Miehen kuorsaus ja lapsen häätö huoneestaan.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen elänyt mieheni kanssa pari vuotta saman katon alla, ja koko tämän ajan suhdettamme on rasittanut mieheni erittäin voimakas kuorsaaminen. Kuorsaamiseen herää välillä eri puolella asuntoa nukkuvat lapset, ja minulla tämä on aiheuttanut kroonista unettomuutta.

Olen nukkunut nyt yli vuoden joka ikinen yö korvatulpilla, ja mieheni sohvalla. Kuorsaus on silti niin kovaa, että mikäli siihen herään en saa enää unta. Olen patistanut miestäni koko suhteen ajan lääkäriin asian vuoksi, ja viime joulun tienoilla hän sai vasta aikaiseksi käydä lääkärissä asian vuoksi. Hoidon eteneminen kuitenkin tyssäsi alkuunsa, kun mies ei ole saanut aikaiseksi mennä jatkokäynneille, eikä toimitettua vaadittavia kotimittaustuloksia lääkäriin. Hänen olisi pitänyt tiputtaa paperit työterveyslääkärille puoli vuotta sitten..Ilmeisesti viitteitä astmasta ja jonkinasteisesta uniapneasta.

Eli toisin sanoen nukumme edelleen erillään joka yö, mieheni sohvalla ja jatkuvasti siitä kiukutellen minulle, minä valvoen vähintään joka toisen yön ja aivan lopenuupuneena ja ärtyneenä yritän selvitä vuorotyöstä ja perheen pyörittämisestä. Olen koittanut tukea miestäni etsimällä tietoa kuorsaukseen liittyen, lääkärikäyntien suhteen ja korvat jo aivan ihottumilla ja kipeinä nukun tulpilla edelleen. Minua kovasti surettaa mieheni tapa syyllistää minua siitä, että hän joutuu nukkumaan sohvalla aivan minusta riippumattomista syistä. Olen koittanut kannustaa, jopa painostaa, häntä lopettamaan tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähentämiseen, joita molempia hänellä kuluu liikaa. Tuloksetta. On todella turhauttavaa, että ainoa ihminen jolla olisi avaimet ongelman poistoon, ei itse tee asian eteen mitään.

Nyt tilanne on eskaloitunut siihen, että ongelman hoitamisen sijasta hän totesi eilen että hän on mitä on, ja koska hän on aikuinen ihminen, tulisi jommankumman tytön luovuttaa hänelle huoneensa ja muuttaa olohuoneeseen asumaan En tiedä, onko vika minun ajattelumallissani, kun minun mielestäni on aivan käsittämättämän itsekästä pistää lapsi kärsimään hänen hoitamattomasta ongelmastaan. Hän on muutenkin aavistuksen itsekäs ihminen, mikä korostuu hänen tarpeissaan ja tavoissa tehdä asioita, hänen rutiineistaan ei voi poiketa.

Tunnen olevani aivan loppu ja poikki. Haluaisin, että kaikilla olisi hyvä olla ja kaikki saisivat nukkua, mutta en voi tehdä asialle mitään. Mutta ei minulla ole sydäntä ottaa lapseltani huonetta niin että lapsi joutuisi asumaan olohuoneessa.
Vai oletteko sitä mieltä, että se olisi järkevä ratkaisu?
Olenko minä liian väsyneenä nyt sokea miestäni kohtaan, ja tämä olisi järkevä ratkaisu? Onko kenelläkään unettomalla (tai unellisella :)) mitään ajatuksia tilanteeseemme?

Olen jälleen valvonut koko yön, ja oikein odotan tulevan päivän olotilaa ja mielentilaa. Tosin nyt syynä valvomiseeni on ollut tämän asian murehtiminen. Tällä vkolla olen nukkunut yöaikaan vain yhtenä yönä yli 3 h. Menetän järkeni kohta..
 
vierailija
Sano sille äijällesi, että hän on aikuinen ihminen ja hoitaa itsensä kuntoon eli käy siellä lääkärissä.

Äänieristäkää makkarinne ja laitat äijän sinne kuorsaamaan ja nukut itse sohvalla. Tai jos päiväsaikaan joudut nukkumaan vuorotyön takia, niin nukut siellä silloin itse.

Jos äijä ei mitään asian eteen tee, niin sano, että on pian entinen äijä. Kesäaikaan vaan ei oikein nuo lääkärijutut tahdo edistyä.
 
vierailija
Kiitos kaunis vastanneille. Palaan kirjoittamaan paremmin kun olen saanut aamutoimet ym hoidettua.

-Ap, joka on niin väsynyt ettei osaa laskea bottiehkäisytehtävän kirjaimia oikein..
 
vierailija
Ei missään nimessä tytön tarvitse luopua huoneestaan. Mies saa nyt hoitaa ongelman kuntoon, ihan alkuun se alkoholi pois. Lisäksi apteekissa myydään semmoista suihketta, joka pehmittää kurkun lihaksia(?) ja vähentää kuorsausta. Myös kyljellä nukkuminen auttaa, auttaisiko tähän esim tyynyn vaihto?

Kyllä aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu ongelmastaan, joka vaikuttaa noin vahvasti muiden nukkumiseen.
 
vierailija
Ihan sama missä asennossa nukkuu, korina on sietämätöntä. Suihketta ollaan kokeiltu. Sitäkin olisi ehkä pitänyt säännöllisesti käyttää, mutta se käyttö loppui kyllä viikossa.

Joo, ehdottomasti lasten kuuluu saada elää normaalisti, sitähän minäkin hänelle sanoin. Varsinkin jos se on hänen ratkaisunsa ongelmaan, eikä sitä tarvitsisi hoitaa muulla kuin heivaamalla lapsi omasta huoneestaan.

Tämä itsekkyys järkytti vaan todella paljon.
 
Miten mun on nyt hirmu hankala saada kiinni ideasta, miksi just miehen on nukuttava sohvalla?

Ihan yhtälailla se miehen koti on. Ja maailmassa on miljoonia lapsia joilla ei oo edes haavekuvaa siitä että koskaan, koko elämänsä aikana voisivat saada oman huoneen.
 
Tiedän, mitä tuo on. Halaus väsyneelle. Ei olla enää vuosiin nukuttu samassa huoneessa eli suosittelen eri huoneissa nukkumista.
Toisaalta nyt on kesä ja lämmin ja Sopu sijaa antaa, Sopu-teltta pihalle ja mies sinne.
 
vierailija
Minä en taas ymmärrä miksi jälleen kerran paapotaan itsekästä miestä jolla ei näköjään ole kivekset laskeutuneet kun ei sen vertaa miestä löydy että sairaalaan menee? Eihän tuollaista idioottia tunnu kiinnostavan nukkuuko muut. Miksi sen mielen mukaan pitäisi mennä?
 
vierailija
Minä en taas ymmärrä miksi jälleen kerran paapotaan itsekästä miestä jolla ei näköjään ole kivekset laskeutuneet kun ei sen vertaa miestä löydy että sairaalaan menee? Eihän tuollaista idioottia tunnu kiinnostavan nukkuuko muut. Miksi sen mielen mukaan pitäisi mennä?
Samaa mietin, jos olisi kaikki keinot kokeiltu ja ongelma ei olisi helpottunut niin sitten voisi miettiä muita ratkaisuja mutta nyt mies on vaan itsekäs paskiainen.
 
vierailija
Niin tuttu juttu. Meillä mies ei tupakoi ja alkoholiakin juo pari kolme kertaa vuodessa. On käynyt lääkärillä, höylätty kurkusta ja leikattu nenästä ja nielusta, mikään ei auta. Meillä ratkaistu niin, että tyttö asuu muuten huoneessaaan, mutta isä nukkuu yöt hänen sängyssään ja hän mun vieressä.
Mun mielestä (!) sun mies käyttäytyy lapsellisesti. Ensin on tehtävä kaikkensa ennenkuin lapsen pitää antaa huoneensa. Nyt päiväkirjat pitoon ja lääkärille. Voi olla useita toimenpiteitä edessä, alkoholista ja tupakasta lupumisen lisäksi, ja siltikään ei ehkä apua löydy. En halua lannistaa teitä, mutta on vielä niiiin paljon tehtävissä ennenkuin kaikki on kokeiltu. Jos sitten toinen ei ole halukas sitä käymään läpi, kannattaa ehkä miettiä mikä hänelle sitten oikeasti on tärkeää!
 
vierailija
Minun mielestä kenenkään muun (tyttöjen) ei pidä kärsiä siitä ettei yksi tee asialle mitään.

Meillä oli vähän sama tilanne, mutta mulla on myös vähän itsekkäämpi ajattelutapa, esim itse en korvatulppia suostu pitämään jotta kuulisin jos pienillä lapsilla on yöllä joku hätä.
Ja kauniisti keskustelun jälkeen mää kertakaikkiaan aloin herättämään miehen aina kun minäkin heräsin. Miehet ovat hyvin mukavuuden haluisia eivätkä kestä väsymystä, niin tämä on hyvin tehokas vaikkakin raskas keino (miehen suuttuminen ja protestointi). Vastaat vaan että sinäkin olet vaan oma itsesi että minkäs teet.

Lähtökohtaisesti yritä motivoida miestä hänen näkökulmastaan, sinä olisit hänelle mukavempi ja nätimpi jos saisit nukkua, hän ei olisi väsynyt jos uniapnea olisi hoidossa jne.

Meillä ongelma ratkesi kun mies alkoi pudottaa painoa, jätti ne iltaoluet juomatta, eikä kyllä enää tupakoikaan. Niin ja minulla auttoi melatoniini siihen jos heräsin välillä yöllä, niin sain uudestaan unenpäästäkin kiinni. Söin niitä noin vuoden verran.

Mutta ihan oikeasti olette siinä tilanteessa että joko mies tekee asialle jotain, tai sitten mies saa tehdä tytön huoneen sijaan petinsä ihan omaan asuntoonsa.
Ei tommosta kestä kukaan.
 
Ei enää uneton
Meilläkin mies on ollut aina kova kuorsaamaan - tosin vielä siinä määrin siedettävästi, että olemme pääosin pystyneet nukkumaan samassa sängyssä. Jos miehen kuorsaus yöllä herätti minut tai esti minua nukkumasta, tökin miehen puolihereille, jotta kääntyi kyljelleen ja hiljeni hetkeksi.

Hiljattain yötä valvoessani kuitenkin tajusin, että miehen voimakkaaseen kuorsaukseen liittyi myös selviä hengityskatkoksia ja passitin miehen työterveyslääkärille. Uniseurannassa selvisi vaikea-asteinen uniapnea ja mies sai välittömästi hoidoksi CPAP-laitteen. Laitteen myötä mies nukkuu yönsä selvästi paremmin eikä kuorsaa enää (!) - kaikki ovat meillä virkeämpiä.

Jos miehelläsi on epäilty apneaa, eikä hän teidän mukavuutenne vuoksi suostu hoidattamaan itseään, koita saada miehesi tajuamaan, että hoitamattomana uniapnealla voi olla vakavia terveydellisiä seurauksia (mm. sydän- ja verenpainetaudit) ja esim. riski nukahtaa liikenteessä on kuusinkertainen tavalliseen verrattuna. Ennenaikaisen haudan ei luulisi houkuttavan ketään.
 
vierailija
Kuorsaus sekä mahdollinen uniapnea on tutkittava ja hoidettava asianmukaisesti.
Meluhaitan lisäksi se on miehen terveydelle väsyttävää ja pahimillaan tappavaa. Eli kyse on ensisijaisesti miehen terveydestä ja jos hän ei sitä ymmärrä, kannattaa kysyä häneltä onko henkivakuutukset kunnossa ja muut tärkeät asiakirjat, koska riskit nukahtaa rattiin tai saada sykäri tai muu henkeä uhkaava sairauskohtaus, on vain ajan kysymys.

Mies itse aiheuttaa nukkumisjärjestelyt omalla asenteella.

Meillä mies nukkui kuorsauksen/uniapnean vuoksi eri huoneessa niin kauan, kun ongelma tutkittiin ja hoidettiin kuntoon. Nyt kaikki nukkuvat kuin "normaalissa" perheessä kuuluukin.
 
vierailija
Guargum aiheuttaa uniapneaa, tiiäkkö? Mun mies ei kuorsaa enää, kun on tarpeeksi ankara akka keittiössä:D

Saattaa siihenkin herätä, kun ei kuule mitään ääntä. Kumman valitset? Mut ilman guaria on aika helppo hoito(y)
 
vierailija
Guargum aiheuttaa uniapneaa, tiiäkkö? Mun mies ei kuorsaa enää, kun on tarpeeksi ankara akka keittiössä:D

Saattaa siihenkin herätä, kun ei kuule mitään ääntä. Kumman valitset? Mut ilman guaria on aika helppo hoito(y)
http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/4/373014.pdf
Ihan tavallinen aines, mut on ilmoitettava tuoteselosteissa. Mun mielestä tuollaisen käyttö elintarvikkeissa täytyisi kokonaan kieltää.
 

Yhteistyössä