Mies kehuu muita naisia, oma itsetunto nollissa

  • Viestiketjun aloittaja itsensä hukannut
  • Ensimmäinen viesti
itsensä hukannut
Olen 24 vuotias yhden lapsen äiti, olen parisuhteessa itseäni 2 vuotta vanhemman miehen kanssa. Meillä on siis yhteinen tytär. Minua vaivaa kuitenkin todella huono itsetunto. Mieheni on pitkin suhdetamme puhunut avoimesti kuinka hän haluaa muita naisia, mutta ei kuitenkaan petä, vaikka kenet tahansa saisikin. Enkä uskokkaan että hän pettäisi mutta minua satuttaa kuunnella kuinka esim. yhdysvaltalaiset naiset ovat paljon kauniimpia ja haluttavampia hienoine rusketuksineen kun tämmöinen suomalainen perusnauta, tai kuinka hän fantasioi teinitytöistä. Suhteen alussa hän kertoi että olisi hyvä jos olisin pari vuotta nuorempi. Raskaus aikakin teki tehtävänsä ja vartaloni muuttui hiukan, olen nyt löysä enkä niin kimmoisa kun ennen, ja olisi parempi jos voin olla niinkuin silloin, tiedätte kuitenkin varmasti että se on hankalaa . Aina kun kaunis nainen kävelee ohi, hänen päänsä kyllä kääntyy, ja usein saan kuulla kuinka hän tänään näki jonkun todella kauniin naisen. Kun saimme tietää lapsemme sukupuolen, joka on siis tyttö, hän kommentoi tätä niin, että se on hyvä asia koska tyttömme voi teininä tuoda kotiin muita teinityttöjä. Ihon värinikin on väärä, kuulemma kaikki suomalaiset miehet haluaa neekeriä.
Tämä on nyt johtanut siihen, että olen kaikkeni yrittänyt olla se mitä hän toivoisi, hoikempi (nyt 49 kiloa), värjäsin hiukseninkin (jota vihaan) koska hän kertoi kuinka hän haluaisi tumman tyttöystävän välillä, urheilen hulluna vaikka aina en tahtoisikaan, yritän käyttää itseruskettavia ja paljon muita meikkejä. Olin synnytyksen jälkeen jo 2 viikossa palannut omiin mittoihini, ja mielestäni imetyksen myötä kaunistunut. Ja olen viimeaikoina useaan otteeseen kuullut kuinka olen kaunis ja minua on kahdesti pyydetty ulos. Omasta mielestäni minäkin olen kaunis ja haluttava. Hän haluaisi että takapuoleni olisi isompi ja pyöreämpi, tähän itse olen kuitenkin todella tyytyväinen ja sitä on muutkin kehunut. Olen myös hänen mielestään todella tyhmä.
En kuitenkaan jaksa enään kuunnella näitä, mutta kuulemma vika on minussa, muut naiset ymmärtäisivät häntä eivätkä loukkaantuisi. Hänen edelliset tyttöystävänsä kuulemma näyttivät pornotähdiltä joten tuskin ovat edes tämmöistä kuunnelleet.
En voi olla teini, tai playboy malli, neekeri tai muuten vaan paremman näköinen, vaikka kuinka yritän ja se pahasti masentaa minua.
Puhuvatko teidän miehet teille näin? ja satuttaako se teitä?
 
no huh
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;24981544:
Ei todellakaan ole normaalia miehen puhua noin. Sinun mies ei kunnioita sinua, eikä arvosta ollenkaan. Tuhlaat hänen kanssaan vaan aikaasi. Olet niin nuorikin, että ehtisit elää vielä monet elämät, ellet jää hänen kanssa nyhjäämään.
Komppaan. Miehesi on idiootti.
 
nfgsgs
MITÄ HITTOA?! Oletko tosissasi? :O Mun mielestä miehen on ihan tervettä katsella kauniita naisia, niin katselen itsekin, kunhan muistaa kehua omaansakin sitten. Mutta toi teiniläppä on aivan sairasta. Mä en kyllä tollasta ukkoa kattelis, hyi hitto. Olen pahoillani että olet joutunut kestämään tuollaista kohtelua :(
 
Huhhuh,

Ei ole kyllä tuo normaalia.

Oletko ihan varma, että mies oikeasti puhuu noin vai oletko vain itse niin herkkä, että koet asiat noin ns. rivienvälistä?

Jos oikeasti on noin, niin kyllä on kumma mies. Sano, että menee naimisiin sitten jonkun pornotähden kanssa, jos ei kelpaa ja hae sellainen mies itsellesi joka arvostaa sua sellaisena kuin olet. Ulkoiset jutut kuitenkin parisuhteen pitkällä tähtäimellä on sellaisia asioita, ettei kukaan voi aina olla "yleisellä mittarilla" täydellisiä. Jokainen vanhennutaan ja itse en ainakaan jäisi sellaisen kanssa, joka katselis sitten nuorempia minkä kerkiää, kun itse vanhenen..

Teillä on vakavan keskustelun paikka.
 
Mun mies ei sano mitään negatiivista musta, ei koskaan hauku, eikä koskaan ääneen ainakaan toivo mun olevan mitään muuta, ku mitä olen! Kehuu kauniiksi ja seksikkääksi jne. Jokapäivä, monta kertaa! Jos jossaki näkyy jotain alastomia muita naisia, niin ei kommentoi niitä mitenkään, vaan välillä lähtee hakemaan keittiöstä vettä tai mitävaan, ei jää tuijottamaan.

Älä jää tohon suhteeseen! Äläkä ainakaan rupee ittees muuttamaan sellaseks, millanen et halua olla!!!
 
itsensä hukannut
Olen kyllä koko ajan eroa miettinyt, jotenkin ne jatkuvat puheet siitä että vika on minussa on saanut minut jäämään. Itsetunto on niin pohjissa että olen jo miettinyt että omalla elämälläni ei nyt ole niin väliä.
Olen ollut ennenkin parisuhteessa ja silloin olen tuntenut oloni oikein aarteeksi. Pelkään kuitenkin lähteä, mieheni on puhunut kuinka hän tekee itselleen jotain jos otan tyttäremme ja lähden.
 
Keijupölly
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981593:

No jos tekisi, niin jäisitkö muka kaipaamaan? Älä anna sen uhkailla tommosilla. Sanot vaan että siitä sitten vaan, tervemenoa.
 
nfgsgs
Tuo, että uhkaa tehdä itselleen jotain pahaa jos lähdet, on myös henkistä alistamista. Sitäkään ei tarvitse tietää. Et voi jäädä suhteeseen siksi että mies uhkailee noin. Hän on aikuinen mies, sinä et ole MILLÄÄN tavalla vastuussa siitä JOS hän tekisikin itselleen jotain (tuskin kyllä tekee, uhkailee vain). Hän tekee itse omat ratkaisunsa joihin sinä et ole syyllinen. Oikeasti suosittelen sulle lämpimästi eroa, mies kuulostaa sellaiselta kusipäältä että tuskin on muutoksen mahdollisuutta.
 
Mumppa
HENKISTÄ VÄKIVALTAA!!!Miehesi vihaa naisia, kuulostaa sangen loukkaavalta ja traumatisoituneen ihmisen puheelta
Hae itsellesi keskusteluapua esim. sosiaalivirastosta, perheneuvolasta
Olet arvokas ilman ulkoisia avujakin
 
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981593:
Olen kyllä koko ajan eroa miettinyt, jotenkin ne jatkuvat puheet siitä että vika on minussa on saanut minut jäämään. Itsetunto on niin pohjissa että olen jo miettinyt että omalla elämälläni ei nyt ole niin väliä.
Olen ollut ennenkin parisuhteessa ja silloin olen tuntenut oloni oikein aarteeksi. Pelkään kuitenkin lähteä, mieheni on puhunut kuinka hän tekee itselleen jotain jos otan tyttäremme ja lähden.
Kerro, että miten mies sitten on sitä mieltä, että vika on sinussa?

Miten käskee sun "muuttumaan"?
 
itsensä hukannut
Olen hänelle tuntemuksistani puhut ja hän tietää tilanteen, ja sanookin joskus välillä että olen kaunis, mutta kaiken tuon sanomisen jälkeen on vähän vaikea uskoa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja pelottaa viedä tyttäreltäni yhteinen koti.
 
Keijupölly
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981630:
Olen hänelle tuntemuksistani puhut ja hän tietää tilanteen, ja sanookin joskus välillä että olen kaunis, mutta kaiken tuon sanomisen jälkeen on vähän vaikea uskoa. Hän on kuitenkin hyvä isä ja pelottaa viedä tyttäreltäni yhteinen koti.
Kuitenkin hän on isänä semmoinen, että intona odottaa tyttären tulevan murrosikään ja tuovan kavereita kotiin. Eli ei hyvä isä.
 
"joku"
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981593:
Olen kyllä koko ajan eroa miettinyt, jotenkin ne jatkuvat puheet siitä että vika on minussa on saanut minut jäämään. Itsetunto on niin pohjissa että olen jo miettinyt että omalla elämälläni ei nyt ole niin väliä.
Olen ollut ennenkin parisuhteessa ja silloin olen tuntenut oloni oikein aarteeksi. Pelkään kuitenkin lähteä, mieheni on puhunut kuinka hän tekee itselleen jotain jos otan tyttäremme ja lähden.
Noh, sanot vaan sitten että hänhän on itsekin sitä mieltä että saa kenet vaan, että siitä vaan sitten hankkimaan uusi ja parempi nainen.
 
AP, miehesi on kauhea
AP, mieti millaisen mallin haluat antaa tytöllesi. Mitä jos hänen poikaystävänsä tai tuleva miehensä puhuisi hänelle noin?? Tyttösi oppii kotoa kuinka naisia kohdellaan joten lähde äkkiä pois jos keskustelun jälkeen miehesi ei muutu. Kuulostaa siltä että miehesi on tosi lapsellinen ja epävarma itsestään vaikka esittää muuta. Älä anna hänen viedä omaa ja tyttäresi itsetuntoa. Sulla on koko elämä edessä, älä tuhlaa sitä idiootteihin.
 
  • Tykkää
Reactions: HouseOfSleep
itsensä hukannut
Kerro, että miten mies sitten on sitä mieltä, että vika on sinussa?

Miten käskee sun "muuttumaan"?
Erosimme suhteen alussa kerran ja silloin hän kertoi että hän on miettinyt että haluaisi naisen joka on ruskeahiuksinen ( olin vaalea) jonkun joka on fiksumpi ja käynyt enemmän kouluja ( olen lähihoitaja). Muuten on ollut puhetta että minun pitäisi olla samanlainen kun olin ulkonäöllisesti ennen raskautta, nuorempi, käyttäisin erilaisia vaatteita, tiukempi, olisin parempi urheilulajeissa.
Riitojen aikana olen ollut huora, paska äiti, vitun idiootti, ämmä, kukaan mies ei ikinä haluaisi minua yms. päälleni on syljetty ja muutenkin riidat ovat olleet kauheita. Viimeksi riita alkoi kun mieheni kertoi kuinka kaikki miehet haluavat mielummin tummaihoisen kun suomalaisen naisen, tämä satutti ja vika oli minussa.
 
nfgsgs
Mä olisin vähän helvetin huolissani noista teinijutuista. Mitä jos se pidätetään joku päivä esim. lapsipornon hallussapidosta/välittämisestä? Mitä jos sitten, kun lapsenne on 14, tulee oikeasti ilmi että mies on yrittänyt vikitellä tytön kavereita? Hyi että! No voi olla että mies vain puhuu mutta voi olla että myös tekee. Sinuna kyllä eroaisin, mikä muu sut pitää suhteessa kuin se että mies uhkailee tehdä jotain jos lähdet? Lapsellekin on 1000 kertaa parempi että vanhemmat ovat eronneet kuin se että vanhemmat ovat yhdessä ja voivat henkisesti pahoin.
 
Ken guru
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981687:
Erosimme suhteen alussa kerran ja silloin hän kertoi että hän on miettinyt että haluaisi naisen joka on ruskeahiuksinen ( olin vaalea) jonkun joka on fiksumpi ja käynyt enemmän kouluja ( olen lähihoitaja). Muuten on ollut puhetta että minun pitäisi olla samanlainen kun olin ulkonäöllisesti ennen raskautta, nuorempi, käyttäisin erilaisia vaatteita, tiukempi, olisin parempi urheilulajeissa.
Riitojen aikana olen ollut huora, paska äiti, vitun idiootti, ämmä, kukaan mies ei ikinä haluaisi minua yms. päälleni on syljetty ja muutenkin riidat ovat olleet kauheita. Viimeksi riita alkoi kun mieheni kertoi kuinka kaikki miehet haluavat mielummin tummaihoisen kun suomalaisen naisen, tämä satutti ja vika oli minussa.
Noniin, ulos tuosta suhteesta vaan. Parempia ei ole vaikea löytää.
Ja kuten tuolla joku mainitsikin, ei ole kyse vain sinusta, vaan myös siitä minkälaisen esimerkin haluat lapsellenne antaa.
 
"..."
just. Jos mun mies alkas puhuu tommosia, niin en todellakaan alkas muuttuu sellaseksi miksi se haluaa mun olevan. Ukko sais kyllä lentää pihalle ja mennä nussii niitä teinejänsä jos haluaa :D
 
Rakastava mies ei puhuisi rakkaalleen noin. Inhottavaa sanoa, mutta hän ei taida piitata nykyisestä ulkonäöstäsi, ja koittaa kaikin keinoin saada sinua muuttumaan. Ja vastointahtoasi sen teet. Miksi?
Hukkaat aikaa tuollaisen miehen kanssa, joka vain polkee sinut mahdollisimman matalaksi. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Blue cat
Alkuperäinen kirjoittaja itsensä hukannut;24981687:
Erosimme suhteen alussa kerran ja silloin hän kertoi että hän on miettinyt että haluaisi naisen joka on ruskeahiuksinen ( olin vaalea) jonkun joka on fiksumpi ja käynyt enemmän kouluja ( olen lähihoitaja). Muuten on ollut puhetta että minun pitäisi olla samanlainen kun olin ulkonäöllisesti ennen raskautta, nuorempi, käyttäisin erilaisia vaatteita, tiukempi, olisin parempi urheilulajeissa.
Riitojen aikana olen ollut huora, paska äiti, vitun idiootti, ämmä, kukaan mies ei ikinä haluaisi minua yms. päälleni on syljetty ja muutenkin riidat ovat olleet kauheita. Viimeksi riita alkoi kun mieheni kertoi kuinka kaikki miehet haluavat mielummin tummaihoisen kun suomalaisen naisen, tämä satutti ja vika oli minussa.
Mistä te sitten riitelette, että asiat menee noin jumiin? Miksi et kysy, että jos haluaa ulkonaisesti erilaisen naisen, niin miksi ei sellaista sitten hae mikä miellyttää jos sinä et häntä miellytä?

Sanooko mies ilman riitoja tuollaisia?
 
Kyllä muakin loukkaisi todella paljon jos mieheni puhuisi noin. Ei todellakaan ole normaalin miehen puhetta! Toivon ettet jää loppuelämäksesi hänen luokseen, maailmasta löytyy kyllä sellaisiakin miehiä jotka todella arvostavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Voimia sinulle ap, mitä ikinä päätätkään tehdä :heart:

Tämä pisti silmään aika pahasti: "Kun saimme tietää lapsemme sukupuolen, joka on siis tyttö, hän kommentoi tätä niin, että se on hyvä asia koska tyttömme voi teininä tuoda kotiin muita teinityttöjä". Anteeksi, mutta tuo on ihan sairasta..........
 
Yhteistyössä