Marraskuun mussukat ♥ *Elokuusta marraskuuhun *

Hei täältä taustalta!

Kysyisin pikaisesti, että minkälaista talvipukeutumista ootte ajatellu teiän marrasvauvoille? Ootteko ostanut ihan jonkun toppapuvun vai? Vai kannattaisko ostaa semmonen lämpöpussi vaunuihin?

Mulla on semmonen paksu vanupuku, jonka aattelin pääälle ainakin sairaalassa kotiutuessa ja kaukalossa on vielä lämpöpussi. Talveksi oon koko ajan aatellu ihan tuota uusimman äitiyspkkauksen toppapukua, jonka oon laittanut pussiksi ja sitten vaan makuupussiin. Mutta nykyään tuntuu olevan kaikenmaailman hienoja untuvapusseja ym. että aloin miettimään, että riittääkö tuo äp pakkauksen puku ja makuupussi esim. tammi-helmikuun pakkasille. Vauvahan on silloin jo 2-3kk, että koko on varmaan 62-68?

Täällä on oltu jo jonnin aikaa saikulla, liitos- ja lonkkakivut on aivan järkyttäviä. Vaatteet on pestynä ja viikattuna vaatehuoneessa. Hirveesti ei noita pienimpiä kokoja ole, musta vähän tuntuu, että tää vauva on aika iso :D Eihän tässä oo enää aikaa kun 8 viikkoa!! :O

Emla rv 32+1.
 
No mua kyl vaivannu aika lailla koko aika joku oli väsymystä,selkäkipuu,napakipuu,rinnat arat,huonoo oloo noh millon mitäkin. Ja kieltämättä tää toka raskaus ollu "rankempi" . Neuvolatäti sano et usein seuraavat raskaudet koettelee enempi kun paikat on jo ennestään kerran löystyny ja käyny ton vaiheen. Mut ite ku miettii ni luulis et eka raskaus ottas kovemille :unsure:

Nukkuminen alkaa oleen välil hankalaa mahan takia ja sit ku joutuu vähän välii nouseen tarkistaa mitä paikkoja esikoinen kämpäs millonki hajottaa :LOL:

Noku mäki oon miettiny noit neuvolan aikoja... jotenkin harvalta tuntuu ku on 6viikon välein:confused: kuulemma tiheentyy loppua kohden mut kyl täs aika loppu vaihees mennään ku la n. 2kk päästä
 
Nii joo ja mulla on ostettuna semmonen lämpötoppa pussi haalari . En nyt oikeen tiiä mikä se tarkalleen on ku,näyttää toppa makuupussilta missä hiat :ROFLMAO: ja se äippä paketin makuupussin otan käyttöön vaunuihin ja pehmikkeeks. Sit oon miettiny ostaa semmost kangas suojaa siihen eteen vaunuihin et pysyy lämmin ilma vaunuissa.
 
Ihanaa kun työt loppui vihdoin ja saa hieman sitä omaa aikaa ennen loppurutistusta. Hankinnat on mulla ihan alkutekijöissään vielä, mutta tässä kovasti on mielessä mitä tarvitaan. Nyt kun jäin lomalle onkin enempi aikaa ja tarmoa alkaa pesää rakentaa. :love:
Toivon vaan että oma kunto ei nyt ihan romahda loppuviikoilla että jotain jaksais tehdäkin muuta kun makoilla.

Kyllä muakin on vaivannut tämä raskaus paljon enempi kun ensimmäinen. Se oli helppo kuin mikä. Nyt sitä vaan odottaa että tämä "ihana odotusaika" olisi jo ohi, sen verran kremppaa kuitenkin ollut. :confused:
Olenkin miettinyt ketkä osaa nauttia odotusajasta kun aina puhutaan että "ihana odotus" jne., no onhan se loppupalkinto ihana ja se alkuhuuma kun tajuaa mitä tapahtumassa, mutta siihen se jää.
Fyysisesti kyllä hyvää on se että hiukset ja iho on paremmassa kunnossa kun koskaan, sama juttu oli ekan kohdalla.:)

Neuvolatäti sanoi ettei loppuviikoilla olisi yhtään enempi aikoja.. enpä tiedä miten monta käyntiä tässä sitten enää on. Yhden lisäajan se silti varasi mulle tähän syyskuulle vaikka ei kulemma pitäisi. Mukavia nämä kaupunkien säästötoimet..

Uusimpana vaivana mullakin yölliset suonenvedot, pohjelihas kipeänä vielä 2 päivää tuon jälkeen. Pitää alkaa sukkia pitää yöllä ja hivenaineiden syöntiä lisätä.
 
Toi pohjesuonen vetojen jälkeinen kipu on kauheeta :confused: mullakin menee se 1-2 päivää et kipu lähtee. Pitäs hakee niit magnesium tapletteja ni helpottas varmaan,neki vaan tuppaa aina unohtuu ku oon liikentees.

No ei kai tässä sit oo ku joku 2 käyntiä enään jos jatkuu tolleen 5-6viikon välein? Mulla neuvola ja se lääkäri/synnytysarvio ultra lokakuun puoles välissä. Joten varmaan saan seuraavaks vikan ajan ennen laskettua aikaa... vähän kyl hölmöä jos loppuraskauksia ei yhtään enempää seurata vaikkei mitään riskiryhmää oliskaan :unsure: mulle tuo ainkin mielenrauhan et tietää et kaikki ok. Mäkin kun oon semmonen stressaaja välil ...:notworthy:
 
Heippa.
Vauvan vaatetuksesta sen verran et meillä tää on jo kolmas talvivauva ja mulla ollut vauvalle aina ihan perus toppapuku minkä oon pukenut pakkasesta riippuen joko villavaatteiden kera tai ilman niitä. Ja vaunuissa aina ollut vielä ä-pakkauksen makuupussi. Pakkasrajana vauvoillehan pidetään jotain 10-15 astetta enkö kyllä itekää oo parinkympin pakkasilla vauvan kanssa ulkoillut tai ulkona nukuttanut. Nyt hommasin tälle tulevalle vauvalle sellaisen lämpöpussin kaukaloon automatkoille jonne oon aatellu vauvan pukea joko ihan sisävaatteissa tai kylmemmällä sit villa vaatteiden kanssa. Mut ulkoilessa sit käytän sitä toppapukua.

Neuvolakäynnit täälläkin 6-8viikon välein mut kyllä ainaki viime raskaudessa (2 vuotta sitte) ne tiheni lopussa 2-3viikon väliin, oisko joskus 34-36viikon tienoilla. Ei ihan tarkalleen muista mut kuitenki. :rolleyes: vielä 2 viikkoa saan oottaa seuraavaa neuvolaan.
Mä oikeesti nautin sen 20-30 viikon välisen ajan, sillon ei pahemmin ollut ongelmia mitä nyt tää kestoväsymys mut siihen on jo tottunut. :ROFLMAO: mut nyt ku 30 viikkoa on ylittynyt ni kyllä sen olossa huomaa. Iskias vaivaa ja jalkoja särkee. Olo on melko raskas toisinaan. (n) painoaki tullut jo 10 kiloa, jospa ei viittä enempää tulis enää ni pysyis samoissa sfääreissä ku muissakin raskauksissa.
Hanri +baby 31+6
 
Heipskukkuuu :)
Mulla on öisin niin kuuma etten peittoa kyllä tarvitse, ja ilman vaatteitaki olis mukava, mutta ihan ei viitsi :LOL: Mtn muita ns ärsyttäviä oireita ei oo ku tää jatkuva väsymys, vähemmän ärsyttäviä oireita onki sitten useampi, närästys, hiki, vaikeus löytää hyvää istuma-asentoa, autosta kuoriutuminen ja sinne istumaan meneminen :rolleyes: , lyhyt pinna ja ärsyyntyminen pienistä asioista, nii ja nälkä, kui voi olla nälkä kokoajan? :ninja:

Mullaki hommattuna tuollanen toppapussi hihoilla kaukaloon ja vaunuihin ostin emman toppapussin jolloin ei vissiin tarviis haalaria toiselle pukea :)

Laiskis & pikkukaveri rv30+1 :love:
 
Onko muilla tullu ylävatsalle kipuilua? Ku mulla ainakin kolmena päivänä tullu semmosia "kipu kohtauksia" ja ne tulee kävelessä,ei litään kamalaa kipua mutta sattuu ja inhottavan tuntusta. Soitan aamulla neuvolaan ja kysyn kyllä, ne kohtaukset ei kestä pitkää aikaa mut on häiritseviä kun iskevät. Se kipu kohdistuu keskelle ylävatsaa.

Ensin mietin sappea mut sit se kipu ois pidempään,sappi multa leikattu mut kipu saattaa silti uusiutua
 
Mä olen ostanu sellasen ihanan untuvapuvun vauvalle. Ja aattelin et joku kevyempi sit autoreissuille.
Mä jäin tänään esimiehen luvalla kolmen päivän saikelle. To mulla neuvolalääkäri. Toivottavasti se kirjottaa mulle lisää.
Oon päiväkodissa töissä ja alkanu tuntumaa selässä ja mahassa se työ. Ja nyt kädet särkee kanso_O ja harjotussupistuksia tosin mutta tulee aina paljon enemmän työpäivinä.
Väsymystä varmaan lisää se, että mun mies on Reissu hommissa. Siis tekee työtä jossa oikeestaan on kaks viikkoa pois ja viikonlopun kotona.
Sitte mulla toi 6-vuotias pyörii täällä:love:
Tuli olo että nyt varmaa täytyy vähän ottaa rennommin.
Onneks pomo oli tosi ymmärtäväinen. Mulla tulee aina itku ku Meen sille jotai tällästä höpöttää :LOL:
Täytyy.kuunnella itteään mun täytyy pitää huolta vauvasta ja itestäni ja esikoisesta.
Onko muut ihan jaksanu töissä?
Jenanie ja tyyppi 29+2
 
huomenta kaikille. täällä mennään tänään tosiaan kokeilemaan akupunktiota jos auttaisi suppareihin sekä mm. häntäluuhun joka kipeytyy vähän väliä. Töissä ollaan vielä, jokseenkin kyll tuntuu että ei jaksaisi enää, mutta sitten kun luonne ei anna periksi ja ajattelen että sitten saan olla monta kk kotona vauvan ja perheen kesken...olen kyllä miettinyt jos menisi käymään lekurissa, mutta saas nyt nähdä. Järjetön kiire ja stressi myös töissä mikä ei yhtään auta tilannetta, kun pitäisi ottaa iisimmin. Ainoa ns. kunnon vaiva on tosiaan nuo supparit sekä selkäsärky, ja mietinkin saako niistä vaivoista loppuajalle saikkua??

Meillä täyttyi eilen tasaviikot :love: jippii!! ja toisaalta myös apua kun kohta se jo tulee :LOL: Mietin että pitäisikö jo pikkuhiljaa rupee pesemään vaatteet ja laittaa kaappiin...jotkut sen jo ovat tehneetkin, mutta siinä asiassa olen "hiukan" laiska, kuten myös muissa kotihommissa :ROFLMAO: Ostin pari viikkoa sitten arkea helpottamaan robotti imurin, ja kyllä täytyy sanoa että oli paras hankita sitten aikoihin! Meillä siis kaksi kissaa ja yksi koira ja sitä karvaahan riittää :devil: Mutta ai että miten helppoa on kun laittaa toisen huristamaan mun puolesta! Suosittelen henkilölle joka ei tykkää imuroimisesta, tai on eläimiä! (y)

ninski84 rv 30+1 :love:
 
Mä tuöin äippä polilta just. Soitin sinne noist ihme kivuista ja halusivat varmuuden vuoks ottaa virtsakokeet ja verenpaineet . Niis ei ollu mitään häikkää ja vauvan sydän äänet oli kunnossa :) sit vielä labraan maksa arvo kokeisiin ,huomenn tulee vasta tulokset. Voi olla että viimevuotinen sappileikkaus arvet mitkä jomottaa nyt .

Oli kyl rentouttava ja mukava tuoli missä pääs istumaan ton käyrien oton ajan :)
 
Akupunktiossa käyty ja oli sekin ihan kiva kokemus. Piikkejä laittoivat päähän 5kpl ja korviin kolmet kummallekin puolelle. En kylläkään huomannut mitään eroa selkäkivuissa, mutta käyn vielä ainakin kaksi kertaa... Toivotaan että auttaa. Viime yö oli tuskaa. Vauva painoi joka suuntaan sekä mulla meinaa alkaa myös vaivaamaan palleatyrä. Inhottavaa painetta ja kipua. Mikä asento ei hyvä. Nytkin tuntuu kun makaan selälläni että kohta lentää yrjöt :sick: harkitsen nyt vakavasti jos jäisi saikulle loppu ajaksi.
Vauva alkanut hikottelemaan päivittäin. Raukalla menee hermot kun pomputtaa aikansa. Toivotaan että refluksi ei hänelle tule, inhottava tauti. Meinasin tänä aamuna lähteä liian aikaisin töihinkin huonosti nukutun yön jälkeen.. Ja nyt soitti poika että kai mä muistan että on keskiviikko ja koulu alkaa vasta klo 9! Hän nyt siis jo koulun pihalla, ja klo vasta 8! :LOL: ei hyvää päivää :LOL: onneksi ei ole kuin n 300m päässä. . Nyt taidan ottaa toisen kupin kahvia ja yritän herätä tähän päivään... :ROFLMAO:

Ninski rv 30+2
 
Neuvola taas takana. Paino ei ollut noussut ollenkaan. :O Piti käydä puntarilla uudelleen että uskoin silmiäni. Tätikin ihmetteli että syönkö kunnolla. Itsestä tuntuu että suklaa ja muu herkku jatkuvasti mielessä ja koko ajan vaan herkuttelen, joten ihmettelen. Muuten kaikki oli hyvin. :)

Maanantaina heti aamusta kun heräsin alkoi kivuttomat supistukset jotka jatkuivat koko päivän ja illasta alkoi jo vihlomaan masua niin että unta ei saanut. Sain sitten ylimääräisen lääkäriajan ensiviikolle. Jokohan sitä pyytäis saikkua? :D Tuntuu vaan niin laiskalta kun ei kuitenkaan nyt niin rankka raskaus ole ja valitan turhasta.

Minulla on tarkoituksena ostaa vielä lämpöpussi kaukaloon, se on niin kätevä kun vauvan voi laittaa sisävaatteissa pussin sisälle. :) Vaunuissa sitten on äp makuupussi ja lampaantalja pohjalla eristeenä. Esikoinen tosiaan syntynyt 2.12. , joten aika samaan malliin mennään. 50cm pikku toppapukukin on kyllä kaverilta saatu. :)

Kaveri synnytti maanantaina pojan, joten kohta pääsee nuuskimaan vastasyntyneen tuoksua kunhan kotiutuvat. <3

nopnop ja sammakko 29+5
 
Nukkuminen alkaa käydä vaikeaksi kun ei sopivaa asentoa löydä. Huomasin että noita raskausajan tyynyjä myydään, onko kellään niistä kokemusta? mietin pitäisikö satsata sellaiseen jos helpottaa nukkumista tän loppuajan. Myös imetystyyny mietityttää, viimeksi mulla ei sellaista ollut, mutta saattaisi olla mukavempi asento ja hartiat/niskat säästyä pikkaisen. Niistäkin olisi kiva kuulla kokemuksia onko hyvä vai turha hankinta?
 
Mä käytin ihan tavallista tyynyä tai vilttejä imetystyynynä ja olin ihan tyytyväinen :) raskaus tyynyistä en ole edes kuullut.

Hitto.mulls alkanu yskä! Grrr... inhottavaa! Ois kaapis 2hta eri yskän lääkettä mut uskon et se parempi on liian tujua raskaus aikana (sir ephedrin) ,toinen ois resilar. Jostain luin et resilatia sais ottaa ja joku sanoo ettei mitään... kuitenkin alkaa öisin yskä eniten häiritseen. Oon kokeillu juoda lämminta ja kurkkupastilleja ,ei auta... pakko illaks ottaa vaik ruokalusikallinen tota resilarii.
 
Minäkin pärjännyt ihan tavallisilla tyynyillä ni en osaa sanoa imetystyynyistä, ite asiassa mietin tuossa viime viikolla ku kirpparilla oli myynnissä ihanalla kuosilla varustettu imwtystyyny et otanko /tarvinko mut jätin sen sit kuitenki.
Nukkuminen täälläkin vaikeaa tai enemmänkin se nukkumaan alkaminen ku meen makuulle ni alkaa alaselkää/pakaraa särkee ihan hirveesti.

Miten teillä muilla liikkuminen/liikunta, käyttekö harrastuksissa tms? :) mä en nyt enää tälle syksyä kesän jälkeen aloittanut mitää liikuntaharrastusta, pitää sit keväällä taas aloittaa. Pelkkä rauhallinen kävelykin alkaa tuntua epämiellyttävältä ku maha menee ihan kovaksi ja kireäksi ja alapääsä tuntuu sellaisia piikittelyjä.:unsure: pyöräiltyä tulee silloin tällöin lyhyitä matkoja. Ja joka iltaiset kyykkyjumpat tulee tehtyä ku kerää lasten kans leluja :ROFLMAO: siinäpä mun liikunta Tällä hetkellä. Vesijuoksu vois olla ihan kivaa mut eihän kyllä uimista suositella vissii enää kovin loppuvaiheessa...vai oonkoha iha väärässä?:sneaky:
Hanri 32+4
 
Raskaustyyny on vissiin sellainen ns vartalotyyny, semmonen pitkä tyynypötkylä? Itse hankin imetystyynyn joka nyt on jo mukana sängyssä kun on sellainen mukavan jämäkkä. En ole osannu kahta aikasempaa imettää kun on mennyt rinnanpäät niin rikki etteivät ole edes tahtonu parantua joten ajattelin kokeilla jos imetystyynyllä sais oikeeta asentoa aikaseksi :)

Meinas kyllä aika pahasti supistaa kauppareissulla, vaikka koitin mennä hitaasti. Onneks helpotti kun pääsi kotiin rauhottumaan. Ostin pikkuselle valmiiksi pikkuvaippoja pienen paketin ja itselleni paketin jtn superduper imukykyisiä siteitä :LOL: niissäki vaikka ja mitä valinnanvaraa, mistäs sitä tietää mitkä on hyvii ja mitkä ei :cautious:

Laiskis & pikkukaveri rv30+5 :love:
 
Hyvä muistutus noi siteet! Ite meen osteleen loppukuusta vaippoja kasottain valmiiks ja en ois muistanu omia "vaippoja" ostaakkaan! Sairaalasta sain onneks mukaan muutaman super siteen itelleni ,varmaan saa nytkin :)
 
Moi. Mulla oli tänään neuvolalääkäri ja se kirjotti mulle sairaslomaa äitiyslomaan saakka. Eli viitisen viikkoa. Sano että ei ne selkäkivut yleensä helpota. Kaikki oli muuten hyvin. Vauva oli kääntyny pää alaspäin ja hyvät oli sykkeet.
Nyt sit tää äiti saa ottaa rennosti ja tehdä oikeesti oman voinnin mukaan. Tänäänkin niin särkenyt ja jomottanu toi selkä:cautious:
Jenanie ja tyyppi 29 +5
 
Minulla alkoi jo tiistaina äitiysloma. :) Otin siis varhennettuna sen. Tosin olen ollut jo kuukauden verran melkein sairaslomalla ja sitä ennen koko kesän kesälomalla (ope kun olen). 5 päivää kerkesin olla töissä. Vapaa-aikaa on siis riittänyt. Ainakin on saanut olla paljon tuon 2v pojan kanssa kotona. Mutta ihan mukava ajatella, että töihin tarvii mennä vasta ensi elokuussa.

Vauvalle olis melkein kaikki hankittuna. Pojalle pitäisi hankkia peitto, että tuo pienempi peitto jäisi vauvalle. Vaipatkin ostin jo. Samoin tutit ja muut. Ehkä korviketta voisi hakea varuilta purkin tai pari. Tosin uskon, että sitä ei tarvita, kun viimeksikin omaa maitoa tuli luovutukseen asti. Toivon, että nytkin voisin luovuttaa maitoa.

Nukkuminen on onnistunut toistaiseksi kohtuuhyvin. Herään kyllä välillä vessaan ja samalla vaihdan sitten kylkeäkin. Iso tyyny on koko ajan jalkojen välissä ja mahan alla. Muuten mahassa tuntuu ikävältä. Yksi ilta olisin ihan hirveesti halunnut ruveta mahalleen nukkumaan. Myöhemmin sitten.

Nemelia ja pikkuveli rv 32+0
 
Täällä myös saikulla tällähetkellä, mahdollisesti lääkäri kirjoittaa vielä viimeisen 3vko ennen äitiyslomaa, joka alkaa 18.10.
Vielä pitäis joitain hankintoja tehdä, mutta isoimmat on onneksi jo hommattu.
Perjantaina olis neuvola, ja toivottavasti painoa ois tullu, koska mulla paino vaan laskee, vaikkakin sf -mitta normaali. (n)(n)
Vauva liikkuukin hyvin, joten sen suhteen ei huolta :love:
Täällä ei edes nykyään tehdä mitään painoarvioita yms. jos ei oo mitään syytä. Ei,vaikka mulla radi :confused:
Lääkäri viimeksi sanoi, että voi laittaa lähetteen polille kuitenki myöhemmin, että saa vähän edes arviota.

vauvis ja sintti 30+3 :love:
 
Täällä oltu viime yö kaverin tukena, ja mukana hengessä pienen neidon syntymisen johdosta. Eli viime yönä ei tullut juurikaan nukuttua ja ukkokin oli viihteellä ja tuli kahden aikaan yöllä kotiin. Pieni suloinen neito saapui aamulla klo 7 maailmaan yövalvomisen jälkeen, ja nyt tuntuu kuin olisi itse synnyttänyt :ROFLMAO: sen verran väsy painaa. Tai sit mulla on moraalinen krapula:LOL:
Vauvalle kävin hakemassa 350kpl vaippoja, jotka siis 2. Laatua, mutta halvalla sain ja jos vaavin pylly ei kestä laitan niitä eteenpäin. Itselleni en ole vielä rättejä hankkinut, mutta pitäisi kohta käydä ostaa. Liivin suojia olen jo ostanut kun rinnat jo vuotaneet rv 20 alkaen, samoin oli esikoisen kanssa. Imetystyynyä en ajatellut hankkia kun ei ollut viimeksikään ja hyvin pärjäsin normi tyynyillä. Nyt unten maille kun tuntuu että hiukan jäänyt univelkaa viime yöstä, vaikka kohtahan sitä saa jo omastakin takaa valvoa :geek:
 
Ois kyllä melko väsymys kos joutus yön valvoon viimesillään ,mä oison varmaan kuorsannu sielä kesjenkaiken :D mä meen kukkumaankin siinä 10-11 aikaan ku oon ihan loppu.

Mäki ootan et pääsis shoppaileen pikku hankintoja,mun kaveri tulee mukaan mut päästään vasta viimesenä päivänä ,joten tässä on odottelemista.

Saiko sitä hunajaa nyt syödä raskaana vai ei? Eilen tein hunaja teetä tähän yskään sit sen jälkeen tarkistin netist ja osaa sanoo ei saa, ja toinen sanoo saa. Oon välil ni sekasin näitten suositusten kanssa...:sick:
 
Tuolla aiemmin juttelin raskaustyynystä, tarkennuksena siis sellainen pitkä pötkylämäinen tyyny se on, pitäisi jollain tapaa tukea koko vartaloa nukkumisen aikana. Mutta enpä tiedä nyt viittiikö sellaista hankkia kun extra tyynyilläkin näköjään pärjää. Kaikenlaiseen rahan saisi uppoamaan, ja on tässä paljon muutakin vielä hankkimatta.
Huomenna menen hakemaan pinniksen(käytettynä) ja rattaat vielä etsinnässä, plus kaikki muu pikkusälä.
Jään virallisesti huomisesta äippälomalle, mä otin hieman varhennettuna, niin nyt on taas paremmin aikaa hoitaa näitä juttuja. Ihana kyllä olla kotona päivät itsekseen hetken aikaa ennenkuin rumba sitten taas alkaa.

Tuosta hunajan syönnistä en osaa sanoa, mutta en usko jos nyt ihan pienistä annoksista kyse että siitä haittaa voisi olla. Vähän maalaisjärjellä kai tuokin menee kuten kaikki raskausajan ruokasuositukset.
 

Yhteistyössä