Meneekö kellään muulla HYVIN parisuhteessa???

Olemme olleet yhdessä 8-vuotta. Siihen mahtuu pieniä ja isoja riitoja, mutta niistä ollaan selvitty puhumalla.
Meillä on kaksi lasta ja olemme naimisissa.
Rakensimme talon, jossa olemme asuneet kohta kaksi vuotta.
Olemme päättäneet, että ainakin yksi lapsi on vielä tervetullut ehkä kaksikin.
Olemme tyytyväisiä ja onnellisia.
 
Samoin (onneksi)menee hyvin..yhteistä taivalta yli 7 vuotta ja on kyllä ollut todella onnelista aikaa.Ainoastaan yhden läheisen ihmisen kuolema(tai siihen liittyvät henkilö=läheinen) vähän toi "kriisiä"mukanaan,mutta onneksi siitäkin on selvitty.Meillä ei ole alkoholiongelmaa,rahahuolia tai eipä meillä ylimääräistä ole ,mutta ruokaa saadaan pöytään.Kun ei ole ylimääräistä niin eipä ole mistä tapella ;) Väkivaltaa ei ole missään muodossa(ei henkistä eikä fyysistä)ja kaikki asiat menevät pelottavankin hyvin tai joskus pelottaa että voiko mennä näin hyvin.No kai se on oikeus nauttia niitäkin ajoista kun elämä on mallillaan.Olen monesti kiitollinen omasta ihanasta miehestä ja terveistä lapsista ja sanon sen monesti äänenkin miehelleni.
 
Tällä hetkellä taitaa mennä paremmin kuin koskaan.
Välillä sitten taas tulee muutaman kuukauden jaksoja kun parisuhde on EVVK, menee huonosti ja mietin jopa eroa päivittäin, mutten (onneksi) uskalla päästää irti. Eli yhtä vuoristorataa. Miehellä vain tuntuu menevän aina hyvin parisuhteessa, ne kriisit johtuukin aina mun aivoituksista.
Kumpa tämä ihqu-raksu-hanipöö-kausi nyt taas kestäis mahdollisimman kauan :heart: Näen jopa unia naimisiinmenosta sun muusta ällöttävän onnellisesta :D
 
En tuohon voi lähteä mukaan, että menee hyvin parisuhteessa (osasyynä se, etten tällä hetkellä elä parisuhteessa). Mutta eikös se siten mene, että kun menee hyvin niin vähemmän siitä huudellaan parisuhde-palstalla. Mikä sinänsä on harmillista. Onhan se mieltä nostattavaa lukea, että on tasapainoinen onni parisuhteessa on mahdollista.
 
Meidän yhdeksäs yhteinen enemmän tai vähemmän repaleinen aikamme on hionut piirteitämme toisillemme sopiviksi. Emme ole lainkaan toistemme kaltaisia, mutta arvomaailmamme osuvat yksiin melko saumattomasti.

Uskon, että onni ja halu olla yhdessä on kotoisin tiedostamisesta. Olen erittäin tietoinen ongelmallisesta ja itsepäisestä luonteestani, yhtä lailla kuin mieheni on tietoinen omasta vahvasta luonteestaan. Minä tiedän, että minua on hankala rakastaa ja olen vuosien aikana oppinut arvostamaan mieheni rakkautta. Sitä en ole aina osannut.
Välillä en ole onnellinen, en rakastunut enkä haluaisi nähdä koko ukkoa. Kuitenkin kun ilta tulee, en tiedä ihanampaa paikkaa kuin hänen kainalo. Siinä on minun paikkani ja turvani.

Mikä tärkeintä, minä tiedostan ettei hänen läsnäolonsa ole itsestään selvää. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hehkulamppu:
Samaa mieltä täällä ! Se taitaa vaan olla näin että kun on ongelmia niin sitä purataan ja hyvin menemisellä ei samalla tavalla huomioida !
Kel onni on, se onnen kätkeköön.. ;)

Huonoista hetkistä on kai tarve avautua jossakin, mutta silloin kun menee hyvin, harvempi sitä koko maailmalle toitottaa..

No, kyllä meilläkin menee hyvin, huonojakin hetkiä on, mutta aika pienessä mittakaavassa.
 
Täällä myös hyvin ellei liian hyvin :heart: Eli yhessä oltu 2003 lätien ja ainutta riitaa ei ole ollut. Eri mieltä ollaan joskus mutta harvoin. Se vain joskus käy mielessä et mitä sit kun eka riita et onko sit niin paha et erottais :eek: Meillä joka päivä suukotellaan ja sanotaa rakastavamme toisiamme. Nukkumaan mennessä pusut ja maagiset sanat/hyvää yötä. Iltasin kun pojat menneet nukkuun niin on meidän laatu aikaa...Saunotaan,herkutellaan ja sekstaillaan. :p
 
Hyvin menee täälläkin. Kotona häärää kaksi pientä lasta ja ensikesänä tanssitaan sitten omia häitä :heart:

Yhdessä ollaan oltu reilut 6 vuotta, joista asuttu samankaton alla 5½vuotta, joten tunnetaan toinen toisemme perinpohjin. Meidän perheessä suukotellaan, halitaan ja hellitään paljon ja opetetaan lapsetkin näyttämään omat tunteensa. Monesti olen sanonut, ettei kenenkään muun lapset voi saada näin paljon suukkoja kun meidän pienet nuput (vaikka kaikkihan omiaan suukottelee päivittäin, eikö?) Välillä riidellään, (tai minä riitelen) mutta sitten myös sovitaan ja annetaan anteeksi. Annetaan toisillemme myös omaa aikaa, jolloin kumpikin saa tehdä mitä haluaa.

Kolme-neljä kertaa vuodessa pyydetään isovanhempia lastenvahdiksi ja lähdetään kaksin yhden-kahden yön reissuun (ensi viikonloppuna luvassa reissu...)
Meillä ei ole lähellä varteenotettavia lastenvahteja, kaikki asuvat kaukana eikä päästä esim. elokuviin tai vaan syömään joskus kun tekisi mieli vaan reissut pitää suunnitella etukäteen ajoissa.

Elämä siis varsin mallillaan ja innokkaana hääräillään hääsuunnitelmien parissa :heart:
 
Pakko oli kaivaa tämä pino esiin kun tuntuu taas olevan paljon puhetta erosta ja huonoista parisuhteista.Meillä menee siis hyvin,ollaan uusioperhettä jo oltu 7 vuotta.On toki vaikeitakin aikoja koettu,mutta yhdessä puhumalla ja toisen minää kunnioittamalla selvitty ja tullaan selviämään.Niin me ollaan yhdessä päätetty ja lujasti molemmat myös paiskii työtä perheemme eduksi.

Hyvää joulun odotusta kaikille :flower:
 
Sone
Menee aika mukavasti :) Odoetellaan perheenlisäystä meidän uusioperheeseen :) Meillä on kyllä temperamenttinen parisuhde, mutta sellasia ollaan kumpikin luonteeltaan. Kummankin mielestä toinen on ihan sairaan ärsyttävä ja rasittavia tapoja. Ollaan myös tosi itsepäisiä. Mutta rakastetaan toisiamme paljon, kaikkine huonoineen puolineenkin!

Meidän perheessä myös näytetään tunteet hyvät ja huonot avoimesti.




:heart: huokaus.... :heart:
 
Hyvin menee! Reilu kaks vuotta ollaan oltu yhdessä, mistä vuosi kihloissa. Kahdesti ollaan tapeltu kovaan ääneen ja kummallakin kerralla pian sovittu. Muuten ei tapella ollenkaan. pussaillaan ja halaillaan päivittäin ja sanotaan "rakastan sinua" joka päivä viimeistään nukkumaan mennessä. Kummallakin ollut huonot ja samankaltaiset suhteet aikaisemmin, joten ymmärrämme toisiamme hyvin. Olemme, jos vain suinkin mahdollista, vielä rakastuneempia toisiimme kun alussa :heart: Ompas ihanaa lukea ja päästä itsekin kirjoittamaan kuinka hyvin menee =)
 

Yhteistyössä