Tilanne siis tämä. Raskaus oli yllätys, minulle positiivinen sellainen, miehelleni ei. Siitä huolimatta, että oli monta kertaa sanonut, että lapsi saa tulla jos on tullakseen.
Kun kerroin raskaudesta, mieheni reagoi huutamalla naama punasena, että minun on hankkiuduttava siitä eroon. Kun en tähän suostunut, hän tönäsi minut kumoon ja huusi pakottavansa minut hankkiutumaan siitä eroon.
Tilanteen rauhoituttua, selitin hänelle etten missään nimessä vaadi häneltä mitään, hän on vapaa lähtemään, ei tarvi tunnustaa edes isyyttä. Hänen suurin murhe sillä hetkellä oli se, että hän joutuisi koko loppu elämänsä maksamaan jollekin kakaralle. Sanoin vielä, että voidaan yhteisille tuttaville ja sukulaisille kertoa, että olin pettänyt hänet, että lapsi ei siis ollut hänen. Sanoin näin koska ajattelin ettei hän näin ollen tuntisi tarvetta esittää muille, että hän on vastuullinen mies.
Tästä huolimatta, hän ei ole mihinkään lähtenyt. Nyt siis jo rv34. Kertaakaan hän ei koko aikana ole kysynyt vointia tms. Päinvastoin, jos olen yrittänyt jotain kertoa, hän on huutanut ettei hän halua kuulla sanaakaan koko kakarasta. Kotona olevia vauvan tavaroita hän vaan potkii kun ne ovat kuulemma tiellä. Kuljen kotona jopa vatsaani piillottaen koska hän on ilmoittanut ettei kestä katsella sitä. Seksiä ei olla harrastettu kertaakaan sen jälkeen kun ilmoitin raskaudesta, ei olla suudeltu eikä halattu.
Kuukausi sitten hän tuli baarista kotiin ja rupesi tönimään minua ympäri asuntoa koska häntä ärsytti että joku odottaa häntä kotona maha pystyssä. Jälleen huutamalla, hän ilmoitti että lapsi on annettava sitten pois, että tähän taloon ei mitään kakaroita tule. Eilenkin kuulemma ärsytin häntä niin paljon ettei hän "enää vastaa seurauksista mitä täällä tapahtuu" jos en heti lopeta. Yritin vain häntä halata. Tulkitsin edellisen jo aika selväksi uhkaukseksi.
Näin hän siis käyttäytyy kotona kun ollaan kaksin. Muille hän esittää sitten jotain ihan muuta. Heidän kanssa hän nauraa ja suunnittelee lapsen tulevaisuutta. Näyttelee olevansa iloinen ja huomaavainen, kiinnostunut lapsestaan. Muiden aikana hän jopa erehtyy välillä silittämään masua tai puhumaan lapselle.
Selittäkään nyt hyvät ihmiset minulle miksi hän ei lähde?! Miksi hän ei heti silloin alussa kun kukaan ei vielä tiennyt raskaudesta, lähtenyt?! Ei kai hänkään voi olla onnellinen tällaisessa tilanteessa? Jos minä ja vauva ollaan niin hirveitä, miksi hän pysyy meidän kanssa?
Kun kerroin raskaudesta, mieheni reagoi huutamalla naama punasena, että minun on hankkiuduttava siitä eroon. Kun en tähän suostunut, hän tönäsi minut kumoon ja huusi pakottavansa minut hankkiutumaan siitä eroon.
Tilanteen rauhoituttua, selitin hänelle etten missään nimessä vaadi häneltä mitään, hän on vapaa lähtemään, ei tarvi tunnustaa edes isyyttä. Hänen suurin murhe sillä hetkellä oli se, että hän joutuisi koko loppu elämänsä maksamaan jollekin kakaralle. Sanoin vielä, että voidaan yhteisille tuttaville ja sukulaisille kertoa, että olin pettänyt hänet, että lapsi ei siis ollut hänen. Sanoin näin koska ajattelin ettei hän näin ollen tuntisi tarvetta esittää muille, että hän on vastuullinen mies.
Tästä huolimatta, hän ei ole mihinkään lähtenyt. Nyt siis jo rv34. Kertaakaan hän ei koko aikana ole kysynyt vointia tms. Päinvastoin, jos olen yrittänyt jotain kertoa, hän on huutanut ettei hän halua kuulla sanaakaan koko kakarasta. Kotona olevia vauvan tavaroita hän vaan potkii kun ne ovat kuulemma tiellä. Kuljen kotona jopa vatsaani piillottaen koska hän on ilmoittanut ettei kestä katsella sitä. Seksiä ei olla harrastettu kertaakaan sen jälkeen kun ilmoitin raskaudesta, ei olla suudeltu eikä halattu.
Kuukausi sitten hän tuli baarista kotiin ja rupesi tönimään minua ympäri asuntoa koska häntä ärsytti että joku odottaa häntä kotona maha pystyssä. Jälleen huutamalla, hän ilmoitti että lapsi on annettava sitten pois, että tähän taloon ei mitään kakaroita tule. Eilenkin kuulemma ärsytin häntä niin paljon ettei hän "enää vastaa seurauksista mitä täällä tapahtuu" jos en heti lopeta. Yritin vain häntä halata. Tulkitsin edellisen jo aika selväksi uhkaukseksi.
Näin hän siis käyttäytyy kotona kun ollaan kaksin. Muille hän esittää sitten jotain ihan muuta. Heidän kanssa hän nauraa ja suunnittelee lapsen tulevaisuutta. Näyttelee olevansa iloinen ja huomaavainen, kiinnostunut lapsestaan. Muiden aikana hän jopa erehtyy välillä silittämään masua tai puhumaan lapselle.
Selittäkään nyt hyvät ihmiset minulle miksi hän ei lähde?! Miksi hän ei heti silloin alussa kun kukaan ei vielä tiennyt raskaudesta, lähtenyt?! Ei kai hänkään voi olla onnellinen tällaisessa tilanteessa? Jos minä ja vauva ollaan niin hirveitä, miksi hän pysyy meidän kanssa?