Mies katselee muita naisia..

Olemme miesystäväni kanssa yrittäneet lasta muutaman kuukauden ajan ja olemme seurustelleet 3 -vuotta.
Mies sanoo jumaloivansa minua ja tekee kaikkensa minun eteeni, käy aina kaupassa kun haluan ja niin edespäin. Minä teen sitten hyvät ruuat ja siivoan että meillä on ihan "tasajako" kaikessa.

Kerran huomasin kun hänen koneellaan näkyi että oli pornoa katsellut. Järkytyin tuosta ihan kauheasti ja olin lähdössä koko asunnosta pois ja sanoin että tuo on kuvottavaa.. Sen lasken pettämiseksi. Itse en voisi katsoa alasti toisia miehiä koska tulisi huono omatunto siitä. Asumme tosiaan erillään. Ja hän saisi seksiä aina kun haluaa. Itse haluaisin juuri enemmän ja mies kun pornoa katselee niin minä jään ilman. Olen sortunut pettämiseen muutaman kerran. Olen seurustellut aikasemminkin ja olen aina saanut seksiä vaikka on monen vuoden suhteita ollut. Ikinä ennen en pettänyt tai tuntenut että ei saa sitä mitä tarvitsee.

Minulla on miehiä ollut tarjolla ns. "pilvin pimein". :D Olen urheilullinen ja pidän ulkonäöstäni huolta. En ymmärrä miksi en riitä? Vaikeaa kun olen vasta 22 -vuotias ja muutenkin epävarma tietyllä tapaa itsestäni.

En itse pysty enää nauttimaan mieheni kanssa seksistä niinkuin joskus, koska ajattelen aina että hän ajattelee jotain pornotähteä. Lapsellista mutta en voi tuolle tunteelle vain mitään.. Seksi ei kiinnosta enää hänen kanssaan vaikka se ihanaa aina onkin.

Sitten jos elokuvassa on ollut nainen jolla vaikka rinnat näkyvät niin miehellä alkanut seisomaan.. Onko tuo normaalia? Ei minulla ala haluttamaan jos nään tv:Ssä alastoman miehen??

Valaiskaa joku minua kun tulen hulluksi tämän asian kanssa ja se vaikuttaa elämääni todella paljon :( Outoa että muut miehet haluavat minua ja se on todella törkeää koska monet seurustelevat ja ehdottelevat, tietenkin haistatan paskat semmoisille koska ei kiinnosta. Mutta yleensä miehet juuri haluavat minulta seksiä ja kun löydän miehen (oman ukkoni) joka haluaa kanssani muutakin, niin hän ei sitten halua seksiä? En ymmärrä enää itsekkään. :(
 
mitäs pahaa pornon katselussa on?
Ei se mitään pettämistä ole. Sieltä voi saada jopa vinkkejä...mitä toteuttaa sun kanssas ;)
Jäbä elää selkeesti puutteessa jos rupeaa seisomaan pornoa katsellessa.
Sitten jos tumputtaa ja sä jäät ilman niin se on kyllä noloa...ei oo moista tapahtunut itellä koskaan.

Mutta jollet saa tarpeeksi niin pistä yv tulemaa... :p
 
  • Tykkää
Reactions: Sluga
Ensinnäkin ihmisillä on erilaiset libidot. Toisilla on vilkkaampi seksuaalivietti kuin toisilla.
Kysypä vaikka ihmisiltä, harrastavatko he seksiä usein. Varmasti yleisin vastaus on: "Mikä on usein?" Toisille usein on kahdesti viikossa, toisille usein on kolmesti päivässä. Jotkut pariskunnat harrastavat seksiä kerran-kaksi kuukaudessa, ja se on heille riittävästi. Toiset pariskunnat harrastavat seksiä kolmesti viikossa, ja se on heidän mielestään liian vähän.

Ei ole olemassa oikeaa määrää seksiä. Eikä väärää määrää.
Sopiva määrä on se, mikä on juuri SINULLE ja kumppanillesi sopiva määrä.

Monet parisuhteet kariutuvat, kun osapuolilla on täysin erilaiset tarpeet seksin suhteen. Toinen kaipaa kerran päivässä, toinen haluaisi kerran viikossa. Jos toinen kokee painostusta ja tuntee "joutuvansa suostumaan" puoliväkisin, alkaa se hiertää parisuhdetta. Vastaavasti toinen osapuoli kokee tulevansa torjutuksi, kun toinen ei halua.
Parhaiten parisuhde toimii, kun osapuolten tarpeet vastaavat toisiaan. Mutta näistäkin voi keskustella ja kenties löytää kultaisen keskitien, joka sopii molemmille.

Pornon katselu ja siitä kiihottuminen on TÄYSIN NORMAALIA.
Minä olen nainen, ja saatan satunnaisesti katsoa pornoa. Ja nauttia siitä.
Minä olen myös parisuhteessa, avoliitossa, ja katson silti pornoa. Joskus yhdessä kumppanin kanssa esileikkimielessä, joskus yksin. Enkä petä häntä.
Hänkin kantsoo pornoa. Joskus minun kanssa, joskus yksin. Eikä hän petä minua.
Yleistäen voi sanoa, että miehet pitävät pornosta enemmän kuin naiset. Miehet ovat visuaalisia, ja he nauttivat näkymistä. Eivät he ajattele juuri kyseistä pornotähteä tai kuvittele itseään "kairaamassa" vierasta naista, he vain nauttivat visuaalisesta ärsykkeestä.

Naiset ovat monimutkaisempia. Naiset tarvitsevat paljon enemmän kiihottuakseen - tärkeimpinä mielikuvat ja tunteet. Ajatusleikillä nainen kiihottuu parhaiten, varsinkin jos ja kun tunteita on mukana. Aitoja tai kuviteltuja. Tämän monimutkaisuuden ja "tunneriippuvuuden" vuoksi meillä naisilla on paha tapa analysoida kaikkea perin juurin, vetää monimutkaisia johtopäätöksiä ja syyttää miehiä asioista, jotka miehille ei ole edes juolahtanut mieleen. ;)

Pornon katsominen ei ole keneltäkään pois. Masturbointikaan ei ole keneltäkään pois, teki sen sitten pornoa katsellen tai ilman.

Jos vaikka verrataan, että hyvä seksi on kuin hyvä pippuripihvi. Maistuu melkein aina, aina yhtä hyvälle. Mutta kyllä sitä mielellään joskus hotkaisee väliin hampparin (masturboi) tai katselee netistä ruokareseptejä, jotta sen kotoisan pippuripihvin voisi pienillä muutoksilla saada välillä vaikka fillet mignoniksi. :)

Parhaimmillaan masturbointi opettaa sinulle sinusta itsestäsi ja mieltymyksistäsi. Saman se tekee hänelle. Masturbointi ja pornon katselu pitää mielen virkeänä, välineet toimivina, ja opettaa oman kehon toiminnasta sekä seksuaalisista mieltymyksistä. Tämä kaikki on vain eduksi pariskuntaseksille! :)

Miehesi jumaloi sinua. Hän kiihottuu sinusta.
Teillä on varmasti kaikki ihan hyvin!

Mutta keskustele ihmeessä miehesi kanssa, jos jokin vaivaa mieltäsi. Kuuntele miestäsi. Ymmärrä häntä ja ymmärrä, että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Me olemme erilaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Sinulla selkeästi on huono itsetunto. Koet sen, että miehesi katselee muita naisia olevan sinulta pois. Hän sentään vain katselee, sinä olet jopa pettänyt. Pornon katselu ei ole pettämistä. Teetko aloitteita seksin suhteen, kun kerrot jääväsi ilman? Vai odotatko vain miehen aloitetta?

Mielestäni ylireagoit tuohon pornoasiaan. Ymmärrän, että kaikki eivät sitä halua katsoa, mutta mielestäni on kohtuutonta suuttua moisesta. Itseäni ei haittaa miehen pornon katselut, saatan silloin tällöin katsoa itsekin. Meillä on aktiivinen seksielämä eikä ole ihme, että seksuaalisina ihmisinä pornokin kiinnostaa. Ei pornosta ole haittaa, paitsi jos se nyt ihan riippuvuudeksi menee. Sitä paitsi tuskin miehesi on katsonut pornoa silloin kun sinä olet paikalla. Jos kerran asutte erillään, miestäsi on alkanut haluttamaan, etkä sinä ole ollut siellä, joten hän on runkannut. Porno on hyvä apuväline siihen. Miehet kun usein kiihottuvat visuaalisista ärsykkeistä esim kauniista kaunista. Kun taas naiset usein leikkivät mielikuvituksellaan.

Mielestäni se, että sinä olet pettänyt muutaman kerran on paljon pahempi asia kuin miehesi pornon katselu. Ei edes yhtä erehdystä vaan muutama.. Kannattaa katsoa hiukan peiliin nyt.
 
Minäkään en hyväksy pornon katselua suhteessa vaan pidän sitä pettämisenä (me näin ajattelijat taidamme olla harvassa;)) Jotenkin vain iljettää, ällöttää ja oksettaa ajatus omasta miehestä runkkaamassa pornoa katsellen, liekö syynä sitten menneet seksuaaliset traumakokemukset, en tiedä.. Ahdistaa vain koko porno. Olen toki myös aika mustasukkainen, niin siinä saattaa olla syy.

No, onneksi minun mies ymmärtää ja hyväksyy asian. Suhteemme alkuvaiheessa oli tästä pieni "episodi", kun sain tietää mieheni katselevan pornoa, kun ei vielä tiennyt mitä siitä olen mieltä.. Olemme ratkaisseet asian niin, että miehelläni on kännykässään minusta kuvia ja videoita (joissa esim. annan hänelle suuseksiä tai keikistelen alasti) "runkkausmatskuna", joita hän käyttää, kun en ole käytettävissä. Kun olemme yhdessä, ja minun ei tee seksiä mieli (minulla huomattavasti harvemmin haluja), autan häntä "esiintymällä" hänelle tai käsittelemällä hänet itse orgasmiin yms ;). Minulle tämä ei ole mikään ongelma, suorastaan nautin siitä, kun saan tuottaa miehelleni nautintoa, ja tunnen oloni hyväksi ja haluttavaksi, kun tiedän mieheni runkkaavan minulle. Joskus jopa omatkin himot heräävät siitä, vaikka mukamas olisikin kuiva kausi ja ei tee mieli.

Suosittelen, että keskustelette asiasta yhdessä, josko löytäisitte teille toimivan ratkaisun. Kaikki miehet eivät välttämättä pornosta suostu luopumaan, mutta voisit ehdottaa miehellesi samantapaista järjestelyä kuin meillä. Toki mikäli miehesi antaa pettämisesi anteeksi ja haluaa jatkaa suhdettanne.
 

Yhteistyössä