mieheni pettää

  • Viestiketjun aloittaja epätoivoinen
  • Ensimmäinen viesti
epätoivoinen
Toivoisin saavani täältä apua tilanteeseeni. Luin ketjuja ja täällä on muutamia joilla samantapainen "ongelma".

Mieheni jäi kiinni pettämisestä muutama päivä sitten. Tämä tapahtui niin, että nainen jonka kanssa suhde hänellä on, lähetti minulle viestin jossa kertoi suhteesta ja samalla kertoi odottavansa lasta miehelleni.

Olemme nyt puhuneet asiasta ja suhde on kestänyt yli puolivuotta, hän on tiennyt raskaudesta kuukauden ja halunnut että nainen tekee abortin, johon hän ei tietenkään suostu. Täyttä varmuutta tietenkään ei isyydestä kait ole vaikka nainen näin väittää.

Suhde on kuitenkin jatkunut siitä huolimatta, että raskaus on tullut ilmi.

Pettäminen ei tullut minulle tietyllä tavalla yllätyksenä, mutta raskaus kylläkin.

Meillä on kaksi yhteistä lasta pieniä vielä, toinen kolme ja toinen alle vuoden.

Tahtoisin antaa anteeksi, mutta en pysty. En tiedä voinko koskaan enää luottaa mieheeni saati rakastaa tulevaisuudessa. Rakkaus ei siis heti lopu joten tällä hetkellä rakastan ja inhoan...

Jos teillä jollain samanlainen tilanne ollut, miten olette selvinneet tai jatkaneet?
Olisin kiitollinen kaikesta vastauksesta, itse olen niin hukassa tällähetkellä.
 
vahva
se on niin helppoa tässä neuvoa jätä miehesi,mutta kuinka meinaat jatkaa hänen kanssa? mahdotonta sanon minä! nainen sekä lapsi kulkevat mukana kokoajan.jos et ole taloudellisesti riippuvainen miehestäsi ole vahva ja jää yksin( kuinka kamalata kuulostaakin) mutta luulen että pahemmaksi menee oma olemisesi jos yritätte elää yhdessä asian kanssa.tiedän miten vaikeaa aluksi on kun kaipaa ja rakastaa niitä heikkoja hetkiä tulee aika ajoin pitkän aikaa miettisin silti rakastaako mies oikeasti kun tarve on ollut pettääkkin :ashamed:
 
kevät aurinko
Kirjoitit viestissäsi, että : Pettäminen ei tullut minulle tietyllä tavalla yllätyksenä.

Jos tiesit , että miehesi pettää sinua niin miksi et ole puuttunut asiaan?
 
harmailen
Minä olen sitä mieltä, että olet vahva jos päätät jatkaa miehesi kanssa. Se on todellista rohkeutta, johon harva pystyy. Ilmeisesti rakastat miestäsi paljon.

Jotta uusi yritys onnistuisi niin miehesi pitäisi sitoutua sinuun tästedes kunnolla. Luonnollisesti sinunkin tulisi sitoutua mieheesi yhtälailla. Tällaisesta kriisistä selviäminen pariskuntana vaatii molemmilta 110% sitoutumisen sekä vahvan halun olla yhdessä. Silloin kun teillä tämä yhteinen tahto on jatkaa yhdessä niin kannattaa katsoa enimmäkseen eteenpäin elämässä ja taaksepäin vain siinä mielessä, että miten menneistä virheistä voi oppia. Kumpikin, mutta ehkä eniten miehesi, joka on sinua pettänyt. Ja kun olette yhdessä vahvoja ja tästä kriisistä selvinneet, niin siihen väliin ei tunge yksikään mies tai nainen!

Minua hiukan korpeaa kun täälläkin palstalla neuvotaan niin helposti eroamaan. Ero ei ole aina ainoa ratkaisu, eikä kenelläkään meistä ole mitään mahdollisuutta tietää tulevaa ja sanoa "jätä se, ette pysty jatkamaan yhdessä kuitenkaan". Meistä ei kukaan ole jumala ja tiedä ennalta asioita, varsinkaan toisten ihmisten parisuhteista.

Elämässä ja parisuhteessa on riskejä. Toisinaan riskien ottaminen kannattaa. Puhun kokemuksesta.

 
ap epätoivonen
Kiitos vastauksistanne!

En tosiaan tiedä mitä ajattelen tällä hetkellä, ja rakastan todella miestäni, mutta voikohan luottamuksen todella saada joskus takaisin?

En tiedä miten osasin "aavistaa" pettämisen tai ettei se tullut yllätyksenä, se vaan oli jotenkin sisälläni tiedossa... Vaikea selittää. Asiasta usein kyl puhuttiin ja kysyin usein, mutta mieheni ei koskaan kertonut itse. Tiedän tämän kyseisen naisen ja tiedän mitä hän haluaa.

"voi kun olisi kristallipallo, joka kertoisi mitä tehdä"

Itse en miestäni ole pettänyt, eikä tulisi mieleenikään, ei edes nyt.
 
myös
Jatka miehesi kanssa.
Älä tee hätiköityjä päätöksiä tässä ensi shokissasi, joita olisi vaikea perua jälkikäteen, jotka hajottaisivat perheenne.
Anna miehellesi uusi mahdollisuus. Tie ei ole helppo, mutta onnistuessaan palkitseva. Rankaa se tulee olemaan pitkään teille molemmille, mutta jos molemmat tosissaan sitoutuu yritykseen (ja välillä saattaa silti tulla pientä takapakkia, josta ei pidä heti erota silloinkaan), niin toivoa on.
Rohkeutta tehdä toisin kuin valtavirta. Rohkeutta käsitellä asiaa ja sitten yrittää antaa anteeksi.
Voimia!

ps. Ja sitten vauvan synnyttyä isyystesti... jospa lapsi ei olisikaan miehesi, jolloin tuo nainen ei "pysyisi kuvioissa" lopun ikää. Tuleva lapsihan itsessään on viaton isänsä ja äitinsä petokseen.
 
Petetty
Kokemuksesta voin kertoa että henkinen helv.ttisi tulee olemaan pitkä ja piinaava.
Joka ikisen riidan ja epäilyksen aikana tunteet ja vanhat kaunat tulevet esiin.
Jos joskus vuosien päästä alat uudestaan luottee häneen, yksi väärä teko häneltä romahduttaa kaiken. Sen ei tarvitse edes olla pettämistä. Pelkkä "halvan" naisen halaaminen pikkujouluissa riittää.
Pettänyt mies joka lupaa sitoutua uudestaan vaimoonsa tuskin ymmärtää sitä tuskaa ja jatkuvaa epävarmuutta minkä nainen tuntee.
Sitä vertaa itseään jatkuvasti siihen toiseen naiseen. Pikkuhiljaa alkaa huomata vaan ne asiat joissa se lumppu on parempi. Oma itsetunto laskee huomaamatta ihan nollille. Siitä seuraa masennus, lihoominen, pahempi masennus ja taas lisää ongelmia perheelle.
Minä olin miehestäni taloudellisesti riippuvainen. Meillä on monta lasta, asuntolainaa ja olen edelleen hänestä hyvin riippuvainen. Nyt ajattelen että jos vielä pettää valitsen helpomman tien eli eron. En kestäisi enää sitä henkistä helv.ttiä mikä yhdessä jatkamisesta seuraa.
Tosin meillä on tällähetkellä menossa "huono vaihe".
Mieheni oli hyväksynyt työkaverinsa messengerin ja nainen oli vokotellut miestäni aika törkeän suoraan. Lähettänyt suihinottohymiöitä, vongannut mukaan firman laivamatkalle kertonut samalla että : "kyllä minä saan pidettyä näppini kurissa" ym.ym.
Sen verran on pakko kehua tuota miestäni että oli sanonut suoraan monta kertaa ettei halua riskeerata avioliittoaan ja ei tule laivalle, mutta oli niitä flirttiviestejä lähetetty meidänkin koneelta.
Tämä nainen on minua 7 vuotta nuorempi ja tiedän että hänen kiinnostuksensa imartelee miestäni.
Toisaalta naisella on kotona pienet kaksoset ja mies joka hoitaa niitä. Naisella on myös pitkään jatkunut suhde erään toisen miehen kanssa, samasta firmasta. En tiedä pitäisikö tuhahtaa pilkallisesti ja pelätä että mieheni törmää lumppuun jossain baarissa ja sanoo väärän sanan niin että "ämmä" kääntyy selälleen.
Pitäisi pystyä ajattelemaan että jos on pettääkseen niin pettää, mutta en tiedä pystynkö.
Tsemppiä AP:lle tee mitä teet mutta tee se täydestä sydämestä.
Minä jäin aikoinani lasten ja rahan ja no... rakkauden takia.
Edelleen rakastan miestäni, enkä pystyisi häntä pettämään, mutta en tiedä kestänkö enää sitä henkistä piinaa.
Taidan vaan käydä lataamassa sitä ämmää turpiin ja ottaa eron :/ Tai sitten en.
 
vahva
Niin voi kun elämä olisi sitä kaunista ja rohkeaa,pystyyhän anteeksi antamaan mutta kun unohtamaan ei pysty.Ei eroaminen saakkaan olla heti ainut ratkaisu kaikessa,mutta rajansa kaikella koetuksella ja nöyryytyksellä eikö vain?Toivon todella voimia otsikko: mieheni pettää kirjoittajalle :hug: Olet ajatuksissa.ilmoittele jaksamisestasi.Asioilla on tapana kääntyä parhain päin vaikka ei moneen hetkeen siltä tunnukkaan :heart:
 
ap epätoivonen
Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet kirjoitella vastauksia!

On todella ihanaa, että voi lukea ja ajatella asioita kummaltakin kannalta, erota vai jatkaa...

Illat ja päivätkin välillä on itkemistä, mutta lasten nähden pystyn kuitenkin itseni kokoamaan.

Olenhan minä tietyllä tavalla todella sidonnainen mieheni tuloihin, sillä hän maksaa vuokran, ei minulla varaa olisi sitä yksin maksaa... Olen kyllä ottanut selvää, että asumistukea on mahdollisuus saada ja muuta tukea, jolloin me kyllä pärjäisimme. Mies on luvannut myös avustaa..

Hän on sanonut että ymmärtää, jos en halua jatkaa suhdetta. Toivoo kuitenkin. Olen ajatellut asiaa, että ehkä pieni ajattelutauko voisi olla paikallaan. Mutta onko siitä mitään hyötyä tulevaisuutta ajatellen.

Olisin ehkä hyväksynyt muutaman illan jutun, mutta puolivuotta muutaman kerran viikossa ja lapsi toiselle, niin on tällähetkellä minulle ehkä liikaa. Mutta onko mieheni valmis odottamaan esim. kuukauden ehkä puolivuotta, jotta voin ajatella asiaa...

Meillä lapset sen verran pieniä, että vie minun ajan koko päivän. Rakastan lapsiani hurjasti, enkä ole siis töihin palannut.

Mieheni on minua neljä vuotta vanhempi ja tämä vieras nainen minun ikäiseni (noin 30).

Kiitos kun jaksat lukea, mukavaa kun saa purkaa sydäntä näin. Ja ihanaa kun saa lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta.
 
Borat
Kyllä se taitaa olla niin että tarvitsette molemmat reilusti aikaa käsitellä tilannette ja tunteitanne. Ei ole miehellesikään helppo tilanne, mutta hänen pitää kantaa vastuunsa myös tästä toisen naisen lapsesta. Ei hän varmaan ajatellut tässä näin käyvän koska ei ole halunnut tämän toisen naisen vuoksi erota. Myös se että olette (ilmeisesti varsin asiallisesti) pystyneet asioista keskustelemaan ja se että hän ei haluaisi erota, antaa kuvan että hänellä on varsin paljon tunteita jäljellä sinua kohtaan. Käsitykseni mukaan monet miehet rakastavat vaimojaan kyllä paljon vaikka pettävätkin.

Pystyt ehkä muutaman kuukauden kuluttua käsittelemään asiaa paremmin. Kunhan shokki sekä vihan- ja suruntunteen ovat ohi menneet näet paremmin ne todelliset tunteesi ja sen mitä haluat tehdä. Anteeksi pystyt varmaan antamaan, mutta luottaminen voi olla huomattavasti vaikeampaa. Itse olen vaimoni ollessa työnsä puolesta matkoilla varsin ahdistunut, vaikka luotankin häneen nykyään paljon. Oma tilanteeni ei todellakaan ollut mitään sinun ongelmaasi verrattuna, mutta siitä toipuminen vie kyllä kohdallani vielä pitkään.
 
naistentasseihin
Taitaa olla parempi että lahdet naistentansseihin ja
mainostat että löytyi isompi mies ku nykyises.

Siinähän saa sitten päättää.

Jos mun nainen pettäis, niin nostaisin tililtä 5000?
ja ettisin parhaimman näkösen h ja viettäisin
mukavan viikon.

Että samalla mitalla takaisin vaan ...näin se on.


 
petetty
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.04.2007 klo 14:21 naistentasseihin kirjoitti:
Taitaa olla parempi että lahdet naistentansseihin ja
mainostat että löytyi isompi mies ku nykyises.

Siinähän saa sitten päättää.

Jos mun nainen pettäis, niin nostaisin tililtä 5000?
ja ettisin parhaimman näkösen h ja viettäisin
mukavan viikon.

Että samalla mitalla takaisin vaan ...näin se on.
Kyllä minullakin kävi tuo mielessä mutta silloin olisin yhtä halpa kuin tuo lumppu joka minun miestäni vikittelee. (en siis ole ap)
Mielestäni kostamisen kierteestä ei ole mitään hyötyä.
Jos meinaa yrittää yhdessä jatkamista se on tehtävä täydestä sydämmestä.
Meidän kohdalla tehtiin se virhe että mieheni ei suostunut keskustelemalla käymään asiaa kanssani läpi ja se osaltaa johti epäilyn ja jatkuvan epävarmuuden kierteeseen mikä taas johti uusiin riitoihin ja "kyttäämiseen".

AP. Jatkakaa puhumista. Jos se sujuu niin kyllä te sen oman suhteenne kuntoon saatte.
Onnea sinulle sen kaikissa merkityksissä! - Mitä teetkin.
 
Vaikka nyt sinusta tuntuisi, että pystyisit unohtamaan ja antamaan anteeksi, niin et pysty enää koskaan luottamaan häneen!! Itse kuvittelin joskus entisessä elämässäni, etä voisin antaa anteeksi ja luottaa edelleen, mutta ei onnistu! Kerran menetettyä luottamusta ei saa koskaan takaisin!! :eek:
 
Mitä miehesi haluaa, entä sen toisen naisen suhteen? Suhde jatkuu vaikka raskaus jo ilmi? Oletko aivan varma, että sinut ja teidät haluaa, kun jo alunperin sieltä muualle lähti?

Jos jatkatte, menkää pariterapiaan.
 
Vaimo ja äiti
Mää mietin sitä, että miten te tuotte tämän avioliiton ulkopuolisen pikkusisaren omien lastenne elämään mukaan? Miten selitätte lapsille, että isillä on yksi lapsi toisessa perheessä, vaikka asuukin teidän kanssanne?

Mietin vaan, että nyt, kun lapset ovat pieniä, hyväksyvät tietty selitykseksi mitä vaan, mutta kun tulevat vanhemmiksi, osaavat kyllä laskea yhteen yksi ynnä yksi, ja saavat tietää, että oma isä on pettänyt äitiä ja tehnyt lapsen toisen naisen kanssa.

Samalla, kun pettää puolisoaan, pettää myös lapsia. Ja lapsetkin ajattelevat niin.

Jos jäät liittoon, mieti vähän, miten se vaikuttaa lapsiinne ja mitä he ajattelevat sinusta sen jälkeen, kun ymmärtävät, mitä on tapahtunut. Millaisen roolimallin perheestä te lapsillenne tarjoatte...

Minä heittäisin ukon pellolle, jos pettäisi. En voisi elää itseni kanssa, jos jäisin roikkumaan pettäjän käsipuoleen.

Mutta sinä päätät itse, ymmärrän varsin hyvin, että lähteminen on vaikeaa, pienten lasten kanssa on helpompi, kun vanhempia on kaksi. Ja tarvitsevathan lapset isäänsä... oli tämä millainen hulttio hyvänsä. Ja ymmärrän senkin, että raha-asiat mietityttää, en minäkään pärjäisi omillani, jos ero tulisi... vaikeaa on. Tsemppiä! :flower:
 
Niin mikä on sisaruksen asema? Tapaako mies tulevaisuudessa?Tulisiko perheeseenne esim. vuoroviikoin tai viikonlopuin?Jos mies ei tapaisi lasta, voisitko "kunnioittaa" sellaista, joka hylkää lapsensa vaikka olisikin syntynyt kakkossuhteesta?Entä jos lapsi tulee osaksi perhettänne? Miten itse suhtaudut, miten sitten se, kun muut saavat tietää?

Mies on pettänyt vaiheessa, jolloin kai tulee usein eroja (aivan pikkulapsi vaihe, kaksi lasta).

Olet järkyttynyt, siksi varmasti ensi reaktiosi on pysyä yhdessä.
 
Voimia sinulle. Minä en jatkaisi yhteiseloa tuossa tilanteessa. Se kertoo vain sen, että puolisolle et riitä sinä enää. Toisaalta oletko varma että tämä tulee olemaan miehesi ainoa syrjähyppy. Anteeksi annon miehesi voi kokea hyäksyntänä pettämiselle. Tämä rakastaja ei varmaankaan jätä teitä rauhaan, jos lapsi on miehesi. Miehesi tätyy olla todella itsekäs tyyppi. Jos ei kunnioita sinua, kun hoidat pieniä lapsianne kotona. Jos jäät suhteeseen tulee elämäsi henkisesti olemaan todella vaikeaa, koska luottamus on menetetty.Sitä on vaikea saada takaisin. Jos lähdet suhteesta, se voi tuntua nyt todella vaikealta pienten lasten takia. Mutta aika parantaa haavat ja löydät varmasti uuden kumppanin ja huomaat, että ratkaisu on ollut oikea. :hug:
 
kävijä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 16:44 vieras kirjoitti:
Voimia sinulle. Minä en jatkaisi yhteiseloa tuossa tilanteessa. Se kertoo vain sen, että puolisolle et riitä sinä enää. Toisaalta oletko varma että tämä tulee olemaan miehesi ainoa syrjähyppy. Anteeksi annon miehesi voi kokea hyäksyntänä pettämiselle. Tämä rakastaja ei varmaankaan jätä teitä rauhaan, jos lapsi on miehesi. Miehesi tätyy olla todella itsekäs tyyppi. Jos ei kunnioita sinua, kun hoidat pieniä lapsianne kotona. Jos jäät suhteeseen tulee elämäsi henkisesti olemaan todella vaikeaa, koska luottamus on menetetty.Sitä on vaikea saada takaisin. Jos lähdet suhteesta, se voi tuntua nyt todella vaikealta pienten lasten takia. Mutta aika parantaa haavat ja löydät varmasti uuden kumppanin ja huomaat, että ratkaisu on ollut oikea. :hug:
Olen itse pettänyt ja saanut anteeksi. Koin sen kaikkea muuta kuin hyväksyntänä pettämiselle. Koin sen toisena mahdollisuutena, jonka kiitollisuudella otin vastaan. En missään nimessä petä enää ikinä.

Lapseen ja muuhun en ota mitään kantaa.
 
saanti maksaa
Kun mies pettää sen on anteeksiantamatonta - näin on.

Kun nainen pettää hän on ajautunut tunteidensa vietäväksi tai syvästi ja romanttisesti rakastunut. Häntä ei voi siitä syyttää. - ja NÄIN ON.

Kun tällaista tapahtuu niin AINA naine pitää lapset ja
mies maksaa vähintään 10 vuotta naiselle
palkkaa siitä että joskus sai tältä.

:LOL: :LOL: :LOL:
 

Yhteistyössä