Mikä teitä pihtaavia naisia oikeen repii?

Miksi ihmeessä te ette anna miehillenne, vaikka mies haluaa? Onko se teistä jotenkin vastenmielistä, jos miehenne haluaa juuri teitä? Olisitte hyvänen aika onnellinen.

Luin tuon langenneen enkelin jutun ja entistä enempi ihmettelen.
Jos teidän mielestä miehessä on jotkain vikaa, niin miksi siitä ei pysty puhumaan?
Ei sellaista väsymystä olekaan, etteikö seksiä voisi harrastaa, koska sillähän piristyy.
 
MEillä oli mielestäni ihan normaali seksielämä. Pari kertaa viikossa, mistä mies aina rutisi, että on liian vähän. Nyt on ymmärtääkseni käynyt tyhjentämässä niitä kassejaan muualla ja multa on hävinnyt loputkin halut. Voisin hyvin olla ilman lopun elämäni. Yök.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 13:38 Nainen kirjoitti:
Jos ei oo haluja niin ei oo. Tosin kyllä mä ukol annan kerran vk ihan se mieliks ettei tarvi rutista
Vau. Nostan hattua sinulle. Tätä juuri tarkoitinkin. Eihän se niin kamalaa ole antaa vaikka vähemmillä haluilla.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että esim.pikkulapsivaiheessa ei ole seksielämää ja kuvitellaan, että kaikki muuttuu hyväksi joskus viiden vuoden päästä. Parisuhdetta pitää tälläkin saralla hoitaa myös hankalina aikoina.
Muuten on turha itkeä, kun mies pettää.
 
Liikenteessä
Hattu nousee myös. Tuo on oikea asenne.
Ja kuka tietää jos vaikka vaimo innostuisi itse siinä samalla..? Meillä käy välillä niin :D
Pitäisköhän tänään taas yrittää...
 
meillä on 4 pientä lasta ja yöunet sekä myös kahdenkeskinen aika kortilla.

voisi sanoa että seksi on ainoa yhteinen "harrastus" , kyllä niitä mahdollisuuksia löytyy jos vain molemmilla on siihen halua.
 
neiti vaalea
jaahas,että pitää antaa vaikkei huvita!on taas niin miehinen näkemys että hohhoijjaa.ei jaksais ees kommentoida ku rupee vaan ärsyttämään tommonen.

ja onhan sitä hyvä puhua toiselle ku miehet on niiiiin hyviä puhumaa jos jotain vikaa on.meillä ei ainakaan puhuta mut kyllä pedissä pitäs olla haarat levällään ja kokoajan mies haluaa..

miksei molemmat saa kieltäytyä jossei huvita, onhan niitä muitaki keinoja. \|O \|O \|O \|O \|O \|O

ihmettelen että mikseivät miehet oo tehty toisiaan varten ku ovat aina niin valmiita ja miks naiset ei vaan seurustele naisten kanssa ku ois varmaanki paljon helpompaa ;)
 
[/quote]

:D veit jalat suustani.. ;)

tosin kaksi kuukautista kärsivää naista samassa suhteessa vois välillä olla liikaa :whistle:
 
hannun vaimo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:21 neiti vaalea kirjoitti:
jaahas,että pitää antaa vaikkei huvita!on taas niin miehinen näkemys että hohhoijjaa.ei jaksais ees kommentoida ku rupee vaan ärsyttämään tommonen.

ja onhan sitä hyvä puhua toiselle ku miehet on niiiiin hyviä puhumaa jos jotain vikaa on.meillä ei ainakaan puhuta mut kyllä pedissä pitäs olla haarat levällään ja kokoajan mies haluaa..

miksei molemmat saa kieltäytyä jossei huvita, onhan niitä muitaki keinoja. \|O \|O \|O \|O \|O \|O

ihmettelen että mikseivät miehet oo tehty toisiaan varten ku ovat aina niin valmiita ja miks naiset ei vaan seurustele naisten kanssa ku ois varmaanki paljon helpompaa ;)
No miksi sitten tiskaat, jos homma ei sinua huvita?
Miksi peset vessaa, vaikka se ei olisikaan lempipuuhaasi?

Etkö tee edellä mainitut asiat siksi, että itselläsi on hyvä mieli puhtaasta kodista. Miksi et samoin voisi tehdä miestäsi iloiseksi?
 
neiti vaalea
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:26 hannun vaimo kirjoitti:

ja miksei mies minuu, auttamalla näissä parjatuissa kotitöissä, jos sillä taas saisi mut iloseksi!niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
:whistle:

ja kyllä meillä mies saa pimpsaa silloin ku haluaa.ainaki näin keväällä mahla virtaa =)

mutta rakkaat miehet, auttakaa naisia kotitöissä, se olis jotain ihanaa niin jaksais paremmin sänkyhommiakin.. ;)
 
Liikenteessä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:26 hannun vaimo kirjoitti:
No miksi sitten tiskaat, jos homma ei sinua huvita?
Miksi peset vessaa, vaikka se ei olisikaan lempipuuhaasi?

Etkö tee edellä mainitut asiat siksi, että itselläsi on hyvä mieli puhtaasta kodista. Miksi et samoin voisi tehdä miestäsi iloiseksi?
Siis tuossa osuttiin aika nappiin, vai mitä?
 
neiti vaalea
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:35 Liikenteessä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:26 hannun vaimo kirjoitti:
No miksi sitten tiskaat, jos homma ei sinua huvita?
Miksi peset vessaa, vaikka se ei olisikaan lempipuuhaasi?

Etkö tee edellä mainitut asiat siksi, että itselläsi on hyvä mieli puhtaasta kodista. Miksi et samoin voisi tehdä miestäsi iloiseksi?
Siis tuossa osuttiin aika nappiin, vai mitä?
juu, napin läpeen :whistle:
 
neiti vaalea
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:26 hannun vaimo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:21 neiti vaalea kirjoitti:
jaahas,että pitää antaa vaikkei huvita!on taas niin miehinen näkemys että hohhoijjaa.ei jaksais ees kommentoida ku rupee vaan ärsyttämään tommonen.

ja onhan sitä hyvä puhua toiselle ku miehet on niiiiin hyviä puhumaa jos jotain vikaa on.meillä ei ainakaan puhuta mut kyllä pedissä pitäs olla haarat levällään ja kokoajan mies haluaa..

miksei molemmat saa kieltäytyä jossei huvita, onhan niitä muitaki keinoja. \|O \|O \|O \|O \|O \|O

ihmettelen että mikseivät miehet oo tehty toisiaan varten ku ovat aina niin valmiita ja miks naiset ei vaan seurustele naisten kanssa ku ois varmaanki paljon helpompaa ;)
No miksi sitten tiskaat, jos homma ei sinua huvita?
Miksi peset vessaa, vaikka se ei olisikaan lempipuuhaasi?

Etkö tee edellä mainitut asiat siksi, että itselläsi on hyvä mieli puhtaasta kodista. Miksi et samoin voisi tehdä miestäsi iloiseksi?
..kuinkakohan moni mies moisia juttui harrastaa, tiskaamista ja vessan pesua.aika typerää rinnastaa tiskit ja seksi. että naisen pitäs olla joku kotitalouskone ja sit viellä seksmäsiin vaikkei huvittaiskaan.ehkä lipsahtelee ohi aiheen mut Hohhoijjaa \|O
 
Liikenteessä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 16:35 neiti vaalea kirjoitti:
ja miksei mies minuu, auttamalla näissä parjatuissa kotitöissä, jos sillä taas saisi mut iloseksi!niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
:whistle:

mutta rakkaat miehet, auttakaa naisia kotitöissä, se olis jotain ihanaa niin jaksais paremmin sänkyhommiakin.. ;)
Niin, allekirjoitan tämänkin.
Itse osallistun ruuanlaittoon, minä pesen pyykit, siivous tehdään yhdessä tai erikseen, talousasiat laitetaan puoliksi, lapsi hoidetaan yhdessä, kauppareissut yhdessä tai erikseen. Ulkona useinmiten yhdessä, harvemmin kavereiden kanssa jne...
Siis osallistun kaikkeen juuri niin kuin kotona ja moni nainen täälläkin toivoo.
Mistä sitten kiikastaa?
Vai ollaanko liian "nössöjä" ja tarttis olla vähän rentumpaa? B)
 
oot kyllä toisenlainen ku minun mies :eek: en tiiä, en yhtään et mistä sitte kiikastaa.jossei tunne oo tarpeeks vahva.tai emmää tiiå?josset vihjaa tarpeeks suoraan :/ B)
 
Liikenteessä
Ei kait voi suoraa puhetta (kaikin tavoin, mutta ei kettuilevaa) väärin ymmärtää.
Useasti, jopa varovaisesti ehdottaen, on tullut pakit.

Aiheesta on keskusteltukin, mutta se ei tunnu auttavan. Tiedä sitten kertyykö jo suorituspaineita jatkuvan ruinaamisen vuoksi?

Itselläni on mielestäni normaalit tarpeet, mutta kuten tuolla Lankeava enkeli-puolella puhutaan, niin puutteessa mielikuvitus pääsee vauhtiin ja sitä miettii aina vaan villimpiä juttuja... :snotty:

Siitä puhe mistä puute pitää hyvin paikkaansa, ei sitä silloin pahemmin asiasta mainita kun kaikki on hyvin ja homma pyörii isoilla kierroksilla.
 
neiti vaalea
mitä jos menisit suoraan asiaan, joskus se on kiihottavaa..
voi myös mennä ihan lähelle ja helliä takaapäin..
silitellä hiuksia..
halia muuten vaan.
muiskutella ja pusutella.
osottaa että toinen on niin hirmuisen tärkeä.
läheisyys ehkä laittais naisenne kehräämään.

mut en mä tiiä muuta ku omalta kohalta, useimmiten sillon on parhaalla tuulella sen suhteen ku on ollu lähellä toista(tajuaakohan kukaan mitä tarkotan), pitäny kädestä kii vaikkapa tai siis niin että toinen huomaa sut kivasti eikä aina valita ties mistä turhasta.tai tehny jotain kivaa yhessä, vaikka pelannu iltasella korttia tai trivial pursuittia..

:ashamed:
 
Liikenteessä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 17:07 neiti vaalea kirjoitti:
mitä jos menisit suoraan asiaan, joskus se on kiihottavaa..
voi myös mennä ihan lähelle ja helliä takaapäin..
silitellä hiuksia..
halia muuten vaan.
muiskutella ja pusutella.
osottaa että toinen on niin hirmuisen tärkeä.
läheisyys ehkä laittais naisenne kehräämään.
:)
Kaikkeni noista oon tehnyt.
Kyllä niihin vastataan; suukotellaan, halaillaan, taputellaan.
Toisen tärkeys on aika hyvin esillä.
Mutta seksi on harvinaista.
Olen kokeillut yllätystä yöllä -ujuttautunut hänen peittonsa alle ja kieltä kuljettaen kohti jalkoväliä... "anna mun nukkuu, muutenkaan meinaa saada unta, zzz", kellarissa pistänyt oven takanani kiinni... "nono, ei täällä"

Joku voisi ehkä ajatella, että hänellä on suhde ja siksi ei välitä. Mutta missä välissä? Työnsä tietäen voin sanoa että aikaa moiselle ei ole.

Keskusteluiden pohjalta voin vaan sanoa, että päässä pyörii liikaa asioita ja ne haittaa.
 
Yhteistyössä