Mikä olisi paras vaihtopäiväksi. Kokemuksia, Please .

En löytänyt sopivampaa foorumia, mutta asia koskettaa ilmeisesti kaikkia meitä.
Olemme neuvottelemassa yhteishuoltajuutta ja viikko-viikko- tapaamissysteemiä. Miehelläni on vankka käsitys, että lauantai on paras vaihtopäivä, hänelle on niin kerrottu. Silloin kumpikin vanhempi saisi osan viikonloppua itselleen. Kyseessä on 11-15 vuotiaat lapset. mikä on teidän samassa tilanteessa olevien käsitys tästä ja hyvästä vaihtopäivästä?
 
Onkohan jo myöhäistä vastata, mutta itse suosittelen joko maanantaita tai perjantaita. Jos lauantai vaihtopäivä, niin ettehän te ikinä voi olla esim viikonloppureissussa! Meillä itsellä maanantai, pienempi haetaan päikystä iltapäivällä ja koululainen osaa tulla maanantaisin koulupäivän jälkeen toiseen kotiin kuin mistä aamulla lähti.
 
Meillä mies ja sen ex vaihtaa sunnuntai iltana, poika on kohta 3v niin siinä ennen iltapuuroa se kenen viikko on ollut tuo pojan toiselle. Samalla näkevät kasvotusten ja pystyvät vaihtamaan pari sanaa siitä mitä on tehty, ollanko tulossa sairaaksi yms. Ja lääkkeet ja muut välttämättömät tulee mukaan ja ohjeistus oikein. Näin pojan kanssa voidaan halutessa olla koko viikonloppu vaikka reissussa ja vastaavasti vapaalla oleva voi mennä lauantaina myöhäänkin aikuisten menoja..
 
Lauantai on mielestäni järjetön vaihtopäivä juurikin reissujen takia. Maanantaina koulusta tai sunnuntai-ilta on mielestäni paras. Perjantaikin siksi huono, että joskus olisi paras päästä lähtemään reissuun pian iltapäivällä ja jos vaihto illemmalla, niin aina viivästyy. Lapset on niin isoja että kysyisin niiltä että haluaako ne ennen viikonloppua vai viikonlopun jälkeen.
 

Yhteistyössä