Masennukseen suhtautuminen?

Kokeileppa jaksaa lähteä liikkeelle.... itse olen harrastanut aina aktiivisesti liikuntaa, mutta a) sairastuin silti masennukseen ja b ) en todellakaan jaksanut liikkua vaikka järki tiesikin sen merkityksen

Monen vuorokauden valvomisen jälkeen kroppa on jo muutenkin väsy, se unettomuus katso kun ei johdu siitä ettei kroppa olisi väsynyt vaan aivojen "kemiallinen" häiriötila pitää sut hereillä.

Joo.

Mut liikunta tekisi silti hyvää!

Ei se, ettei vaan kykene ja jaksa muuta faktaa.

 

Olen sairastanut syvän masennuksen.kohdellaan kuin ihmistä. Älkää tuomitko ja ohjatkaa hoitoon.

 

Saat kuulostamaan kuin tuo olisi oma tahto. Se ei ole, voin kuule kertoa. Kukaan tervejärkinen ei halua siinä ahdistuksessa olla ja siksi esim nukkuminen tuntuu paremmalta kuin valvominen

En tarkoittanut sitä, että tietoisesti oltaisiin itsekkäitä. Mutta sitähän se on, sairaudesta johtuen. Aivan kuten esim alkoholismi. Hirvittävän itsekästä, mutta ei siitä moni kykene irrottautumaan.

 

Jaksatko mennä lääkäriin huomenna?

 

Mä en osaa oikein sanoa miten toimia masentuneen kanssa, kun olin itse masennuksen pahimmassa vaiheessa joskus..en valittanut, makasin vaan sängynpohjalla ja toivoin aamulla että olis jo ilta ja pääsis nukkumaan..ja illalla toivoin että tulis jo aamu että vois nousta sängystä ylös.
En syönyt juuri mitään ja kaikki tuntui ympärillä synkältä ja 'mustalta'.
En kyllä myöskään tajunnut olevani masentunut ennenkun joku sitä mulle vihjasi (ja tottakai kielsin sellasen mahdollisuuden heti, koska en tajunnut tilaani sillon).

Masennus on sairaus, mutta ei kenenkään tarvitse alistua sellasen ihmisen edessä joka sen sairauden varjolla uhriutuu tai vetoaa kaikessa ''No mä kohtelen sua näin koska masennus..en voi sille mitään''.

 

Kun on oikein paha olo, niin täytyy vain raahautua ulos liikkumaan. Se on kaikista paras ja nopein apu.

Jos lähteminen on vaikea, keitä itsellesi vaikka kuppi kahvia sitä ennen ja pysy pystyssä koko sen ajan kun kahvi tippuu, älä mene istumaan tai makaamaan. Ota jotkut sopivat vaatteet ja kengät esille sillä välin, hörpää kahvi ja oletkin jo valmiina.

Voi ristus näitä sun vinkkejä. Saattaa toimia johonkin lievään alakuloisuuteen mutta masennuksen hoidossa nää sun vinkkis on yhtä hyödylliset kuin jos laittais murtuman päälle laastarin.

 

Jaksatko mennä lääkäriin huomenna?

Lopeta jo.

 

Saat kuulostamaan kuin tuo olisi oma tahto. Se ei ole, voin kuule kertoa. Kukaan tervejärkinen ei halua siinä ahdistuksessa olla ja siksi esim nukkuminen tuntuu paremmalta kuin valvominen

Niin jos vaan saa nukutuksi..

Onhan se tavallaan sitäkin, että pyörii vaan sen oman olotilan ympärillä koska ei kykene näkemään enää mitään ulospääsyä sille olotilalle..ei sitä tee tahallaan, totta, mutta itte en ainakaan masentuneena kyennyt miettimään miltä toisista tuntuu kun en aina tiennyt miltä itsestänikään tuntui..muuten kuin sen että kaikki ahisti, jo vessassa käynti tuntui ahistavalta koska piti tehdä jotain.

 

Kun on oikein paha olo, niin täytyy vain raahautua ulos liikkumaan. Se on kaikista paras ja nopein apu.

Liikunta voi auttaa henkiseen pahaanoloon, mutta se ei välttis tee mitään hyvää masentuneelle, koska siinä tilassa ei pysty toimimaan järkevästi.

 

Jos on ollut noin vaikea unettomuus jo pitkään, vuosia, niin pitää ihan oikeasti raahautua lääkäriin. Jos ei mitenkään pysty, niin sitten voi soittaa hätänumeroon.

 

Joo.

Mut liikunta tekisi silti hyvää!

Ei se, ettei vaan kykene ja jaksa muuta faktaa.

Ei muuta. Mutta milloin esimerkiksi keuhkosyöpään sairastuneelle mennään ehdottaan maratonia? Ei mennä.

Liikunta on hyvästä. Mutta jos olet valvoskellut kuukausitolkulla, unet ollut huonot jne. ei se liikunnan ehdottelu kerro muuta kuin ehdottajan omasta tietämättömyydestä. Väitän että 99% masentuneista sen tietää. Mutta voimia ei ole.

 

Liikunta voi auttaa henkiseen pahaanoloon, mutta se ei välttis tee mitään hyvää masentuneelle, koska siinä tilassa ei pysty toimimaan järkevästi.

Juurikin näin. Kukaan ei taatusti kiistä liikunnan etuja. Ei edes masentunut. Mutta se tila, missä masentunut on, on sairaus.

Kun pahin vaihe saadaan hallintaa, se liikkuminen on helpompi ottaa mukaan kun kroppakin on saanut palautua unettomuuden aiheuttamasta fyysisestä taakasta.

Aika usein kuulee ihmiseltä, joka satunnaisesta syystä valvoo vaikka liki päivän, että olo on kuin piestyllä. Sekä fyysisesti, että henkisesti. Sitähän se on. Ja jos tätä jatkuu pitkää, kroppa oikeastikin on myös fyysisesti rikki. Ei pelkkä mieli.

Jos jotain haluaa masentuneelle ehdottaa, niin yrittää saada istuskelemaan ulos. Raikas happi voi vähän tuoda mielelle valoa. Mutta joskus sekin on liikaa vaadittu

 

Niin jos vaan saa nukutuksi..

Onhan se tavallaan sitäkin, että pyörii vaan sen oman olotilan ympärillä koska ei kykene näkemään enää mitään ulospääsyä sille olotilalle..ei sitä tee tahallaan, totta, mutta itte en ainakaan masentuneena kyennyt miettimään miltä toisista tuntuu kun en aina tiennyt miltä itsestänikään tuntui..muuten kuin sen että kaikki ahisti, jo vessassa käynti tuntui ahistavalta koska piti tehdä jotain.

Ihana kun tänne tuli toinenkin joka tietää sen lamaannuksen. Se on kammottava kierre joka ruokkii itse itseään. En tiedä miten sulla meni, mutta mua alkoi hieman helpottaa se kun sai edes lääkkeillä nukuttua. Ja sitten toki muut lääkeet & terapia & rakastava ihana mieheni.

Sieltä suosta on pitkä tie.

 

Mä en osaa oikeastaan myöskään auttaa mutta voin kertoa omasta tapauksestani kärsin masennuksesta ajoittain, tunnistan jo itse milloin se tulee mutta en pysty silti estämään sitä. Mikään ei vain enää naurata, ei kiinnosta, ei jaksa, ei kykene nauttimaan mistään. Ainoa mitä haluaisi olisi että voisi linnoittautua yksistään jonnekkin. Pahaa oloa lisää se ettei kykene tuntemaan mitään lähimmäisiä kohtaan, keho tuntuu olevan vain kuori jota on pakko retuuttaa paikasta paikkaan. Ajatukset menee synkäksi ja pikkuhiljaa alkaa toivomaan ettei aamulla heräisikään. Yleensä siinä vaiheessa tulee jo "syyllistystä"(siltä se silloin tuntuu) jostain päin kun ihmiset kehottavat keskittymään lapsiin ja kaikkeen kivaan, pyytävät ulos ja yrittävät auttaa, mutta kun ei kykene, sitä tuntee järjetöntä syyllisyyttä, huonoa omaa tuntoa olemassa olostaan ja että on vain taakka muille(niinkuin onkin). Siitä alkaa itsemurha-ajatukset, ensin ne tulee uniin, sitten pyörivät päivisin päässä kun tuntuu että oikeasti on vain haitaksi muille ja sekä oma olo että muiden taakka helpottuisi kun vain lakkaisi hengittämästä... Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt jaloilleni ennenkuin olen toteuttanut pahimman. Terapiaan ei ole varaa, psykologista ei hyötyä, lääkkeitä en huoli.

 

Ihana kun tänne tuli toinenkin joka tietää sen lamaannuksen. Se on kammottava kierre joka ruokkii itse itseään. En tiedä miten sulla meni, mutta mua alkoi hieman helpottaa se kun sai edes lääkkeillä nukuttua. Ja sitten toki muut lääkeet & terapia & rakastava ihana mieheni.

Sieltä suosta on pitkä tie.

Mulla auttoi terapia ja ystävät ja sinnikäs isosisko, joka soitteli vaikka olin vihainen ja yritin työntää pois...soitteli silti ja oli kärsivällinen ja tavallaan kiskoi sieltä suosta ylös vaan väkisin pikkuhiljaa.

Reilusti yli vuosi mullakin meni ennenkun tajusin ettei ihan joka ikinen hetki ollutkaan niin mustaa ja ahistavaa...mutta siihen pisteeseen pääsy vei paljon voimia, koska pelkkä toisten kanssa puhuminen ja kuunteleminen 'sattui'.

 

Tää ei liity masennukseen, mutta en oo koskaan ymmärtäny sitä että jos on äiti jonka pieni vauva valvottaa, sanotaan että herättää yössä vaikkapa 10 kertaa, niin miks lastenhoitaja käskee sen äidin lenkille, "piristyt siellä"?

Mä ainakin mieluiten nukkuisin ja nukkuisin. Sit kävisin suihkussa ja vähän siivoisin. Kävisin ehkä kaupassa ilman sitä vauvaa.
Mut raahata kroppa univajeesta kärsineenä lenkille....

Onko se joku tehokkaiden perus-pirkkojen oletus että ihminen haluaa umpiväsyneenä lenkille?

 

Itselläni on ollut keskivaikea masennus, josta olen nyt "kuivilla". En mä kyllä syyttänyt ketään pahasta olostani. Se tuli syvältä mun sisältäni ja sen kyllä tunnisti. Vähän kuin lamauttava päänsärky, ei se ole toisten aiheuttama.

Oma tuska oli niin kova, että sitä on mahdoton kuvata. Ne tunteet on niin mustan puhuvia että väkisinkin haastaa lähipiiri. Siksi hainkin apua. Sekä lääkkeistä että ennen kaikkia terapiasta. Ei sen mustan sysääminen läheisille ole oikein. He joka tapauksessa joutuvat kestämään osansa kun tärkeä ihminen muuttuu zombiksi, ailahtelevaksi ja flekmaattiseksi.

Ymmärrystä tarvitaan kuitenkin. Jättäisittekö rajun päänsärkykohtauksen kourissa kipristelevän läheisen oman onnen nojaan? Niinpä, ette. Ei masentunuttakaan yksin pidä jättää - mutta ammattiavun piiriin häntä on hyvä ohjata/patistaa.

Ap:n kuvaus ei oikein sovi masentuneeseen.

Hyvin kuvattu ja hienoa, että voit paremmin <3

 

Tää ei liity masennukseen, mutta en oo koskaan ymmärtäny sitä että jos on äiti jonka pieni vauva valvottaa, sanotaan että herättää yössä vaikkapa 10 kertaa, niin miks lastenhoitaja käskee sen äidin lenkille, "piristyt siellä"?

Mä ainakin mieluiten nukkuisin ja nukkuisin. Sit kävisin suihkussa ja vähän siivoisin. Kävisin ehkä kaupassa ilman sitä vauvaa.
Mut raahata kroppa univajeesta kärsineenä lenkille....

Onko se joku tehokkaiden perus-pirkkojen oletus että ihminen haluaa umpiväsyneenä lenkille?

Hyvä pointti. Ehkä joistakin on vaikeaa katsoa väsynyttä saati masentunutta ihmistä ja halutaan väen väkisin piristää.

Joo nukkuminen on varmasti ihan parasta väsyneelle äidille ja levänneenä sitten jo mieli on parempi.

 

Tää ei liity masennukseen, mutta en oo koskaan ymmärtäny sitä että jos on äiti jonka pieni vauva valvottaa, sanotaan että herättää yössä vaikkapa 10 kertaa, niin miks lastenhoitaja käskee sen äidin lenkille, "piristyt siellä"?

Mä ainakin mieluiten nukkuisin ja nukkuisin. Sit kävisin suihkussa ja vähän siivoisin. Kävisin ehkä kaupassa ilman sitä vauvaa.
Mut raahata kroppa univajeesta kärsineenä lenkille....

Onko se joku tehokkaiden perus-pirkkojen oletus että ihminen haluaa umpiväsyneenä lenkille?

Huono neuvo. Mä en pystynyt muuta kuin nukkumaan kun lapsi nukkui.

 

Huono neuvo. Mä en pystynyt muuta kuin nukkumaan kun lapsi nukkui.

Sama. Tai tiedostin että olis pitäny imuroida ja pyykätä jajajaja päivällä kun vauva nukkui, mutta nukuin itsekin, koska tiesin että illasta ois tullu muuten tuskaista taistelua väsymystä vastaan.

 

Tää ei liity masennukseen, mutta en oo koskaan ymmärtäny sitä että jos on äiti jonka pieni vauva valvottaa, sanotaan että herättää yössä vaikkapa 10 kertaa, niin miks lastenhoitaja käskee sen äidin lenkille, "piristyt siellä"?

Mä ainakin mieluiten nukkuisin ja nukkuisin. Sit kävisin suihkussa ja vähän siivoisin. Kävisin ehkä kaupassa ilman sitä vauvaa.
Mut raahata kroppa univajeesta kärsineenä lenkille....

Onko se joku tehokkaiden perus-pirkkojen oletus että ihminen haluaa umpiväsyneenä lenkille?

Mä oon niin miettinyt samaa. Meillä muksu heräs 12-14 kertaa yössä, nukkui 10-20 min pätkissä päiväunet ja neuvolaa myöten toitotettiin tuota helkkarin lenkkeilyä kuinka se piristää. Esikoisen aikaan lenkkeilin 4h päivässä kun hän ei nukkunut päiväunia muuten kuin liikkuvissa vaunuissa ja mun olis pitänyt vielä illalla patistaa mies lapsen kans ja lähteä lenkille
Miehen työpäivä matkoineen kesti yli 14h ja teki päivä&yövuoroa joten hän ei öitä hoitanut.

Toinen mihin meni hermo kun sanoin etten saa nukuttua kun lapsi heräilee niin tiheästi niin neuvolan ehdotus oli, nuku silloin kun lapsi nukkuu. Eli siis mitä v*ttua, juuri olin kertonut että lapsi ei nuku ja syytä ei tiedetty miksi. Painotin uudelleen että kun se ei nuku, niin vastaus oli mut sitten kun nukkuu. Siinä ei oikein voinut muuta kun tuijottaa tonnin seteli ilmeellä

 

Ei muuta. Mutta milloin esimerkiksi keuhkosyöpään sairastuneelle mennään ehdottaan maratonia? Ei mennä.

Liikunta on hyvästä. Mutta jos olet valvoskellut kuukausitolkulla, unet ollut huonot jne. ei se liikunnan ehdottelu kerro muuta kuin ehdottajan omasta tietämättömyydestä. Väitän että 99% masentuneista sen tietää. Mutta voimia ei ole.

Mun mielestä maraton ja liikunta ovat joo, yhteenliittyvät mutta silti aivan eri asia.

Ei vartin kävely tee edes väsyneelle pahaa vaan on hyvästä. Eikä liikuntaa ehdottava tarkoita pahaa vaan antaa neuvon joka on yleisesti hyväksi tiedetty.

Ehkä ois parempi ilmaista asia niin, että masentunutta ei kannata neuvoa tai kehottaa mihinkään/mitenkään.

 

Ehkä ois parempi ilmaista asia niin, että masentunutta ei kannata neuvoa tai kehottaa mihinkään/mitenkään.

Ehottomasti kannattaa, kannattaa kannustaa...mutta kannattaa myös ymmärtää ettei syvässä masennustilassa oleva ihminen kykene lähtemään vaikkapa lenkille..mieli ja kroppa ei siinä vaiheessa kohtaa, vaikka pää yrittäis ajattella sen sumun läpi ''Tää on mulle hyvä asia''.

Olen lukenut masentuneista, jotka kus* housuunsa pahimpina päivinä, koska eivät 'päässeet' sängystä ylös ja vaikka itte en niin tehnyt (onneks) niin jo pelkkä vessassa käynti sai itkemään.

 

Itselläni on ollut keskivaikea masennus, josta olen nyt "kuivilla". En mä kyllä syyttänyt ketään pahasta olostani. Se tuli syvältä mun sisältäni ja sen kyllä tunnisti. Vähän kuin lamauttava päänsärky, ei se ole toisten aiheuttama.

Oma tuska oli niin kova, että sitä on mahdoton kuvata. Ne tunteet on niin mustan puhuvia että väkisinkin haastaa lähipiiri. Siksi hainkin apua. Sekä lääkkeistä että ennen kaikkia terapiasta. Ei sen mustan sysääminen läheisille ole oikein. He joka tapauksessa joutuvat kestämään osansa kun tärkeä ihminen muuttuu zombiksi, ailahtelevaksi ja flekmaattiseksi.

Ymmärrystä tarvitaan kuitenkin. Jättäisittekö rajun päänsärkykohtauksen kourissa kipristelevän läheisen oman onnen nojaan? Niinpä, ette. Ei masentunuttakaan yksin pidä jättää - mutta ammattiavun piiriin häntä on hyvä ohjata/patistaa.

Ap:n kuvaus ei oikein sovi masentuneeseen.

Eihän sitä ketään halua jättää yksin oman onnensa nojaan sairastelemaan, mutta toisaaltaan olen sitäkin mieltä, että itseään ei voi uhrata toisen ihmisen sairauden vuoksi.

 

luultavasti narsisti joka on päättänyt uhriutua