Mies huutaa ja raivoaa kaikki pienetkin vitutuksen aiheet mulle ja lapsille!!

  • Viestiketjun aloittaja mitä tehdä?
  • Ensimmäinen viesti
mitä tehdä?
Mitähän tässä pitäisi tehdä? Mies ei osaa yhtään hillitä tunteitaan ja huutaa ja raivoaa jokaisesta pikku asiasta, yleensä vituksen on aihettanut vielä joku perheemme ulkopuolinen henkilö ja silti minä ja lapset ollaan niitä, jotka siitä vitutuksesta kärsii. En ymmärrä enää mitä tässä voisi tehdä. Olen asiasta sanonut monta kertaa, että miettii vähän parannetaanko tuolla käytöksellä meidän parisuhdetta ja perhe-elämää. Ei vain tunnu tajuavan ja kiukuttelu jatkuu päivästä toiseen kuin pikkulapsella. :headwall:

Ihan heti en erotakaan viitsisi, olimme vuosi sitten asumuserossa noin puoli vuotta. Palasimme kuitenkin yhteen ja esikoinen aloitti ekaluokan syksyllä. Nyt jos eroaisimme taas, niin esikoiselle tulisi eteen koulun vaihto, sillä tälle alueelle meidän ei ole mahdollista muuttaa. Sitä en kuitenkaan haluaisi, sillä tunteita kuitenkin on vielä jäljellä ja eroakin on siis jo kokeiltu. Teimme valinnan, että haluamme olla kuitenkin yhdessä ja nyt miehen käytös on tämä. Tuntuu menevän vain koko ajan pahempaan suuntaan, joten kaipaisin tosiaa apua, että mitä tässä voi enää tehdä??
 
"aapee"
Rupeet huutaan samalla mitalla takasin :D Niin miä yritän ainakin. Niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan....
Ei kauhean kestävä ratkaisu, monesti kyllä menetän hermoni tuosta turhan raivoamisesta ja sitten tosiaan huudan takaisin. Miehen käytöstä se ei kuitenkaan muuta loppupeleissä ja en halua, että lapseni kasvavat keskellä huutoa ja tappelua.
 
Mies tarvitsee hoitoa. Menkää vaikka terveyskeskukseen tai perheneuvolaan aluksi yhdessä, jos mies ei itse suostu menemään. Sukupolvia aiemmin miesten rähjäämiselle oli edes sellainen syy että isät olivat olleet sodassa... nyt ei ole kyllä pätevää enää käyttää sitäkään syytä.

Älä rupea itse yhtä hulluksi, vaikka tuossa joku niinkin neuvoi. Itseään ei silti kannata tehdä hulluksi huutajaksi tai pienisieluksi pöljäksi, vaikka elämänkumppanilla olisikin ongelmia impulssikontrollinsa tai tunneilmaisun säätelyn kanssa.
 
"vieras"
Rupeet huutaan samalla mitalla takasin :D Niin miä yritän ainakin. Niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan....
En usko, että toimii, vaan todennäköisesti menee vielä pahemmaksi. Ainakin minun miehen kohdalla on niin, että toiseksi jää, jos alkaa samalla tavalla vastaamaan. Mies on saanut sen verran hyvän koulutuksen lapsuudessaan, jossa oli mukana sekä henkinen että fyysinen väkivalta. Mutta alistua ei kannata, vaan pitää ilmaista oma mielipide napakasti. Minun mieheeni järkevä ja asiallinen käyttäytyminen on tehonnut parhaiten. Edelleenkin on kyllä niin, että jos mies on väsynyt, nälkäinen tai sairaudesta heikkona, niin sille on paras huomauttaa, että olet nyt kun olet tuossa kunnossa, niin on parempi olla hiljaa. Muuten puhe on yhtä toisten syyttelyä ja oman pahan olon purkamista, mitä on vaikea kestää, koska hän on luonteeltaan kova puhumaan.
 
mimmi.
[QUOTE="aapee";25747419]Ei kauhean kestävä ratkaisu, monesti kyllä menetän hermoni tuosta turhan raivoamisesta ja sitten tosiaan huudan takaisin. Miehen käytöstä se ei kuitenkaan muuta loppupeleissä ja en halua, että lapseni kasvavat keskellä huutoa ja tappelua.[/QUOTE]

Eli puhuminen ei auta, et halua erota, etkä "uhmata" miestäsi? Ei auta sitten muu kuin lopettaa valitus ja jatkaa samaan malliin. Odotas vaan kun lapsi on päälle 3v ja hän alkaa huutaa sinulle samalla tavalla kuin isänsä. Se jos jokin on ihanaa perhe-elämää! <3 :)
 
"aapee"
Eli puhuminen ei auta, et halua erota, etkä "uhmata" miestäsi? Ei auta sitten muu kuin lopettaa valitus ja jatkaa samaan malliin. Odotas vaan kun lapsi on päälle 3v ja hän alkaa huutaa sinulle samalla tavalla kuin isänsä. Se jos jokin on ihanaa perhe-elämää! <3 :)
Meidän lapset on siis 5v ja kohta 8v. Eivät onneksi kopio isän käytöstä. Eikä tämä siis aina ole tälläistä ollut, nyt viimeisen puolen vuoden aikana on muuttunut tuo miehen käytös. Tosin kyllä hän äsken minulle jo soittikin ja pyysi anteeksi tämän aamun kiukuttelua. Sanoin sitten samalla, että ei auta, että aina vaan ensin huutaa ja hetken päästä pyytää anteeksi. Pitää miettiä käytöstään jo ennen sitä huutamista.

Tuota olen miettinyt kans, että auttaiskohan, jos mies kävisi jossain terapiassa asioistaan puhumassa? Nyt hänellä ei selkeästi ole ketään, kenelle ns. valittaa kaikesta mikä ahdistaa. Asumme vain niin pienellä paikkakunnalla, että täällä ei todellakaan voi luottaa terveydenhuollon henkilökunnan vaitiolovelvollisuuteen. :/
 
"haaveilija"
Kun muutin mieheni kanssa yhteen aluksi hän käyttäytyi hyvin, mutta myöhemmin hän alkoi huutaa ja raivota pikku aasioista ihan kuin ne olisi muka minun vikani.Takaisin huutaminen ei todellakaan auta jos arvet on syvemmällä. Kun mies alkoi huutaa minulle joko sanoin hänelle rauhallisesti että rauhoitu ei se huutamalla paranemaan tai sanoin että miksi huudat minulle. Sekään ei oikein auttanut hän saattoi silti räjähtää pikku asioista. Rupesin tekemään niin kun hän huusi että olin hiljaa ja lähdin välittämään tai itkemään yksikseni koska se loukkasi minua niin paljon. Aina hän tuli pyytämään anteeksi minulta omalla tavallaan ei aina sanomaalla vaan halaamaan ja yritti piristää minua ja saada nauramaan. Kerran hän huutamisensa jälkeen tuli kertomaan minulle että kun hänen nuoruudessaan hänen vanhemmat huusivat hänelle aina ja sanoi että hän itse inhoaa, kun joku huutaa ja huutamista ylipäätään, sanoin hänelle että kukaan ihminen ei ole huutanut minulle koskaan näin paljoa näin lyhyessä ajassa. Nykyään hän ei huuda juuri koskaan, hän harjoittelee koko ajan sen hallitsemista ja ymmärrän häntä :) kannattaa pyytää mies juttelemaan kahdestaan ja kertoa kuinka surulliseksi se saa sinut ja miten pahalta se tuntuu ja kysyi että oliko se sinun mielestäsi mukavaa kun simulle on huudettu miltä sinusta seinään tuntunut ? Jos hän ei ota mitään tosissaan eikä pyydä edes anteeksi sano hänelle että en tiedä jaksanko tätä enään kauaa. Luulen että se saa miehesi viimeistään ajattelemaan mitä hän voi menettää hänellä on ihana nainen ja lapsi itse en voisi suurempaa onnea toivoakkaan että saisin lapsen mieheni kanssa, se on molempien haaveena :) pidä kiinni siitä mitä si ulla on ja iloitse kuitenkin liian itsestään selvintä asioista terveys, läheiset sillä kaiken voi menettää tuostavaan yhtäkkiä.
 
HippuTAR
Oisko mies kuitenkin halunnut olla erossa? Tai jos eroon johtaneet syyt kaivertaa vielä?

Mietin vain että jos kerran käytös on menny tollaiseksi vasta takaisin yhteen muuttamisen jälkeen.
 
"vieras."
[QUOTE="haaveilija";29247763]Kun muutin mieheni kanssa yhteen aluksi hän käyttäytyi hyvin, mutta myöhemmin hän alkoi huutaa ja raivota pikku aasioista ihan kuin ne olisi muka minun vikani.Takaisin huutaminen ei todellakaan auta jos arvet on syvemmällä. Kun mies alkoi huutaa minulle joko sanoin hänelle rauhallisesti että rauhoitu ei se huutamalla paranemaan tai sanoin että miksi huudat minulle. Sekään ei oikein auttanut hän saattoi silti räjähtää pikku asioista. Rupesin tekemään niin kun hän huusi että olin hiljaa ja lähdin välittämään tai itkemään yksikseni koska se loukkasi minua niin paljon. Aina hän tuli pyytämään anteeksi minulta omalla tavallaan ei aina sanomaalla vaan halaamaan ja yritti piristää minua ja saada nauramaan. Kerran hän huutamisensa jälkeen tuli kertomaan minulle että kun hänen nuoruudessaan hänen vanhemmat huusivat hänelle aina ja sanoi että hän itse inhoaa, kun joku huutaa ja huutamista ylipäätään, sanoin hänelle että kukaan ihminen ei ole huutanut minulle koskaan näin paljoa näin lyhyessä ajassa. Nykyään hän ei huuda juuri koskaan, hän harjoittelee koko ajan sen hallitsemista ja ymmärrän häntä :) kannattaa pyytää mies juttelemaan kahdestaan ja kertoa kuinka surulliseksi se saa sinut ja miten pahalta se tuntuu ja kysyi että oliko se sinun mielestäsi mukavaa kun simulle on huudettu miltä sinusta seinään tuntunut ? Jos hän ei ota mitään tosissaan eikä pyydä edes anteeksi sano hänelle että en tiedä jaksanko tätä enään kauaa. Luulen että se saa miehesi viimeistään ajattelemaan mitä hän voi menettää hänellä on ihana nainen ja lapsi itse en voisi suurempaa onnea toivoakkaan että saisin lapsen mieheni kanssa, se on molempien haaveena :) pidä kiinni siitä mitä si ulla on ja iloitse kuitenkin liian itsestään selvintä asioista terveys, läheiset sillä kaiken voi menettää tuostavaan yhtäkkiä.[/QUOTE]

Erittäin hyvä vastaus. Tätä samaa neuvotaan parisuhdeoppaissa yms.

Toimii myös meillä.
 
Piristys47
Mitähän tässä pitäisi tehdä? Mies ei osaa yhtään hillitä tunteitaan ja huutaa ja raivoaa jokaisesta pikku asiasta, yleensä vituksen on aihettanut vielä joku perheemme ulkopuolinen henkilö ja silti minä ja lapset ollaan niitä, jotka siitä vitutuksesta kärsii. En ymmärrä enää mitä tässä voisi tehdä. Olen asiasta sanonut monta kertaa, että miettii vähän parannetaanko tuolla käytöksellä meidän parisuhdetta ja perhe-elämää. Ei vain tunnu tajuavan ja kiukuttelu jatkuu päivästä toiseen kuin pikkulapsella. :headwall:

Ihan heti en erotakaan viitsisi, olimme vuosi sitten asumuserossa noin puoli vuotta. Palasimme kuitenkin yhteen ja esikoinen aloitti ekaluokan syksyllä. Nyt jos eroaisimme taas, niin esikoiselle tulisi eteen koulun vaihto, sillä tälle alueelle meidän ei ole mahdollista muuttaa. Sitä en kuitenkaan haluaisi, sillä tunteita kuitenkin on vielä jäljellä ja eroakin on siis jo kokeiltu. Teimme valinnan, että haluamme olla kuitenkin yhdessä ja nyt miehen käytös on tämä. Tuntuu menevän vain koko ajan pahempaan suuntaan, joten kaipaisin tosiaa apua, että mitä tässä voi enää tehdä??
 
vierailija
Vanha ketju mutta vastaan, jos vielä keskustelua nousisi.
Mun mies on samanlainen valitettavasti. Viimeksi tänään huuto nousi lämpöpatterin termostaatista.... sanoin, että tyttären huoneessa se ei toimi vaan huoneessa on jatkuvasti liian kuuma (varmaan 25-26 astetta lämmintä).
Seurauksena huuto, että mulle ei mikään kelpaa ja hänen puolestaan voin lyödä koko talon lämmitykset kiinni jne. Ja oikeastaan koko talon lämmitysjärjestelmä on suunniteltu ihan päin persettä. Jne., jne., jne.... ja tämä kaikki sen yhden termostaatin takia jolla en ole saanut patteria viileämmäksi.
Hän huutaa usein juuri tämän suuruusluokan asioista, eikä koskaan pyydä minulta anteeksi, koska minähän olen aloittanut "valittamisen" ja "vittuilun". En mielestäni valita vaan siis ihan nätisti totesin tässäkin, että termostaatti ei toimi ja ehkä pitänee vaihtaa. Kuvittelin että yhdessä katsotaan, voiko sille tehdä jotain....

Mä itken ja menen pois kun mies huutaa. Sitten olen hiljaa. Kadun, että olen sanonut yhtään mitään. Mies valittaa ettei keskustella ikinä mistään. Olen yrittänyt herätellä häntä ajattelemaan, että miksiköhän en enää halua hänen kanssaan paljoa keskustella, vaan ei näe omassa käytöksessään ikinä mitään väärää. Ei näy haittaavan että minä itken ja vetäydyn, sekin kai hänen mielestään vittuilua. Olen itse herkkä enkä koskaan huuda kenellekään. Mieheni tietää, että inhoan huutamista, äitini huusi paljon kun olin lapsi. Toki osaan kinäkin sanoa takaisin ja lapsille pidän jöötä mutta koskaan en huuda. Se on ihan tietoinen päätös minulta, eikä toisaalta ole ollut tarvettakaan. En kuitenkaan ole mikään itkupilli noin yleisesti, mutta oman miehen taholta tuleva huuto ja arvostelu satuttaa todella syvältä.

Sitten vähän ajan päästä mies aina on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja ihmettelee kun en aina jaksa olla hyvällä tuulella. Koskaan siis ei itse ajattele, että käytöksensä olisi yliampuvaa.
 
Vanha ketju mutta vastaan, jos vielä keskustelua nousisi.
Mun mies on samanlainen valitettavasti. Viimeksi tänään huuto nousi lämpöpatterin termostaatista.... sanoin, että tyttären huoneessa se ei toimi vaan huoneessa on jatkuvasti liian kuuma (varmaan 25-26 astetta lämmintä).
Seurauksena huuto, että mulle ei mikään kelpaa ja hänen puolestaan voin lyödä koko talon lämmitykset kiinni jne. Ja oikeastaan koko talon lämmitysjärjestelmä on suunniteltu ihan päin persettä. Jne., jne., jne.... ja tämä kaikki sen yhden termostaatin takia jolla en ole saanut patteria viileämmäksi.
Hän huutaa usein juuri tämän suuruusluokan asioista, eikä koskaan pyydä minulta anteeksi, koska minähän olen aloittanut "valittamisen" ja "vittuilun". En mielestäni valita vaan siis ihan nätisti totesin tässäkin, että termostaatti ei toimi ja ehkä pitänee vaihtaa. Kuvittelin että yhdessä katsotaan, voiko sille tehdä jotain....

Mä itken ja menen pois kun mies huutaa. Sitten olen hiljaa. Kadun, että olen sanonut yhtään mitään. Mies valittaa ettei keskustella ikinä mistään. Olen yrittänyt herätellä häntä ajattelemaan, että miksiköhän en enää halua hänen kanssaan paljoa keskustella, vaan ei näe omassa käytöksessään ikinä mitään väärää. Ei näy haittaavan että minä itken ja vetäydyn, sekin kai hänen mielestään vittuilua. Olen itse herkkä enkä koskaan huuda kenellekään. Mieheni tietää, että inhoan huutamista, äitini huusi paljon kun olin lapsi. Toki osaan kinäkin sanoa takaisin ja lapsille pidän jöötä mutta koskaan en huuda. Se on ihan tietoinen päätös minulta, eikä toisaalta ole ollut tarvettakaan. En kuitenkaan ole mikään itkupilli noin yleisesti, mutta oman miehen taholta tuleva huuto ja arvostelu satuttaa todella syvältä.

Sitten vähän ajan päästä mies aina on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja ihmettelee kun en aina jaksa olla hyvällä tuulella. Koskaan siis ei itse ajattele, että käytöksensä olisi yliampuvaa.
Enskerralla tilaa sellanen tyyppi paikalle, joka hoitaa ongelman, niin sun ei tarvi kuunnella sun miehen raivoamista eikä kertoa hälle, että jokin ei toimi.
Sitten kun se keksii seuraavan syyn huutaa ja raivota, niin teippaa sen suu jeesusteipillä.
 
vierailija
Vanha ketju mutta vastaan, jos vielä keskustelua nousisi.
Mun mies on samanlainen valitettavasti. Viimeksi tänään huuto nousi lämpöpatterin termostaatista.... sanoin, että tyttären huoneessa se ei toimi vaan huoneessa on jatkuvasti liian kuuma (varmaan 25-26 astetta lämmintä).
Seurauksena huuto, että mulle ei mikään kelpaa ja hänen puolestaan voin lyödä koko talon lämmitykset kiinni jne. Ja oikeastaan koko talon lämmitysjärjestelmä on suunniteltu ihan päin persettä. Jne., jne., jne.... ja tämä kaikki sen yhden termostaatin takia jolla en ole saanut patteria viileämmäksi.
Hän huutaa usein juuri tämän suuruusluokan asioista, eikä koskaan pyydä minulta anteeksi, koska minähän olen aloittanut "valittamisen" ja "vittuilun". En mielestäni valita vaan siis ihan nätisti totesin tässäkin, että termostaatti ei toimi ja ehkä pitänee vaihtaa. Kuvittelin että yhdessä katsotaan, voiko sille tehdä jotain....

Mä itken ja menen pois kun mies huutaa. Sitten olen hiljaa. Kadun, että olen sanonut yhtään mitään. Mies valittaa ettei keskustella ikinä mistään. Olen yrittänyt herätellä häntä ajattelemaan, että miksiköhän en enää halua hänen kanssaan paljoa keskustella, vaan ei näe omassa käytöksessään ikinä mitään väärää. Ei näy haittaavan että minä itken ja vetäydyn, sekin kai hänen mielestään vittuilua. Olen itse herkkä enkä koskaan huuda kenellekään. Mieheni tietää, että inhoan huutamista, äitini huusi paljon kun olin lapsi. Toki osaan kinäkin sanoa takaisin ja lapsille pidän jöötä mutta koskaan en huuda. Se on ihan tietoinen päätös minulta, eikä toisaalta ole ollut tarvettakaan. En kuitenkaan ole mikään itkupilli noin yleisesti, mutta oman miehen taholta tuleva huuto ja arvostelu satuttaa todella syvältä.

Sitten vähän ajan päästä mies aina on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja ihmettelee kun en aina jaksa olla hyvällä tuulella. Koskaan siis ei itse ajattele, että käytöksensä olisi yliampuvaa.
Minusta on tullut kahden vuoden suhteemme aikana epävarma ja elämäniloni menettänyt itkupilli, joka kotona varoo jokaista askeltaan ettei vaan hermostuta miestä. Toki sekään ei auta aina, koska mikä tahansa kuviteltu "vääryys" (esimerkiksi töissä, tai mistä tahansa taholta, vaikka yllättäen tullut vakuutuslasku!) saa hänet raivoamaan!
Alussa suhtauduin näihin lähinnä huvittuneesti - koska en ollut koskaan nähnyt läheltä noin idioottimaista käytöstä - myöhemmin raivostuin takaisin että helvettiäkö sä mulle huudat. Nykyään alan itkeä ja ahdistun ihan hirveästi, koska mä en enää kestä yhtäkään riitaa! Hän ei ole lyönyt minua, mutta koen nuo ennakoimattomat totaalisen kahelit raivarit henkisenä väkivaltana. Suhteeseen liittyy myös mustasukkaisuutta hänen taholtaan, ym. kontrollointia.

Käymme parisuhdeterapiassa, jossa hän auliisti myöntää että hermostuu välillä liikaa, mutta ei mitenkään yritä edes hillitä tai varoa näitä kohtauksiaan. Hänen mielestään hän on vain temperamenttinen ja "pyytää kyllä aina anteeksi". Minun mielestäni hän on mielipuolinen raivohullu, jonka raivonpurkauksia en osannut ottaa alussa tarpeeksi vakavasti eli häipyä kun vielä pystyin!
En arvosta miestäni enää pätkääkään, vaikka yritän esittää rakastunutta ja iloista silloin kun hän on hyvällä tuulella. Jos en olisi ollut niin idiootti, että otin hänen kanssaan ison asuntolainan ja ostimme talon ota ei varmasti saa kaupaksi ostohinnalla, olisin häipynyt jo ajat sitten. Nyt olen tässä taloudellisessa vankilassa, ja mietin käytännön järjestelyjä vuoden-parin säteellä, että pääsen edes JOSKUS pois.
 

Yhteistyössä