Masennukseen suhtautuminen?

Eihän sitä ketään halua jättää yksin oman onnensa nojaan sairastelemaan, mutta toisaaltaan olen sitäkin mieltä, että itseään ei voi uhrata toisen ihmisen sairauden vuoksi.

Käytännössä kuitenkin sairaanhoitajista tulee ennenpitkää omaishoitajia

 

Tuotahan monen masentuneen arki on. Et vaan pysty nukkumaan vaikka olet kuoleman väsynyt. Se kierre vie ne voimat, ja sitten kaltaisesi tulee sanomaan että ei kun lenkille. Kokeile siis ensi valvoa vaikka vaan 1,5 päivää ja katso auttaako lenkki siihen väsymykseen.

Se ei auta väsymykseen, mutta se saattaa auttaa nukkumaan.

 

Voi ristus näitä sun vinkkejä. Saattaa toimia johonkin lievään alakuloisuuteen mutta masennuksen hoidossa nää sun vinkkis on yhtä hyödylliset kuin jos laittais murtuman päälle laastarin.

Itseasiassa asian tiimoilta on jo paljonkin tutkimuksia. Masentuneelle on parasta pysyä elämän rytmissä kiinni vaikka väkisin. Se, että jäädään sängyn pohjalle makaamaan pitkiksi ajoiksi, pitkittää ja pahentaa sairautta.

 

Käytännössä kuitenkin sairaanhoitajista tulee ennenpitkää omaishoitajia

Toivottavasti ei...

 

Itseasiassa asian tiimoilta on jo paljonkin tutkimuksia. Masentuneelle on parasta pysyä elämän rytmissä kiinni vaikka väkisin. Se, että jäädään sängyn pohjalle makaamaan pitkiksi ajoiksi, pitkittää ja pahentaa sairautta.

Kuukauden kun makaa vaan, ei toimi enää jalkalihaksetkaan, vaikka olis ihan terve ennen sitä.

 

Nykyään puhutaan paljon resilienssistä, eli taipuisuudesta tai joustavuudesta takaiskujen suhteen. Resilientti ihminen tippuu jaloilleen.

Mut en muista miten he siis toimivat, eli ilmeisesti he surevat ensin kunnolla, mutta sitten nousevat tekemään asioita. He eivät anna arjen sakkautua.

Mulla on ahdistuksessa 3 vrk:n sääntö. 2 vrk saa maata ja lojua ja itkeä täysillä ja lamaantuneena, kolmantena pitää nousta arkihommiin.
Toki 3 päivää ei riitä mielialan kohenemiseen tai ongelmien ratkomiseen. Mutta ei oo ainakaan yhtä isoa ongelmaa lisää, eli arki ihan ruuhkautuneena.

 

Nykyään puhutaan paljon resilienssistä, eli taipuisuudesta tai joustavuudesta takaiskujen suhteen. Resilientti ihminen nousee jaloilleen.

Mut en muista miten he siis toimivat, eli ilmeisesti he surevat ensin kunnolla, mutta sitten nousevat tekemään asioita. He eivät anna arjen sakkautua.

Mulla on ahdistuksessa 3 vrk:n sääntö. 2 vrk saa maata ja lojua ja itkeä täysillä ja lamaantuneena, kolmantena pitää nousta arkihommiin.

 

Olen turhan suorasanainen tyyppi. On totta, että minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka on täysin epälooginen ja syyttelee muita omista valinnoistaan. Pystyisin vielä ymmärtämään sen vetäytymisen, uupumisen ja voimattomuuden, mutta se muille ilkeily menee yli. En yksinkertaisesti enää pysty puremaan kieltäni ja pitämään suutani kiinni. Olisiko siis parasta, että pysyn kaukana tästä ihmisestä ja jätän hänen auttamisensa sellaisten käsiin, jotka osaavat olla hieman maltillisempia kuin minä?

 

Olen turhan suorasanainen tyyppi. On totta, että minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka on täysin epälooginen ja syyttelee muita omista valinnoistaan. Pystyisin vielä ymmärtämään sen vetäytymisen, uupumisen ja voimattomuuden, mutta se muille ilkeily menee yli. En yksinkertaisesti enää pysty puremaan kieltäni ja pitämään suutani kiinni. Olisiko siis parasta, että pysyn kaukana tästä ihmisestä ja jätän hänen auttamisensa sellaisten käsiin, jotka osaavat olla hieman maltillisempia kuin minä?

Eikun olet just hyvä omana itsenäsi

 

Olen turhan suorasanainen tyyppi. On totta, että minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka on täysin epälooginen ja syyttelee muita omista valinnoistaan. Pystyisin vielä ymmärtämään sen vetäytymisen, uupumisen ja voimattomuuden, mutta se muille ilkeily menee yli. En yksinkertaisesti enää pysty puremaan kieltäni ja pitämään suutani kiinni. Olisiko siis parasta, että pysyn kaukana tästä ihmisestä ja jätän hänen auttamisensa sellaisten käsiin, jotka osaavat olla hieman maltillisempia kuin minä?

Mä haukkuisin sen ihmisen pystyyn ja oikoisin kaikki sen väärät kuvitelmat. Kertoisin miten se terrorisoi ympäristöään ja uhriutuu.
Se ihminen hyperventiloisi aikansa ja syyttäisi mua kamalaksi ihmiseksi, mutta oon aina huomannu että semmoinen ihminen on korjannu käytöstään.

Mutta, se haukkuminen riippuu erittäin paljon siitä, mikä mun suhde on siihen ihmiseen. Kehtaako haukkua vai ei. Ja mä uskon että sä tiedät itse. Joskus puolituttu on helpompi haukkua kuin ystävä.

 

Mä haukkuisin sen ihmisen pystyyn ja oikoisin kaikki sen väärät kuvitelmat. Kertoisin miten se terrorisoi ympäristöään ja uhriutuu.
Se ihminen hyperventiloisi aikansa ja syyttäisi mua kamalaksi ihmiseksi, mutta oon aina huomannu että semmoinen ihminen on korjannu käytöstään.

Mutta, se haukkuminen riippuu erittäin paljon siitä, mikä mun suhde on siihen ihmiseen. Kehtaako haukkua vai ei. Ja mä uskon että sä tiedät itse. Joskus puolituttu on helpompi haukkua kuin ystävä.

Tiedän läheisen tapauksen jossa nainen toimi noin, yritti ensin tukea useamman vuoden masentunutta exäänsä joka surkutteli ja valitti ja roikkui hänessä kiinni. Aina naisen ottaessa etäisyyttä mies viestitteli itsemurha-ajatuksiaan. Sit naiselle riitti, sanoi suorat sanat ja ettei enää elä siinä liekassa kun se vie voimat myös häneltä. Samana iltana miehen vanhemmat soittivat kun mies oli ampunut itsensä pihavajassa Eli mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi toiselle. Enkä todellakaan meinaa että ystäväni olisi toiminut väärin, uskon vahvasti että mitä tahansa olisi tehtykin tuo olisi ollut lopullinen tulos.
Mutta suorilla sanoilla on se riski että ne tönäsee "reunan" yli jos tilanne on tarpeeksi paha, onko valmis ottamaan tunnolleen sen että ne omat sanat ovat ne viimeiset?

Vielä tänäpäivänä hän syyttää itseään ja katuu vaikka kuinka olen minä ja muutkin ystävänsä sanoneet että se oli sairauden, ei hänen syytään ja ettei hän loppuelämäänsä olisi voinut miestä kannatella oman elämänsä kustannuksella.

 

Itseasiassa asian tiimoilta on jo paljonkin tutkimuksia. Masentuneelle on parasta pysyä elämän rytmissä kiinni vaikka väkisin. Se, että jäädään sängyn pohjalle makaamaan pitkiksi ajoiksi, pitkittää ja pahentaa sairautta.

Koska itse olet sairastanut masennuksen? Joo alakuloisuuteen tuo autaa, ei itsetuhoiseen masennukseen

Sama kuin lapseton tulee antamaan lasten hoidosta.

 

Itseasiassa asian tiimoilta on jo paljonkin tutkimuksia. Masentuneelle on parasta pysyä elämän rytmissä kiinni vaikka väkisin. Se, että jäädään sängyn pohjalle makaamaan pitkiksi ajoiksi, pitkittää ja pahentaa sairautta.

Ja kerron senkin että en tunne yhtään masentunutta joka olisi maannut kuukauden putkeen. Mutta kyllä, on paljon pedin pohjalla kiitos masennukseen kuuluvan UNETTOMUUDEN, johon ei imbesilli komennot "liikuminen väsyttää" auta. Se on kuin tila jossa olet ottanut valvotuslääkeen. Et kertakaikkiaan kykene nukahtamaan vaikka olist juossut v**tu maratoonin. Kuinka vaikea se on ymmärtää että kyse on sairaudesta, jonka aiheuttaa aivojen toimintahäiriö. Ei sitä ylikirjoiteta hölkällä. Eikä sillä että sanotaan masentuneelle että oleppa nyt reipas äläkä jää sänkyyn

Ja kyllä, masentuneet käy ulkona, kaupassa ym. Hyvempinä päivinä. Mutta huonoina päivinä lepo on helvetin hyvästä

 

Olen turhan suorasanainen tyyppi. On totta, että minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka on täysin epälooginen ja syyttelee muita omista valinnoistaan. Pystyisin vielä ymmärtämään sen vetäytymisen, uupumisen ja voimattomuuden, mutta se muille ilkeily menee yli. En yksinkertaisesti enää pysty puremaan kieltäni ja pitämään suutani kiinni. Olisiko siis parasta, että pysyn kaukana tästä ihmisestä ja jätän hänen auttamisensa sellaisten käsiin, jotka osaavat olla hieman maltillisempia kuin minä?

Uskot että masennus on oma valinta?

 

Tiedän läheisen tapauksen jossa nainen toimi noin, yritti ensin tukea useamman vuoden masentunutta exäänsä joka surkutteli ja valitti ja roikkui hänessä kiinni. Aina naisen ottaessa etäisyyttä mies viestitteli itsemurha-ajatuksiaan. Sit naiselle riitti, sanoi suorat sanat ja ettei enää elä siinä liekassa kun se vie voimat myös häneltä. Samana iltana miehen vanhemmat soittivat kun mies oli ampunut itsensä pihavajassa Eli mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi toiselle. Enkä todellakaan meinaa että ystäväni olisi toiminut väärin, uskon vahvasti että mitä tahansa olisi tehtykin tuo olisi ollut lopullinen tulos.
Mutta suorilla sanoilla on se riski että ne tönäsee "reunan" yli jos tilanne on tarpeeksi paha, onko valmis ottamaan tunnolleen sen että ne omat sanat ovat ne viimeiset?

Vielä tänäpäivänä hän syyttää itseään ja katuu vaikka kuinka olen minä ja muutkin ystävänsä sanoneet että se oli sairauden, ei hänen syytään ja ettei hän loppuelämäänsä olisi voinut miestä kannatella oman elämänsä kustannuksella.

Tuokin on täysin totta, ja tuossa on oltava tosi tarkkana.
Oon itse toteuttanut haukkumiset sellaisille, joista tiedän että elämänhinku on kuitenkin vahvana.

Tuossa sun esimerkissä toteutui lisäksi se naisen tekemä hylkääminen (siis ihan aiheesta hylkäsi), mut mun ne välit niihin haukuttaviin on olleet sellaisia etten ole hylännyt heitä.

Hylkääminen ehkä on pahin psyykkinen kokemus ikinä.

 

Olen miettinyt että omalla kohdallani ainakin tuntuisi murhe ja ahdistus tekevän väsymystä.
Jos pari päivää olen ahdistunut, oon sen jälkeen tosi väsy.

Kun jos taas elämässä on mukavaa vipinää, työtä, rakkautta, terveyttä ja ihmisiä niin jaksaa pienemmilläkin unilla.

 

Tuokin on täysin totta, ja tuossa on oltava tosi tarkkana.
Oon itse toteuttanut haukkumiset sellaisille, joista tiedän että elämänhinku on kuitenkin vahvana.

Tuossa sun esimerkissä toteutui lisäksi se naisen tekemä hylkääminen (siis ihan aiheesta hylkäsi), mut mun ne välit niihin haukuttaviin on olleet sellaisia etten ole hylännyt heitä.

Hylkääminen ehkä on pahin psyykkinen kokemus ikinä.

No nyt sain pointin kiinni.

Se haukkuminen tulee tehdä niin, ettei hylkää toista. Ja AINA focus on teoissa, tekoihin vastuuttamisessa.
Kas näin
"Mä tuen ja autan sua, mut jos oot omaan napaan tuijottava k*sipää etkä kiinnostunu muista, niin älä ihmettele jos muut karttelee" jne.

 

Olen miettinyt että omalla kohdallani ainakin tuntuisi murhe ja ahdistus tekevän väsymystä.
Jos pari päivää olen ahdistunut, oon sen jälkeen tosi väsy.

Kun jos taas elämässä on mukavaa vipinää, työtä, rakkautta, terveyttä ja ihmisiä niin jaksaa pienemmilläkin unilla.

Murhe ja ahdistus eivät välttämättä ole sama kuin masennus, vaikka masennuksessa on läsnä nekin tunteet. Et voi ajatella, että maanantaina olet masentunut, mutta tiistaina pirteä ja taas keskiviikkona ahdistunut tai muuten vaan väsynyt. Ei masennus niin toimi.

 

Olen turhan suorasanainen tyyppi. On totta, että minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka on täysin epälooginen ja syyttelee muita omista valinnoistaan. Pystyisin vielä ymmärtämään sen vetäytymisen, uupumisen ja voimattomuuden, mutta se muille ilkeily menee yli. En yksinkertaisesti enää pysty puremaan kieltäni ja pitämään suutani kiinni. Olisiko siis parasta, että pysyn kaukana tästä ihmisestä ja jätän hänen auttamisensa sellaisten käsiin, jotka osaavat olla hieman maltillisempia kuin minä?

Sullahan on itselläkin tapana ilkeillä.

 

Olen miettinyt että omalla kohdallani ainakin tuntuisi murhe ja ahdistus tekevän väsymystä.
Jos pari päivää olen ahdistunut, oon sen jälkeen tosi väsy.

Kun jos taas elämässä on mukavaa vipinää, työtä, rakkautta, terveyttä ja ihmisiä niin jaksaa pienemmilläkin unilla.

Noin toimii terveen aivot. Masentuneella se ei todellakaan ole niin.

No nyt sain pointin kiinni.

Se haukkuminen tulee tehdä niin, ettei hylkää toista. Ja AINA focus on teoissa, tekoihin vastuuttamisessa.
Kas näin
"Mä tuen ja autan sua, mut jos oot omaan napaan tuijottava k*sipää etkä kiinnostunu muista, niin älä ihmettele jos muut karttelee" jne.

Toimii terveen ihmisen alakuloon. Masennus on edelleen eriasia. On tärkeää pyrkiä erottamaan milloin on kyse oikeasti masentuneesta ihmisestä. Silloin auttaa enempi aika ja se että pahimmalla hetkellä masentunut tietää että voi soittaa ja avautua ilman pelkoa haukuista ja moraalisaarnasta, tietää että tarvittaessa olet läsnä, vaikka sitten vain hetken istumassa sängyn laidalla ja muistuttamassa että kun on itse valmis elämä odottaa ja olet valmis ylösnousussa tukemaan.

 

Murhe ja ahdistus eivät välttämättä ole sama kuin masennus, vaikka masennuksessa on läsnä nekin tunteet. Et voi ajatella, että maanantaina olet masentunut, mutta tiistaina pirteä ja taas keskiviikkona ahdistunut tai muuten vaan väsynyt. Ei masennus niin toimi.

Juu ei, mut pointtini on se, että tekisikö ahdistus väsymystä? Stressihän kuluttaa jotain vitamiinivarastoja pikavauhtia, joten ei ihme että masentunut on väsynyt ja saamaton, tosin univajekin vaikuttaa.

 

Noin toimii terveen aivot. Masentuneella se ei todellakaan ole niin.

Toimii terveen ihmisen alakuloon. Masennus on edelleen eriasia. On tärkeää pyrkiä erottamaan milloin on kyse oikeasti masentuneesta ihmisestä. Silloin auttaa enempi aika ja se että pahimmalla hetkellä masentunut tietää että voi soittaa ja avautua ilman pelkoa haukuista ja moraalisaarnasta, tietää että tarvittaessa olet läsnä, vaikka sitten vain hetken istumassa sängyn laidalla ja muistuttamassa että kun on itse valmis elämä odottaa ja olet valmis ylösnousussa tukemaan.

Niin. Tai on kahta masentujatyyppiä.

-aktiivinen, sosiaalinen ja reipas ihminen joka masentuu vaikka puoleksi vuodeksi, sen kohdalla aika tekee tehtävänsä ja tällä on hyvät arjen taidot nousta sieltä suosta. Semmoinen tarvitsee lähinnä kuuntelijaa

-moniongelmainen, eli jolla on pysyviä ongelmia ihmissuhteissa (ja ne omat ongelmat haittaa joka päivä kanssakäymistä ja lisäävät ulkopuolisuuden tunnetta) ja heikko minäkuva, risainen lapsuus jne.
Suvussa on ehkä 3.polvessa elämäntapatyöttömyyttä, päihdeongelmaa ja paikat kuin ryysyrannassa.

Semmoinen kun masentuu, niin sen auttaminen on kuin mustekalan auttamista solmuista. Tekisi mieli haukkua koko iilimato pystyyn, mut toisaalta pitää myös tukea ja ymmärtää häntä hänen omista lähtökohdistaan käsin.

 

Niin. Tai on kahta masentujatyyppiä.

-aktiivinen, sosiaalinen ja reipas ihminen joka masentuu vaikka puoleksi vuodeksi, sen kohdalla aika tekee tehtävänsä ja tällä on hyvät arjen taidot nousta sieltä suosta. Semmoinen tarvitsee lähinnä kuuntelijaa

-moniongelmainen, eli jolla on pysyviä ongelmia ihmissuhteissa (ja ne omat ongelmat haittaa joka päivä kanssakäymistä ja lisäävät ulkopuolisuuden tunnetta) ja heikko minäkuva, risainen lapsuus jne.
Suvussa on ehkä 3.polvessa elämäntapatyöttömyyttä, päihdeongelmaa ja paikat kuin ryysyrannassa.

Semmoinen kun masentuu, niin sen auttaminen on kuin mustekalan auttamista solmuista. Tekisi mieli haukkua koko iilimato pystyyn, mut toisaalta pitää myös tukea ja ymmärtää häntä hänen omista lähtökohdistaan käsin.

Ei ole olemassa mitään masentujatyyppejä. Turha arvata mitään jos itse ei ole sairastanut keskivaikeaa tai vakavaa masennusta.

 

Ei ole olemassa mitään masentujatyyppejä. Turha arvata mitään jos itse ei ole sairastanut keskivaikeaa tai vakavaa masennusta.

Olen sairastanut. Älä myöskään arvaile mun puolesta asioita.

 

Niin. Tai on kahta masentujatyyppiä.

-aktiivinen, sosiaalinen ja reipas ihminen joka masentuu vaikka puoleksi vuodeksi, sen kohdalla aika tekee tehtävänsä ja tällä on hyvät arjen taidot nousta sieltä suosta. Semmoinen tarvitsee lähinnä kuuntelijaa

-moniongelmainen, eli jolla on pysyviä ongelmia ihmissuhteissa (ja ne omat ongelmat haittaa joka päivä kanssakäymistä ja lisäävät ulkopuolisuuden tunnetta) ja heikko minäkuva, risainen lapsuus jne.
Suvussa on ehkä 3.polvessa elämäntapatyöttömyyttä, päihdeongelmaa ja paikat kuin ryysyrannassa.

Semmoinen kun masentuu, niin sen auttaminen on kuin mustekalan auttamista solmuista. Tekisi mieli haukkua koko iilimato pystyyn, mut toisaalta pitää myös tukea ja ymmärtää häntä hänen omista lähtökohdistaan käsin.

No jälkimmäinen tarvitsee kuuntelijaa yhtä paljon kuin ensimmäinenkin, mutta jollei todellisia ongelmia jaksa kuunnella ilman että tekee mieli haukkua pystyyn niin on parempi ettei yritä auttaa ollenkaan. Ja jälkimmäisen tilanne on todennäköisesti huomattavasti vakavampi jolloin terapia on oleellinen osa. Sen lisäksi sitten se kuuntelija, joka jaksaa myös kuunnella kun toinen käy traumojansa läpi. Vaikka se tuntuisikin suossa kahlaamiselta.