Masennus ja raskaus ja äitiys?

Onko teistä kukaan tullut raskaaksi masennuksen ja sen hoidon aikana? Miten kaikki sujui, millaisen vastaanoton raskaus sai sinua hoitavalta taholta, perheeltä, lähipiiristä?

Mitä ajatuksia tällainen teissä herättää?

 

Mulle tulee hieman surullinen olo, kun kuulen tuollaisesta.

Suht lähipiirissä on vastaavanlainen tapaus, vauva on noin puolivuotias nyt, ja homma ei suju, ei sitten millään :/

Vahingolle ei toki mitään voi, mutta jos masentunut voisi ensin hoitaa itsensä kuntoon, ja sitten vasta hankkia lapsen, niin se olisi oikein hyvä juttu.

 

No mä tulin raskaaks vaikka olin masentunu, en kylläkään missään hoidoissa. Fyysisesti raskaus meni hyvin mutta masennus ei parantunut, oli kamalaa olla masentunut ja odottaa vauvaa, en voinut edes puhua äidilleni joka on sitä mieltä että se paranee kun menee lenkille. Myöhemmin vasta hankin lääkityksen.

 

No mä tulin raskaaks vaikka olin masentunu, en kylläkään missään hoidoissa. Fyysisesti raskaus meni hyvin mutta masennus ei parantunut, oli kamalaa olla masentunut ja odottaa vauvaa, en voinut edes puhua äidilleni joka on sitä mieltä että se paranee kun menee lenkille. Myöhemmin vasta hankin lääkityksen.

No eihän se masennus vauvan avulla parane

 

Mä olen seurannut yhden sukulaisperheen taistelua kyseisen asian kanssa. Äidillä ilmeisesti jonkinlainen kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus, välillä on niitä hyviä kausia jolloin touhutaan ja keksitään mitä älyttömimpiä juttuja=maniaa, ja sitten välillä iskee masennus ja joutuu välillä jopa sairaalahoitoon. Lapsi tuntuu olevan ihan heitteillä, äiti ei jaksa hoitaa vaikka on kotona työttömänä ja muutenkin lapsi viedään aina hoitoon, jotta vanhemmat pääsevät omiin menoihinsa. Raskaus ja lapsen syntymä pahensivat äidin masennusta huomattavasti ja nyt niitä huonompia jaksoja on useammin. Toivottavasti eivät vaan hanki lisää lapsia, jotenkin sääliksi käy tämäkin pieni poika! Onneksi sukulaiset ovat olleet perheelle paljon avuksi, mutta lähipiirissä tuntuu paljon olevan niitäkin, jotka käskevät vaan äitiä ryhdistäytymään. Eipä taida olla ihan siitä kiinni.

 

Olen nyt kahden muksun äiti ja sairastunut useasti masennukseen ja syön ilmeisesti loppu elämäni masennuslääkkeitä.
Ennen ensimmäisen lapsen syntymää olin masentunut ja lääkkeillä, mutta lopetin ne raskaaksi tultuani. Mitään hätää ei ollut raskauden, eikä synnytyksen jäälkeenkään. Olin onnellinen äiti.
Myöhemmin kuitenkin sairaistuin uudelleen, lapseni oli jo 3-vuotias tällöin. Söin lääkkeitä ja kun taas koin olevani kunnossa, lääkitys lopetettiin. (reilun vuoden jälkeen) Olin jonkin aikaa kunnossa ja halusin vauvan. Tällä kertaa kuitenkin masennus uusi raskausaikana, ei onneksi kovin pahana. Selvisin ilman lääkkeitä.
Synnytyksen jälkeen sitten iski masennus todella rajuna ja itkin ja pelkäsin olla yksin erilaisten pelkotilojen vuoksi. Tuntui, että sekoan.
Hakeuduin melkein heti hoitoon ja pystyin olemaan kotona ja hoitamaan lapsiani, huonossa kunnossa tosin. Eihän siinä vauvasta osannut ja voinut täysin rinnoin nauttia.
Nyt poikani on puolenvuoden ja tunnen itseni kohtuu hyvä kuntoiseksi ja elämä pienokaisen ja isomman tytön kanssa on ihanaa. Haluaisin lisää lapsia, mutta uskaltaako... Entä jos kaikki toistuu... Tai suurin pelko on että, pahenee. Lääkäri kyllä sanoi, että lääkkeitä voi syödä myös raskaana ollessa.. Onko niistä tarpeeksi turvaa? Synnytyksen jälkeinen masennus oli niin raju, ettei sitä enää haluaisi.

 

kiitos myös masentuneen viestille antoi iteselle lisää uskoa.
olen nyt raskaana, raskaus ei ollut mikään sunniteltu.
mutta en pysty raskautta keskeyttämään, omien mielipiteiden yms. takia.
sairastan keskivaikeaa masennusta ja ahistus/paniikki häiriötä. sekä olen alkoholiriippuvainen.
alkoholi jäi heti kun sain tietää olevani raskaana ja muutama viikko sen jälkeen tupakointikin on
laskenut rajusti, uskon että kuukauden päästä en polta enää ollenkaan.
oma elämäni on ollut yhtä myrskyä ja muuttuvia tilanteita kaksivuotta. alkoholia vastaan taistelemista ja ailahtelevia masennusjaksoja , yksinäisyyttä ja pitkittynyttä sairaslomaa. se oli aika jolloin en todellakaan pystynyt huolehtimaan itsestänikään. tästä ei ole aikaa edes puoltavuotta. nyt yritän käydä sisäistä keskustelua itseni kanssa, kuinka jaksan ja selviän lapsen ja aika tuoreen parisuhteen kanssa. kuinka omat henkiset voimat riittävät. lääkityksenä minulla on cipralex joka vähennetään pikkuhiljaa. enää en uskalla ottaa ahistus/paniikki kohtauksiin tarvittavaa opamoxia, vaan yritän rauhottua ilman lääkkeitä. olisi mukava jakaa kokemusksia ja jatkaa keskustelua aiheesta.

 

Mulle tulee hieman surullinen olo, kun kuulen tuollaisesta.

Suht lähipiirissä on vastaavanlainen tapaus, vauva on noin puolivuotias nyt, ja homma ei suju, ei sitten millään :/

Vahingolle ei toki mitään voi, mutta jos masentunut voisi ensin hoitaa itsensä kuntoon, ja sitten vasta hankkia lapsen, niin se olisi oikein hyvä juttu.

Niin minullekin. Eikö voi ensin hoitaa itseään kuntoon, koska masentuneen seurassa sairastuu koko perhe. Vauvakaan ei saa kunnollista vastavuoroa, iloista kasvoa, äänenpainoja. Todella surullista laittaa perhe kärsimään oman halun vuoksi

 

Mie en ollut masentunut ekassa raskaudessa, vaikka kaikki se aika oli yhtä helvettiä. Mies petti ja oli väkivaltainen raskauden alusta loppuun saakka.
Jotenkin vain jaksoin ja jaksoin ja toivon että lapsella kaikki ok.
Masennus iskikin vasta lapsen synnyttyä, kun lapsi oli jo vajaan vuoden ikäinen, kun mies meni sänkyyn entisen muijansa kanssa, samana päivänä kun oltiin käyty katsomassa mahdollista uutta kotiamme.
Kaikki kaatui koska olin kuvitellut että kaikki olisi jotenkin muuttunut.
Onneks hakeuduin hoitoon ja lapsi meni äidilleni joksikin aikaa.
Ikäväkyllä sekopää ex mies ei tykännyt kun sen jätin ja heittäytyi vieläkin väkivaltaisemmaksi. Piti hankkia salainen puhelinnumero/osoite/päiväkoti yms, ja lähestymiskielto.
Paranin lopulta masennuksesta kun tapasin toisen , uuden miehen joka kuunteli, auttoi, puhui ja rakasti oikeasti. Ikävä kyllä tyhmyyttäni yli kahden vuoden seurustelun jälkeen sen menetin..

Nyt olen taas raskaana.
Ei minun pitäisi edes voida tulla raskaaksi ja jos olisin voinut päättää toisin, en olisi lasta pitänyt, mutta raskaus huomattiin aivan liian myöhään.
Alku raskauden söin masennuslääkkeitä, mutta ntyt viimeisellä kolmanneksella se lopetettiin.
Olo on kamala. En voi nukkua kunnolla ( kaikki asiat painaa liikaa mieltä, ja olo muutenki raskauden vuoksi vaikea ), en voi syödä kun ressaan niin mikään ei pysy sisällä. Tulee hadistus kohtauksia ja itken melkeen kokoajan.
Uskomattoman paha olo, ja lapsen isää ei kiinnosta p'ätkääkään.
En ole voinut kertaakaan sanoa että halauan tämän lapsen tai että nautin raskaudesta. Vitut! Tuntuu kuin minut olisi pakotettu tähän, ja muita vaihto ehtoja ei ole.
Toivon että kaikki muuttuu synnytyksen jälkeen, mutta synnytysmasennus on pelottavana mörkönä kokoajan mukana.. Pelkään, että kaikki vain pahenee kun lapsi syntyy ja olen totaalisesti yksin..

 

Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen heti esikoisen syntymän jälkeen, en tosin sitä aluksi tunnistanut enkä halunnut myöntää. Tulin aika pian uudelleen raskaaksi ja samoihin aikoihin hakeuduin hoitoon, alkuun mentiin pelkällä keskustelulla, mutta sitten otettiin lääkkeet mukaan ja ne lopetin pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Joitain lääkkeitä on m ahdollista syödä raskauden aikana, itse soitivielä teratologiseen tietopalveluun ennenkuin uskalsin aloittaa ja onneksi riitti matala annostus.

Loppuraskaudesta oloni oli mitä mainioin ja siitä syystä (+psyk polin kesäloman) hoitosuhteeni katkaistiin juuri ennen lääkkeiden lopettamista. Tuli itsellenikin yllätyksenä, mutta koska olo oli niin hyvä en kiinnittänyt asiaan sen enmpää huomiota.

Synnytys meni hyvin ja kuopuksen syntymän jälkeen muutama kuukausi meno tosi hienosti. Kunnes aloin väsyä miehen liian pitkiin päiviin ja että olin yksin vastuussa kaikesta. Vaihdettiin osia ja mies jäi lasten kans kotiin minun palatessa töihin. Neljä kuukautta työssä olon jälkeen masennus uusi entistä vaikeampana. Nyt siitä on kaksi vuotta aikaa ja edelleen on tarpeellinen/sopiva lääkitys haussa. Parempaan suuntaan on toki menossa, mutta työkyvytön olen ja siis kuntoutustuella.

Pystyn hoitamaan lasten perustarpeet, mutta väsymys on välillä aika hurjaa. Ammattilaisten mielestä lapsissa ei näkyisi masennukseni ja olenkin koittanut siihen panostaa että lapsille oisin mahdollisimman paljon läsnä ja halailen paljon vaikken sitten jaksaisi siivota tai pyykätä.

Omaa äitiyttä on kyllä tullut pohdittua monesta perspektiivistä ja onneksi pääsen samassa tilanteessa olevien kanssa kuntoutus-ryhmään.

Olen itse hakenut aktiivisesti apua, mutta ei tämä silti aina helppoa ole.

Miehen mielestä olen välillä vähän ulkopuolinen, enkä jaksa samalla tavalla innostua leikeistä kuin jos olisin ihan terve, mutta onnelsi mieheni tukee minua ja hän sitten hoitaa enemmän pelleilyjä ja leikkimisiä.

Uskon, että masennuksestani huolimatta lapseni ovat saaneet paljon läheisyyttä ja lämpöä, molempien kanssa opeteltiin vuorovaikutusta kehittävä vauvatanssi, jonka muistavat vielä 3,5 ja 2,5-vuotiainakin

Töitä se on teettänyt ja paljon enkä kyllä varsinaisesti suosittele masentuneena lasten tekoon, mutta jos tahtoa riittää niin kyllä siinä voi ihan hyvinkin käydä. Toki välillä miettii, kuinka helppoa olisi ilman lapsia, mutta kun tarkemmin ajattelee niin todella vaikea olisi kuvitella elämää ilman noita ipanoita..

Nyt meillä oli ihana joulu oman perheen kesken ja itsekin siitä pystyin pitkästä aikaa nauttimaan. Eniten harmittaa tässä se, ettei niistä vauva-ajoista ole paljon muistoja kun on elänyt ihan hassussa sumussa.

Sairaudestani huolimatta uskon olevani hyvä äiti (minua huonompiakin ihan varmasti on) vaikka usko siihen on välillä aika pahastikin koetuksella.

 

masennuksen aikana pidettävä ehkäisy asiat kunnossa. Pillerit ja kumi käyttöön irtosuhteissa.

 

Kelan lääkekorvaustilaston mukaan 1 067 964 suomalaista käytti viime vuonna masennus-, psykoosi-, neuroosi- ja unilääkkeitä. Lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden käyttö on kolminkertaistunut 2000-luvulla. 15–24-vuotiaista suomalaisnuorista yli 50 000 sai viime vuonna jotakin psyyken toimintaa säätelevää lääkettä.

Selvästi käytetyimpiä ovat masennuslääkkeet. Niistä eniten kirjoitetaan SSRI-ryhmään kuuluvia selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä.

– Uudemman polven masennuslääkkeet ovat suosittuja, koska välittömät ja näkyvät haitat ovat vähäisemmät kuin vanhemman polven lääkkeissä, kertoo kliinisen psykiatrian professori Jari Tiihonen Tukholman Karoliinisesta instituutista.

Sosiologien mukaan erilaisten keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö on jo niin yleistä, että suomalainen hyvinvointivaltio on vääjäämättä muuttumassa psykofarmaseuttiseksi yhteiskunnaksi.

Kehitys on huolestuttava. Samaan aikaan kun psyykenlääkkeiden käyttö on lisääntynyt, väkivallanteot ja verilöylyt ovat tulleet osaksi suomalaisten arkea.

USA:ssa nuorten tekemien joukkosurmien taustalta on kaivettu esiin masennuslääkkeiden haittoja. Usean kouluampujan tiedetään käyttäneen masennuksen hoitoon tarkoitettuja SSRI-lääkkeitä.

Kelan lääketilastojen mukaan alaikäisten psyyken lääkitseminen moninkertaistuu murrosiässä.

– Murrosikää on ryhdytty hoitamaan masennuslääkkeillä, ilman että kenelläkään on täsmällistä tietoa lääkehoidon haitoista. Normaalin kasvuun ja kehitykseen liittyvän kipuilun näkeminen lääkehoitoa vaativana oireiluna tai sairautena on äärimmäisen huolestuttavaa, ärähtää sosiologian dosentti Ilpo Helén Helsingin yliopistosta.

SSRI-ryhmän lääkkeiden haittavaikutuksista otsikoissa ovat olleet pääasiassa pysyvät seksuaalitoiminnan häiriöt. Vähemmän puhuttuja haittoja ovat itsetuhoisuus, impulsiivinen ja vastustava käyttäytyminen, yllättävät aggressiot sekä vihamielisyys.

Yhdysvalloissa havaittin 2000-luvun alussa monen kouluampujan käyttävän tai käyttäneen SSRI-ryhmän masennuslääkkeitä.

– Tällainen havainto on tehty, mutta vielä ei voi tehdä tieteellisesti luotettavaa johtopäätöstä siitä, että masennuslääkkeiden käyttö selittäisi elämää tuhoavan käyttäytymisen, toteaa professori Jari Tiihonen.

Tiedeyhteisössä ei siis ole yksimielisyyttä masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välisestä syy–seuraus-suhteesta.

–Tiedetään teko ja lääkkeiden käyttö, mutta ei sitä, kuinka sama henkilö olisi toiminut ilman lääkkeitä kyseisessä tilanteessa. Satunnaistettu tutkimustilanne tuottaisi huomattavasti luotettavampaa tietoa, mutta sellaisen toteuttaminen on mahdotonta: pitäisi jättää osa nuorista masennuspotilaista lääkitsemättä, selvittää Tiihonen.

Professori Jari Tiihosen mukaan luotettavinta tutkimustietoa on tällä hetkellä psykoosien, neuroosien ja unettomuuden hoidossa Suomessakin yleisesti käytettyjen bentsodiatsepiinien haitoista.

– Tämän lääkeryhmän haittoja on tutkittu satunnaistetusti persoonallisuushäiriöstä kärsivillä potilailla. Tutkimuksissa käytön on todettu vähentävän impulssikontrollia ja lisäävän taipumusta aggressiivisuuteen.

Tiihosen mukaan samassa potilasryhmässä toteutettu SSRI-lääketutkimus tuotti päinvastaista tutkimustietoa.

–SSRI-lääkkeitä käyttäneet aikuiset persoonallisuushäiriöpotilaat käyttäytyivät vähemmän väkivaltaisesti kuin lumelääkettä saaneet.

Vaikka SSRI-lääkkeiden ja surmatöiden välistä yhteyttä ei ole kyetty osoittamaan kiistattomasti, psyykenlääkkeiden valmistajat ovat varpaillaan.

Yritykset säikähtivät mahdollista yhteyttä siinä määrin, että pakkausselostuksiin on 2000-luvulla ilmaantunut ohjeistus, jonka mukaan serotoniinin takaisinottajia ei suositella alle 18-vuotiaille. Näin lääkevalmistajat siirsivät vastuuta mahdollisista ja jopa todennäköisistä haitoista lääkkeitä määrääville lääkäreille.

Käyttöohjeissa kerrotaan, että masennuslääkkeitä saaneilla lapsilla ja nuorilla on havaittu kliinisissä tutkimuksissa useammin itsetuhoisuutta kuten itsemurhayrityksiä ja -ajatuksia sekä vihamielisyyttä ja aggressioita kuin lumelääkettä saaneilla lapsilla ja nuorilla.

Dosentti Ilpo Helénin mukaan SSRI- lääkkeiden käyttömäärissä näkyy selvästi voimakkaan ja taitavasti toteutetun lääkemarkkinoinnin vaikutus.

– On korostettu hyötyjä ja vaiettu haitoista. Vasta aivan viime aikoina ääni kellossa on muuttunut: enää psykiatrien patenttiratkaisu ei löydy itsestäänselvästi SSRI-ryhmän lääkkeistä. Uskomme hypen hiljentyneen, koska patentit ovat rauenneet ja markkinointi vaimentunut sen myötä.
Lääkehaitat joukkosurmien taustalla? | Apu.fi

Lääkitty mieli:
L

 

Raskausajan masennus ja D-vitamiini

D-vitamiinin piilevä puute altistaa odottavia äitejä masennukselle, ilmenee suuresta hollantilaisesta seurantatutkimuksesta (Amsterdam Born Children and Their Development). Seerumin D-vitamiinin pitoisuuden tulee olla yli 80 nmol/l, joilloin masennuksen riski vähenee. Suomen viranomaissuositus on 10 kertaa liian pieni. Se myötävaikuttaa noin 6000 odottavan äidin masentumiseen vuosittain.

Tutkimuksessa mitattiin seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) 4236 naiselta raskauden alkuvaiheissa, keskimäärin 13. raskausviikolla. Tulokset jaettiin neljään ryhmään: alle 29,9, 30–49,9, 50–79,9 ja vähintään 80 nmol/l. Vain viimemainittu tulos oli normaali, muut enemmän tai vähemmän liian pieniä. Naisten mahdollista masennusta arvioitiin Center for Epidemiological Studies Depression Scale -lomakkseella, jossa yli 16 pistettä merkitsee huomattavaa masennusta.

S-D-25 oli liian pieni – alle 80 nmol/l – 44 prosentilla kaikista naisista. Huomattavan masentuneista 28 prosentilla oli matala S-D-25 verrattuna vain lievästi masentuneisiin. Kaiken kaikkiaan matalat S-D-25:t liittyivät masentuneisuuteen. Syynä on ilmeisesti se, että aivoissa on runsaasti D-vitamiinireseptoreja (vastaanottomia), jotka tarvitsevat D-vitamiinia. Jollei sitä ole riittävästi saatavilla, aivojen toiminta heikkenee. Toinen uusi tutkimus kertoo, että masennus heikentää muistia ja keskittymiskykyä ja surkastuttaa aivoja. Synapseja muodostavat geenit kärsivät D-vitamiinin puutteesta, sanovat tutkijat.

Sanottakoon sen nyt tässä suoraan: Pekka Puska ja hänen johtamansa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) ovat tehneet kardinaalimunauksen pitämällä D-vitamiinin saantisuosituksen liian pienenä. Sitä noudattamalla S-D-25 ei nouse riittäväksi eli yli 80 nmolin/l. Raskaana olevien naisten D-vitamiinin viranomaissuositus on 10, vaikka tarve on 100 mikrogrammaa (µg) eli 4000 IU päivässä. Puskan noudattama ravintolisien vastustuslinja on aiheuttanut valtavasti turhaa sairastumista ja suunnattomia kuluja ja reserssien tuhlausta terveydenhuollolle.

Lisäksi on syytä huomauttaa, että kalaöljyn EPA-rasvahappo (E-EPA) ehkäisee ja hoitaa raskausajan ja synnytyksen jälkeistä masennusta. D-vitamiinin (100 µg/vrk) kera kannattaa siis nauttia myös E-EPAa (1–2 g/vrk).

"Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä."
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

Lausunnossa mainitaan, että edes 250 mikron päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
http://www.efsa.europa.eu/en/efsajournal/pub/2813.htm

USA:n Endokrinologiyhdistyksen S-D-25:lle antama viitearvo on 75–150 nmol/. Espanjassa laboratoriot antavat viitearvoiksi 75–250 nmol/l. Suomessa väestön keskiarvot ovat noin 43 nmol/l luokkaa, mikä on selvästi liian vähän, ja lisää sairastumisen ja kuoleman riskiä.

D-vitamiini säätelee monien geenien ilmentymistä eli sitä mikä osa genomista on aktiivista ja tuottaa proteiineja. Raskauden normaali kulku vaatii riittävän D-vitamiinitason joka on korkeampi kuin kalkin imeytymisen varmistava taso. Elimistön D-vitamiinistatuksen paras mittari on seerumin 25(OH)D mittaus. Lähtökohtana normaaliarvoille tulee pitää ”luonnonmukaista” D-vitamiinitasoa eikä jonkun yksittäisen sairauden eston tarvitsemaa tasoa. Paras arvio D-vitamiinin normaaliarvosta on 120-225 nmol/l. Kesällä vaalea iho tuottaa helposti 375 µg D3-vitamiinia 15 minuutin aikana 120 nmol tason ylläpito talvella vaatii keskimäärin 120 µg D3 -vitamiinia. D-vitamiinin imeytyminen vaihtelee paljon ja siksi seerumin 25(OH)D mittausta pitäisi käyttää herkästi, riittävän annoksen varmistamisessa, muutaman kuukauden korvaushoidon jälkeen.
http://terveesti.blogs.fi/2012/03/13/uusin-tieto-d-vitamiinista-13173362/

"HYKSin lasten ja nuorten sairaalan dosentti Outi Mäkitie tuomitsee Duodecimin pääkirjoituksessa valtion ravitsemusneuvottelukunnan päätöksen lykätä D-vitamiinin saantisuosituksen nostamista. Mäkitien syyttävä sormi osoittaa suoraan Pekka Puskaan, joka johtaa neuvottelukuntaa. Sen toiminta on vastuutonta, sillä suosituksen välitön nosto voisi vaikuttaa merkittävästi suomalaislasten terveyteen, kirjoittaa lastenlääkäri Mäkitie."
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf

 

Minä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen vakavaan masennukseen. Se tuli täysin kuin salama kirkkaalta taivaalta sekä itselle että läheisilleni. Nyt kaksi vuotta myöhemmin voin kuitenkin sanoa että oli oikeastaan ihme etten sairastunut aiemmin, olin ilmeisesti lievästi masentunut jo ennen raskautta. Pitkään mietin uskallanko enää tehdä toista lasta. Paljon muutoksia tein elämässäni, liittyen arjen kuormittavuuteen, stressinhallintaan, katkaisin mm. yhden erittäin raskaan ihmissuhteen jonka jälkeen oloni alkoi paranemaan ja pystyin lopettamaan lääkityksen kokonaan. Hieman sen jälkeen lopetin ehkäisyn ja nyt olen raskaana. Kyllähän se jännittää miten tällä kertaa käy mutta uskoa ja toivoa tuo se että nyt tunnen voivani sekä henkisesti että fyysisesti paremmin kuin koskaan. Kaikki mahdolliset ennaltaehkäisevät keinot aion käyttää etten sairastuisi uudelleen ja ennen kaikkea aion nyt kuunnella itseäni toisin kuin ennen. Ihan silkkaa kiltteytäni siedin todella paljon lokaa muutamalta läheiseltä ihmiseltä ja se väsytti minut lopulta ja poltti loppuun. Mutta, aika näyttää miten tällä kertaa käy...