Mehellä menoja

Hei.

Voi olla, että olen typerä ja raskauden jälkihormonihöyryissäni en ajattele selkeästi... pieni tyttäremme on parin viikon ikäinen.

Miheni on onnistunut järjestämään itsensä pois kotoa jo kahdeksi viikonlopuksi ennen kuin tyttö on kuukauttakaan vanha. Harrastus ja huviretkiä ovat ei pakollisia työmatkoja tms. Minusta tuntuu jotenkin inhottavalta ehkä pelottavalta jäädä yksin tuon ikäisen vauvan kanssa yli viikonlopun vaikka kyllä me ihan ok pärjätään päivisin kun mies on töissä.

En tohdi miestä kieltääkään kun on tehnyt kovin selväksi miten tärkeitä ko. ystävät ja harrasteet ovat hänelle. On vain jotenkin petetty olo. Eikö ryyppyreissua muka voi siirtää tai vapaamuotoisen harrastuksen parissa puuhastella hiukan myöhemmin? Töissäkin mies on alkanut viihtyä tavallista pidempään...

Eniten minua pelottaa se, että mitä jos en jaksa. Istuminen ja käveleminen on vielä hiukan hankalaa synnytyksen jäljiltä ja univelkaa on alkanut kertyä yösyötöistä. Mieli on maassa...

 

Puhu miehesi kanssa. Sinä tarvitset auttavia käsiä, ja varmasti tällaiset ryypiskely/harrastusmatkat mies voi siirtää tulevaisuuteen, nyt pienokainen pitäisi olla ensimmäisellä sijalla ja sinun tulisi saada levätä mahdollisimman paljon. Puhu miehesi kanssa ja jaksamista vauva-arkeen. =)

 

Vähän kuulostaa siltä kuin miehesi ei halua olla kotona jos kerran töissäkin viihtyy nykyään pitempään. Vai onko jo ennen vauvaa ollut pitempiä päiviä? Toi on just ärsyttävää noitten miesten kanssa! Meillä kans puhuttiin asiasta kun alettiin suunnittelemaan perheenlisäystä että mieskin sitten osallistuu hoitamiseen ja baarijuoksut vähenee! P....marjat eipä oo kummosesti muutosta tullut miehen osalta! Olen kanssa yrittäny miehelleni sanoa että meitä on kaksi tätä lasta hoitamassa/kasvattamassa. Mutta kun ei niin ei!

 

Hei!
Yritä ehdottomasti puhua miehellesi järkeä. Minä en tuossa vaiheessa olisi suvainnut edes mieheni viikonlopun kestäviä TYÖmatkoja, saatika jotain hupireissuja. Muistan itsekin miten epävarma tunne silloin oli pienen vauvan kanssa, mullakin paikat synnytyksen jäljiltä niin kipeät monta viikkoaja imettäminen yhtä tuskaa. Väsyneenä, kipeänä ja muutenkin herkkänä sitä todellakin tarvitsee 110 % tuen kumppaniltaan.
Voihan se olla että miehesikin on hieman hämillään uudesta tulokkaasta, en tiedä, mutta koittakaa puhua ja toivottavasti hänkin ymmärtää tilanteen.
Voimia sinulle!!! :heart:

 

mun mielestäni aiheellista olisi suuttua että tulee miehelle edes mieleen. Kysy haluaako miehesi olla vastuuntunnoton ja huono isä sekä mies. Itse laittaisin jo kuulustelun pystyyn noista menoista ja sanoisin, että ne loppuu nyt ylitöitä myöden. Kyllä töissäkin ymmärretään tuoretta isää.

Tämä nyt aika jyrkkä mielipide, mut suututtaa puolestasi.

Jaksamista!

 

Kiitos vastauksista.

Tänään kaikki näyttää vielä synkemmältä... vauvalla on vatsa sekaisin. :'( Se raukka itkee ja nukkuu vain syliin vaikka tähän asti on nukkunut sängyssään. Mies tekee lähtöä harrastuksiinsa ja minua itkettää kun en osaa auttaa vauvaa ja tuntuu pahalta jäädä yksin... vielä kipeän vauvan kanssa.

Puhuttua en ole saanut kun en oikein ole nalkuttavaa/komentalevaa sorttia ja niin varmasti minut tulkittaisiin vaikka miten kauniisti asian ilmaisisin. Kuvittelen, että aikuinen mies on kykeneväinen näkemään tilanteen ihan itsekin ja tekee tietoisen valinnan. Varsinkin kun asiasta on kyllä puhuttu yleisellä tasolla aiemminkin (siis siitä, että toivoisin menojen vähenevän vauvan synnyttyä ainakin joksikin aikaa). En voi kuvitellakaan, että joutuisin jokaisen menon kohdalla huomauttamaan erikseen jos ei itse tajua. Itsekin olen siis syyllinen tilanteeseen kun en uskalla rajoittaa toisen menoja. :ashamed:

Vauva nukkuu... taidan minäkin kömpiä säkyyn...

 

Meillä myös mies pakoilee tuota kotona olemista lasten hereillä ollessa! Töitten jälkeen hyvässä lykyssä kahdet treenit ja sitten viikonloppumenot omikseen! Pari viikkoa sitten vaan sanoin, että nyt se on loputtava tai me lähdemme kotoa.. Mieheni ei ole näiden kahden vuoden aikana jättänyt mitään menoja vähemmälle kuin ennen lapsia (tyttö 2v ja vauva 4kk) sanoin, etten kertakaikkiaan jaksa. Soitin neuvolaan, itkin ja kerroin tilanteen. Sieltä sain perheneuvontakeskuksen numeron jonne soitin ja saimme ajan sinne. Tietenkin on ensin suostuteltava mies sinne, mutta meillä ei hanittanut vastaan, onneksi.

Mieheni ei asiantuntijan mukaan ole vain kasvanut siihen isän rooliin tarvittavissa määrin. Eikä ehkä ole halunnut tai uskaltanut. Samoin varmaan teillä. Mutta parasta mielestäni on jos tilanteen voi purkaa just ulkopuolisen ihmisen kanssa, ettei tule vain turhaa riitaa vain asiallista keskustelua. Meillä meni aina riidaksi, joten tällänen on tarpeen. Ja näistä menemisistä on meillä riidelty kaikki nämä kaks vuotta! Ja aina mies on luvannut, ja luvannut..

Tässä meidän tilanne..toivottavasti löydät siitä jotain omaakin, mitä soveltaa teidän tilanteesenne.. :hug:

Tiedän todella miten raskasta on vaan olla yksin vauvan kanssa..kun ei ole ketään edes kenen kanssa se onni jakaa..mutta ota asia nyt vahvasti esille! Meillä tilanne jo vähän liian mittava, enkä tiedä osaanko unohtaa sillä tuo katkeruus meinaa väkisinkin punkea yli kaikkien tunteiden..

 

Empatia :hug: sinulle!!! Minä sain esikoiseni samanlaisen miehen kanssa ja oli kyllä tosi raskasta vauva-aikana, mies huiteli vain omiaan ja minä olin niin YKSIN ja VÄSYNYT. Erohan siitä loppujen lopuksi tuli (en nyt viittaa mitenkään sinun liittoosi). Mutta nyt olen uudessa liitossa ja meidän saatua vauvan ei asiat voisi enemmän eri lailla olla. Mies on aina kotona milloin ei ole töissä ja auttaa vauvan hoidossa paljon. Isyyslomalla ollessaan mies hoiteli pojan kokonaan, minä vain imetin. Kyllä se vain on niin että sinä tarvitset nyt vauvan kanssa miestä kotona ja jos hän ei sitä itse tajua niin jonkun se on hälle kerrottava! Onhan hänkin lapsen vanhempi! Onko sinulla joku luotettava ihminen, ystävä, oma äiti, sisko, jolta voisit pyytää apua?

 

Ap, näytä tämä ketju miehellesi joskos hänkin sitten tajuaa jos et uskalla puhua tilanteesta!
Itse taas nalkutin jo ennen lapsen syntymää niin paljon että vauva oli 6 kk kun mies kävi ekan kerran baarissa..

 

Tosi sietämätöntä mieheltäsi! Mikäli annat hänen käyttäytyä noin niin varmasti hän käyttäytyykin. Tee oikeasti rohkeasti selväksi että et jaksa yksin. Ei aina tarvitse olla maailman paras vaimo tai tyttöystävä! Älä alistu!

 

Kyllä siun vaan pitäisi sanoa miehellesi miten pahalle siusta tuntuu kun hän jättää lapsenne ja sinut yksin viikonlopuksi.
Itsestänikin tuntuisi vastaavassa tilanteessa aivan Kamalalle.
Vaikka onhan se niinkin, että ei sitä miehen kaikkia menoja voi tai edes kannata alkaa rajottamaan, mutta jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt pitäisi tehdä minkä puitteissa kumpainenkin voisi toimia ilman suurempia katkeruuden tunteita.
Meillä miehellä ennen vauvan syntymää oli treenejä neljänä päivänä viikossa pitkien koulu päivien päälle. Me saatiin sovittua onneksi jo ennen vauvan syntymää, että mies käy vaan kaksissa treeneissä viikossa ellei toisin sovita. Vaikka kyllä se minua välillä korpeaa, että mies pääsee koulun lisäksi kaksi kertaa viikossa kodin ulkopuolelle aikuiseen seuraan kun minä kökötän vauvan kanssa päivät pitkät (omat harrastukset sellaisia mitä voi ihan hyvin harrastaa kotonakin).
Mutta joustoja tämä perhe elämä kyllä vaatii niin puolin kun toisin, joten kyllä sinunkin miehesi täytyisi pystyä sen verran kompromisseihin, ettei ihan jokaiseen harrastus/ryyppäys rientoon ole lähdössä suuna päänä. Todellakin se lapsi on kahden ihmisen yhteinen elämän mittainen projekti, joten ei kumpikaan voi olettaa että toinen yksin sen asian hoitaa :hug:

 

Meillä oli samasta asiasta riidelty jo ennen vauvan syntymää, mies kun huiteli menoissaan kun olin ihan viimeisilläni. Ekoina viikkoina sama meno jatkui ja olin tosi ahdistunut. Eikä se kuulkaa aina auta vaikka sanoisi ja kuinka kovasti tahansa...Ja ei vasta synnyttäneenä ole myöskään niin vaan eroamassa tai jättämässä epäkelpoa miestä, jos ei tahdo voimat riittää edes arkeen...

Meillä tilanne onneksi on sittemmin helpottanut ja mies viihtyy hyvin lapsen kanssa. Hoitaa aika usein vauvaa sen verran, että käyn jumpassa, kaupassa tai treffaan kaveria. Hoitaa lasta myös kun olen kotona. Eli toisaalta ihan ihannemies. Tilanne parani kun mies aloitti iltatyöt- ei voi huidella kavereiden kanssa.

Se vaan on ikävää, että kyllä tuosta jäi ongelmia muuten meidän suhteeseen. Mä varmaan katkeroiduin ja olen ollut tosi omalta puoleltani tosi V###tumainen. Saatan esim haukkua tosi törkeästi, oikeasti haluan satuttaa sanoillani, koska mua edelleen kaihertaa miten se oli mulle #&%?$!*, eikä tuntunut edes tajuavan sitä vaikka olisin kuinka itkenyt ja huutanut. Et saa nähdä miten tässä lopulta käy.

 

mä en voi tälle ajatukselle mitään, mikä ekana tuli mieleen! MIETTIKÄÄ KENEN KANSSA LAPSENNE TEETTE. ja kuinka nopeasti. Kyllä mun mielestä tollasista asioista puhutaan jo ennen raskautta ja keskustellaan tuntemuksista puolin ja toisin.
jos ei tunne kumppania tai jos ei uskalla puhua on jotain pahasti pielessä. ja sillon ei kannata edes suunnitella lasten tekoa.
voimia!

 

\

Hei.

Voi olla, että olen typerä ja raskauden jälkihormonihöyryissäni en ajattele selkeästi... pieni tyttäremme on parin viikon ikäinen.

Miheni on onnistunut järjestämään itsensä pois kotoa jo kahdeksi viikonlopuksi ennen kuin tyttö on kuukauttakaan vanha. Harrastus ja huviretkiä ovat ei pakollisia työmatkoja tms. Minusta tuntuu jotenkin inhottavalta ehkä pelottavalta jäädä yksin tuon ikäisen vauvan kanssa yli viikonlopun vaikka kyllä me ihan ok pärjätään päivisin kun mies on töissä.

En tohdi miestä kieltääkään kun on tehnyt kovin selväksi miten tärkeitä ko. ystävät ja harrasteet ovat hänelle. On vain jotenkin petetty olo. Eikö ryyppyreissua muka voi siirtää tai vapaamuotoisen harrastuksen parissa puuhastella hiukan myöhemmin? Töissäkin mies on alkanut viihtyä tavallista pidempään...

Eniten minua pelottaa se, että mitä jos en jaksa. Istuminen ja käveleminen on vielä hiukan hankalaa synnytyksen jäljiltä ja univelkaa on alkanut kertyä yösyötöistä. Mieli on maassa...

Näin meilläkin oli aluksi! Naisten babyblues on sallittu, mutta vaiettu asia. Saati kukaan puhu siitä, miten miehen elämä järkkyy. Eikö mies saa kärsiä babybluessista?

Meillä mies pakeni aluksi talliin ja olikin siellä tehokkaasti
Kerran suutahdin ja latasin täyden määrän... jutustelu auttoi. Huomasin kuinka epävarma mieheni oli kaikesta. Minusta, parisuhteesta, suhteestaan lapseen jne. Kun aloin tarkkailemaan sivusta, kun hän oli lapsen kanssa, hän kokoajan tarkkaili minua "teenkö oikein".

Oliko miehesi synnytyksessä mukana? Muistatko itse synnytyksestä kipua? Jos miehesi oli mukana, hän muistaa kaiken ja se on vierestä seurattuna traumaattinen kokemus... Miehellä kun ei ole äidin luontaista kykyä unohtaa kipua.

Kannustakaa miehiänne olemaan lapsen kanssa... Lapsen tulo on kova paikka miehelle ja tässä yhteiskunnassa oletetaan nykymiesten osallistuvan kaikkeen vaikka heillä ei ole siihen kykyä.

Meillä perheen onni oli juuri näistä kiinni... Miehen saamasta synnytys traumasta, epävarmuudesta omasta asemasta perheessä. joskus pelottaa kuinka mies käsittelee lasta, mutta ei se pieni rikki mene, pääasia, jotta viettää isänsä kanssa aikaa ja heidän välillees syntyy suhde!

Anna miehen mennä, se auttaa aluksi... sitten vain härkää sarvista jos tahdot miehesi pitää :hug:

 

\

...Kuvittelen, että aikuinen mies on kykeneväinen näkemään tilanteen ihan itsekin ja tekee tietoisen valinnan. Varsinkin kun asiasta on kyllä puhuttu yleisellä tasolla aiemminkin (siis siitä, että toivoisin menojen vähenevän vauvan synnyttyä ainakin joksikin aikaa). En voi kuvitellakaan, että joutuisin jokaisen menon kohdalla huomauttamaan erikseen jos ei itse tajua. Itsekin olen siis syyllinen tilanteeseen kun en uskalla rajoittaa toisen menoja. :ashamed:

Vauva nukkuu... taidan minäkin kömpiä säkyyn...

Ihan tuttu tilanne sulla, veikkaisinpa, että suurimmassa osassa perheistä sama ongelma... se on kuitenkin vissi ja varma, että on aika harvinaista, että mies tajuaa itse menojansa vähentää. Miehet yleensä alkuun (jotkut myöhemminkin) kuvittelee, että vauva vain nukkuu ja syökäsee ehkä välillä ja kotityötkin hoituu itsestään simpsala-pim... Sinun täytyy siis kertoa miehelle tunteistasi ja siitä, että tarvit häntä avuksi, onhan hän lapsen isä. Sitä ei välttämättä tarvitse tehdä nalkuttamalla =)

Yritä saada isä mukaan lapsenhoitoon ja aina, jos hän osallistuu, kehu häntä siitä. Meillä oli alkuun sama vika, että kun ukko muutenkin kova menemään, niin ei häntä paljoa kotona näkynyt, kun vauva syntyi. Pitkällisten keskustelujen ja nalkutusten jälkeen on ottanut hieman oppia ja vaihdellut vaippoja, tehnyt kotitöitä vähäsen ja vauvan kanssa seurustellut. Itsekin olin sairaan väsynyt heti synnytyksen jälkeen ja vähän epävarma olokin taisi olla. Ne kuuluu asiaan. Koitahan ottaa päivätorkkuja silloin itseikn, kun vauva nukkuu. Mun mielestä kannattaa yrittää heti aikaisessa vaiheessa saada mies mukaan vauvanhoitoon. Jos et puhu miehellesi, hän luulee, että hyväksyt hänen menonsa. Miehet eivät tunnetustikaan ole mitään ajatuksenlukijoita

Mua ärsyttää, että monesti käy niin, että mies ja nainen saa lapsen ja sitten mies pitää niin itsestäänselvänä, että nainen hoitaa lapsen ja kotityöt. Toki mies yleensä käy töissä. Kotiäitinä olo on kuitenkin työtä 24h/vrk.

Voi olla, että miehesi ei ole vielä oikein tajunnut, että teillä on nyt pieni vauva, joka tarvitsee paljon vanhempiaan, molempia. Miehiä täytyy joskus tosissaan herätellä...

Joku oli kirjoittanut, että miettiä, kenen kans lapset tekee. Pöh! Ei sitä välttämättä etukäteen voi tietää, kuka mies viihtyy lapsen kanssa kotona ja kuka ei. Eikä mun mielestä vielä tarkoita, että on huono isä tai mies, jos ei alkuun kässää olla kotona lapsen ja vaimokkeen kanssa- vaan jos ei tajua muuttua.

Puhu siis aviomesti miehellesi, ei se muuten tajua. Sulla on oikeus siihen. Voimia teidän perheelle :hug:

 

Meilläkin mies ollut aina aikamoinen yökukkuja, ja olen kyllä vieläkin katkera vauva-ajan alun ryyppyretkistä (joita saattoi olla useampikinj viikossa, silloin kun ei ollut työkiireitäkään vaan "isyyslomaa"). Oli vaan, että mitä hän iltaisin kotona kököttää, kun te nukutte... no aamulla herra nukkui vähintään puoleen päivään, ja meikäläinen sai taas pärjäillä omin nokkineen vastayntyneen kanssa.

No kyllä se siitä muutaman kuukauden sisään pystyi yömenojaan hillitsemään ja haluaa tulla iltakylvettämään pojan (nyt jo 1 v.). Asiaan kyllä liittyi se, että jätti tupakoinnin - iltasikarin parissa jäi niin helposti baariin notkumaan pidemmäksikin aikaa (+ jatkoille...). Nämä olivat uein tuollaisia "repsahduksia" - suunnitelmallista viikonloppureissua en kyllä olisi sietänyt. Mutta vaikea se on aikuisen miehen päätä kääntää, jollei järkevällä puheella saa tajuamaan. Ulkopuolisen selitys voisi tosiaaan auttaa. Ei anopistakaan olisi apua?

Kyllä meillä nykyäänkin mies aina käy nukkumaan myöhemmin kuin minä, ja nousee aamuisin vastaavasti _ainakin_ pari tuntia myöhemmin, grrr... Mies käy kerran viikossa urheilemassa + pelikaljat, + mahd. jotain muuta menoa, sekä usein jo pojan käytyä nukkumaan käy avantouinnilla. Minä en ole edes jumppaan päässyt koko vuonna, mutta olen vähän katsonut, että kunhan nyt saan kotona olla ilman että tarvitsee töihin pitää palata, niin voi sitä vähän kärsiäkin. (Meillä on miehen kanssa yhteinen yritys, jossa aika raskasta).

 

Mua ärsyttää suunnattomasti toi kun sanotaan, että varmaan suuressa osassa perheitä on asiat noin, ainakin aluksi. Mun tuntemissa perheissä ei kyllä ole, eikä meillä ole ollut koskaan. Me ollaa molemmat lapsen vanhempia ja täydessä vastuussa hänestä, kumpikaan ei hoida enempää tai vähempää tai mene enemmän tai vähemmän

 

samaa mieltä sun kanssa Ellis..
ihme ukkoja olettekin löytänyt itellenne riesaksi.
vähän on ehkä karu tää mun mielipide..mutta huh huh!
täällä meillä mies tekee ruokaa, siivoo ja hoitaa tyttöä siinä missä minäkin. en vois kuvitellakkaan, että olisin yksin kaikesta vastuussa.
nostan kyllä hattua teille kun kestätte! mutta maailma on pullollaan myös hyviä miehiä.
eikä kaikilla, todellakaan kaikilla, eikä varmaan suurella osalla, ukko liehu missä sattuu.

 

\

samaa mieltä sun kanssa Ellis..
ihme ukkoja olettekin löytänyt itellenne riesaksi.
vähän on ehkä karu tää mun mielipide..mutta huh huh!
täällä meillä mies tekee ruokaa, siivoo ja hoitaa tyttöä siinä missä minäkin. en vois kuvitellakkaan, että olisin yksin kaikesta vastuussa.
nostan kyllä hattua teille kun kestätte! mutta maailma on pullollaan myös hyviä miehiä.
eikä kaikilla, todellakaan kaikilla, eikä varmaan suurella osalla, ukko liehu missä sattuu.

Miehenä kyllä ihmettelen niitä miehiä, jotka lähtevät baareihin naisen ja vauvan jäädessä kotiin.

Tähän on kuitenkin pakko sanoa sen verran, että joskus tuntuu että äiti vaan yksinkertaisesti haluaa että jos "minä kerran en pääse mihinkään, niin et sitten sinäkään". Jos jokainen kauppareissu vaippoja ostamaan ym. lasketaan miehen huvitteluretkeksi josta äiti voi olla katkera, niin ei sekään ole hyväksi. Mies ei edelleenkään voi imettää, ja jos kotityöt on tehty ja muutenkin kotijoukkojen hyvinvoinnista huolehdittu niin kaatuuko maailma siihen että mies on pari iltaa viikossa treeneissä tms. omassa jutussaan?

Äitiys on tavallaan oma palkintonsa, mutta se että joka ilta pitää istua kotona katsomassa kun vaimo imettää ei ole minusta isyyden syvintä olemusta. Tilanteen ymmärtäisi paremmin, jos hänellä olisi joku säännöllinen harrastus jonka poisjääntiä hän ikävöisi, mutta samalla lailla tuo istui kotona illat telkkaa tuijottamassa kuin nytkin...

 

\

Mua ärsyttää suunnattomasti toi kun sanotaan, että varmaan suuressa osassa perheitä on asiat noin, ainakin aluksi. Mun tuntemissa perheissä ei kyllä ole, eikä meillä ole ollut koskaan. Me ollaa molemmat lapsen vanhempia ja täydessä vastuussa hänestä, kumpikaan ei hoida enempää tai vähempää tai mene enemmän tai vähemmän

Näin juuri. Olen aivan samaa mieltä ja näin meillä ainakin on.

 

[/quote]
Mies ei edelleenkään voi imettää, ja jos kotityöt on tehty ja muutenkin kotijoukkojen hyvinvoinnista huolehdittu niin kaatuuko maailma siihen että mies on pari iltaa viikossa treeneissä tms. omassa jutussaan?

Äitiys on tavallaan oma palkintonsa, mutta se että joka ilta pitää istua kotona katsomassa kun vaimo imettää ei ole minusta isyyden syvintä olemusta. Tilanteen ymmärtäisi paremmin, jos hänellä olisi joku säännöllinen harrastus jonka poisjääntiä hän ikävöisi, mutta samalla lailla tuo istui kotona illat telkkaa tuijottamassa kuin nytkin...
[/quote]

Jep, mitenkähän on, jos ollaan pulloruokinnalla menossa? Itse olen kokenut kahden kuukauden kokemuksella, että jopa kaupassakäynti on jotain aivan ihmeellistä, jos on kotona noin 12 tuntia nyytin kanssa, joka kyllä hymyilee, mutta ei juuri keskustele. Olkoonkin, että on ihana lapsi, niin kyllä sitä kaipaa jotain juttuseuraa...
Isyyden syvintä olemusta en edes yritä määritellä mutta uskoisin, että työssäkäyvän vanhemman voi olla aika vaikea arvata miten yksinäiseltä kotonaolevasta tuntuu. Itse olen vieläkin ihmeissäni siitä, kuinka kotona oleminen voi olla raskasta: voi pojat miten orvolta tuntuu olla kotona yksin. Että kyllä siitä puolisosta "joka vain istuu ja katsoo imetystä" on aika helkkaristi seuraa.
Lisäksi meillä ei isäntä ei omien sanojensa mukaan ajatellut, että voisin haluta vapaaillan! Ei meillä naisilla sosiaalisen elämän kaipuu häviä yhtään mihinkään lapsen syntymän jälkeen, toisilla se vähenee enemmän ja toisilla vähemmän, luulen minä, mutta se, että oletetaan automaattisesti, että emäntä on kotona kyhjöttäessään onnellinen, loukkaa minua ja paljon.
Tämä on nyt enemmän kuin sotkuisesti kirjoitettu, koetan samalla hoitaa lasta ja tehdä ruokaa, kun mies nukkuu lätkämatsin edessä.

 

\

Miehenä kyllä ihmettelen niitä miehiä, jotka lähtevät baareihin naisen ja vauvan jäädessä kotiin.

Tähän on kuitenkin pakko sanoa sen verran, että joskus tuntuu että äiti vaan yksinkertaisesti haluaa että jos "minä kerran en pääse mihinkään, niin et sitten sinäkään". Jos jokainen kauppareissu vaippoja ostamaan ym. lasketaan miehen huvitteluretkeksi josta äiti voi olla katkera, niin ei sekään ole hyväksi. Mies ei edelleenkään voi imettää, ja jos kotityöt on tehty ja muutenkin kotijoukkojen hyvinvoinnista huolehdittu niin kaatuuko maailma siihen että mies on pari iltaa viikossa treeneissä tms. omassa jutussaan?

Äitiys on tavallaan oma palkintonsa, mutta se että joka ilta pitää istua kotona katsomassa kun vaimo imettää ei ole minusta isyyden syvintä olemusta. Tilanteen ymmärtäisi paremmin, jos hänellä olisi joku säännöllinen harrastus jonka poisjääntiä hän ikävöisi, mutta samalla lailla tuo istui kotona illat telkkaa tuijottamassa kuin nytkin...

Eikös se isyys sitten ole oma palkintonsa.. Itse kuvittelisin niin jos kerran yhteistuumin sitä lasta on "tehty". Ei ole äidin yksinvelvollisuus hoitaa lasta ja "uhrata" siihen kaikkea "vapaa-aikaansa". Ainakaan siinä vaiheessa jos äiti oikeasti haluaa ns. omaa aikaa ja miehen osallistumista "yhteiseen projektiin".

Ja sen verran siitä "imetyksen katsomisesta". Ihanteellisinta olisi jos mies osallistuisi imetystilanteisiinkin omalla tavallaan. Esim. röyhtäyttää imetyksen jälkeen. Mitä enemmän läheisyyttä vauva saa isältään sen paremmin heidän välinen suhteensa kehittyy. Lapsen luottamus isään myös ruokailutilanteissa paranee.

Ja uskompa vain, että monella äidillä tulee pitkän päivän jälkeen tunne, että kaipaa ihan sitä aikuisseuraa vaikkapa vaan yhteiseen television katseluun. Varsinkin silloin jos äidillä ei ole suuremmin aikuiskontakteja. Mies pystyy hoitamaan sitäkin osaa yleensä töissä, mutta monella äidillä on "vain" omaa kieltään mongertava vauva. Hyvä kuuntelija toki sellainen on, mutta mahdollista tukea ja turvaa ei pysty antamaan

Tilanne jossa lapsi on esikoinen yhteiset hoitotilanteet ja miehen apu sekä osoittama vastuuntunne korostuu. Näin äiti tuntee, ettei koko "taakka" ole hänen harteillaan. Vauvaan sitoutuminen tuntuu usein kahlitsevalta ja mitä vaativampi lapsi sitä kahlitumpi äiti (ja toivottavasti myös isä) on ensimmäisien kuukausien ajan. Sillä silloin eletään kyllä tyystin vauvan ehdoilla.

En tiedä onko sillä paljoa merkitystä viettääkö isä vapaa-aikansa/-iltansa baarissa vaiko treeneissä tai ihan jossain muualla, kun joka tapauksessa hän ei silloin ole läsnä. Pelkkä henkinen tunne, että tässä ollaan tiimi merkitsee valtavasti. Äidin luottamus itseensä äitinä tarvitsee tukea ja kukapa muu olisi parempi tukemaan kuin oma mies ja lapsen isä. Tukea tarvitsee myös mies oman isyytensä kanssa (uskompa voivani väittää näin, vaikken mies olekaan), silloin asiaa ei paranna miehen luistaminen velvollisuuksistaan.

AP:lle toivon rohkeutta keskustella miehen kanssa asiallisesti tästä yhteisestä projektista. Olisi kenties hyvä laatia vaikka paperille selvät pelisäännöt, joita noudatetaan. Nauttikaa ihmeessä vauva-ajasta YHDESSÄ.. se on niin pian ohi, että on elettävä sitä tässä ja nyt.

 

Naisilla on aina oltava joku jolle valittaa ja jota haukkua.

Muun aikuiskontaktin puuttuessa miehen tehtävä on täyttää tämä rooli pienen lapsen äidille.

Mies sensijaan ei voi valittaa kotiasioista kenellekään, koska valittaminenhan olisi täysin epäoikeudenmukaista: hänenhän ei tarvitse olla raskaana, synnyttää, imettää tai ylipäätänsä tehdä mitään olennaista tai rasittavaa lapsen eteen. Jonkin oman tahdon osoittaminen kertoisi vain, että hän ei ole kypsä isäksi ja muutenkin täysi p-a.

 

\

Naisilla on aina oltava joku jolle valittaa ja jota haukkua.

Muun aikuiskontaktin puuttuessa miehen tehtävä on täyttää tämä rooli pienen lapsen äidille.

Mies sensijaan ei voi valittaa kotiasioista kenellekään, koska valittaminenhan olisi täysin epäoikeudenmukaista: hänenhän ei tarvitse olla raskaana, synnyttää, imettää tai ylipäätänsä tehdä mitään olennaista tai rasittavaa lapsen eteen. Jonkin oman tahdon osoittaminen kertoisi vain, että hän ei ole kypsä isäksi ja muutenkin täysi p-a.

olisit vain kirjoittanut samlla nimimerkillä kuin aiemminkin

huvittavaa itseironiaa aiheesta jonka kokonaiskuva on ilmeisesti aika hämärän peitossa.

 

Miksi turhaan nostaa päätänsä poterosta...

Tyypillinen naisen asenne: Jos miehellä on jotain tunteita jostain asiasta, ne ovat vääriä.

[/quote]

olisit vain kirjoittanut samlla nimimerkillä kuin aiemminkin

huvittavaa itseironiaa aiheesta jonka kokonaiskuva on ilmeisesti aika hämärän peitossa.
[/quote]