Miksi joulu aina yllättää köyhät?

  • Viestiketjun aloittaja "yllätys"
  • Ensimmäinen viesti
noh.
Mitä se köyhyys sitten on? Teillä on pelit ja vehkeet, sähköt ja ruokaa ja koti pään päällä, eikö totta? Se, että ei ole varaa ihan kaikkeen, ei ole vielä köyhyyttä. Taloustieteessä sitä sanotaan niukkuudeksi, ja sitä esiintyy suurimmalla osaa kansalaisista, myös yrityksillä.

Enpä usko, että kukaan teistä valittajista on niitä, joilla ei ole kotia ollenkaan. Heitäkin on Suomessa, onneksi tosin maailman mittakaavassa äärimmäisen vähän.
Lue pelle se Wikipedian teksti köyhyydestä. Siellä valoitetaan ihan hyvin että mitä tarkoitetaan köyhyydellä kehitysmaissa vs. köyhyydellä teollisuusmaissa (kuten myös köyhyys Suomessa erikseen). Köyhyys ei ole mikään mielipideasia kun sitä kansainväliset tahot määrittelevät.
 
noh.
no, toiselle toimeentulotuen saajalle jää rahaa vielä sukanvarteenkin kun toisella samassa elämäntilanteessa olevalle eläminen on kaameaa kituuttamista,.

ei se ole niin että köyhyydessä on kyse vain siitä, että saa liian vähän rahaa ja kengätkin hajosivat kun joku toinen elää samalla rahalla ihan mukavasti
Ootko tietoinen että ihmiset on eri elämäntilanteissa? Ki nyt tyhmäkin tajuaa että sairaudet ja mielenterveysongelmat syö ison osan toimeentulotuesta. Ne joilla ei sellaisia ongelmia ole, varmasti pärjäävätkin toimeentulotuella ihan eri tavalla.
 
noh.
[QUOTE="jep";30452105]Phoebsi sanoi kyllä fiksusti... Täällä ei yhtään köyhää koska teillä mitä ilmeisimmin on netti, tietokone / puhelin, sähköä, koti jne. Olette vähävaraisia. Kyllä suonessskin on köyhiä js köyhä on kyllä sellainen kenellä ei ole kotia, ei ruokaa, ei sähköä, ei yhtään mitään.[/QUOTE]

Voin heittää netin ja puhelimen pois, säästän 16€ kuukaudessa. Sitten meneekin ne asioiden hoitamiset hankalaksi. Laskuja kun menen maksamaan maksuautomaatille niin maksan 2€ per lasku. Se tekee ainakin 10€ kk. Lisäksi menetän kaikki nettiansioni, n 20€ kk. Miinukselle siis mentäisiin jos tuon elämänmuutoksen tekisin.

Suomessa kodittomat saavat kodin, yhteiskunta maksaa. Vai pitäisikö muuttaa taivasalle kuin Laukku-Leena, jotta voi itseään köyhäksi sanoa?
 
Suhteellisuuden tajua
Alkuperäinen kirjoittaja Leipäjonossa;30452286:
Ota pää pois p.......ä ja mene vaikka edes yhden kerran haastattelemaan leipäjonon asiakkaita tai kysy ihmisiltä ketkä saavat toimeentulotukea mitä mieltä he ovat sinun mielipiteistäsi.

Minä tiedän vastaukset jo etukäteen sinulle ne saattavat tulla yllätyksenä.
Toimeentulotukea saa niin, että asumiskustannusten, sähkön, veden ja sairausmenojen jälkeen jää käteen yksinäisellä noin 470e, pariskunnalla 700e ja lapsista lisää 250-350e/kpl. Jos ei noista summista saa itselleen ostettua ruokaa, niin Se On Oma Vika. Ei tartte olla pää perseessä ymmärtääkseen, että 470 euroa kuussa riittää kyllä ruokaan, jos sitä ei tuhlaa johonkin turhuuteen mieluummin. Selitä toki mihin pakolliseen se muka kuluu, jos ei ruokaan enää riitä. En odota vastaustasi henkeä pidättäen, koska en kertakaan ole tällaisissa keskusteluissa sitä saanut.

Ruoan puutteessa on AINA, AINA kyse elämänhallinnan puutteesta, ei rahan vähyydestä.
 
"Jippii"
Tämähän on ihan tosiasia ettei enää osta tehdä ruokaa. Tuliko yllätyksenä?
Jos kuvittelit, että tarkoitan jokaista jonossa olevaa kokkaustaidottomaksi niin mieti nyt vähän uudestaa mitä tarkoitin.
Eipä kaikilta luonnostu leivän leipominen tai vaikka purjososekeiton tekeminen, nuo ovat halpoja ruokia.
Kaikki kokkauskursseille niin ei enää tarvita leipäjonoja :)
 
Suhteellisuuden tajua
Ootko tietoinen että ihmiset on eri elämäntilanteissa? Ki nyt tyhmäkin tajuaa että sairaudet ja mielenterveysongelmat syö ison osan toimeentulotuesta. Ne joilla ei sellaisia ongelmia ole, varmasti pärjäävätkin toimeentulotuella ihan eri tavalla.
Eikä syö, sairausmenoihin saa toimeentulotuen erikseen. Niitä ei tarvitse kustantaa toimeentulotuen perusosasta. Miten viitsittekin valehdella.
 
noh.
Toimeentulotukea saa niin, että asumiskustannusten, sähkön, veden ja sairausmenojen jälkeen jää käteen yksinäisellä noin 470e, pariskunnalla 700e ja lapsista lisää 250-350e/kpl. Jos ei noista summista saa itselleen ostettua ruokaa, niin Se On Oma Vika. Ei tartte olla pää perseessä ymmärtääkseen, että 470 euroa kuussa riittää kyllä ruokaan, jos sitä ei tuhlaa johonkin turhuuteen mieluummin. Selitä toki mihin pakolliseen se muka kuluu, jos ei ruokaan enää riitä. En odota vastaustasi henkeä pidättäen, koska en kertakaan ole tällaisissa keskusteluissa sitä saanut.

Ruoan puutteessa on AINA, AINA kyse elämänhallinnan puutteesta, ei rahan vähyydestä.
No ei mulla kyllä yksineläjänä todellakaan noiden kulujen jälkeen jää käteen 470€? Mistäs hitosta oot noi summat repässyt?
 
Köyhyys on myös mielipideasia, kun siitä puhuu ihmiset omana kokemuksena. Yksi tulee toimeen loistavasti pienellä palkalla, toinen kokee palkastaan katkeruutta. Kolmas ei voi sietää sitä tosiasiaa, että joku toimeentulotukiasiakas saa enemmän rahaa kuin hän, pienituloinen palkansaaja kuussa saa.

Mistä köyhyydestä te haluatte puhua? Suomessa pienituloisiksi määritellään henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta keskitulosta. Sekin vähän ratkaisee, onko tuo keskiarvo laskettu aritmeettisena vai mediaanina. Joka tapauksessa, tuloerot ovat kasvaneet, kyllä sen kaikki tässä maassa tietävät. Mutta mitenkään en saa kiinni näistä valituksista, että mikä se on mitä te haluatte lisää.

Lisää rahaa?
Miten?

Työttömyys on suurin köyhyyden aiheuttaja tällä hetkellä, mutta toistaiseksi se on ollut väliaikaista köyhyyttä. Pitääkö työttömällä olla sama elintaso kuin työssäollessaan oli? Työttömyys passivoi, mutta kuinka paljon yhteiskunta voi siinä tulla vastaan? On lukemattomia paikkoja joihin työttömällä on oikeus päästä vähemmällä rahalla kuin muuta, tai jopa ilmaiseksi. Kaikesta ei voi syyttää muita ihmisiä.

Köyhyys, köyhyys, köyhyys ja leipäjonot. Mutta kertokaa, mitä se köyhyys teidän elämässänne tarkoittaa?
 
Suhteellisuuden tajua
No ei mulla kyllä yksineläjänä todellakaan noiden kulujen jälkeen jää käteen 470€? Mistäs hitosta oot noi summat repässyt?
Ihan kuule vaan sellaiselta "hitolta" kuin sosiaali- ja terveysministeriöstä:

Toimeentulotuki 1.1.2014 lukien - Sosiaali- ja terveysministeriö

Kyllä jää, jos olet toimeentulotukea hakenut eivätkä mainitut kulut ole kohtuuttomat (tietenkään ei oteta huomioon jotain tonnin vuokraa sinkulle jne). Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten köyhä ei vaan ole viitsinyt ottaa etuuksista selvää.
 
noh.
Eikä syö, sairausmenoihin saa toimeentulotuen erikseen. Niitä ei tarvitse kustantaa toimeentulotuen perusosasta. Miten viitsittekin valehdella.
Ei ole noin mustavalkoisia asiat. En ole saanut KOSKAAN senttiäkään sossusta lääkkeitä/lääkärissäkäyntejä/kuntoutustoimenpiteitä/matkakuluja/yhtään mitään sairaustapauksiin liittyviä asioita varten. Joka pennin olen maksanut ihan itse siitä perusosasta.
 
"näin meillä"
Toimeentulotukea saa niin, että asumiskustannusten, sähkön, veden ja sairausmenojen jälkeen jää käteen yksinäisellä noin 470e, pariskunnalla 700e ja lapsista lisää 250-350e/kpl. Jos ei noista summista saa itselleen ostettua ruokaa, niin Se On Oma Vika. Ei tartte olla pää perseessä ymmärtääkseen, että 470 euroa kuussa riittää kyllä ruokaan, jos sitä ei tuhlaa johonkin turhuuteen mieluummin. Selitä toki mihin pakolliseen se muka kuluu, jos ei ruokaan enää riitä. En odota vastaustasi henkeä pidättäen, koska en kertakaan ole tällaisissa keskusteluissa sitä saanut.

Ruoan puutteessa on AINA, AINA kyse elämänhallinnan puutteesta, ei rahan vähyydestä.
Avio tai avopuolisoilla taitaa olla reilu 800e yhteensä...

täytyy sanoo et meillä silloin kun molemma oltiin työttömiä jne ei ollut lapsia tosin niin pärjättiin hyvin. Isommat hankinnat joutu toki osamaksulla ostaa mutta ikinä ei ruoasta ollu pula eikä tarvinu jättää laskuja maksamatta ja meillä oli lainanlyhennystä 110e /kk. Puhelimet oli, itseasiassa parikin molemmilla... Netti, tv kanavia, muutama osamaksu yms turhaa. Laskuihin meni n. 400e kuussa siis noihin turhiin ja ruokaan meni mitä meni. Koskaan ei ollut kuun lopussa tili tyhjänä. Jos ei olis ollu esim montaa puhelinta tai tv kanavia ja olisi ollut halvempi netti niin herroiks oltaisiin elelty :D
 
noh.
Köyhyys on myös mielipideasia, kun siitä puhuu ihmiset omana kokemuksena. Yksi tulee toimeen loistavasti pienellä palkalla, toinen kokee palkastaan katkeruutta. Kolmas ei voi sietää sitä tosiasiaa, että joku toimeentulotukiasiakas saa enemmän rahaa kuin hän, pienituloinen palkansaaja kuussa saa.

Mistä köyhyydestä te haluatte puhua? Suomessa pienituloisiksi määritellään henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta keskitulosta. Sekin vähän ratkaisee, onko tuo keskiarvo laskettu aritmeettisena vai mediaanina. Joka tapauksessa, tuloerot ovat kasvaneet, kyllä sen kaikki tässä maassa tietävät. Mutta mitenkään en saa kiinni näistä valituksista, että mikä se on mitä te haluatte lisää.

Lisää rahaa?
Miten?

Työttömyys on suurin köyhyyden aiheuttaja tällä hetkellä, mutta toistaiseksi se on ollut väliaikaista köyhyyttä. Pitääkö työttömällä olla sama elintaso kuin työssäollessaan oli? Työttömyys passivoi, mutta kuinka paljon yhteiskunta voi siinä tulla vastaan? On lukemattomia paikkoja joihin työttömällä on oikeus päästä vähemmällä rahalla kuin muuta, tai jopa ilmaiseksi. Kaikesta ei voi syyttää muita ihmisiä.

Köyhyys, köyhyys, köyhyys ja leipäjonot. Mutta kertokaa, mitä se köyhyys teidän elämässänne tarkoittaa?
Mä voin taas vastata vaan omasta puolestani, mutta en mä ainakaan oo tässä mitään vaatimassa yhteiskunnalta tai miltään. Sanoinkin jo että todellakin oon kiitollinen kaikesta siitä rahasta mitä yhteiskunta tarjoaa. Lähinnä vituttaa se että jotkut väittää ettei Suomessa ole köyhiä tai jos jostain syystä sattuisikin olemaan, se on ehdottomasti jotenkin itse aiheutettua.
 
noh.
Ihan kuule vaan sellaiselta "hitolta" kuin sosiaali- ja terveysministeriöstä:

Toimeentulotuki 1.1.2014 lukien - Sosiaali- ja terveysministeriö

Kyllä jää, jos olet toimeentulotukea hakenut eivätkä mainitut kulut ole kohtuuttomat (tietenkään ei oteta huomioon jotain tonnin vuokraa sinkulle jne). Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten köyhä ei vaan ole viitsinyt ottaa etuuksista selvää.
No ei kyllä mulla todellakaan jää. Ja asumiskulut on pienet.
 
Ei ole noin mustavalkoisia asiat. En ole saanut KOSKAAN senttiäkään sossusta lääkkeitä/lääkärissäkäyntejä/kuntoutustoimenpiteitä/matkakuluja/yhtään mitään sairaustapauksiin liittyviä asioita varten. Joka pennin olen maksanut ihan itse siitä perusosasta.
Osasta olet ainakin saanut kelakorvauksen, ja osasta et ole välttämättä saanut maksua ollenkaan - kun joku työssäkäyvä taas maksaa kaiken ihan itse myös.
 
No tottakai kelakorvaukset saa kaikki, mutta se nyt ei liity mitenkään SOSSUN maksamisiin, pelle. Ja miten niin osasta en ole saanut välttämättä maksua ollenkaan, mitähän toikin taas tarkoitti.
 
No älä? Muista että nekään ei ole köyhiä koska Suomessa ei ole köyhiä.
Suomessa puhutaan pienituloisista, kyllä. Tai köyhyysrajan alapuolella elävistä. Mutta olen todella tästä sitä mieltä, että ne keillä on netissä varaa valittaa, eivät ole kovin köyhiä itse. Oletko sinä velkaantunut sairastumisten takia esimerkiksi? Et ole selvinnyt matkakustannuksista tai sairaalalaskuista? Heitäkin on. Oletko sinä niitä, joilta on evätty toimeentulotuki? Heitäkin on.

Samanlaisia köyhiä kuin mitä kolmansissa maissa on, ei ole Suomessa. Ei vaan ole. Tämä maa yrittää kyllä kattaa kaikki ne menot jotka aiheutuu ties mistä omasta syystä ja ei omasta syystä varattomista. Ja sitten ainoa mitä kuulee, on valivalivalivalivalivalivali.

Ette kukaan vastannut mitä te oikeasti haluatte? Jos töitä, ymmärrän sen oikein hyvin ja olen huolissani kuten kuka tahansa muu siitä, että töitä ei ole. Mutta jos haluatte vielä jotain lisää, koska työssäkäyvilläkin on, niin sitten en ymmärrä.
 
noh.
Yritän vain tuoda esille, että sinä saat aivan älyttömän paljon kaikkea ilman mitään vastikkeita, ja kehtaat silti valittaa ja haukkua muita pelleiksi.
Aha eli koska saan toimeentulotukea ja kelan asumistukea, en saa koskaan haukkua ketään? Suakin mun pitäis ylistää maasta taivaaseen ihan vaan siks että satun saamaan toimeentulotukea ja asumistukea? Mulla ei ole oikeutta sanoa kenellekään pahasti ihan vaan siksi että en tuo Suomelle verotuloja? Sinä sen sijaan saat suoltaa paskaa ihan siks että sä et (ilmeisesti) saa toimeentulotukea tai asumistukea? Paljonkohan oot saanut sitten tukea jostain sun lapsista elämäs aikana? Tai muuten yhteiskunnan tukia? Veikkaan että vitusti enemmän kuin minä. Todellakin haukun sua pelleks, etenkin tollasen kommentin jälkeen, pelle.
 
noh.
Suomessa puhutaan pienituloisista, kyllä. Tai köyhyysrajan alapuolella elävistä. Mutta olen todella tästä sitä mieltä, että ne keillä on netissä varaa valittaa, eivät ole kovin köyhiä itse. Oletko sinä velkaantunut sairastumisten takia esimerkiksi? Et ole selvinnyt matkakustannuksista tai sairaalalaskuista? Heitäkin on. Oletko sinä niitä, joilta on evätty toimeentulotuki? Heitäkin on.

Samanlaisia köyhiä kuin mitä kolmansissa maissa on, ei ole Suomessa. Ei vaan ole. Tämä maa yrittää kyllä kattaa kaikki ne menot jotka aiheutuu ties mistä omasta syystä ja ei omasta syystä varattomista. Ja sitten ainoa mitä kuulee, on valivalivalivalivalivalivali.

Ette kukaan vastannut mitä te oikeasti haluatte? Jos töitä, ymmärrän sen oikein hyvin ja olen huolissani kuten kuka tahansa muu siitä, että töitä ei ole. Mutta jos haluatte vielä jotain lisää, koska työssäkäyvilläkin on, niin sitten en ymmärrä.
Lässyn lässyn päläpäläplää. En mä ole velkaantunut. Just sain maksettua kaikki velat, kiitos ihanan toimeentulotuen (josta jo aiemmin mainitsin olevani kiitollinen). En ole valittanut saamistani tuista, enkä valitakaan, olen niistä edelleenkin kiitollinen. Valitukseni ja vittuunnukseni kohdistuu puhtaasti teihin, jotka väittävät ettei Suomessa ole köyhiä.
 
Aha eli koska saan toimeentulotukea ja kelan asumistukea, en saa koskaan haukkua ketään? Suakin mun pitäis ylistää maasta taivaaseen ihan vaan siks että satun saamaan toimeentulotukea ja asumistukea? Mulla ei ole oikeutta sanoa kenellekään pahasti ihan vaan siksi että en tuo Suomelle verotuloja? Sinä sen sijaan saat suoltaa paskaa ihan siks että sä et (ilmeisesti) saa toimeentulotukea tai asumistukea? Paljonkohan oot saanut sitten tukea jostain sun lapsista elämäs aikana? Tai muuten yhteiskunnan tukia? Veikkaan että vitusti enemmän kuin minä. Todellakin haukun sua pelleks, etenkin tollasen kommentin jälkeen, pelle.
Mikä sinut sitten oikeuttaa sanomaan toiselle pahasti? Se, että olet toimeentulotukiasiakasko? Se, että jokin on mennyt sun elämässä pieleen ja sinä kuvittelet, että jos ihminen esittää mielipiteitä yhteiskunnan tilasta ja tuo esille, että itseasiassa Suomessa on asiat todella hyvin, niin sinä koet että sinun pitää katsoa muita ylöspäin?

Ei. Sinun tulee ymmärtää, mikä vaikuttaa mihinkin. Kukaan ei pyydä ketään kumartamaan kenellekään. Mutta sen verran voisi jokainen nöyrtyä ja myöntää, että ilman tukia selvinnyt ihmistä ei olekaan, niin paljon maksetaan verorahoista tässä maassa. Ja joskus voisi ottaa pään pois sieltä omasta ruskeasta aukosta ja ihan totta miettiä, että jos et ole sillan alla narkkaamassa jossain Rio de Janeroissa vaan olet Suomessa omassa puhtaassa ja lämpimässä kodissa palstailemassa kaksplussalla, niin sinulla ON asiat hyvin.
 
Yhteistyössä