Miksei vanhempaa tai SN-lasta?

Mietimme adoptiota ja pisti silmään, kun tuntuu, että kaikki vain jonottavat 0-2 vuotiasta "täysin tervettä" lasta mielummin 5-äärettömän monta vuotta kuin että hyväksyisivät esim. 3-4 tai 5-6 vuotiaan lapsen tai lapsen , jolla on jokin sairaus, ei kuitenkaan vakavaa vammaisuutta. Itselleni ei tunnu vaikealta ajatukselta esim. 4-vuotias lapsi, joku murrosikäinen kyllä olisi jo aika haastava ajatus kieltämättä=). Samoin jotkut tavanomaiset sairaudet tai pienet vammat ei tunnu miltään kovin kamalilta, kun Suomessa kuitenkin terveydenhuoltoon pääsee (saakohan muuten sairauskuluvakuutusta adoptiolapselle samoin kuin biolapselle?).

Niin kiinnostaisi kuulla, miksi haluat nimenomaan pienen ja täysin terveen, vaikka sellaisen lapsen saaminen on niin kiven alla ja olisiko mitenkään mahdollista harkita edes isompaa tai SN-lasta? Ja miksi ei, jos ei?

 

Ite en oo adoptoimassa mutta JOS adoptoisin niin sitten mahdollisimman nuori että kerkeis osallistua lapsen elämään niin alusta asti kuin vaan voi.
Tosta sairaudesta en osaa sanoa.

 

Musta tuntuu että kovin harva oikeasti loppupeleissä odottaa sitä 0-2v täysin tervettä lasta...

Meillä oli aikoinaan alle 4 rajana. Ja nyt meillä onkin kotona maailman ihanin pieni 4v poika joka ihastuttaa meidän elämäämme.

 

Juu, ihan samoin ajattelen kuin graintad. Eiköhän tässä nykyisessä adoptiotilanteessa pidä olla aikalailla avoimempi kuin tuo "vanha tuttu 0-2 v. rajaus". En voi myöskään uskoa, että kukaan adoptioneuvonnan ja valmennuksen läpikäynyt pariskunta voi ajatella saavansa "täysin terveen lapsen", tokihan sitä mahdollisimman tervettä lasta voi toivoa. Erityistarpeita odotetaan hyväksyttävän myös ei SN-prosesseissa. Thaimaan odottajina meillä on ikärajaus 0-4 v ja vaikka olemme kiintiössä, olemme täyttäneet erityistavekaavakkeen. Ja siitä huolimatta, että ikärajaus on väljä ja on valmis hyväksymään monenlaisia lieviä / hoidettavissa olevia erityistarpeita odotusaika on sen noin 3 v ja koko ajan pitenemään päin..

 

Niin voihan tosiaan olla, että nykyisin tämä realiteetti on muuttanut ajattelua... Omalla kohdalla kun tekee ajatuskokeita, niin vähän isompikin lapsi tuntuu ihan hyvältä ajatukselta varmaan johtuen omasta historiastani. Mutta toki sitten kovin vaikeasti sairas lapsi tuntuu liian raskaalle, etten usko, että omat voimavarat riittäisivät.

 

No hei.

Voin omasta puolestani suositella vanhempaa lasta. Olen tainnut jossain ketjussa jo aiemminkin täällä mainita. Saimme aivan ihanan pojan. On nyt reipas koululainen jo. Oppinut kielen nopeasti ja muutenkin hyvin sosiaalinen lapsi. Koulussa on tullut kavereita eikä vierasta mennä puhumaan uusille ihmisille.
Tunnen myös muita perheitä, joille on tullut vanhempi lapsi ja kovin ovat onnellisia.
Vakuutusyhtiöstä (Tapiola) emme saaneet lapsivakuutusta. Sen saa kahden vuoden Suomessa olon jälkeen (tai en tiedä jos jotain kovin vakavaa sairautta on, niin saako, en ole selvitellyt). Mutta hyvin on julkinenkin terveydenhuolto toiminut. Voisi jopa kehua, että erityisen hyvin. Aiempaa kokemusta on vain kun olen itse käynyt terveyskeskuksessa.

Ihanaa on myös kun voi lapsen kanssa keskustella asioista ja selittää asioita.

Hehkeää Helmikuuta kaikille!
R

 

Meidän perheessä on tuota lapsen täydellisyyttä mietitty tosi paljon. Tuntuu joskus aivan kummalliselta, että joku ylipäätään haluaa "tilata" täysin tervettä vauvaa ja samanaikaisesti sitten valittaa, että on niin pitkät jonot ja ikuisuuden joutuu odottamaan. Harva meistä on aivan täydellinen ja biologinenkin lapsi voi olla syntyessään vammainen, vaikka tekijät olisivatkin "täydellisiä" yksilöitä. Mikää maailmassa ei siis ole varmaa. Maailmassa on paljon koteja tarvitsevia lapsia ja samoin on tyhjää syliä tarjoavia vanhempia. Pieni vamma tai epätäydellisyys ei tee kenestäkään huonompaa tai vähemmän rakastettavaa.

 

Me adoptoimme sn-lapsen, pienen tosin koska meillä sisarusten iät rajasivat ikätoivetta. Lapsonen on kovin suloinen ja se, että hän tarvitsee vähän tavallista enemmän tukea ja hoivaa, ei ainakaan vähennä meidän välittämistä häntä kohtaan. Sen lisäksi, että on saanut ihanan lapsen, tuntuu, että tekee omassa elämässä jotakin todella tärkeää. Lastenkodissa erityislapsella ei oikein ole mitään tulevaisuutta, he eivät siellä pärjää.

 

Tässä linkissä on sympaattista videomateriaalia erityistarpeisista lapsista:

YouTube - Adopting the Waiting Child

Samalla järjestöllä on videoita eri erityistarpeista, halkioista, raajaepämuodostumista, albinismista, sydänongelmista jne.

YouTube - love without boundaries videos

 

Kiitos ihanista linkeistä=). Olin tänään opetuksessa, jossa kerrottiin, että suu- ja/tai huulihalkio on noin 1/700 länsimaisesta ihmisestä eli aika monella. Lähes jokainen tuntee/tietää jonkun, kellä se on, vaikka sehän on Suomessa käytännössä kaikilta leikattu melko rutiinisti kuntoon jo pienenä.

 

hei!
kyllä vanhempikin lapsi sopii ainakin meille. meillä hakemuksessa niinkin laaja skaala kun 1-5v. oma biologinen poikamme täytti 6 vuotta ja hyvä jos ei isoa ikäeroa olisi. voisi harrastaa ja tehdä kivoja juttuja yhdessä.

 

Hei,

Kirjoittelen uutena tällä foorumilla. Adoptio on haaveissa ja meillä on kaksi biologista lasta. Toinen lapsistamme on erityistarpeinen, joten näin ollen erityistarveadoptio tuntuisi kaikkein omimmalta vaihtoehdolta.

Olisin erittäin kiinnostunut tietämään SN-adoptioista lisää? Miten esimerkiksi Kiinan erityistarveadoptiot toimii? Entä Etelä-Afrikan? Tuleeko Etiopiasta SN lapsia adoptioon ollenkaan? Onko erityistarpeet eri maiden lasten välillä erilaisia vai onko yleisimmät juuri nämä synnynnäiset sydänviat, hepatiitti ja suu- ja kitalakihalkiot ym?

Ymmärrän hyvin, että adoptiolapsille etsitään sopivinta kotia ja lapsen paras on aina etusijalla, kuten kuuluukin ehdottomasti olla. Olisin silti kiinnostunut että onko erityistarpeisen lapsen sukupuolesta mahdollista esittää toiveita? Lapsen erityistarpeet jo asettavat haasteita arkeen, joten erityistarpeisen ja vanhemman lapsen kohdalla mielestäni sukupuolitoive olisi kohtuullinen. Joku perhe voi olla valmiimpi vastaanottamaan erityistä tukea vaativan tytön kuin pojan ja päinvastoin. Minun olisi ainakin helpompi ajatella mahdollisesti kahden erityislapsen vanhempana, adoptiolapsen olevan eri sukupuolta kuin biologinen erityisen ihana erityislapsemme.

Meillä on tosiaan oma prosessi vielä mietintäasteella, mutta sydämessä on jo pitkään ollut paikka vielä yhdelle lapselle. Käydäänkö muuten adoptioinfo aina ennen neuvonnan aloittamista?

 

Adoptioneuvonta alkaa aina adoptio infolla. Lapsen sukupuolesta ei suositella esitettävän toiveita. Kannattaa soittaa ja jutella palvelunantajien kanssa SN adoptioista, heiltä saa parhaat tiedot ja kertovat varmasti tarkemmin asiasta.

 

Kannattaa tosiaan olla palveluntarjoajiin yhteydessä. He antavat varmasti mielellään tietoa vaikkette olisikaan vielä prosessissa mukana ja nimenomaan sn-adoptioon otetaan hyvin mielellään hakijoita. Laitoin sulle yv:nkin.

 

Kyllä minä haluaisin mahdollisimman terveen adoptiolapsen. Varmasti lähtee niistä samoista ajatuksista, että kahta biolastani odottaessa tietenkin toivon, että heillä olisi kaikki ok. Toki biolasten kanssa se on eri asia, koska kyllähän sitä loppupeleissä tietenkin vastaaotetaan, ja täysin hyväksytään ja rakastetaan sitä lasta, vaikkei "täydellinen" olisikaan. Mutta ymmärrän siltä kannalta, että voi olla vaikeaa ruksia sitä SN-kohtaa lomakkeesta. Ja toisaalta, onhan se ihanaa päästä seuraamaan lapsen kehitystä mahdollisimman varhaisesta asti. Mahdollisia tramojakin on luultavasti vähemmän.

Mutta onko oikein ja realistista? En minä tiedä. Jos me kansallisessa adoptiossamme Keniassa edetään, niin täälläpä esitetään sukupuoli ja ikätoiveet, jonka perusteella lapsia sitten ehdotetaan. Loppupeleissä sen lapsen saa/joutuu valitsemaan itse, se kyllä kuulostaa melko karulta. Juuri siis niin, että meneekö vertailuksi, että mitäs sulla ja mitäs sulla on, kun mitään varsinaista SN-/terve toivetta ei esitetä. En ollenkaan tiedä miten tuollaisesta potentiaalisesta valintatilanteesta selviäisin. Pakko kai se jotenkin on jos siihen tilanteeseen asti joskus edetään.