikon tiistaina jo eka neuvola, jee!
 
Minäkin voisin varovaisesti liittyä mukaan! Tänään 4+0 ja la 23.11. (Tosin kierto on lyhyempi ja ovis aiemmin luultavammin, et luulen että oikea ois 4+3 ja 20.11 la, mut mennään laskureiden mukaan ) Neljäs pieni ois meille tulossa. Viime lauantaina tuli apteekin omaan roskis haamu ja siitä sit vahvistunu plussaksi asti :love: Oireina ollut turvotus, pahoinvointi, päänsärky, jano, unet ja pissatus. Unet muuttu ihan erilaisiksi ja selkeiksi mut oudoiksi:LOL: päivitteleekö joku listaa?
 
täällä 5+5, aika matelee.. Ekaa neuvolaa odottelen malttamattomasti, ja oikeastaan kesää! Sillo olisi jo masu näkyvissä :D Nyt saa oikein laskuria käyttää, et pysyn päivissä ja viikoissa mukana..

Tisseissä ei ole arkuutta, mutta mun nännit! Hemmetti, ne on arat!
 
Tänään eka huonon olon aamu, hirvee huimaus ja huono olo, helpotti aika äkkiä ja mahaa en päästänyt kovin tyhjäksi, kiva nähdä jatkuuko.
Ensi viikolla varmaan soittelen neuvolaan. Nyt pitäs varmaan 4vkoa olla täynnä ainakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Zeetah
Täällä mukaan joukkoon liittyy viime sunnuntaina plussannut. Ensimmäinen lapsi syntynyt 01/15. Tämän laskettu aika olisi näköjään 15.11. Varhaisultra on jo varattu. Plussa oli tosi selkeä ja oireitakin jo on, mutta ei tämä ole mitenkään tajuntaan vielä iskenyt. Varovaisella mielellä tässä olen. Mutta fb ryhmä kiinnostaa, kun siitä on aiemmasta hyvät kokemukset eli laitan viestiä.
 
Tänään piti viikko raskaustestistä tehdä vielä mielenrauhoittamisdigi, +3 vk näytti, huh! Vielä ei ällötyksiä oo tullut, mutta tuntuu janottavan enemmän. Yhdeltä istumalta menee helposti puoli litraa vettä, vaikken aiemmin mikään suurkuluttaja ole ollut.

Unet on myös muuttuneet eläviksi ja muistuu aamulla hyvin mieleen. Välillä olen mennyt nukkumaan ennen iltakahdeksaa ja nukuinpa tuossa eräs päivä 10 h - siis ihan normaalina työpäiväarkena! Eikä olo ollut edes pöllämystynyt, vaan vastasi normaalitilan noin 7-8 h unia.

Ostin maailman ihanimman Oot niin ihana -vauvakirjan. Siellä on Odotus-sivu, niin haluan jo suunnitella täyttämistä. Näillä viikoilla en ehkä uskalla vielä oikeasti kirjaa täyttää, mutta ajattelin ideoita ottaa ylös ja täyttää vaikka 3 kk raskauden jälkeen.
 
hei!

tänä aamuna dikikin sen kertoi, joten siirryn minäkin tähän ketjuun, jota olen kyllä seurannut jo reilu viikon... tuli selkeä tunne, että nyt olen raskaana, vaikka väitän olleeni valeraskaana liki kaksi vuotta. :ROFLMAO: tässä poikkeuksellista aikaisemmista mukaraskausoireista oli että flunssaisen olon lisäksi myös jouduin niistelemään, olin ihmeen hyväntuulinen koko ajan, rinnat eivät kipeytyneet kuten yleensä ja vatsa oli erilailla kipeä kuin vatsataudin jälkeen polttelua mutta liian alhaalla. seurasin aamulämpöjäni, bongasin dipin ja asia alkoi ratketa jo ennen varsinaisia todisteita. ensimmäisen haamulaisen näin dpo 8 ja dpo 10 jo selvästi vahvemman. tänään dpo 12 digi raskaana 1-2 viikkoa. :love:

menkkojen mukaan nyt mennään 4+2 ja LA 27.11.

täältä löytyikin jo sateenkaarenkirjava, nimimerkkiä en muista, me tuomme väriä lisää. :rolleyes: tämä lapsukainen on aviomiehelleni ensimmäinen biologinen. itselläni on kaksi entuudestaan, joista jälkimmäisen olen itse synnyttänyt. tuolloisen vaimoni kanssa olemme ristiin adoptoineet lapsemme. tähän sanon kokemuksen omaavana suuren ja vilpittömän kiitoksen kaikille tasa-arvoisen avioliittolain kannattajille, sateenkaariperheiden juridiikka helpottui tämän myötä huomattavasti, olen siitä sanattoman kiitollinen.

olo tästä raskaudesta on edelleen epätodellisen onnellinen. isovanhemmille tämä tapaus on toiseen sukuun noin 50. ja toiseen 1. :D toivottavasti kaikki 40 viikkoa tulee täyteen ja matka sujuu mukavasti.

montako odottajaa meitä nyt on yhteensä? ja saaruskako piti alkuperäistä fb ryhmää? ja mites se sinne liittyminen menikään?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zeetah ja Wilpuri80
hei!

tänä aamuna dikikin sen kertoi, joten siirryn minäkin tähän ketjuun, jota olen kyllä seurannut jo reilu viikon... tuli selkeä tunne, että nyt olen raskaana, vaikka väitän olleeni valeraskaana liki kaksi vuotta. :ROFLMAO: tässä poikkeuksellista aikaisemmista mukaraskausoireista oli että flunssaisen olon lisäksi myös jouduin niistelemään, olin ihmeen hyväntuulinen koko ajan, rinnat eivät kipeytyneet kuten yleensä ja vatsa oli erilailla kipeä kuin vatsataudin jälkeen polttelua mutta liian alhaalla. seurasin aamulämpöjäni, bongasin dipin ja asia alkoi ratketa jo ennen varsinaisia todisteita. ensimmäisen haamulaisen näin dpo 8 ja dpo 10 jo selvästi vahvemman. tänään dpo 12 digi raskaana 1-2 viikkoa. :love:

menkkojen mukaan nyt mennään 4+2 ja LA 27.11.

täältä löytyikin jo sateenkaarenkirjava, nimimerkkiä en muista, me tuomme väriä lisää. :rolleyes: tämä lapsukainen on aviomiehelleni ensimmäinen biologinen. itselläni on kaksi entuudestaan 08/2009 ja 12/2010, joista jälkimmäisen olen itse synnyttänyt. tuolloisen vaimoni kanssa olemme ristiin adoptoineet lapsemme. tähän sanon kokemuksen omaavana suuren ja vilpittömän kiitoksen kaikille tasa-arvoisen avioliittolain kannattajille, sateenkaariperheiden juridiikka helpottui tämän myötä huomattavasti, olen siitä sanattoman kiitollinen.

olo tästä raskaudesta on edelleen epätodellisen onnellinen. isovanhemmille tämä tapaus on toiseen sukuun noin 50. ja toiseen 1. :D toivottavasti kaikki 40 viikkoa tulee täyteen ja matka sujuu mukavasti.

montako odottajaa meitä nyt on yhteensä? ja saaruskako piti alkuperäistä fb ryhmää? ja mites se sinne liittyminen menikään?
Tervetuloa joukkoon! Ja onnea plussasta! Laita Saaruskalle yksityisviestiä niin lisää sut fb-ryhmään.
 
  • Tykkää
Reactions: höpsykkä
Onnea taas uusista plussista!

Joku kyseli varhaisultrista, mäkin olen käsittänyt että usein suositellaan käyntiä 7+0 -> koska syk tosiaan pitäisi jo silloin löytyä, voi toki löytyä jo aiemmin. Mutta jos kovinkin ajoissa menee ja ovis onkin ollut pari päivää aiemmin niin voi "turhaankin" säikäyttää.

Mulla tosiaan vu ensi tiistaina, viikkoja silloin jotain 6-8, saas nähdä mikä sit todellisuus on :)

Rinkilälle tsempit! Itsekin olin esikoisen kohdalla, kun oli pitkä yritys ja hoitoja takana, ihan hermona alkuun ja ajoittain valtaosan raskautta. Ihan ymmärrettävää. Nyt on vähän rennompi olo, yritän ajatella että sattuisi se keskenmeno silti, riippumatta siitä kuinka paljon sitä on etukäteen pelännyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Rinkilä
Täällä ollaan kovin alussa, mutta päätin liittyä joukkoon. La 15.11. Takana hoitoja ja viime vuonna keskenmeno (ja omien tuntemusten mukaan toinenkin, vaikka siitä ei ehtinyt plussaa tehdä). Kyseessä ensimmäinen lapsi ja itsellä ikää jo kertynyt 40 vuotta. Samassa elämäntilanteessa olevien ajatuksia ja tukea kaipailen - tietysti myös kaikki muu vertaistuki on tarpeen. (Välillä sitä kamppailee tuon ajatuksen kanssa, että onko liian vanha haluamaan enää lasta.)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Rinkilä
Minäkin liityn joukkoon:) Laskureiden mukaan la 10.11 ja ensimmäinen lapsi tulossa. Plussasin jo 6.3 mutta päätin olla varma ja liittyä vasta nyt:ROFLMAO:
Alussa oli hieman pahoinvointia mutta nyt olo aika normaali lukuunottamatta menkkakivun tyylisiä jomotuksia alavatsalla ajoittain. Ensimmäinen neuvola 3.4.. Jännittää jo nyt!
Tänään 6+1:love:
 
Täällä kanssa yksi lisää liittyy joukkoon, esikoista odotetaan ja eka raskaus kyseessä :) LA omien laskujen mukaan 12.11, joka sattuukin oleen isänpäivä :D Varhaisultraan mennään huhtikuun alussa, ehkä sitten saa vähän konkretiaa tähän raskauteen :) Vaikka pahoinvointia ja voimakasta väsymystä kyllä ollut mutta silti tuntuu vielä vähän epätodelliselta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rinkilä
Me käytiin tällä viikolla varhaisultrassa ja sieltä löytyi pikkukaveri ja syke :love: laitoin saaruskalle viestiä. Väsymys on ollu ihan hirveetä, päikkäreitä oon nukkunu aina kun mahdollista ja voisin myös syödä melkein koko ajan jotain. Ja öisin saa herätä vessaan ainakin kerran. Pahoinvointia ei oo vielä ollu mut sellanen huono olo on aika usein.
 
mä taidan kans varata tuon varhaisultran. kävin myös ensimmäisessä raskaudessa ja muistan kyllä millaisen mielenrauhan sillä itselleni sain.

täällä oireilu painottuu lähinnä sänkyyn kaatavaan väsymykseen, klo 17 tuntuu kuin olisi jo klo 23. lisäksi on armoton turvotus, housun nappi painaa ja alavatsan polttelu.
 
Mahtuuko vielä mukaan? Laskettu olisi 2.11 netin ja oviksen mukaan. :) viides olisi tulossa, jos kaikki on ok.. Muissa raskauksissa olot ollut aika karmeita ja oksu lentänyt, tässä ei juuri mitään.. Missä vaiheessa olette neuvolaan soittaneet? Mä en vielä ole, on jotenkin niin epävarma olo :(
 
Minäkin liityn joukkoon. Oman arvion mukaan (luulen tietäväni ovispäivän) nyt 5+0. Plussatestin tein tiistaina. Toinen kierto ilman ehkäisyä ja tärppäsi. Oireina on ollut tähän mennessä rintojen aristusta, alussa nippailuja munasarjoissa ja muuallakin alavatsassa sekä navan alla ihossa. Navan alle on tullut mielestäni (ja myös mies on sitä mieltä) lisää rasvaa, ns. napaläskiä, josta vitsaillaan miehen kanssa :D.

Nyt on pari päivää tullut vähäistä tuhrua pikkuhousunsuojaan sekä pyyhkiessä punertavaa valkovuotoa. Niin vähän kuitenkin, että jos ei haittaisi pikkareiden likaantuminen, niin ilmankin suojaa varmaan pärjäisi.

Lämmöt aluksi heitteli 36.3-36.8 (kuitenkin keskimääräisesti näytti nousevan), mutta nyt muutama päivä ollut 36.9 ja tänään 37. Illalla ja yöllä myös paleli, vaikka muuten on ollut kuuma nukkuessa ja olen joutunut vaihtamaan ohuempaan peittoon että saan nukuttua. Laitan screenshotin flow-sovelluksen lämpökäyrästä tähän, jos vaikka jotakuta kiinnostaa :D. Käyrässä näkyy myös alussa selkeä ovisdippi.

Vähän on tietysti alkanut huolettaa tuo pieni vuotelu, mutta ilmeisesti sellainen on aika yleistä, eikä useinkaan syytä huoleen?

Olen myös nähnyt viime öinä normaalista poikkeavia unia. Yhtenä yönä näin 5 erilaista ikävää unta, ja yleensä en nää ollenkaan painajaisia. Olen myös nähnyt kahtena yönä unta äidistäni, jolle olen ollut vihainen siitä, miten hän kohtelee isääni. He siis riitelevät paljon ja isä on vähän tossun alla ollut aina. Olen unissa vääntänyt äidin silmälaseja ja ollut tosi ärsyyntynyt :D. Ja en mielestäni ole mitään noihin uniin liittyvää ajatellut päivisin.
 

Attachments

Yhteistyössä