mikä sitten on liikaa

  • Viestiketjun aloittaja kyselen
  • Ensimmäinen viesti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 21:14 kyselen kirjoitti:
Minusta tämä keskustelu ei ole ollenkaan rakentava eikä siis saa vastakaikua sille mitä alunperin kyselin. Elikkä siihen kannustaisitteko 50+-60+ tekemään vielä lapsia jos se olisi fyysisesti taikka hedelmöidyshoidoilla mahdollista. Kun se kerran on "suvaittavaa" 40+. Mutta tästä ei nyt sitten tullut muuta kuin päätä seinään hakkaamista kun kaikki 40+ vain puolustelevat sitä ruusunpunaista kuvitelmaa 40+ äideistä ja minä tietenkin olen väärässä ja minun pitää kasvaa ja ymmärtää että minun mielipiteeni ei ole ainoa oikea vaan kaikkien 40+ mielipide on oikea siinä että silloin on vielä ihanaa ja kannustettavaa hankkia lapsia. Empähän tule toiste kyselemään teiltä viisaammilta tietäjiltä mitään enkä jakamaan mielipiteitäni kun ne nähtävästi kuitenkin ovat vääriä ja teidän maailmankatsomuksenne on se ainut ja oikea!
Mutta sähän olet ihan oikeassa siinä, ettei 45 v enää pitäisi lapsia yrittääkään pykätä! Nämä muutamat vaan eivät suostu katsomaan asioita realistisesti. Koeta kestää. :) En mäkään kiellä naisia yrittämästä lasta vielä pikkuisen yli neljänkympin mutta kyllä silloin kuitenkin on jo aivan liian vanha synnyttäjä, ei siitä mihinkään pääse. Pelkkää biologiaa se on ja sille ei mitään voi.
 
kyselen

[/quote]

Mutta sähän olet ihan oikeassa siinä, ettei 45 v enää pitäisi lapsia yrittääkään pykätä! Nämä muutamat vaan eivät suostu katsomaan asioita realistisesti. Koeta kestää. :) En mäkään kiellä naisia yrittämästä lasta vielä pikkuisen yli neljänkympin mutta kyllä silloin kuitenkin on jo aivan liian vanha synnyttäjä, ei siitä mihinkään pääse. Pelkkää biologiaa se on ja sille ei mitään voi.
[/quote]

Kiitos :)
 
hyvä on
Vastaan kysymykseen: En kannusta minkään ikäistä tekemään lapsia. Jokainen saa sen asian päättää ihan ilman minun kannustustani. koska se asia ei kerta kaikkiaan kuullu muille. Jos ihminen on hedelmällinen vielä 60-vuotiaana ja tulee raskaaksi (melkoinen ihme) niin minkäs sille mahtaa enää siinä vaiheessa? Omia lapsianikaan en kannusta mihinkään suuntaan. Tehköön lapsensa ihan silloin ku parhaalta tuntuu. Mutta siis, niin kauan kuin nainen voi raskaaksi tulla, hän on tietenkin kelvollinen lapsia saamaan. Eri asia sitten keinohedelmöitykset. Kaikille ei ehkä ole lapsia tarkoitettukaan. Kelpaako tämä nyt vastaukseksi?
 
kyselen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 21:32 hyvä on kirjoitti:
Vastaan kysymykseen: En kannusta minkään ikäistä tekemään lapsia. Jokainen saa sen asian päättää ihan ilman minun kannustustani. koska se asia ei kerta kaikkiaan kuullu muille. Jos ihminen on hedelmällinen vielä 60-vuotiaana ja tulee raskaaksi (melkoinen ihme) niin minkäs sille mahtaa enää siinä vaiheessa? Omia lapsianikaan en kannusta mihinkään suuntaan. Tehköön lapsensa ihan silloin ku parhaalta tuntuu. Mutta siis, niin kauan kuin nainen voi raskaaksi tulla, hän on tietenkin kelvollinen lapsia saamaan. Eri asia sitten keinohedelmöitykset. Kaikille ei ehkä ole lapsia tarkoitettukaan. Kelpaako tämä nyt vastaukseksi?
No sittenhän sinun olisi tullut tämä opettaa myös lapsillesi joiden niin kovin kehuit kannustavan sinua vielä lapsentekoon. Et siis taida oikein olla samoilla linjoilla lastesi kanssa. Sillä silloinhan lastesi tulisi ymmärtää olla sinuakaan kannustamasta jos asia ei kerta muille kuulu. Tuostakin asiasta voimme olla erimieltä, että niin kauan kuin nainen voi tulla raskaaksi hän on kelvollinen saamaan lapsia. Mutta olkoon.. asia nyt kuitenkin tuntuu olevan niin, että sinä katsot asiaa vain ja ainoastaa omalta näkökulmalta ja omalta iältäsi. Minä katson asiaa omalta näkökannaltani omine kokemuksineni vanhemmista äideistä ja isistä. Mutta jos sinäkin kykenisit hetkeksi menemään sen lapsen asemaan joka syntyy perheeseen jossa äiti on 45 ja isä ehkäpä vielä muutaman vuoden vanhempi ja ajattelemaan realistisesti asioita sen kymmenen viisitoista vuotta eteenpäin niin voitko TÄYSIN rehellisesti sanoa että 55-60 vuotias äiti taikka isä jaksaa samaa teini ikäisen kanssa (kiukuttelut, harrastuksen yms. mitä sen ikäisen elämään kuuluu) mitä esim 30-40 vuotias sitten jaksaa. Voisin myös kertoa kokemuksia lisää ja mieheni veljen kokemuksia iäkkäistä vanhemmista.. Mieheni veli on vasta 18 ja äiti täyttää pian 60 ja isä olisi täyttänyt tänä vuonna 64 jos ei olisi saanut sydänkohtausta vuosi sitten ja kuollut. Olen keskustellut mieheni veljen kanssa joka on kertonut myöskin kärsineensä siitä koska vanhemmat ovat iäkkäämpiä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä pyytäisin teitä iäkkäämpiä naisia jotka vielä haaveilevat siitä nyytistä, miettimään asiaa oikeasti ja todellisesti sen lapsenkin kannalta. Vaikka fyysisesti lapsi olisikin mahdollista vielä saada 40+ niin miettikää asia myös eettisesti ja moraalisesti LAPSEN NÄKÖKULMASTA eikä vaan itsekkäästi omastanne!
 
jam
Olen tämän jutun kertonut jo monta kertaa ja varmaan joku tunnistaa: Anoppini sai kuopuksensa lähes 47-vuotiaana. Hyvin jaksoi niin uhmaiän kuin murrosiänkin tämä äitee. Kyseinen lapsi on jo aikuinen ja mummo itsekin. Anoppi on siis ehtinyt nähdä lapsenlapset ja lapsenlapsenlapsiakin jo. Anoppi on edelleen hyväkuntoinen ja asuu yksin ilman kodinhoitoapua. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki. Tunne monta muutakin perhettä, joissa äiti on ollut reilusti yli 40 v lapsen saadessaan. Omat lapseni saavat toki kannustaa minua! Hyvänen aika, olisihan se hassua, jos sanoisin heille, että kieltäkää nyt ihmeessä meikäläistä.
Huomaatko sinä ollenkaan, että sinä itse katsot asioita hyvin kapea-alaisesti? Pidät omaa mielipidettäsi ainoana oikeana ja olet hyvin ehdoton. Jos olet sitä mieltä , että omat lapsesi on nyt tehty ja oikeassa iässä, se on sinulle se oikea juttu. Muiden puolesta et voi sanoa mitään. Lapsi kärsii, jos on kärsiäkseen, ihan muista asioista kuin äidin tai isän iästä.
 
Hiira
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 17:22 vieras kirjoitti:
Olen samaa mieltä alkuperäisen kysyjän kanssa.Täällä niin kovasti "kannustetaan" tekemään lisää lapsia yli nelikymppisinä.
Minusta on ITSEKÄSTÄ tehdä lapsia noin iäkkäänä.Ihan noin lasta ajatellen.Tätä nämä iäkkäät äidit eivät voi myöntää,vaan kehuvat kilvan kuinka hyvin jaksavat raskauden ja pienet lapset.
Kuuleppas nyt! Mun vanhemmat on olleet yli nelikymppisiä kun minut saivat. Nyt en tiedä sinulle kertoa mistä olisin jäänyt paitsi. Äitini on ollut hyvin nuorekas ja jaksava, elää vieläkin! Olen 41 vuotias kahden pienen lapsen äiti, joka nyt kehun kans ,miten olen hyvin jaksanut =) Sen olen huomannu, jotta lapset jossain vaihees "häpee" vanhempiaan oli he sitten "nuoria" tai vanhoja. Meillä on nimittäin nuorisoakin näiden pienten lisäksi. Niin että mitä itsekästä täs nyt on...Ihan Noin Lasta Ajatellen
tehkää vaan muksuja lisää ,älkääkä ajatelko noin vaikeita :)
 
kyselen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 22:01 jam kirjoitti:
Olen tämän jutun kertonut jo monta kertaa ja varmaan joku tunnistaa: Anoppini sai kuopuksensa lähes 47-vuotiaana. Hyvin jaksoi niin uhmaiän kuin murrosiänkin tämä äitee. Kyseinen lapsi on jo aikuinen ja mummo itsekin. Anoppi on siis ehtinyt nähdä lapsenlapset ja lapsenlapsenlapsiakin jo. Anoppi on edelleen hyväkuntoinen ja asuu yksin ilman kodinhoitoapua. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki. Tunne monta muutakin perhettä, joissa äiti on ollut reilusti yli 40 v lapsen saadessaan. Omat lapseni saavat toki kannustaa minua! Hyvänen aika, olisihan se hassua, jos sanoisin heille, että kieltäkää nyt ihmeessä meikäläistä.
Huomaatko sinä ollenkaan, että sinä itse katsot asioita hyvin kapea-alaisesti? Pidät omaa mielipidettäsi ainoana oikeana ja olet hyvin ehdoton. Jos olet sitä mieltä , että omat lapsesi on nyt tehty ja oikeassa iässä, se on sinulle se oikea juttu. Muiden puolesta et voi sanoa mitään. Lapsi kärsii, jos on kärsiäkseen, ihan muista asioista kuin äidin tai isän iästä.

Huomaatko myös itse että katsot asioita kapea-alaisesti ja myös itse pidät mielipidettäsi ainoana oikeana? Ja olen kyllä sitä mieltä että jos ajattelet vain että lapsi kärsii jos on kärsiäkseen etkä ollenkaan ajattele että lapsi todella voi kärsiä sen johdosta että äiti tai isä on iäkäs niin mielestäni olet kyllä aika naivi. Itse taas tunnen monta ihmistä jotka toivovat että omat vanhemmat olisivat olleet nuorempia (siis alle 40) kun lapsensa tekivät. Hyvä homma jos joku jaksaa lähes viisikymppisenä vauvan teon ja sitten elää vielä näkemään lapsenlapsenlapsiakin. Mutta jos tuossakin tapauksessa ne lapset olisivat ajatelleet että "kiva, juttu tehdä lapsia vasta nelikymppisenä" niin tuskimpa tuokaan täti olisi edes lapsenlapsiaan nähnyt. Se nyt tuskin on kuitenkaan syy tehdä lapset nuorena, että näkisi niitä lapsenlapsenlapsiakin, mutta se on sitten asia erikseen... Sinä osaat sanoa asioita ainoastaan sen henkilön näkökulmasta joka sen lapsen on tehnyt silloin reipas nelikymmpisenä koska et kapeakatseisena halua edes ajatella niitä tunteita ja mietteitä mitä kulkee sen lapsen päässä ja miltä hänestä sitten aikuisena asia tuntuu. Ajattelet vain että lapsi voi kärsiä mutta se ei sitten johdu vanhempien iästä. Mietippäs uudestaan!

Mutta nyt kun olemme sitä mieltä että olemme harvinaisen erimieltä asiasta ja sinä olet mielestäsi se avarakatseinen ja ainoa oikeassa oleva ja minä olen niin nihkeä katseinen ja väärässä niin taidan tästä mennä nukkumaan.

Minähän en pyytänyt kuitenkaan muuta kuin sinua miettimään asiaa myöskin sen lapsen kannalta.. mitä et nähtävästi avarakatseisuudessasi osaa tehdä niinkuin en minäkään edelleenkään näe siinä mitään hyvää että mummoiässä olevat haluavat/saavat vauvoja... Hyvää yötä!
 
kyselen


[/quote]
Kuuleppas nyt! Mun vanhemmat on olleet yli nelikymppisiä kun minut saivat. Nyt en tiedä sinulle kertoa mistä olisin jäänyt paitsi. Äitini on ollut hyvin nuorekas ja jaksava, elää vieläkin! Olen 41 vuotias kahden pienen lapsen äiti, joka nyt kehun kans ,miten olen hyvin jaksanut =) Sen olen huomannu, jotta lapset jossain vaihees "häpee" vanhempiaan oli he sitten "nuoria" tai vanhoja. Meillä on nimittäin nuorisoakin näiden pienten lisäksi. Niin että mitä itsekästä täs nyt on...Ihan Noin Lasta Ajatellen
tehkää vaan muksuja lisää ,älkääkä ajatelko noin vaikeita :)
[/quote]

Sinulle sanoisin että minä en ainakaan tarkoita tuolla että kärsin iäkkäistä vanhemmista sitä että olisin heitä hävennyt. Vaan kaikkea muuta esim. jaksamista/ajattelutapaa/huolehtimista näin aikuisella iällä heistä yms.
 
jam
Tunnenhan minä toki tuon anopin vanhoilla päivillään tekemän lapsenkin. Ja tunne monta muutakin päälle nelikymppisen lasta. Eikä toistaiseksi ole kukaan sanonut kärsineensä. Eikä edes näytä kärsivältä. Lapsi kärsii siitä, että ei saa hoitoa ja huolenpitoa jota tarvitsee. Lapsi voi kärsiä myös ahdasmielisten vanhempien takia. Sitä sinunkin pitäisi ajatella. Minähän myönnän, että hyvä äiti voi olla missä iässä tahansa, sinä taas et. Joten kumpihan tässä on avarakatseinen? Sinä et selvästikään ole itse vielä ihan sinut tuon lapsiasian kanssa. Toivottavasti kypsyt ja kehityt ihan niiden omien lastesi takia.
 
mielipide tämäkin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 23:02 jam kirjoitti:
Tunnenhan minä toki tuon anopin vanhoilla päivillään tekemän lapsenkin. Ja tunne monta muutakin päälle nelikymppisen lasta. Eikä toistaiseksi ole kukaan sanonut kärsineensä. Eikä edes näytä kärsivältä. Lapsi kärsii siitä, että ei saa hoitoa ja huolenpitoa jota tarvitsee. Lapsi voi kärsiä myös ahdasmielisten vanhempien takia. Sitä sinunkin pitäisi ajatella. Minähän myönnän, että hyvä äiti voi olla missä iässä tahansa, sinä taas et. Joten kumpihan tässä on avarakatseinen? Sinä et selvästikään ole itse vielä ihan sinut tuon lapsiasian kanssa. Toivottavasti kypsyt ja kehityt ihan niiden omien lastesi takia.
Sähän kumma akka olet kun luulet että itse olet kaikkitietävä. Oletkos koskaan kysäissyt näiltä nelikymmpisten lapsilta miltä heistä oikeasti tuntuu!!! Voin sanoa että niitä syvimpiä tuntoja ei kaikille tollasille kaikkitietäville kerrota. Toivottavasti sulle ei enää lapsia suoda!!!! AP:lle OLET AIVAN OIKEASSA!!
 
jam
Viimeisimmälle kirjoittajalle ei voi muuta sanoa kuin: jos olet lusikalla saanut, ei sinulta voine kauhalla vaatia. Yritän ymmärtää murrosiän kuohuntaa, vaikka paikka onkin väärä.
 
En sitten millaan jaksa lukea koko ketjua lapi - monet viestit ihan ekalla sivulla ovat niin puuta heinaa - mutta muutaman pointin halusin kuitenkin laittaa:

1. Lasten teko on AINA itsekasta - oli aiti sitten minka ikainen tahansa!!!
3. Miksi nuoremmat aidit ovat niin karkkaita sanomaan etta yli 40 ikaisten ei pitaisi hankkia lapsia? En millaan ilveella ymmarra sita etta miten tama heidan elamaansa vaikuttaa. Vai onko heilla vaan niin valtava huoli 'muiden ihmisten hyvinvoinnista' etta tamakin homma pitaisi olla lakisaateista??!!
3. Ei ole toisen ihmisen asia luokitella mika on hyva lapsen teko ika kenellekaan!
4. Ja ap - jos olisin aitisi, olisin hyvin surullinen kommentista oman aitisi iasta sinut saadessaan. Olisitko sitten mielummin jaanyt syntymatta? Ehka maailma olisi parempi paikka jos nain olisi kaynyt - sitahan on vaikea sanoa - mutta ehdottomuudellasi et siita ainakaan parempaa paikkaa tee kenellakaan - valitettavasti! :(
 
Minä en ymmärrä miksei saa herättää keskustelua tästä aiheesta.Toinen asia mikä häiritsee on tämän palstan asenne tyyliin" et voi tietää elämästä mitään jos olet vasta kolmekymppinen".Ymmärrän kyllä että teillä on elämänkokemusta enemmän mutta onko se syy lynkata nuorempien näkökanta.Minulla on omakohtaista kokemusta iäkkäästä äidistä joten en halunnut omien lasten kohdalle samaa.Olen lukenut koko pitkän ketjun ja aivan samalla linjalla kysyjän kanssa.
 
Mua kiusattiin koulussa koska mun äitini oli muiden äitejä huomattavasti vanhempi. :'(
Äitini oli 43v minut saadessaan ja sattui niin, että luokallani oli kaikkien muiden äidit ilmeisesti paljon nuorempia. Sain kuulla tosi paljon ikäviä huuteluja ja ikuiset traumat siitä jäi.
 
Voi hyvänen aika.Taasko tämä sama yli nelikymppisten äitien moralisointi.Tällä samalla tyylillä on kirjoitellut muutama nimimerkki ja joka kerta sama paatos tekstissä.
Etkö voi antaa onnellisten vanhempien nauttia lapsistaan.
Ei sinun heidän lapsiaan tarvitse hoitaa.
Omasta iästäsi ja vanhenemisestasi sinulla on kauhea pelko, jokainen vanhenee väistämättä. Narsistinen nuoruuden ihannoiti näkyy jo kirjoituksessasi , kun pidit 34 vuotiastä äitiäsi vanhana.Miksi?
Häpesitkö liikkua hänen seurassaan kouluikäisenä kun äitisi oli "täysin ikäloppu" nelikymppinen?
Itse olen kaikki viisi lastani saannut yli kolmikyppisenä enkä kadupäivääkään.
Kaikille nelikyppisäideille "HYVÄ ME!" tuuletukset.
 
Säälin lapsiani niin paljon, että jätän heidät tekemättä??? Kyllähän tuossa nyt jokin looginen ristiriita on, kun vain muistais mikä... No, tätä se vanhuus teettää! (40 vee, 1-vuotias esikoislapsiparka)
 
Luutamuori
Ja vielä täällä joku dorka "kyselee" kaikenmoista, eikä järki sano, että kuolema ja sairaudet voivat kohdata myös 20 v äitiä, joka joutuu sitten jättämään lapsensa "heitteille".
Jos sinä raukka olet nyt jo kolmikymppisenä niin huonossa kunnossa, että et luule 40 v lapsia hankkia haluavasi/jaksavasi, niin korjaa ihmeessä huonot elämäntapsi, ja voit vielä päästä mukaan meidän nelikymppisten vauhtiin.
Ja kun lapsia ei sitten todellakaan tehdä, vaan niitä tulee jos luoja suo, niin mitä suosittelisit ystävälleni, joka aloitti "apsiprojektin"30 v, ja kaikesta yrityksistä sun muista huolimatta vauva ilmoitti tulostaan kun hän oli 41 v. Aborttiko sitä pitäisi tehdä....
Ja kaikilla ei ole perhekuvio muutenkaan selvillä 20-30v, osa tapaa elämänkumppaninsa vasta myöhempään, joten ihmettele sinä vaan, jos on jotakin millä ihmetellä.
 
Mummoikäkö
Mikä hemmetin mummoikä se 40 on, jos otetaan keskimääräinen lastensaanti-ikä ja siitä kaksi sukupolvea, niin mummoksi tulevat on KESKIMÄÄRIN 56+; jollain taitaa olla taskulaskin hukassa.

Ja vaikka kaksi kertaa kaksikymppinen tulisikin raskaaksi sukupolviketjussa, niin ei se todista, että se 20 v on PARAS lapsentekoikä (ei myöskään huono); olette te kapeakatseisia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2006 klo 15:40 kyselen kirjoitti:
Te jotka haluatte tulla äidiksi 40+, syystä taikka toisesta, eli että ole aikaisemmin halunneet/ehtineet/ei ole ollut sopivaa miestä/yms. selityksiä.. Ja olette sitä mieltä että on ok saada lapsia mummoiässä. Niin mikä teidän mielestä sitten on ikä että ei olisi hyvä saada lapsia enään. Jos fyysisesti nainen voisi saada lapsia vaikkapa 50+ taikka 60+ ja keski-elinikä kuitenkin olisi se mitä se nykyään on niin olisi teidän mielestä enää eettisesti ja moraalisesti oikein ruveta lapsenteko puuhiin. Mihinkä se raja voidaan vetää? Itse olen sitä mieltä että lapset tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen neljää kymmentä taikka sitten olla tekemättä. Itselläni äiti oli 34 kun minut sai ja sekin tuntui välistä siltä, ja tuntuu vieläkin vaikka itse lähenen jo kolmea kymmentä, että minut olisi voitu tehdä aikaisemmin.Mutta sitä nyt lähinnä kyselen että kun te niin kovasti tunnutte kannustavan ihmisiä tekemään lapsia nelivitosenakin niin mikä sitten olisi se raja ettei enää lapsia olisi hyvä tehdä. Siis jos ajatellaan että se olisi esim. 60+ vielä fyysisesti mahdollista. Kannustaisitteko sittenkin esim 65 vuotiasta hankkimaan lapsia. Ja tähän on turha nyt tulla sanomaan että lapsia saadaan eikä hankita ja jokainen lapsi on lahja kun tuo nyt kumminkin on tuollaista sanoilla helistelemistä tässä tapauksessa.
SINÄ olet sitä mieltä, että "lapset tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen neljää kymmentä taikka sitten olla tekemättä." Mahdatko itse olla äiti, isoäiti vai vain odottaville äideille kateellinen ihminen? Jos Sinulla on lapsia, niin muistitko synnyttää heidät varmasti oikeassa iässä?

Onneksi SINÄ et päätä meidän muiden ihmisten oikeudesta saada lapsia. Nainen on biologisesti sukukypsä (ainakin lukion biologian oppimäärän mukaan) tuonne 45-50-vuotiaaksi asti. Joten minusta lapsen synnyttäminen on siinä iässä täysin oikeutettua. Lapsettomuudesta kärsivillä on oikeus lapsettomuushoitoihin ja adoptioon em. iässä. Lakisääteinen lapsettomuushoito- ja adoptioikä on Suomessa alhaisempi.

Ja mene hyvä ihminen äidinkielen peruskursille, jossa opetetaan Sinulle yhdyssanojen kirjoittaminen, välimerkkien käyttö ja lauserakenne. Eihän sinun puuroutuvaa tekstiäsi pysty lukemaan Vanha Erkkikään =) .
 
Amppu
En ole näitä palstoja juuri seurannut, mutta tämähän on "mielenkiintoista" väittelyä, tosin usein eipäs-juupas -tasoa. Mutta onhan se niinkin, että erimielisyydestä kiivaimmat keskustelut syntyvät. Mihin tuo asetelma sitten johtaa, on eri asia.
Itse ajattelen, että on aika hedelmätöntä etsiä tällaisessa asiassa "totuutta" omien/tuttujen yksilöiden kokemusten pohjalta. Jokainen meistä kantaa historiaansa mukanaan ja tulkitsee asioita sen pohjalta. Yhdelle "vanha" äiti on ollut häpeällinen, traumattinen kokemus, toiselle taas ei. Kysymys kai on siitä, miten äiti vanhemmuutensa ja ikänsä kantaa. Uskon että perheen (keskustelu/tunne)kulttuuri selittää lapsen ja vanhemman välistä suhdetta paljon enemmän kuin vanhemman fyysinen ikä.
Liikaa on siis mielestäni se, että ryhtyy vanhemmaksi kun ei ole siihen syystä tai toisesta valmis (oli sitten nuori tai vanha) - absoluuttisia lukuja ei vaan yksinkertaisesti ole.
Iloa ja henkistä kasvua kaikille äideille!
 
mun mielestä lapsenteko ikä on paras silloin, kun äiti ja isä itse tuntevat että jaksavat ja haluavat lasta. jollekin se voi olla 40-45 tai jotain se yläraja. itselle henk. kohtaisesti se raja tuli 37v., mutta tämä oli vain mun omalla kohdalla( lapsiluku täynnä) mutta jollakin taas voi olla ihan eri asia. Eli jokaisen oma asia. tsemppiä kaikille äidille. jokainen äiti on kuitenkin se paras äiti omalle lapselleen, oli sitten minkä ikäinen tahansa.
 
pinoon
Taitaa kiinnostaa tuota ärhäkkää "kyselen" nimimerkillä kirjoittajaa, lapsen saaminen yli 40-kymppisenä, kun noin kovasti kiinnostaa miltä se tuntuu.... heh,heh.heh, ei kuule auta kuin odottaa, ylläri : sinäkin olet jonain päivänä yli 40 !
Nyt olet tai ainakin kuulostat tosi kakaralta! :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
 
Olen pari kertaa lukenut koko ketjun läpi. Sain 43-vuotiaana "iltatähtemme", poikavauvan, joka nyt on 8 kk. Haluaisin kommentoida nimimerkkiä kyselen vähän toisesta näkökulmasta. Toivottavasti luet vielä tätä ketjua, onhan tässä ollut melkoista ajatustenvaihtoa välillä... Mielestäni et ollut alunperin riidanhaluinen tai tuomitseva kun kysyit mikä on takaraja lapsentekoiäksi. Koska kaikki eivät siihen vastanneet suoraan, tai ainakaan sinun haluamallasi tavalla, siitä kehkeytyi melkoinen riitely, ja seuraavissa kommenteissasi jo hiillyit ja tuomitsit yli 40 v äidit. Minä en osaa ottaa siitä herneitä nenään; sinulla on ihan järkeviä ajatuksia, totta puhut ! On totta että yli 40-vuotiaana sitä ehkä hehkuttaa vähän normaalia enemmän kun on raskaana, se lienee kuitenkin ymmärrettävää asian harvinaislaatuisuuden vuoksi. Koeta se sietää...

Ajatuksesi siitä että vanhempana ei enää jaksa elää lapsen kanssa niin täysillä kuin nuorempana on ihan luonnollinen, siinä on järkeä. Kirjoituksissasi on kuitenkin selvä katkeruus havaittavissa rivien välistä kun puhut omista vanhemmistasi ja perheestäsi. Ehkä siksi olet aika jyrkkä mielipiteiltäsi. Jos joku asia on itselle kipeä, sitä tuomitsee helpommin toisetkin... Oletko koskaan ajatellut sitä, ei millään pahalla mutta näin on.

Ajattelepa asiaa siltä kannalta että jos vauvan saaminen yli 40 v iässä on esim. vahinko, olisiko parempi abortoida alkanut pieni elämä siksi että ei sitä enää jaksa pienen lapsen kanssa...?? Jos tässä iässä yllättäen tulee raskaaksi, on se jo pieni ihme, joka kannattaa ottaa vastaan luottaen siihen että elämä kantaa. Sehän on haaste; täytyy pysyä nuorekkaana ja jaksaa ! Ei sitä elämää noin vaan heitetä romukoppaan.

Meillä tämä iltatähti oli yllätysraskaus, todellinen shokki alkuun. Mutta kun ensijärkytyksestä pääsimme ja päätimme pitää tämän lapsen, en voinut uskoa minkälainen täyttymyksen ja onnen tunne meidät valtasi. Ei siinä ajateltu asiaa siltä kannalta että kuinkas sitten kun lapsi on murkkuiässä, jaksanko ? Ainut asia mikä tuli mieleen oli halu suojella ja vaalia sitä elämää joka alkoi kasvaa. Ja antaa lapselle mahdollisuus elämään, vaikka olemmekin jo aika iäkkäitä siihen puuhaan. Tämä lapsi päätti vielä syntyä meille.

Poika on taivaan lahja, valloittanut sisartensa sydämet ja koko suvun...Valitsimme tosi nuoret kummit ja onhan hänellä myös omat sisaret tukena läpi elämän, nuoria ihmisiä ympärillä meidän vanhojen lisäksi ! Mieheni on ikäisekseen huippukunnossa, juoksee lähes päivittäin yli 20 km lenkkejä, itse tykkään vauvanhoidosta ja lasten kanssa puuhailusta, en ole koskaan ollut uraihminen. Mielestämme poika oli perheeseemme kuin piste iin päälle. SIISPÄ nimimerkki kyselen - elämä kantaa ja on monenlaisia perheitä ja monia eri tapoja elää elämää !

Mutta koska kysyit mikä on meidän mielestämme takaraja lapsenteolle, mielestäni se on juuri tämä vähän yli 40 v. Voin sanoa ihan rehellisesti että en olisi harkinnut enää lapsentekoa ellei olisi käynyt niin kuin kävi. Kuopuksemme oli 11 v ja esikoisemme 16 v kun poika syntyi. Nykyään on kuitenkin paljon yli 40 v äitejä jotka hankkivat vauvan harkiten, jopa ensisynnyttäjiä. Se onni heille suotakoon ! 45 v voisi olla se takaraja... ??!!
 
satunnainen
Täällähän tätä keskustelua käydäänkin kiihkeästi. Kävin jo vastailemassa toiseen aloitukseen iloisesti selittäen, kuinka jaksan ihan hyvin näin nelikymppisenä kun nuorempanakin jne. joten ei siitä enään.
Ap toivoi, että omat vanhemmat olisivat olleet edes sen 4v nuorempia kun saivat hänet (34->30v). Outoa, missä kehitysvaiheessasi tuo 4v olisi tuntunut? Itselläni on lähiystäviä 5 vuoden ikäerolla kumpaankin suuntaan ja täytyy myöntää, että tuommoista ikäeroa ei edes huomaa näin aikuisena, ainoat eroavaisuudet löytyy luonteista.
Niin ystäväni kun työn kautta kohtaamani eri-ikäiset vanhemmat ovat hahmottaneet kuvan siitä, kuinka erilaisia vanhempia olemme, iästä riippumatta!
Itse olen vilkas, utelias ja liikkuvainen ja elämän varrella on moni ystävä (alle 30v) jäänyt 'kelkasta' koska ovat luonteeltaan vetäytyviä, 'laiskoja' paikoilleen jumittuneita.
Ihmisiä, joita ei kiinnosta ulkomaailma, ajankehitys, uutuudet jne. ovat tylsiä ystäviä ja varmasti tylsiä vanhempia murrosikäiselle vaikka olisivat vasta sen neljäkymppisiä. Kuuskymppiset vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita työstään, kulttuurista, matkailusta, trendeistä, itsestään, kunnostaan, ulkonäöstään ja eri-ikäisistä sosiaalisista suhteista voivat olla onni jollekin nuorelle.

Itse olen siis 'nuori äiti' murrosikäisille lapsilleni, kuten moni ystävistäni, jotka aikoinaan tekivät lapsensa nuorina ja korostan, ettei meidän iällä ole välttämättä mitään tekemistä sille, miten tästäkin 'kriisistä' selvitään. Toiset ovat uraputkessa (tai pelkäävät putoavansa siitä) ja eivät pysty tukemaan nuoriaan kun aika ja voimat ei riitä, on 'kaveri'-äitejä jotka yrittävät miellyttää nuoria ja pitää siten yllä sopua rahaa tuhlaten ja paljon sallien. On vanhempia, jotka jaksavat ja pystyvät antamaan aikaa ja ohjausta nuorille. Toisilla on paljon vaikeampi murrosikä kun toisilla, toiset tarvitsevat aikuista enemmän kun toiset (vanhempien ikää katsomatta) Meillä on peräkkäisinä vuosina syntyneet lapset ja niin erilaiset murrosiän tuomat muutokset ja ongelmat kun vain voi, joten odotettavissa kolmoselle ja nelosellekin ihan omat jutut murrosiälle ja parempi kai niistäkin olla sitten hiljaa, ettei kukaan luule, etteikö jaksaisi tai pärjäisi.

No joka tapauksessa kysymykseen missä menee lapsenteon yläikäraja?
Ap. oli sitä mieltä että max ikä olisi alle 30v. (koska on kärsinyt 34vuotiaana synnyttäneestä äidistään) ja siksi (että) kaikki nuoret kärsivät vanhoista vanhemmista, koska nämä eivät jaksa (?)..
Missä vaiheessa äitisi ei enään jaksanut ja mitä? Eikö hän jaksanut sinua 15vuotiaana eli itse oli sen 49 vuotias? Oliko hänellä vaihdevuodet silloin, masennusta, sairauksia, aviokriisi ym? Oletteko jutelleet?
Miten olennaisesti erilainen, siis ikään siduttuna, hän oli veljesi ollessa 15v?

Minä voisin suositella ylärajaksi vaikka 45v.
Suomessa naisten keskimääräinen elinikä on yli 80v joten siinä vaiheessa ja toivottavasti paljon aikasemminkin on omat lapset kasvaneet itsenäisiksi aikuisiksi. Vaikka kivaahan se olisi jos joku pitäisi huolta aina ja ikuisesti..
Neljävitosena jos saisi lapsen, niin parinkymmenen vuoden päästä sitä siirtyisi sopivasti pois työelämästä ja voisi antaa aikaa tuleville lapsenlapsille ja olla apuna tarvittaessa nuorelle perheelle jos niin haluaisi.

 

Yhteistyössä