MIKÄ OIKEUS,on opettajalla puuttua kotona annettavaan rangaistukseen?

  • Viestiketjun aloittaja kysynpäVAIN
  • Ensimmäinen viesti
kysynpäVAIN
Tilanne se että lapsella luokkaretki ensiviikolla,laitoin lapun ettei meidän tyttö osallistu siihen osana kotona annettua rangaistusta.
Rangaistuksen saanut siitä ettei tee läksyjään,menee kouluun myöhässä joka ikinen päivä ja tästä on opettajan kanssa keskusteltu vuoden aikana usein! tulee koulusta 2-4 tuntia myöhässä AINA kotiin ja nytkin on teillä tietämättömillä ja koulu loppunut 12!ja paljon muuta.
kyse on ekaluokkalaisesta.
Opettaja soitti ja sanoi ettei suostu tyttöä jättämään pois,sanoin ettei tyttö tule sinä päivänä kouluun eli hän jää kyllä pois.
Opettaja mietti jatkotoimenpiteitä koska lasta ei saa rangaista tuolla tavoin kuulema.
Kuka määrää miten koti saa lastaan rangaista jos selkään sun muuta ei saa antaa eikä vetää enää rajoja tuohon touhuun.
Miksi pitää saada huvittelua elämäänsä jos ei suostu noudattamaan laadittuja sääntöjä?
 
No eihän lasta voi pakottaa jäämään kotiin koulupäivän ajaksi! lapsella on oppivelvollisuus, etkä voi torpedoida sitä tollatavalla!:mad:

Luokkaretket ovat koulupäiviä myös. Teit laittoman teon ja saat toivottavasti sakkoja.
 
kysynpäVAIN
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23844110:
No eihän lasta voi pakottaa jäämään kotiin koulupäivän ajaksi! lapsella on oppivelvollisuus, etkä voi torpedoida sitä tollatavalla!:mad:

Luokkaretket ovat koulupäiviä myös. Teit laittoman teon ja saat toivottavasti sakkoja.
Hah vai sakkoja.
heidän luokkaretkensä toteutetaan sisään tehdyista tunneista mitä on ollut kevään aikana.
eli ovat olleet koulussa ylimääräisiä tunteja tässä tammikuusta tähän asti noin 9 tuntia mistä oli erikseen lappu että hyvitetään luokkaretki päivänä.
 
näin
luokkaretkelle ei oo pakko osallistua mutta kouluun on mentävä sinä päivänä ja tehtävä annetut tehtävät jonkun muun ryhmän mukana....se on koulupäivä ja jos lapsi jää ilman syytä pois niin luvaton poissaolo se on !
 
Syy käytökseen
Rangaistus on aika raju, mutta ei opettajalla oikeasti ole konkreettista mahdollisuutta puuttua päätökseesi. Mikä mahtaa olla syynä myöhästelyyn, katoiluun, läksyjen tekemättömyyteen? Onko oppimisvaikeuksia, kotioloissa jokin muuttunut? Mielestäni nyt olisi äärimmäisen tärkeää miettiä mistä nämä vaikeudet johtuvat, koska muuten olet loputtomalla rangaistusten tiellä ja se ei tilannetta ainakaan ratkaise.
 
"Pikkuinen Jättiläinen"
Mun mielestä olis hyvä pitää rangaistukset ihan vain oman kodin asioissa. Eli jos koulu rankaisee (jälki-istunnolla) niin ne hoidetaan koulussa ja jos kotona rangaistaan niin ne hoidetaan kotona. Ei sulla ole oikeutta päättää rangaistusta koulupäivälle! Vähän sama kuin lapsi hölmöilisi koulussa ja sitten opettaja ilmoittaisi että hei, rangaistuksena kotona ei nyt vietetä sitä karkkipäivää..
 
bud
Todella törkeeää ja typerää rangaista tuolla tavalla! Rankaise vaikka niin, että on kotona aina sisällä ja omassa huoneessaan, ilman kavereita, kännykkä pois jne.. Kyse on noin pienestä lapsesta ja sulla ote jo noin hukassaa? ei käy kateeksi.
 
ope oikeessa
Työpaikallakin virkistyspäivä on lain mukaan työpäivä, josta ei voi jäädä pois kuin sairauslomalla. Meillä oli töissä tästä puhetta, koska kaikki eivät haluaisi lounasristeilylle joka siis työpaikkani ohjelma virkistyspäiväksi. Täytyy mennä, tai sitten hankkia sairauslomatodistus.

Samalla tavalla tuo on normaali koulupäivä, eikä lasta voi rangaista niin että ottaa lapsen koulusta pois päiväksi. Opettaja on ihan oikeassa.
 
"vieras"
En voisi kuvitella että mun ekaluokkalainen käyttäytyisi tuolla tavalla, ihan normaali nettikielto tms. olisi ihan riittävä ja muistaisi tulla kotiin suoraan, kun niin on kerran sovittu. Suosittelen koulupsygologin tms. luona käyntiä.
 
"akka"
[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";23844203]Mun mielestä olis hyvä pitää rangaistukset ihan vain oman kodin asioissa. Eli jos koulu rankaisee (jälki-istunnolla) niin ne hoidetaan koulussa ja jos kotona rangaistaan niin ne hoidetaan kotona. Ei sulla ole oikeutta päättää rangaistusta koulupäivälle! Vähän sama kuin lapsi hölmöilisi koulussa ja sitten opettaja ilmoittaisi että hei, rangaistuksena kotona ei nyt vietetä sitä karkkipäivää..[/QUOTE]

Juurikin näin.
 
kysynpäVAIN
Alkuperäinen kirjoittaja häh;23844182:
Siis ekaluokkalaisesta?? Apuahan tuo lapses tarvitsee eikä rangaistusta.
Mitä apua?
Olemme neuvolassa ja muualla käynyt juttelemassa,olen pyytänyt apua etten jaksa joka helvetin aamu tapella kun ei suostu pukemaan,vitkuttelee ja sanoo että kouluun saa mennä myöhässä opettaja on sanonut.

opettajaa pyysin korjaamaan tuon käsityksen kun meidän puhe ei mene perille,pah edelleen tulee wilmaan joka aamu tyttö myöhässä viestit.
Olen puhunut opettajalle ettei tytön läksyjen ja muiden teosta tahdo tulla yhtään mitään vaan ne kestää kotona tunteja.

Opettaja ei ole nähnyt mitään ongelmaa etteikö tyttö pääsisi luokaltaan,VAIKKA jatkuvasti muistuttaa että tyttöä jouduttu ojentamaan tunnilla kun ei rauhoitu vaan tekee kaikkea muuta kuin tehtäviä mitkä ei kiinnosta!

Soitin rehtorille tuon jälkeen ja puhuin asiasta hän antaa monisteita kotiin mitkä voi tehdä eli ei osallistu siihen retkelle.
Meidän konstit alkavat koveta nyt sillä en jaksa joka ikinen päivä miettiä sattuuko sille jotain missä lorvii koulun jälkeen jne.

Toinen on ettei tule osallistumaan särkänniemen reissuun muun perheen kanssa jos ei tule tätä loppu aikaa kotiin ajoissa tai mene kouluun ajoissa,samoiten jatkuva näsäviisastelu ja kiusanteko on loputtava.
listan teimme seinään jo missä on ylhäällä asia minkä luemme tytölle ja saa itse tehdä valinnan miten haluaa.
 
kysynpäVAIN
Todella törkeeää ja typerää rangaista tuolla tavalla! Rankaise vaikka niin, että on kotona aina sisällä ja omassa huoneessaan, ilman kavereita, kännykkä pois jne.. Kyse on noin pienestä lapsesta ja sulla ote jo noin hukassaa? ei käy kateeksi.
Meillä ei ole kännyköitä eikä nettiä.
kaveri kiellot yms on täytännössä mutta eipä kuule auta.
joten ole sinä hukassa ihan keskenäsi.
 
Etkö mieti lastasi sen enempää?

Puhutaan nyt ekaluokkalaisesta lapsesta. Monien vanhemmat auttavat lasta kulkemaan kotimatkoja. Koulun luokkaretki on sellainen tapahtuma, missä saa kontaktia toisiin ja on kyllä tärkeä hetki yhteenkuuluvuudelle. Et voi tuollaisella rankaista! Onneksi opettaja sentään yrittää puuttua asiaan, niin huomaat sinäkin jotain vikaa rankaisuissa.

Tai sitten tää on provo?
 
kysynpäVAIN
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23844245:
En ihmettele tippaakaan, ettei lapsi tule kotiin, vaan jää pyörimään pihalle, koska kotona on oletettavasti ihan hirveää olla.: /
Just juu.
Sinähän sen tiedät.
Tytön versio siitä ettei tule kotiin kun haluaa leikkiä eikä alkaa tekemään läksyjä yms.

Ja kerros nyt miksi sitten ei sinne kouluunkaan halua mennä onkos sieläkin hirveä olla?
 
Ehkä kodin kireä ilmapiiri aiheuttaa lapselle keskittymisvaikeuksia ja hajamielisyyttä, kotiinkaan ei ilmeisesti uskalla koulun jälkeen tulla. Turha muuten väittää, ettei kotona ole kireää, sinun kommentitkin on niin kireitä, että oikeen soi!
 
Syy käytökseen
Kyllä vanhemmilla on viimekädessä se vastuu lasten kasvatuksesta. Noin äärimmäinen rangaistus kertoo siitä, että ongelmia on paljon ja niihin pitäisi lähteä etsimään ratkaisua. Ekaluokkalainen on vielä pieni lapsi. Toki rajat on vedettävä, mutta mutta...

PölyEsteri lastensuojeluilmoitusta on turha mennä tekemään pelkästään suhteettoman rangaistuksen takia. Kyllä siinä vähän muitakin perusteluja täytyy olla. Ja vaikka ilmoituksen pelkästään rangaistuksen perusteella tekisikin, on aivan eri asia kuinka huolestuneita sos.viranomaiset olisivat. Heillä kun voi olla vähän kriittisempiäkin tilanteita hoidettavana... Toki heidän velvollisuutensa on selvittää tilanne, mutta mihin se johtaisi? Ei välttämättä yhtään mihinkään...
 
lässyn lässyn
Katsos kun ei nykyään saa lasta tälläkään tavoin rangaista, voi tulla taumoja. Lasta pitää kehua ja kiittää kuinka on kiva leikki kun jää läksyt tekemättä ja myöhästelee koulusta tai sitten teissä on vika, koulussa se ei ole!
Älä myöskään rajaa lapsen kavereita äläkä vie lapsen harrastuksia tai pakota kotitöihinkään.
Lapsen pitää saada olla lapsi ja ei kai se nyt haittaa jos kotiin tullessa myöhästyy, herättele lapsi ajoissa kouluun ja laita koulutielle tuntia ennen jotta ei myöhästy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844254:
Mitä apua?
Olemme neuvolassa ja muualla käynyt juttelemassa,olen pyytänyt apua etten jaksa joka helvetin aamu tapella kun ei suostu pukemaan,vitkuttelee ja sanoo että kouluun saa mennä myöhässä opettaja on sanonut.

opettajaa pyysin korjaamaan tuon käsityksen kun meidän puhe ei mene perille,pah edelleen tulee wilmaan joka aamu tyttö myöhässä viestit.
Olen puhunut opettajalle ettei tytön läksyjen ja muiden teosta tahdo tulla yhtään mitään vaan ne kestää kotona tunteja.

Opettaja ei ole nähnyt mitään ongelmaa etteikö tyttö pääsisi luokaltaan,VAIKKA jatkuvasti muistuttaa että tyttöä jouduttu ojentamaan tunnilla kun ei rauhoitu vaan tekee kaikkea muuta kuin tehtäviä mitkä ei kiinnosta!

Soitin rehtorille tuon jälkeen ja puhuin asiasta hän antaa monisteita kotiin mitkä voi tehdä eli ei osallistu siihen retkelle.
Meidän konstit alkavat koveta nyt sillä en jaksa joka ikinen päivä miettiä sattuuko sille jotain missä lorvii koulun jälkeen jne.

Toinen on ettei tule osallistumaan särkänniemen reissuun muun perheen kanssa jos ei tule tätä loppu aikaa kotiin ajoissa tai mene kouluun ajoissa,samoiten jatkuva näsäviisastelu ja kiusanteko on loputtava.
listan teimme seinään jo missä on ylhäällä asia minkä luemme tytölle ja saa itse tehdä valinnan miten haluaa.
Onko lasta tutkittu?

Puhutaan ekaluokkalaisesta lapsesta. Kiusataanko häntä? Onko hänellä ikävä olla koulussa? Ilmeisesti ainakin kotona, jos joka aamu kaikki alkaa tappelulla..
 

Yhteistyössä