Meneekö kaikki hyvin - hermostuttaa pelkän iän vuoksi

Olen täällä aiemminkin kirjoitellut yllätysraskaudestani ja nyt ollaan viikolla 28 menossa. Kaikki hyvin fyysisesti, touhuan aktiivisesti varmaan hormoonien takia niin pihalla kuin puutarhassa. Ei mitään mainittavia vaivoja, sokerirasitukset sun muut testit läpäisty kirkkaasti ja painokin kasvaa tasaisesti (ehkä tätä tulee hieman liikaa, mutta onneksi lähtökohta oli suht alhainen).

MUTTA hermostuttaa, mitä jos 45 v kroppa yhtäkkiä lopettaa raskaushormonien tuottamisen, istukka lopettaa toimintansa tai jotain muuta kamalaa taphtuu. Onneksi vauva potkii tiuhaan ja ankarasti, mutta välillä tuntuu, että itse tökin mahaani heti jos vauvasta ei kuulu mitään vähään aikaan. Haluaisin ottaa sen turvaan ja ulos maailmaan jo, mutta ymmärrän kyllä että joka ikinen taho kertoo parhaan paikan olevan vielä siellä mahassa.

En muista tällaisia kriisejä olleen ollenkaan silloin nuorena, toki ne eivät silloin olleet todennäköisiäkään. Mutta nyt kun tämä käytännössä on ihan viimeinen mahdollisuus, niin en millään halua menettää tätä pientä tyttöä. Hoh, ja keisarinleikkauksen haluaisin mielellään, mutta enpä tiedä onko perusteita saada sitä.

Ja alkuun olin sentään jo tekemässä aborttia... Kirjoitelkaahan, jos on yhtään kohtalontovereita tässä ikäryhmässä odottelemassa yötähtöstään.
 
Heips auraleo.

Noi kaikki on kyllä ihan normaaleja pelkoja vaikka ikää ei olisikaan. Itse muistan näitä pelkoja jo esikoisesta ja olin silloin 20 vuotias.

Itsellä ikää 49, lapsia kolme ja nämä nuorimmaiset nyt 1 ja 3 vuotiaita. Raskaudet ovat menneet tosi hyvin, sokerirasitukset oli ok, paino ok. Ja painokin molemmista raskauksista palautui helposti, itseasiassa nyt jo alle lähtöpainon.

Tuolla on odottajissa 40+ odottajat ryhmä sieltä löytyy kohtalontovereita. Ohessa linkki. Olen sen perustanut, mutta päivityksiä en enää tee.

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2061656-40-odottajat-vol-4-paiv-yksarilla/

Onnea odotukseen, hyvin se menee.

Minni
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna

Yhteistyössä