Miksi sait selkäsaunan?

  • Viestiketjun aloittaja Ida
  • Ensimmäinen viesti
lily
kuulostaa pahalta, tuli ihan tippa linssiin kun ajattelin että viaton lapsi raukka piestään vain siksi ettei osaa läksyjään, tai muusta yhtä typerästä syystä.

itse en ole koskaan saanut selkääni. tukkapöllyä kylläkin monesti, mutta edes sitä en aio koskaan omille lapsilleni antaa.
 
V
Alkuperäinen kirjoittaja mie kans:
Alkuperäinen kirjoittaja Salla:
On näköjään joku muukin saanut puukenkien takia selkäänsä. Olin 11 tai 12, kun olimme kauppaan lähdössä ja kiukuspäissäni potkaisin äitiä nilkkaan. Se selkäsauna on jäänyt hyvin mieleen, joka siitä tuli.
En nyt varsinaisesti puukenkien takia, mutta muistan, kun puukenkä putosi jalasta, kun sain selkäsaunaa ja parkettiin tuli klommo, joka harmittiä äitiä ihan hirveesti..minusta se oli vain oikein :)
Minä olisin saanut selkäsaunan jo pelkästään siitä, jos sisällä olisi puukengissä hyppinyt, :eek:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Ida:
Mietittiin tänään työpaikan kahvihuoneessa. Tuntee, että toiset ovat saaneet kovinkin helposti ja milloi mistäkin ja toiset ei sitten mistään.
En edes muista syytä, mutta selkään tuli yhdesti ja kunnolla. Että se siitä kasvattavasta opetuksesta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Esim. sytytin nurmikon palamaan ku en saanu kaupasta tikkaria. :xmas: Tai ku halkasin moottorisahalla pirtin pöydän. Tuommosia mie harrastelin ja seuraukset oli sen mukaset... :saint:
Sähän olet ollut kekseliäs ja kerkeäväinen vintiö :xmas:
 
Salla
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:

Ja aika vahvakin..eikös tuollainnen moottorihasa ole kamalan painava :Ö
 
narsisti isä
Alkuperäinen kirjoittaja Ida:
Mietittiin tänään työpaikan kahvihuoneessa. Tuntee, että toiset ovat saaneet kovinkin helposti ja milloi mistäkin ja toiset ei sitten mistään.
Vaikka miksi, usein, vannoin kostavani kun kasvan, sain vielä murkkunakin.
En kostanut mutta lähdin aikaisin kotoa ja parannellut olen haavojani ikani.
 
narsisti isä
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Joskus, kun en syönyt ruokaa mukisematta, koska se oli paskan makuista. Olin alle kouluikäinen, koska olin seurakunnan lastenleirillä äidin mukana, en siis vielä leiriläisenä, kun se oli keittiöllä. Oikea syy oli vissiin se, että kävin hermoille.

Joskus siksi, että menin ilman kenkiä ulos.

Tai kun söin kyniä, tai kynsiä.

Tai kun sanoin takaisin. Useimmiten siitä, että sanoin takaisin ja yhä silti sanon, eli ei tepsinyt.

En muista yhtä ainutta järkevää syytä, selkään sain useita kertoja, vaikka en laskisi niitä kertoja kun vaan tönäistiin tai heitettiin huoneen poikki tai revittiin. Jälkikäteen äiti luonnehti minua kiltiksi lapseksi.
Samatapaisia syita mullakin ja sä sentään uskis mutta nehän taitaa pahinpia ollakin, toivottavasti et sinä lapsillesi. Minä päätin jo nuorena etten mahdollisia lapsiani koskaan lyö ja on pitänyt.
 
...
Taitaa suurinosa "aiheesta" saaneet olla hieman vanhempia. Toki nuo mielenterveysongelmat aiheuttaa tuollaista pahaa aikaan kattomatta.

Ite oon syntyny 1986, eli sillon ollu jo ruumiillinen kuritus kaiketi rangaistavaa, tai en ainakaa oo ikuna selkääni saanu(pienenä luullu ett selkäsauna on sitä ett lyödään saunan kiukaan kivillä.. )ja muistan ett ainoastaan pari kertaa on uhkailtu korvatillikalla tai tukkapöllyllä.

Itse siis saan olla kiitollinen ja arvostaa, etten oo joutunu kestää väkivaltaa ja toivonkin, ettei nykyajan lapsetkaan joudu koskaan kokemaan ruumiillista kuritusta. Sanat on tekoja vahvempia.
 
Viesras
Alkuperäinen kirjoittaja Ellu:
Meillä oli rappukäytävässä ankarasti kielletty kulkemasta puukengillä, äitikin taisi kantaa omansa kädessä, ettei kolisisi. Toinen asia oli, ettei niiden kanssa saanut mennä kouluun. No minä tietysti menin kuitenkin ja kotiin tulessa kolasin ne jalassa kotiin, kun en tiennyt äidin olevan kotona. Silloin tuli selkään ja kovaa. Ensin kädellä ja sitten se otti multa toisen kengän jalasta ja paukutteli sillä takapuolen punaiseksi.
Samasta syystä olen vitsoja hakemut. Tuo oli ihan ehdoton sääntö, että rappukäytävässä ei kolata tai metelöidä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Salla:
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Esim. sytytin nurmikon palamaan ku en saanu kaupasta tikkaria. :xmas: Tai ku halkasin moottorisahalla pirtin pöydän. Tuommosia mie harrastelin ja seuraukset oli sen mukaset... :saint:
Sähän olet ollut kekseliäs ja kerkeäväinen vintiö :xmas:
Ja aika vahvakin..eikös tuollainnen moottorihasa ole kamalan painava :Ö
No isä korjas sitä sahaa sisällä ja jätti vahtimatta hetkeksi... Oli pirtin tuolilla ja miepä sitte päätin kokkeilla... :whistle:
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja narsisti isä:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Joskus, kun en syönyt ruokaa mukisematta, koska se oli paskan makuista. Olin alle kouluikäinen, koska olin seurakunnan lastenleirillä äidin mukana, en siis vielä leiriläisenä, kun se oli keittiöllä. Oikea syy oli vissiin se, että kävin hermoille.

Joskus siksi, että menin ilman kenkiä ulos.

Tai kun söin kyniä, tai kynsiä.

Tai kun sanoin takaisin. Useimmiten siitä, että sanoin takaisin ja yhä silti sanon, eli ei tepsinyt.

En muista yhtä ainutta järkevää syytä, selkään sain useita kertoja, vaikka en laskisi niitä kertoja kun vaan tönäistiin tai heitettiin huoneen poikki tai revittiin. Jälkikäteen äiti luonnehti minua kiltiksi lapseksi.
Samatapaisia syita mullakin ja sä sentään uskis mutta nehän taitaa pahinpia ollakin, toivottavasti et sinä lapsillesi. Minä päätin jo nuorena etten mahdollisia lapsiani koskaan lyö ja on pitänyt.
Ikävä kyllä en ole osannut olla paras äiti pojalleni ensimmäisinä vuosina, vaan sitä on pitänyt opetella ja oivaltaa. On vaikea oppia eroon, kun tulee joku tilanne, mikä on lapsuudesta tuttu.
 
Vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja Salla:
On näköjään joku muukin saanut puukenkien takia selkäänsä. Olin 11 tai 12, kun olimme kauppaan lähdössä ja kiukuspäissäni potkaisin äitiä nilkkaan. Se selkäsauna on jäänyt hyvin mieleen, joka siitä tuli.
En nyt muista tuliko selkäsauna vai tukkapöllyä, mutta kuritusta ihan varmasti, kun sisikon kanssa naulattiin äidin puukengät lattiaan kiinni,
 
Muutamia kertoja ihan syystä, esim koulun jälkeen jäin omille teilleni vaikka piti tulla suoraan kotiin. Ei meillä turhasta tai huvin vuoksi ole ketään piesty. Traumoja ei ole jäänyt, paitsi henkisestä haukkumisesta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Mä olen kanssa saanut melkein mistä vaan...ja aika usein...Olin kuulemma kovakalloinen, eikä selkäsaunat edes auttaneet...Yleisin syy tais olla siivous, tai etten siivonnut tarpeeksi nopeasti tms. Jos piti liikaa ääntä etenkin vieraiden aikana tai julkisesti, niin tuli kurinpalautusta jne...kerran isä repi mun paidan rikki, kerran isäpuoli tönäisi liikkuvasta autosta ulos (oli sentään hidastanut vauhtia...), toisen kerran pysäytti auton ja repi autosta ulos. Kerran äiti heitti maton rullalla mun niskaan kun olin sotkenut sen vahingossa ja siivosin silloin siis lattiaa samasta sotkusta. Kerran kun olin pieni lapsi vielä ja olin "vallaton" vieraiden aikana, eli en pysynyt kiltisti paikoillani hiljaa, isä vei mut omaan huoneeseen ja hakkas ovea kiinni vihaisena, eikä ymmärtänyt että sormeni olivat välissä. Tietenkin yksi sormista murtui. Sillä kertaa en tainnut muuta kurinpalautusta saada (kun kerran oli vieraitakin)...

Vanhemmat on molemmat myöntäneet tehneensä virheitä kasvatuksessa.
Isäpuolen kanssa en ole keskustellut asiasta sen jälkeen kun äiti hänestä erosi, enkä tosiaan kaipaa kyseistä henkilöä. Mm. siksi kun täytin 16 naureskeli kaverilleen (alkoholisoitunut keski-ikäinen ällötys) että en ole enää sakkolihaa jne...
Onneksi kaikkea (suurinta osaa) en edes muista...
Itkettää lukea tällaista. Miten olet selvinnyt? Millainen itsetunto ja millaiset suhteet muihin ihmisiin?
 
köyhä
Alkuperäinen kirjoittaja Ida:
Mietittiin tänään työpaikan kahvihuoneessa. Tuntee, että toiset ovat saaneet kovinkin helposti ja milloi mistäkin ja toiset ei sitten mistään.
Jos teki vahingossakin jotain kiellettyä ja jota pidettiin tahallisena tekona.
 
narsisti isä
Alkuperäinen kirjoittaja harmauduin:
Kun kiusasin sisaruksia (hekin saivat kyllä selkäänsä jos oli vähänkään "aihetta")
Kun läksyt oli tekemättä
Kun oli hukannut kotiavaimet
Kun oli kirjaston kirjat kadoksissa
Kun ei siivonnut huonetta tarpeeksi nopeasti
Kun ei totellut käskyjä tarpeeksi nopeasti
Kun ei halunnut lähteä mukaan jonnekin
Kun rikkoi jotain
Kun koulusta tuli nuhteita
Kun vetkutteli nukkumaanmenosta
Kun kapinoin vanhempieni tahtoa vastaan (mm. päättää itse mitä vaatteita pistän ja mitä en pistä ylleni)
Kun koitin lintsata hampaidenpesusta
Kun leikkasin isän vyön poikki etten enää saisi selkääni

Kun selvisi että olen alkanut napsia lääkekaapista lääkkeitä pahaa oloani helpottaakseni.
Minua on myös vedetty hiuksista, potkittu, mätkitty milloin milläkin, tönitty, ja käytetty henkistä väkivaltaa ja lytistämistä. Koskaan en ole ollut kotiarestissa -vanhempani ilmeisesti toivoivat minun olevan mahdollisimman paljon pois kotoa.

Ja lasten ruumiillinen kuritus oli lailla kielletty jo silloin kun minä synnyin.
Ethän kuitenkaan sinä omillesi anna vaan olet katkaissut kierteen?
 
muutaman kerran ja ihan aiheesta USEIDEN varotusten jälkeen. Itse sain risuni hakea ja yleensä olisin voinut vielä ennen räpsyjä korjata tilanteen..En koe saaneeni traumoja, mutta toivon että omani pystyisin ilman ruumiillista kuritustakin kasvattamaan.
 
Yhteistyössä