Masennukseen suhtautuminen?

Olen sairastanut. Älä myöskään arvaile mun puolesta asioita.

Mutta ei ole olemassa masentujatyyppejä. Minä olen sairastanut ja muutama mun läheinen henkilö.

 

No jälkimmäinen tarvitsee kuuntelijaa yhtä paljon kuin ensimmäinenkin, mutta jollei todellisia ongelmia jaksa kuunnella ilman että tekee mieli haukkua pystyyn niin on parempi ettei yritä auttaa ollenkaan. Ja jälkimmäisen tilanne on todennäköisesti huomattavasti vakavampi jolloin terapia on oleellinen osa. Sen lisäksi sitten se kuuntelija, joka jaksaa myös kuunnella kun toinen käy traumojansa läpi. Vaikka se tuntuisikin suossa kahlaamiselta.

Kyllä, kuuntelijaa tarvitsee ja terapiaakin tuo jälkimmäinen.
Mutta sit ravistelua. Elämäntapalusmulla on myös oma tahto, ja sillä on vastuu. Ne on aikuisia ihmisiä joille voi sopivalla hetkellä sanoa lujastikin. Vastuuttaminen on tärkeää.

Eikä auttajan tartte olla tunteeton. Tietty autettava tekee omat ratkaisunsa, mut on ihan ymmärrettävää että auttaja ärsyyntyy, jos se päihdevanhempi ei vaikka tule lapsen koulupalaveriin mukaan tms.

Mutta jos on ylisukupolvisista, moniongelmaisista perheistä ja -suvuista kyse, niin niille on muotoutunut niin kieroutunut ajattelu "muut on mua varten, sossu maksaa kaiken", että siinä sais hommata jokaiselle rautakangen selkärangattomuuden takia.

(En siis ole sitä vastaan jos tekee kaikkensa mut silti tarttee sossun tukia)

 

Tai alkoholisti on hyvä esimerkki. Se Pentti saattaa juoda suruunsa ja masikseensa kun tehdas lakkautettiin v.2014 ja 20 vuoden työura tyssäsi, mutta se tehtaalta poispotkiminen ei ole hyvä syy ryypätä vuosikausia perheen rahat ja elää kuin pellossa.

 

Mutta ei ole olemassa masentujatyyppejä. Minä olen sairastanut ja muutama mun läheinen henkilö.

Mä väitän että on.

Jos on tehdas jossa on YT:t. Lähtijöinä 50-v:t Pirjo ja Pentti.
-aktiivinen Pirjo masentuu, mut hakee heti muita töitä. Pakertaa keikkaa puoli vuotta masiksen kourissa ja hoitaen jaksamisen äärirajoilla perheen, sit pääsee opiskelemaan uutta alaa. Elämään alkaa tulla toivoa.
-Pentti masentuu ja ajattelee "nonni". Elämällä ei oo mitään väliä, ei mua kukaan huoli, tää oli tässä." Pentti jäi sohvan pohjalle ryyppäämään.

 

Kyllä, kuuntelijaa tarvitsee ja terapiaakin tuo jälkimmäinen.
Mutta sit ravistelua. Elämäntapalusmulla on myös oma tahto, ja sillä on vastuu. Ne on aikuisia ihmisiä joille voi sopivalla hetkellä sanoa lujastikin. Vastuuttaminen on tärkeää.

Eikä auttajan tartte olla tunteeton. Tietty autettava tekee omat ratkaisunsa, mut on ihan ymmärrettävää että auttaja ärsyyntyy, jos se päihdevanhempi ei vaikka tule lapsen koulupalaveriin mukaan tms.

Mutta jos on ylisukupolvisista, moniongelmaisista perheistä ja -suvuista kyse, niin niille on muotoutunut niin kieroutunut ajattelu "muut on mua varten, sossu maksaa kaiken", että siinä sais hommata jokaiselle rautakangen selkärangattomuuden takia.

(En siis ole sitä vastaan jos tekee kaikkensa mut silti tarttee sossun tukia)

Nyt mä menin sanattomaks Meet aika rajusti ohilinjalla nyt.

 

Ja sit on kyl sitäkin, että ei oo älynny jäädä sairaslomalle vaan paahtaa täysillä.
Eli on tullu kriisi-> masennus, tyyppi onkin pistänyt kaiken ahdistavan syrjään ja painanu puoli vuotta täysillä hommia.
Sit tulee loppuunpalaminen ja fiksu lääkäri passittaa piiiitkälle sairaslomalle.

Isot, masentavat asiat tulee AINA käsitellä ja rypeä enste kunnolla.

 

Uskot että masennus on oma valinta?

En. Mutta uskon, että läheisten syyttäminen syyttä ja suoranainen ilkeily on oma valinta.

 

Koska itse olet sairastanut masennuksen? Joo alakuloisuuteen tuo autaa, ei itsetuhoiseen masennukseen

Sama kuin lapseton tulee antamaan lasten hoidosta.

Tuskin kysyisin täällä neuvoa siitä, miten masentuneen kanssa tulisi toimia, jos minulla olisi itselläni siitä jotain kokemusta?

Onko siis siten, että itsetuhoiseen masennukseen sairastunut ihminen tulee vain jättää nurkkaansa ja syöttää lääkkeitä mahdollisimman paljon? Millään muulla tavoin häntä ei kannata auttaa? Ainakaan tämä tuntemani masentunut ei myöskään suostu puhumaan omista tunnoistaan, joten tuskin häntä voi pakottaa puhumaan terapiassa, jolloin siihenkään on varmaan turha "pakottaa"?

 

Äh, vastaus Ellimaarille menee koko ajan filtteriin..

 

Ei ole olemassa mitään masentujatyyppejä. Turha arvata mitään jos itse ei ole sairastanut keskivaikeaa tai vakavaa masennusta.

(Itseasiassa on)

 

Ja kerron senkin että en tunne yhtään masentunutta joka olisi maannut kuukauden putkeen. Mutta kyllä, on paljon pedin pohjalla kiitos masennukseen kuuluvan UNETTOMUUDEN, johon ei imbesilli komennot "liikuminen väsyttää" auta. Se on kuin tila jossa olet ottanut valvotuslääkeen. Et kertakaikkiaan kykene nukahtamaan vaikka olist juossut v**tu maratoonin. Kuinka vaikea se on ymmärtää että kyse on sairaudesta, jonka aiheuttaa aivojen toimintahäiriö. Ei sitä ylikirjoiteta hölkällä. Eikä sillä että sanotaan masentuneelle että oleppa nyt reipas äläkä jää sänkyyn

Ja kyllä, masentuneet käy ulkona, kaupassa ym. Hyvempinä päivinä. Mutta huonoina päivinä lepo on helvetin hyvästä

Tuskin keskeinen ajatus näissäkään tutkimuksissa on ollut se, että käyt kerran kävelyllä, niin kyllä se uni tulee. Ehkä ajatus on ollut enemmän se, että kun säännöllisesti ulkoilet ja liikut, se auttaa enenpitkää omaan mielentilaan ja auttaa kenties mies nukahtamiseen.

 

Kokeilen Emaarille...

Puhutko sä itse nyt sunkaltaisista, ilmeisen toimeliaista ihmisistä jotka masentuu (vaikka vakavastikin) ja jättää vaikka 6 kuukaudeksi paikat rempalleen, mut nousee sieltä? Joilla on pohjimmiltaan vanhaa, lapsena ja nuorena opittua selkärankaa alkaa tehdä sen puolen vuoden jälkeen asioita niin kuin ennenkin?

Mä puhun heistä, mutta MYÖS toisenlaisista ja pitkäaikaisista masentujista, jotka käyttää masennusta vuosikaudet tekosyynä velttoudelleen, ja jotka tartteis vaan potkun p*rsiiseen.
"Okei sua on masentanut syksystä -18, mutta nyt leikkaat nurmikon ja huomenna menet muksun vanhempainvarttiin".

 

Itseasiassa asian tiimoilta on jo paljonkin tutkimuksia. Masentuneelle on parasta pysyä elämän rytmissä kiinni vaikka väkisin. Se, että jäädään sängyn pohjalle makaamaan pitkiksi ajoiksi, pitkittää ja pahentaa sairautta.

Niin...siis tekeminenhän kohottaa itsetuntoa. Mulle masennus + p*skasen kämpän katteleminen pahentaa masennusta, kuin masennus+siivottu kämppä. Kämppä saattaa joskus kuvastaa mielenmaisemaa.

Psykoottiset masennukset erikseen, mut imuriin tarttuminen masentuneena on kuin joku hakkaisi itseä kirveellä ja kroppa painaisi 400 kg. On kuin uisi vastavirtaan.
Mutta sen jälkeen kun on siistiä ja on helpottunut olo "no nyt ei tartte tuota muutamaan päivään tehdä. Yks ongelma vähemmän."

Jos masentuneena ei tee arkijuttuja, niin sit on yks murhe lisää:kasaantuneet koti/työ/opiskeluasiat. Ja se ei ainakaan mielialaa paranna.

Arki on hurjan kuntouttavaa. Yks parhaita kuntouttajia.

 

Niin...siis tekeminenhän kohottaa itsetuntoa. Mulle masennus + p*skasen kämpän katteleminen pahentaa masennusta, kuin masennus+siivottu kämppä. Kämppä saattaa joskus kuvastaa mielenmaisemaa.

Psykoottiset masennukset erikseen, mut imuriin tarttuminen masentuneena on kuin joku hakkaisi itseä kirveellä ja kroppa painaisi 400 kg. On kuin uisi vastavirtaan.
Mutta sen jälkeen kun on siistiä ja on helpottunut olo "no nyt ei tartte tuota muutamaan päivään tehdä. Yks ongelma vähemmän."

Jos masentuneena ei tee arkijuttuja, niin sit on yks murhe lisää:kasaantuneet koti/työ/opiskeluasiat. Ja se ei ainakaan mielialaa paranna.

Arki on hurjan kuntouttavaa. Yks parhaita kuntouttajia.

Eräs tuttuni sairasti lähipiirissäni psykoottisen masennuksen. Hän oli jonkun aikaa sairaalassa, mutta jo kotiin päästyään hän alkoi tehdä töitä itsensä kanssa. Hän teki kotona minkä suinkin jaksoi. Kävi joogassa, kahlasi läpi mielenhallintaoppaita, palasi töihin osapäiväisesti... toki välillä päivät olivat seiniin tuijottelua, mutta hän kuitenkin lähti töihin. Jeesattiin kaveria töissä minkä suinkin pystyimme.
Hän on mm. yksi niistä ihmisistä, jotka ovat sanoneet, että jos hän olisi jäänyt terveydenhuollon käsivarsille ja popsinut lääkkeitä enevissä määrin, hän ei olisi enää koskaan kuntoutunut. Vaikka se arjesta tarttuminen oli kivuliasta ja itsensä pakottaminen eteenpäin oli raskasta, on hänen näkemyksensä se, että se oli oikeasti asia, joka hänet pelasti. Terveydenhuolto tarjosi ensiavun, mutta sen jälkeen hänen oli otettava itse vastuu itsestään.
Arki siis ilmeisesti on kuntouttavaa.

 

Mä väitän että on.

Jos on tehdas jossa on YT:t. Lähtijöinä 50-v:t Pirjo ja Pentti.
-aktiivinen Pirjo masentuu, mut hakee heti muita töitä. Pakertaa keikkaa puoli vuotta masiksen kourissa ja hoitaen jaksamisen äärirajoilla perheen, sit pääsee opiskelemaan uutta alaa. Elämään alkaa tulla toivoa.
-Pentti masentuu ja ajattelee "nonni". Elämällä ei oo mitään väliä, ei mua kukaan huoli, tää oli tässä." Pentti jäi sohvan pohjalle ryyppäämään.

Eikös tuo masennuskin, tai alttius sille, ole osin geneettistä. Toisaalta vaikuttaa myös opitut toimintamallit sekä sitten tietysti elämän eri tapahtumat.
Jos on geneettisesti altis masennukselle ja siihen yhdistettynä lapsuudessa opitut toimintamallit ongelmien kohtaamisessa, on suurempi riski sairastua kun sellaisella, jolla toimintamallit ja geneettinen perimä on erilainen.

 

Eräs tuttuni sairasti lähipiirissäni psykoottisen masennuksen. Hän oli jonkun aikaa sairaalassa, mutta jo kotiin päästyään hän alkoi tehdä töitä itsensä kanssa. Hän teki kotona minkä suinkin jaksoi. Kävi joogassa, kahlasi läpi mielenhallintaoppaita, palasi töihin osapäiväisesti... toki välillä päivät olivat seiniin tuijottelua, mutta hän kuitenkin lähti töihin. Jeesattiin kaveria töissä minkä suinkin pystyimme.
Hän on mm. yksi niistä ihmisistä, jotka ovat sanoneet, että jos hän olisi jäänyt terveydenhuollon käsivarsille ja popsinut lääkkeitä enevissä määrin, hän ei olisi enää koskaan kuntoutunut. Vaikka se arjesta tarttuminen oli kivuliasta ja itsensä pakottaminen eteenpäin oli raskasta, on hänen näkemyksensä se, että se oli oikeasti asia, joka hänet pelasti. Terveydenhuolto tarjosi ensiavun, mutta sen jälkeen hänen oli otettava itse vastuu itsestään.
Arki siis ilmeisesti on kuntouttavaa.

Oma kantani keittiöpsykona on myös se, että monessa tilanteessa nuo lääkkeet vain pahentavat tilannetta. Tottakai monissa tilanteissa ovat hyväksi, mutta varmasti niitä määrätään paljon ihan turhaakin. Moni ihminen pääsisi paljon nopeammin jaloilleen, ja riski sairastua uudelleen olisi pienempi, kun ei heti tungettaisi lääkettä naamaan.

 

Eikös tuo masennuskin, tai alttius sille, ole osin geneettistä. Toisaalta vaikuttaa myös opitut toimintamallit sekä sitten tietysti elämän eri tapahtumat.
Jos on geneettisesti altis masennukselle ja siihen yhdistettynä lapsuudessa opitut toimintamallit ongelmien kohtaamisessa, on suurempi riski sairastua kun sellaisella, jolla toimintamallit ja geneettinen perimä on erilainen.

Just näin. Masennuksesta selviytymiseen on joillakin ihmisillä paremmat/huonommat kyvyt kuin muilla.
Jotkut pahentaa masentuneena elämäänsä joka päivä, riitelemällä muiden kans, jättämällä laskut maksamatta, jättämällä lapset vaille riittävää hoivaa jne.
Sit puolen vuoden jälkeen on masennuksen LISÄKSI miljoona muuta ongelmaa, kun on pommittanu kaiken itse mäsäksi.

Mutta ikäkin vaikuttaa. Nuorena aikuisena kokemani masennus oli kaikenkattavampaa koska ajattelin muutoinkin ahtaammin ja herkemmin, nyt jos tulis masennus niin mulla ois monta keinoa enemmän selättää se.

 

Eräs tuttuni sairasti lähipiirissäni psykoottisen masennuksen. Hän oli jonkun aikaa sairaalassa, mutta jo kotiin päästyään hän alkoi tehdä töitä itsensä kanssa. Hän teki kotona minkä suinkin jaksoi. Kävi joogassa, kahlasi läpi mielenhallintaoppaita, palasi töihin osapäiväisesti... toki välillä päivät olivat seiniin tuijottelua, mutta hän kuitenkin lähti töihin. Jeesattiin kaveria töissä minkä suinkin pystyimme.
Hän on mm. yksi niistä ihmisistä, jotka ovat sanoneet, että jos hän olisi jäänyt terveydenhuollon käsivarsille ja popsinut lääkkeitä enevissä määrin, hän ei olisi enää koskaan kuntoutunut. Vaikka se arjesta tarttuminen oli kivuliasta ja itsensä pakottaminen eteenpäin oli raskasta, on hänen näkemyksensä se, että se oli oikeasti asia, joka hänet pelasti. Terveydenhuolto tarjosi ensiavun, mutta sen jälkeen hänen oli otettava itse vastuu itsestään.
Arki siis ilmeisesti on kuntouttavaa.

Nohh....en uskaltanut sanoa psykoottisesta masennuksesta ja arjesta etten jo vaikuttaisi julmurilta, mutta kyllä niilläkin potilailla rohkaistaan elämänhallintaan.
Eli vaikka olisi skitsofrenia, niin sairaalajakson jälkeen imuri vaan käteen.

 

Mut en tiedä, että vaikka touhuaisi vaikka mitä eikä muut huomaisi itsestä masennusta, niin en tiedä voiko itse masennuksen paranemista jouduttaa.
Keskuudessamme voi olla tosi aktiivisia ja muut huomioivia ihmisiä, jotka on vuosikaudesta toiseen syvästi masentuneita.

Se masennus lähtee itsestään. Sen voi painaa sivummalle, mut sitä ei voi täysin käskeä pois.

Tai ainakin itse huomasin että masennus hellitti, kun huomasi että elämässä on värit, tunne-elämä tuli sieltä pakastimesta. Aamuisin ei heti jysähtänyt eka ajatus "ansaitsisin kuolla", vaan "keitämpä kahvit".

 

Tai alkoholisti on hyvä esimerkki. Se Pentti saattaa juoda suruunsa ja masikseensa kun tehdas lakkautettiin v.2014 ja 20 vuoden työura tyssäsi, mutta se tehtaalta poispotkiminen ei ole hyvä syy ryypätä vuosikausia perheen rahat ja elää kuin pellossa.

Älä keskity Penttiin vaan Pentin perheeseen joka voi kokonaisuudessaan masentua syvään masennukseen, ilman että kukaan heistä alkaa juomaan. Et voi sanoa että kukaan heistä toipuu puolessa vuodessa tai että heidän masennus kestää vuosia. Tätä Aqela yritti sinulle kertoa. Masennus ei tule tietylle ihmistyypille vaan siihen voi sairastua kuka tahansa kriitikkokin ja sellainen joka ajattelee hikilenkin tai perseelle potkun auttavan paranemisessa.

 

Älä keskity Penttiin vaan Pentin perheeseen joka voi kokonaisuudessaan masentua syvään masennukseen, ilman että kukaan heistä alkaa juomaan. Et voi sanoa että kukaan heistä toipuu puolessa vuodessa tai että heidän masennus kestää vuosia. Tätä Aqela yritti sinulle kertoa. Masennus ei tule tietylle ihmistyypille vaan siihen voi sairastua kuka tahansa kriitikkokin ja sellainen joka ajattelee hikilenkin tai perseelle potkun auttavan paranemisessa.

Missä olen sanonut että masennus tulee vain tietylle ihmistyypille?
Tässä ketjussa puhutaan siitä kun se masennus on jo tullut, että mitä sitten.

Ja voidaanhan me ottaa koko suku käsittelyyn ja paisuttaa tätä kuin pullataikinaa, mut aloitusviestissä ja koko ketjussa on ollu kyse siitä itse masentuneesta.

 

Mä väitän että on.

Jos on tehdas jossa on YT:t. Lähtijöinä 50-v:t Pirjo ja Pentti.
-aktiivinen Pirjo masentuu, mut hakee heti muita töitä. Pakertaa keikkaa puoli vuotta masiksen kourissa ja hoitaen jaksamisen äärirajoilla perheen, sit pääsee opiskelemaan uutta alaa. Elämään alkaa tulla toivoa.
-Pentti masentuu ja ajattelee "nonni". Elämällä ei oo mitään väliä, ei mua kukaan huoli, tää oli tässä." Pentti jäi sohvan pohjalle ryyppäämään.

Entä ne tuhannet masentuneet jotka eivät sovi kumpaankaan mielikuvaan, hekö vain kuvittelevat sairastuneensa? Niin ja kumpaan kategoriaan sinä, Aqela ja Elltsu kuuluitte kun sairastuitte?

 

Missä olen sanonut että masennus tulee vain tietylle ihmistyypille?
Tässä ketjussa puhutaan siitä kun se masennus on jo tullut, että mitä sitten.

Sinä kirjoitat koko ajan tietyistä ihmistyypeistä ja nyt sanot ettet kirjoitakkaan?

Mä väitän että on.

Jos on tehdas jossa on YT:t. Lähtijöinä 50-v:t Pirjo ja Pentti.
-aktiivinen Pirjo masentuu, mut hakee heti muita töitä. Pakertaa keikkaa puoli vuotta masiksen kourissa ja hoitaen jaksamisen äärirajoilla perheen, sit pääsee opiskelemaan uutta alaa. Elämään alkaa tulla toivoa.
-Pentti masentuu ja ajattelee "nonni". Elämällä ei oo mitään väliä, ei mua kukaan huoli, tää oli tässä." Pentti jäi sohvan pohjalle ryyppäämään.

esimerkiksi tuossa sanoit sen ensimmäisessä lauseessa aqelalle.

 

Entä ne tuhannet masentuneet jotka eivät sovi kumpaankaan mielikuvaan, hekö vain kuvittelevat sairastuneensa? Niin ja kumpaan kategoriaan sinä, Aqela ja Elltsu kuuluitte kun sairastuitte?

Aaaargh...ei tässä ole kyseenalaistettu sitä itse masennuksen olemassaoloa.
Vaan että miten saa masentuneena elää ja toimia.

 

En. Mutta uskon, että läheisten syyttäminen syyttä ja suoranainen ilkeily on oma valinta.

Osittain pitää paikkansa, silloin kun on oikein pahaolla ja haluaisi vaan kuolla pois, silloin työntää auttajat kauemmaksi. Mutta sitä ei tee ilkeyttään vaan se jo itsessään on hätähuuto, ainoa hätähuuto minkä pystyy antamaan itsestään ulos ettei halua olla yksin ja pelottaa.