miksi anopit...

Niin tässä olen pohtinut että miksi ne anopit yleensä ovat hankalia..? on heidän vaikee päästää poijastaan irti tai jotain?

 

Siltä musta ainakin välillä tuntuu. Meillä anoppi on kyllä ihan kiva ja tullaan hyvin juttuun, joten ei meillä mitään ongelmia ole. Minua kyllä aina välillä naurattaa hänen "aivotuksensa". Hän tuntuu nimittäin olevan tosi mustasukkainen siitä, kun poikansa (mieheni) tykkää minun tekemästäni kotiruoasta ja mieheni tykkää myös itse laittaa ruokaa. Minulle itselleen olisi sama missä mieheni syö tai tykkääkö enempi anopin ruoista, mutta anopille tuntuu olevan aika "iso juttu". Välillä asia saa ihan omituisia käänteitä, joista pahin tapahtui nyt vappuna. Asiaa ei sen koommin ole otettu esille, koska pakkohan anoppia on hävettää se toiminta...

Vappuna mieheni kävi vanhempiensa luona aamupäivällä huoltamassa autoa, me emme pojan 4-vee kanssa lähteneet mukaan, koska olin pojalle luvannut että leivotaan munkkeja (meidän poika on tosi kova leipomaan, haluaisi aina leipoa...) ja mieheni sanoi tämän äidilleen ja anoppi oli varsin tietoinen, että meillä leivotaan.

Puolen päivän jälkeen autoremppa oli valmis ja mieheni oli lähdössä kotiin, mutta äitinsä oli asettunut auton eteen, että ei, syöt ensin ennenkö lähdet. Mieheni oli sitten vaan sanonut, että ei kun hän menee kotiin syömään, kun poika on tehnyt munkkejakin jälkiruoaksi. Aikansa he olivat siinä pihassa väitelleet ja sitten anoppi oli työntänyt miehen kouraan kattilallisen keittoa ja ison pussin munkkeja, että viet sitten nämä mukanasi. Mieheni oli sitten työntänyt ruoat takaisin, että en vie, kotona on ruokaa ja kasa munkkeja odottamassa. Mieheni oli sitten istunut autoon ja samalla anoppi oli työntänyt ruoat takapenkille. Mieheni oli sanonut äidilleen, että ota ne pois tai nostan ne tossa postiluukun kohdalla pois. Anoppi ei ollut ottanut ruokia pois, joten mieheni nosti ne postiluukun kohdalla pois, soitti vielä äidilleen perään, että haen ne nyt sieltä, että saatte tekin jotain ruokaa.

Kotona mies sitten pudisteli päätään, kun selitti episodia minulle ja sanoi vielä, että olishan hän voinut ne kaikki ottaa ja tunkea kotona pakastimeen, mutta tuo pikkupoika olisi kyllä loukkaantunut, jos isi olisi tuonut munkkeja tullessaan, kun toinen oli niitä itsekin leiponut ja oli kovin ylpeä leipomuksistaan...

No minä kysyin, että hakiko anoppi ne sapuskat sieltä tienposkesta ja että kannattaisko soittaa appiukolle, että käy tarkistamassa. No ei ollu anoppi käynyt ja appiukko kiitteli poikaansa tiedosta minne päiväruoka oli piilotettu \|O

 

No onpas lapsellista touhua. Jos toinen hyvää hyvyyttään haluaa antaa jotain, niin onko niin vaikea ottaa? Minä olisin kiitollinen, jos joskus saisi apua tähän ainaiseen ruoanlaittoon. Mitä se pojan munkinpaistoiloa vähentää, vaikka niitä olisi iso saavillinen tuotu muualtakin. Ainahan ne pojan voi syödä ensin. Tosi lapsellista mielestäni ja tahallisesti pahoittaa mies äitinsä mielen.

Meillä toisinpäin, että mitään apua ei ole koskaan tullut mistään.

 

Eihän tuossa mitään kamalaa tapahtunut. Tyrkyttivät kovasti ja mies ei huolinut. Saahan sitä itse päättää, että mitä ottaa vastaan. Täytyy riittää, kun sanoo Kiitos ei tällä kertaa! Miehesi teki hyvin. Anoppi tyrkyttää meillekin milloin mitäkin ja välillä tuo ilman lupaakin. Täyttää omia unelmiaan ja yrittää välillä mahduttaa niitä (isokokoisia) meidänkin huusholliin. On välillä selvästi kateellinenkin pojastaan. Poikansa on kyllä hyvin kasvatettu, kiitos, kiitos!

 

MInä kyllä ymmärrän että varsin hyvin tollasen tilanteen. Melkeimpä samanlaisia kokemuksia... Ja varsinkin jos on mainittu jo etukäteen anopille asiasta.
Itselle tulee aina sellanen olo että ei niinku voida kunnioittaa sitä mitä sanotaan vaan tehdään oman pään mukaan. Niinku synttäri-kakku episodi oli tossa ku minulla oli synttärit.. inhottavimalta tuntuu ku tietää että anoppi vaan tarkoittaa hyvää, MUTTA
Meillä on anoppi vähän katkera ku on "poika" oppinut syömään erilaisia ruokia nyt minun kanssa. Täytyy sanoa että ei ihme, koska jos miehelle ei oo lapsena kelvannut joku ruoka niin hänelle on tehty oma... :x

 

Onkos tää palsta nyt muuttunut anoppila-palstaksi, jonne virheettömät miniät kokoontuvat siuanilemaan anoppiensa liikkeitä? Mä kun luulin että tää oli sisovanhempien keskustelupalsta.
Mitä mieltä olette mummit ja ukit, pidettäiskö tämä palsta kuitenkin isovanhempien hallussa?
Paljon olisi sanottavaa miniöistä, mutta en ole tottunut tykittämään selän takaa vaan otan asiat puheeksi suoraan.

 

Minua ei ainakaan haittaa yhtään,vaikka saan täältä lukea miniöidenkin mielipiteitä.Eikö isovanhemmuuteen kuulu myös lapsenlapset,miniät ja vävytkin?

 

Anopit on hankalia, koska miniätkin on hankalia... :snotty:
se on kuulkaas kaksisuuntainen tie, kannattaa katsoa ekaks peiliin ja sitten vasta anoppiin, jos tulee ongelmia. Itseäni ärsyttää ainainen anoppien mollaaminen. Itselläkin joskus hankaluuksia anopin kanssa, mutta en hauku häntä muille. Ajattelen, että tuntuis tosi ikävältä jos käly moittis äitiäni ympäri kyliä. Likapyykit pestään kotona ja ihmisiä anopitkin vain on, hyvine ja huonoine puolineen.

 

Siis se vieras, joka kirjotti tuon toisen kirjoituksen ja joka oli näköjään hienosti tulkittu väärin... Ihan selvästi kirjotin, että minulle on yksi lysti kenen ruoista mieheni tykkää enemmän ja että missä haluaa syödä. Kirjoitin myös, että minulla ei ole anoppia mitään vastaan, enkä häntä koskaan hauku ja että hän on muuten ihan mukava anoppi ja hyvä mummi. Anoppi saa ihan itse käydä omaa ruokataisteluaan, en aio siihen ottaa osaa, minusta se on liian lapsellista. En myöskään koskaan ota tuputtamista puheeksi, mieheni hoitaa sen ihan itse, häntähän se ainainen tuputtaminen pääasiassa ärsyttää (ukkia kun auttaa puutöissä, niin kokoajan pitäisi olla syömässä ja töistä ei tule mitään, jos ei syö mummi loukkaantuu. Siis oikeasti 4 tunnin töiden aikana juodaan kahdet kahvit ja syödään yksi lämmin ateria, lisäksi "työmaalla" on eväskori mukana...)

Tosin onhan se naurettavaa, että anoppi työntää kuuman keittokattilan auton takajalkatilaan (mattoon palanut kattilan kuva ja kattilan pohjassa kumia kiinni...) ja kaiken lisäksi oli appivanhempien ainoa päiväruoka. Ukille ei ollut kertonut mihin kettokattilan vei, tokaissut vaan, että senkun ryhdyt kokkaamaan. Pikku-pojaltamme mummi myös aina kyselee, että oletkos käynyt isän ja äidin kanssa ravintolassa tai hampurilaisella, jos poika vastaa, että kyllä, niin mummi loukkaantuu ja poika luulee, että hän on jotenkin tehnyt väärin. Me siis emme saisi käydä ulkona syömässä, vaan aina pitäisi mennä mummolaan syömään. Tämä "ruokaterrorisointi" koskee vain miestäni, mieheni siskon perhe, joka myös asuu lähellä, saa tehdä mitä tykkää. Eli siis näyttää siltä, että anoppi ei osaa päästää irti mieheni ruokkimisesta ja se ärsyttää miestäni.

 

\

Niin tässä olen pohtinut että miksi ne anopit yleensä ovat hankalia..? on heidän vaikee päästää poijastaan irti tai jotain?

Tai päinvastoin? Eli vaikeutta päästää irti tyttärestään? Vaikka tytär olisi asunut omillaan jo useamman vuoden.

 

Samaa haukkumist anopeista ja mummuista, kunka te jaksatte aina mollata anoppeja miniät ?
Parasta perustaa anoppien haukkumis osasto.

Olisi se mukavaa kun tällä palstalla vois mummit ja anopit ja papatkin keskustella pahoittamatta mieltään, vaikka omat suhteeni vävyyn ja tyttäreen on hyvät, mutta on ikävä lukea lapsellisia/loukkaavia juttuja anopeista.
Kasvun paikka miniät & pojat. :headwall:

 

\

Samaa haukkumist anopeista ja mummuista, kunka te jaksatte aina mollata anoppeja miniät ?
Parasta perustaa anoppien haukkumis osasto.

Olisi se mukavaa kun tällä palstalla vois mummit ja anopit ja papatkin keskustella pahoittamatta mieltään, vaikka omat suhteeni vävyyn ja tyttäreen on hyvät, mutta on ikävä lukea lapsellisia/loukkaavia juttuja anopeista.
Kasvun paikka miniät & pojat. :headwall:

Se on niin hyvä täällä haukkua kun ei anopeille uskalla suoraan sanoa kun loukkaantuvat niin kovaa! Meillä ainakin anoppi minua haukkuu ja itse vaan pitää hampaita purren se kestää,että siinä syy!!

 

\

Olisi se mukavaa kun tällä palstalla vois mummit ja anopit ja papatkin keskustella pahoittamatta mieltään, vaikka omat suhteeni vävyyn ja tyttäreen on hyvät, mutta on ikävä lukea lapsellisia/loukkaavia juttuja anopeista.

JOS ASIA ON FAKTAA NIIN TIRHA SIINÄ ON ITKEÄ!

 

Omassa anoppisuhteessani saan jatkuvasti mielessäni hokea, että kunpa sitten muistaisin tämänkin jutun, kun sitten itse olen mummu. Siis, että kohtelisin omaa miniääni paremmin, kuin mitä kohtelua olen itse saanut osakseni.

Johtuisivatkohan nämä anoppi-miniä sotkut lähinnä siitä toisen ihmisen ymmärtämisen vaikeudesta. Miniänä minun ratkaisuni ovat omia juttujani ja anopin ratkaisut taas ovat hänen omiaan. Siksi yritän ymmärtää hänen aivoituksiaan, enkä arvostele hänen toimiaan, kotiaan tai kodinhoitoaan. Meistä jokainen kai voisi saada luvan tulla onnelliseksi omassa elämässään niistä asioista, joista todella välittää ja nauttii.

Valitettavasti yrittämisestä huolimatta anoppini jutut menevät välillä pahasti yli hilseen. Anoppi saattaa arvostella tuttavansa miniää siitä, että tämä haluaa pitää kotinsa siistinä ja kauniina. Millä sitten tarkoittaa sitä, että miniä haluaa sisustaa oman makunsa mukaan. Miten ihmeessä se voisi olla keneltäkään pois? Tekeekö se ihmisestä jokseenkin huonomman tai laillisen arvostelun kohteen, jos yrittää omaksi ilokseen sisustaa ihan omalla maullaan ja varoillaan? Samalla vierailulla sitten lapsemme saa lahjaksi anopilta vanhan nuken, jonka tämä on jostakin onnistunut ostamaan. Kovasti utelee, että kelpaako, kun on rikkikin valmiiksi. No miehen kanssa sitten myöhemmin kotona tutkailemme nukkea. Nukke ei ollut ainoastaan rikki vaan myös uskomattoman likainen. Itsekin ostan lapsellemme leluja kirpputorilta. Tosin katson kyllä, että ostamani jutut ovat ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia. Ihan mitä vaan en lapseni käteen anna. Harmittaa pienen tytön puolesta. Ensimmäinen lelu, jonka mummo hänelle antaa ei ole ainoastaan valmiiksi rikki vaan myös likainen. Kotona lelu jää lojumaan unohdettuna lattialle. Nuken vaatteet ovat niin rikki, että niiden päälle laittaminen on aikuisellekin hankalaa. Ei liene vaikea ymmärtää, että lapsi valitsee leikkeihinsä mieluummin ehjän nuken, kuin nuken, jolla on vain osa hiuksista jäljellä, olkoonkin että on mummon antama. Itse olen huomannut, että on fiksuinta korjata sellaiset rikkinäiset lelut, jotka eivät enää lapsia kiinnosta, roskikseen. Kysynkin teiltä viisaat isovanhemmat teenkö oikein? Olisiko sittenkin parempi säilöä lelu varastoon muistutukseski, että itse osaisin joskus tulevaisuudessa olla fiksumpi mummo?

 

Ah ja minusta kun tuntuu ihan siltä että kun on anoppi ja on miniä. anoppi on opettanut pojalleen asiat viimeset (jotku) vuodet ja sitten tule miniä.. joka on saanut oppinsa omalta äiteeltään.. niin sit tulloo joku joka alkaa kumoamaan anopin oppeja.. edes vähän.. JA kun miniä on sit vähän tai paljon omapäinen eikä jaksa kuunnella, niin sitten tulee tälläisiä ikäviä juttuja... jos joku sai tolkkua.. ihan vaan alkuperäiseen kysymyksen viitaten.

JA te ANOPIT voisitte kertoa omat kantanne

 

Omasta kokemuksesta voin todeta, että anoppejakin on moneen eri junaan. Omani oli ihan kunnes saimme ensimmäisen lapsemme, joka oli myös ensimmäinen lapsenlapsi kaikille isovamhemmille. Sitten pääsi anopilta mopo käsistä. Meillä hän olisi ollut koko ajan, halunnut osallistua kaikkeen vauvan hoitoon ja minä sain kulla olevani huono ja osaamaton äiti ja vaimo. Olin milloin päästä viallinen, milloin masentunut aina kuitenkin vika oli minussa. Ja kun en antanut alle puolen vuoden ikäistä vauvaani yöksi tai muutenkaan hoitoon, niin siitäkin hän jaksoi aina valitaa. Ja aina niin, että hän valitti joko miehelleni tai jollkein muulle skulaiselle, ei koskaan minulle. Kun sitten hän aloitti kiristämisen vauvalla, niin minulla meni yli.
Monen yrityksen jälkeen selvittää välejä totesin, että antaa olla. Anoppi ei puhunut asioista koskaan minun kanssani vaan aina muille selkäni takana. Sen jälkeen anoppi ei ole meillä käynyt eikä olla missään muussakaan tekemisissä. Meillä perhe-elämä rauhoittu kummasti! Nyt meilä on mummuja ja pappoja ihan tarpeeksi vaikka mieheni vanhemmat eivät siihen kuulukaan.
Siskollani sitten taas on ihan toisenlainen anoppi, joka on aivan ihana! Aina tukemassa ja kannustamassa, mutta silti puuttumatta mihinkään. Siskoni ei ole maailman helpoin ihminen, mutta oman anoppisa kanssa tulevat loistavasti toimeen. Eikä anoppi muuttunut mihinkään vaikka vauva tuli. Päin vastoin, hän antaa pienen perheen olla rauhassa, mutta on valmis auttamaan kun sitä haneltä pydetään. Sellaiseen anoppiin minäkin vaihtaisin mielelläni! Omani kun tosiaan oli ja on edelleen kaikkea muuta.

 

Sinä joka valitit, ettet halua lukea tällaisia juttuja: älä lue. Ei ole mikään pakko. Tällaiset palstat ovat sitä varten, että ihmiset voivat anonyymisti purkaa tuntojaan, jos eivät muuten voi. Tässä saa myös vertaistukea. Voithan perustaa oman viestiketjusi.

 

Minusta tuntuu, että sekä anopit että miniät ovat hankalia. Siinä joutuu kaks naista uuteen tilanteeseen ja rooliin, sitten mitellään voimia ja haetaan tasapainoa.
Itte olen huomannu, että jos oma anoppini ei olisikaan mieheni äiti, niin asioista ei tulisi sellaista vääntöä. Eli vaikeat tilanteet ei olekaan henkilöstä kiinni vaan tilanteesta jossa olemme ja suurin ongelma löytyy omasta päästä.
Terveisiä kaikille anopeille, me miniätkin ollaan joskus anoppeja, katotaan sitten miltä se puoli näyttää

 

ukkoni minulle yks ilta sanokin että hän muistuttaa mua sit joskus jos olen anoppi että millanen anoppi se minulla oli/on ja mikä ärsytti ja mikä ei

 

meitä anoppeja on ihan yhtämontaa sorttia kun miniöitäkin!
Itselläni kaksi miniää ja yksi kokelas ja vävy.

Molempien miniöiden kanssa tulen oikein hyvin juttuun, ennen lapsenlasten syntymää olimme oikeestaan "kavereita" eli käytiin shoppailemassa ja joskus baarissakin. Nyt he ovat äitejä ja minä mummu.

Kunnioitan heidän tapaansa hoitaa asioita ja lapsia... itse eivät niinkään usein neuvoja kysele, poikani ehkäpä useammin kysyvät että miten sä mutsi teet tän ja tän jutun... tai mitä vauvalle voi syötää kun kun maha on kovalla tms. sitä en tiedä miten miniät näihin kysymyksiin suhtautuvat, ei ainakaan mulle ole nega palautetta tullut.

kun minä olen tyttöjä hoitamassa, kysyn vanhemmilta menettelytavat ja sitten kuulemma saan käyttää omaakin järkeä kun viisi lasta olen aikuiseksi kasvattanut

tietysti joskus tulee mieleen että jonkun asian voisi tehdä toisinkin, mutta nuoret elävät omaa elämäänsä ja valinnat on heidän.

 

jos mun anoppi laittais mun miehen autoon väkisin ruokaa niin mä kokisin sen henkilökohtaisena loukkauksena mun keittotaitoja kohtaan. meillä kokataan me ja anoppilassa anoppi.