mikä mt-ongelma?

  • Viestiketjun aloittaja "jaana"
  • Ensimmäinen viesti
"jaana"
Jos ihminen kausittain kuvittelee olevansa jotakin mitä ei oikeasti ole.
Esim ihastuu johonkin naiseen ja kuvittelee olevansa lesbo, vaikka ei oikeasti ole. Eläytyy tähän rooliin täysin jonkin aikaa, kunnes ihastus menee ohi ja tavallaan herää todellisuuteen ja tajuaa kuvitelleensa kaiken.

Yllä yksi esimerkki, jonka kaltaisia on muitakin.
Mihinköhän mielialahäiriöstä voisi olla kyse?
Kerron tässä itsestäni ja minua pelottaa että mitä tapahtuu, sekoanko lopullisesti.

Tuo lesbojuttu esimerkiksi, se ei tosiaan ollut mitään harmitonta ihastusta, vaan kerroin ihmisille, että minä olen oikeasti lesbo ja etten ole ikinä edes ollut kiinnostunut miehistä.
No, kun heräsin todellisuuteen, ja tajusin etten oikeesti ole mikään lesbo vaan olen taas ollut jossakin ihme tilassa missä todellisuus on vääristynyt.

Mitä teen?
 
"Vesipeto Surku"
Osaatko kuvailla muita oireita? Oletko havainnut sellaisia? Kun tuollainen mainitsemasi lesbo-kuvitelmakausi tulee, kauanko se kestää? Tuleeko tuonkaltaisia olotiloja usein? Millainen olosi on niiden välillä? Milloin muistelet ensimmäisen tällaisen todellisuudentajun vääristymisen olleen?
 
tietääkö joku
Anteeksi ap, mutta kysyn samassa ketjussa.

Entäs sellainen, ku jos porukassa tulee juttua jostain, niin henkilö sanoo kaikenmaailman terveysvalheita aiheeseen liittyen. Tässä vähän listaa asioista mitä esimerkiksi on sanonut:

1 ylimääräinen kylkiluu poistettu ja se tehtiin ihan melkein heti syntymän jälkeen, muuten hyvä, mutta aiemmin on kertonut että syntyessään painoi vain jotain alle kilon. Tuskin tuossa tilanteessa mitään ylimääräistä kylkiluuta lähdetään leikkaamaan. Sydänvikakin löytyy ja vain toinen keuhko on toiminnassa. Nilkat leikattu yms, mutta sitten hänellä on kuulemma sellainen, ettei jää arpia ollenkaan (kertonut eri tilanteessa)
tässä nyt esimerkkejä mitkä tuli heti mieleeni.
Mikä saa ihmisen keksimään tällaisia?
 
mä...
Ymmärrän, että etsit eri vaihtoehtoja tilanteellesi, mutta tämä on väärä kanava. Mahdollisesti saat arvailuja laidasta laitaan ja alat vain pelkäämään tilannettasi. Syitä tuohon on useita, joten tarkempi tutkiminen on paikallaan. Teitä on oikeasti paljon, et todellakaan ole yksin :) Nautit ehkä uusista tilanteista/asioista voimakkaasti ja haluat niitä kokea, jolloin samaistut tilanteeseen siksi aikaa, kun siitä on uutuudenviehätys ohi. Jos asia vaikeuttaa normaalia elämääsi, varsinkin sosiaalista puolta niin ota rohkeasti yhteyttä alueesi mt-toimistoon. Pääset selvittämään asiasi perinpohjin ja löydät ratkaisuja hallita tilannetta.
 
"Vesipeto Surku"
Alkuperäinen kirjoittaja mä...;30655939:
Ymmärrän, että etsit eri vaihtoehtoja tilanteellesi, mutta tämä on väärä kanava. Mahdollisesti saat arvailuja laidasta laitaan ja alat vain pelkäämään tilannettasi. Syitä tuohon on useita, joten tarkempi tutkiminen on paikallaan. Teitä on oikeasti paljon, et todellakaan ole yksin :) Nautit ehkä uusista tilanteista/asioista voimakkaasti ja haluat niitä kokea, jolloin samaistut tilanteeseen siksi aikaa, kun siitä on uutuudenviehätys ohi. Jos asia vaikeuttaa normaalia elämääsi, varsinkin sosiaalista puolta niin ota rohkeasti yhteyttä alueesi mt-toimistoon. Pääset selvittämään asiasi perinpohjin ja löydät ratkaisuja hallita tilannetta.

Mikä on mielenterveystoimisto? Jos oma mielenterveys huolettaa niin ensisijaisesti otetaan yhteys terveysasemalle jossa lääkäri tekee omat alustavat tutkimuksensa ja niiden perusteella päätetään on jatkotutkimuksille tarvetta ja jos on niin missä sellaiset suoritetaan.
 
mä...
[QUOTE="Vesipeto Surku";30655975]Mikä on mielenterveystoimisto? Jos oma mielenterveys huolettaa niin ensisijaisesti otetaan yhteys terveysasemalle jossa lääkäri tekee omat alustavat tutkimuksensa ja niiden perusteella päätetään on jatkotutkimuksille tarvetta ja jos on niin missä sellaiset suoritetaan.[/QUOTE]

Se on paikka, johon voi ottaa suoraan yhteyttä eikä tarvitse mennä tk:n kautta, jossa ei aina ole tuohon puoleen erikoistuneita hoitajia tai lääkäreitä.
 
vierailija
Ehkä sillä liioittelijalla on tarve tuoda omaa erilaisuuttaan ja erikoisuuttaan esille, huomionkipeä? Tiedätkö, ennen sitä kutsuttiin valehteluksi. Nykyään ihmiset loukkaantuu jos heitä nimitetään valehtelijoiksi tai varkaiksi. Totuuden värittämistä/vääristämistä.
 

Yhteistyössä