Merkitse.fi huijarifirma??

  • Viestiketjun aloittaja "Näätä"
  • Ensimmäinen viesti
samis
Olisinpa tajunnut googlata firman ennen tilausta ja nähnyt tämän vuosia jatkuneen keskustelun huijarifirmasta, niin olisin välttynyt pettymykseltä. Tilasin helmikuussa 2013, rahat meni, tuotetta ei koskaan tullut. Tosi törkeää että tuollainen firma saa jatkaa toimintaansa! Niiden nettisivut ovat kuitenkin niin asialliset, että tilausta tehdessä ei tullut mieleen epäillä mitään.
 
Vierailija123456
Tehkää rikosilmoitus ko. firmasta. Kun rikosilmoituksia on tarpeeksi, yleinen syyttäjä ottaa yhteyttä, vaikka yksittäiset henkilöt eivät lähtisi oikeuteen.
 
Eili
Itse tilasin puolitoista vuotta sitten nimilappuja ja silloin oli vielä verkkopankkien yhteistyö toiminnassa. Maksoin tilauksen ja jäin odottelemaan. Onneksi summa oli pieni, koska huijatuksi tulin. Tilasin myöhemmin tarranimilappuja toisesta firmasta ja niitä ei tarvitse edes silittää. Ne tulivat ja sain lapsen hoitovaatteet merkattua. Nyt puolitoista vuotta jälkeenpäin tuli merkitse.fistä sähköposti, että huomasivat että tilaukseni kanssa on viivästymistä! Tätä ei voi pitää enää edes vitsinä. Mutta opinpa tästä sen, että googletan aina kokemuksia yms. Ennenkuin tilaan tai maksan.
 
Yx_monista
" Nyt puolitoista vuotta jälkeenpäin tuli merkitse.fistä sähköposti, että huomasivat että tilaukseni kanssa on viivästymistä!"
Minäkin tilasin ja ennakkoon maksoin nimikointitarroja. Pääsiäisenä laitoin verkkosivujen kautta palautetta kun tilausvahvistuksessa annettu puhelin ei vastannut. Mitään ei kuulunut ja olinkin keräämässä tietoa viranomaistoimien mahdollisuuksista, kun tänään ilmaantui sähköposti, joka vetosi virheeseen ja tarjosi hyvitykseksi tuplamäärää tuotetta tai rahallista hyvitystä tilille.

Onko joku jo saanut aikaiseksi uhkasakon tai vastaavaa vai mistä on kysymys?
Odotamme mielenkiinnolla onko tämä viivytystaktiikkaa vai tulevatko toimitukset lopulta perille.
 
huijaritoiminnalle stop!
19.10.2012 tilasin Merkitse- firmalta nimikointinauhoja ja maksoin ne samantien käteisellä. Sain tilausvahvistuksen, jossa kerrottiin nauhojen saapuvan kolmen päivän sisällä. Pari viikkoa kului ja mitään ei kuulunut eikä nauhoja näkynyt. Yritin soittaa asiakaspalveluun ja lähetin myös pari kolme sähköpostia mutta mitään ei edelleenkään kuulunut. Asia jäi harmittamaan ja uhkasin firmaa rikosilmoituksella. Tuumasta toimeen ja marraskuussa tein asiasta rikosilmoituksen. Asia eteni mutta hyvin hitaasti. Toukokuussa minulle soitettiin rikospoliisista ja kysyttiin haluanko edelleen ajaa asiaani ja koska olin tähän prosessiin lähtenyt niin loppuun asti mennään. Ilmeisesti poliisista oli otettu yhteyttä Merkitse-firmaan koska tänään 25.9.2013 sieltä vihdoin lähes vuoden odottelun jälkeen otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin että tilaukseni oli jäänyt menemättä tuotantoon. Lupasivat palauttaa rahani, saa nähdä miten käy! Rahan menetys ei ollut suuri mutta periaate sitäkin suurempi! Olen ostanut netistä, useasta eri maasta lukuisia tuotteita ja tähän asti kaikki muut tuotteet ovat tulleet perille eli netistä voi kyllä suht turvallisesti ostaa. Harmi vain, että jotkut yritykset pilaavat nettikaupan mainetta! Jos vain jaksatte, niin tehkää kaikki rikosilmoitus, jotka joudutte Merkitse-firman "uhriksi". Eiköhän heidän tuotanto-ongelmat kummasti lopu :)) tai tilatkaa tuotteet laskulla, ehkä silloin saatte tuotteenne, ette ainakaan mitään menetä! PS. Tarhasta sain vinkin, että Euroteam on erittäin luotettava nimikointinauhojen toimittaja. Olen sieltä jo pariin otteeseen tuotteita tilannut ja kaikki toiminut moitteettomasti :)
 
"Ihme"
Puolitoista vuotta tilauksesta (maksetusta sellaisesta) ja sain yllättäen tänään samaisen viestin kuin muutamat edellä olevat :O, uskomatonta, mutta totta, vihdoinkin yhteydenotto lukuisien yhteydenottoyritysten jälkeen alkaa tapahtumaan. En riitauttanut asiaa aikanaan vaikka kuluttajasuojaasiamies suositteli - hekään eivät saaneet tuolloin yhteyttä ks firmaan. No nyt odottelen sitä luvattua lähetystä hyvityksen kera.
 
harvesteri
itse myös vajaa vuosi sitten tilailin kyseiseltä firmalta eikä perästä kuulunut mitään... ihan sama stoori kaikin osin kuin muillakin täällä. alkuvuodesta olin kuluttaja-asiamieheen yhteyksissä eikä sekään näyttänyt asiaa auttavan. toissapäivänä sattumalta törmäsin vanhaan spostiin, jonka asiamiehelle olin lähettänyt ja kyselin onko firmasta mitään kuulunut. hän lupasi tsekata tilanteen ja sitten eilen tulikin tuo sama email kuin muutamalle muulle. tänään sain asiamieheltä postia, että kyseisen firman omistaja oli informoinut häntä palanneensa pitkältä sairaslomalta ja luvanneensa alkaa hoitamaan hommia taas. pitkä on saikku ollut, toivottavasti hommat nyt tulisi kuntoon ja rahat palautuisi tilille.
 
Täällä kans yksi joka sai tuon sähköpostin eilen. Itse tilasin huhtikuussa 2013. Nyt sitten odotellaan tuleeko tilaus + hyvitys.. Täytyy kyllä vielä jatkaa tuota ihmettelyä, että mikähän sitten mahtaa olla todellinen syy tähän sotkuun. Kun tosiaan erittäin asialliset ovat sivut ja en hetkeäkään tilausta tehdessä epäillyt ettenkö tuotteita saisi, eli luotettavan kuvan yrityksestä sain.
 
harvesteri
tänään soitteli poliisi ja kyseli tuosta tapauksesta koska olen tehnyt rikosilmoituksen kyseisestä yrityksestä aikaa sitten. alkavat viedä asiaa eteenpäin ja keskittävät tutkimukset päijät-hämeeseen jossa vastuussa oleva nainen asustelee. sanoi poliisi, että tuskin kannattaa odotella rahojen palautumista ja heillä on nyt sen verran monia rikosilmoituksia kyseisestä yrityksestä, että laittavat asiaa eteenpäin.
 
"Henkka"
Tilasin elintarviketusseja yhden paketin laskulla Tulivat normaalisti. Sitten tilasin 10 kappeleen paketin samoja tusseja hintaan 50 euroa. Maksoin etukäteen. Nyt on kulunut kolme viikkoa tilauksesta, eikä asiakaspalvelun numero vastaa. Näitä tarinoita lukeneena, teen petoksesta rikosilmoituksen vielä tällä viikolla. Harmittaa että iso raha meni hukkaan.
 
"hanska"
Itse tilasin n. 1.5kk sitten myös elintarviketusseja ja maksoin heti. 5-6 sähköpostia laittanut, eikä yhteenkään vastattu. Vhän aikaa sitten sivuilla näkyi tilausta käsitellään... niinpä niin..
 
tuotteet saamatta
Minä tilasin merkitse verkkokaupasta myös asiaan tutustumatta ennakkolaskulla, kun muutama vuosi sitten olin samalta firmalta tilannut myös. Kysymys kuuluu: millaisten toimenpiteiden jälkeen joku on saanut ennakkolaskulla tilatuista tuotteista rahat takaisin? Ajattelin ainakin kuluttajaneuvontaan soittaa jos ei tällä viikolla sähköposteihin ja puhelimeen kukaan vastaa.
 
"Laura"
Voin kertoa, että pitkään kestää! Tein tilauksen tammikuussa 2012. Kaksi vuotta tilauksen jälkeen (tänään siis) asiakaspalvelusta tuli viesti, että haluavat tilinumeroni ja palauttaa rahat - rikosilmoituksen tein vuosi sitten, ja poliisista on soitettu sen jälkeen pari kertaa... Että pitkä tie on ennen kuin rahat saat takaisin, jos saat ollenkaan. Itsekään en palautukseen usko ennen kuin rahat näkyvät tilillä.
 
"Marek"
Merkitse firma on velkaa jo meille vuodesta 2012 ja summa jotakin 2000.-
Teimme heille alihankinta töitä ja he eivät ole maksannut meidän laskuja .

Älkää tilatko heiltä mitään koskaan.
 
Huijattu
Tilasin nimilappuja isälleni ja äidilleni kesäkuussa 2013 ja maksoin ne ennakkoon. Koska tuotteita ei kuulunut, otin yhteyttä kuluttajaneuvojaan ja hänen neuvostaan tein poliisille rikosilmoituksen. Rikosilmoituksen teon jälkeen äidilleni tarkoitetut nimilaput tulivat syksyllä 2013 ja sain ne hyvitykseksi tuplana. Isälleni tarkoitettuja nimilappuja ei kuitenkaan ole vieläkään, tullut vaikka niitä viimeksi tammikuussa 2014 luvattiin. Täytyy nähtävästi ottaa uudelleen yhteyttä poliisiin. Tätä viestiketjua lukiessani mieleeni tuli, olisikohan firmalla maksuvaikeuksia ja tästä johtuvia toimitusvaikeuksia. Itse he väittävät syyksi teknistä vikaa. Tekemistäni kaupoista aiheutunut vaiva on ollut kohtuutonta. Saamistani tuotteista (ommeltavat nauhat, tavaroihin kiinnitettävät nimilaput ja silitettävät tarrat) en löydä moitittavaa. Ne ovat olleet hyviä.
 
"Iita"
Olen tehnyt tilauksen kohta kuukausi sitten merkitse.fi ja valitsin maksutavaksi laskun. Olen laittanut spostia ja kysynyt tilaukseni tilannetta, ei vastausta. Soitin, ei vastattu. Marek pystyykö teiltä tilaamaan samoja kuin merkitse.fi? Jostakin pitäisi tilata, kun ei kuulu mitään ko. yrityksestä.
 
huijattu minäkin
Ei kannata tilata merkitse fi. kautta mitään. Firma on huijausta, sitä pyörittää varaton nainen, joka huijaa asiakkailta rahat. Ei vastaa viesteihin, ei puhelimeen. Rikosilmoituksia tehty satoja. Niin tein minäkin. Rahoja ei todellakaan saa takaisin poliisista kertoivat näin.
 
huijatuksi tulin
Garcinia Basics

Tilasin tuotteet netistä. Piti maksaa heti kortilla.
Tuotteita ei näy vieläkään ja tililtä veloitettu jälleen 69,37€.

email ei heidän kotisivuiltaan toimi, puhelinnumerokin löytyy, mutta englanniksi nainen vain höpöttää ja ei pääse läpi.

Eilen piti kuolettaa kortti ja laittaa etämaksut ettei pääse enää viemään tililtä.

Kyllä harmittaa, mutta minkäs teit, mutta varoitanpa nyt vaan ettei muut enää menisi halpaan.
 
jhfghgfhkfukj
Minäkin tilasin kyseisest firmasta taggit-neppareita. Tein tilauksen lähes kuukausi sitten ja sain vahvistuksen sähköpostiini. Mitään en tosin ole vielä maksanut, sillä tilasin tuotteet laskulla. Tuskinpa saan tilaustani, mutta ei se nyt niin hirveästi harmita, kun en ole mitään maksanutkaan. Yritin soitta firmaan ja lähetin myös sähköpostia, kumpaankaan ei ole vastattu. Taitaa todellakin olla huijausta koko puoti!
 

Yhteistyössä