Miksiköhän mä en halua toista lasta?

  • Viestiketjun aloittaja "Kaisu"
  • Ensimmäinen viesti
"Kaisu"
Meillä poika 2,5 vuotta, ja sukulaisten lisäksi jo kaveritkin ruvenneet kyselemään, koska aiotaan saada toinen tai on jopa ihmetelty, et ette kai te nyt yhteen jätä?

Minä tykkään lapsista tosi paljon, ja lapsetkin tuntuvat tykkäävän musta, ja tuo poika on aivan ihana tapaus (no, ensimmäinen vuosi oli tosi raskas), ja touhuan hänen kanssaan kaikenlaista kivaa. Hän on päivässä 4 tuntia päiväkodissa, ja loppupäivän minun kanssani. Matkustelemme perheenä paljon ja meillä menee muutenkin oikein hyvin, sekä henkisesti että taloudellisesti; olemme tosi onnellisia ja onnekkaita.

Mutta nyt mua on ruvennut ihmetyttämään itseänikin: miksi en osaa kaivata tähän toista lasta, vaan nään meidät vielä seuraavatkin vuodet "vain" tämän yhden pojan kanssa? Vaikka aina on kolme lasta ollut suunnitelmissa (ja on edelleen, mutta ei vaan NYT).

Teittekö te lisää lapsia vain siksi että niin on tapana, vai oliko teillä ihan oikea "vauvakuume"? Mulla oli aikoinaan tosi kova vauvakuume, ja poika olikin tosi toivottu ja saatiin hänet helposti, mutta nyt ei tosiaan ole mitään kuumeita näkynyt. Kokemuksia?
 
Lex
Miksi sinun pitäisi haluta toinen lapsi? :)

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Meillä on kaksi lasta, joilla ikäeroa 5 vuotta. Ajatus kakkosesta oli välillä mielessä, koska kokonaisuutta ajatellen oli sellainen tunne että 2 lasta olisi hyvä siksi, että lapsilla olisi vanhempien lisäksi myös toisensa sisaruksina.
Kakkosen tekoon sitten alettiin, koska tuntui että alkaa olla korkea aika ja ajankohta oli muutenkin sopiva. Eli vähän sellainen nyt tai ei koskaan- fiilis.
 
"vieras"
Mulla on kova vauvakuume ollut esikoisen syntymästä asti, ja toiveissa olisi saada tuolle 5-vuotiaalle sisko tai veli. Mutta ei mene suunnitelmien mukaan, kaksi keskenmenoa ja nyt kaksi vuotta tuloksetonta yritystä takana.

Että kyllä mä alan pikkuhiljaa totuttelemaan ajatukseen, että meillä lapsiluku jää yhteen. Jotenkin helpottaa omaa oloa.

Kyselyjä tulee tasaisesti, koska toinen lapsi olisi tulossa. Mä osaan jättää ne omaan arvoonsa, mutta todella paljon ottaa pannuun kun tuolta lapsukaiselta kysellään, että eikö olisi kiva saada sisaruksia!
 
nohhh
Mulla oli ennen lasta vuosikausia hirveä vauvakuume. Sitten kun lapsi syntyi niin se vauvakuume hävisi eikä ole palannut. Itse ajattelen niin että nyt olen sen tarpeen tyydyttänyt enkä tarvitse enempää? Välillä iskee sellainen haikeus vauvoja kohtaan, mutta ei se ole sellaista vauvakuumetta.. lähinnä haikeana muistelee sitä kun oma lapsi oli vauva ja ehkä hetken aikaa kaipaa vauvaa syliin, mutta toisaalta se hyvin voisi olla jonkun toisenkin vauva eikä oma :D

Meille ei enempää tule miehen tahdosta eli siinä mielessä ihan hyväkin ettei vauvakuumetta ole tullut.
 
"Kaisu"
Miksi sinun pitäisi haluta toinen lapsi? :).
No jotenkin olen itsekin aina ajatellut että en halua yhteen jättää, että sisarukset ovat lapselle siunaus (mieheni on ainut lapsi ja nyt hieman valittelee kun vanhempansa vanhoja ja vastuu asioista yksin hänellä), ja tosiaan pidän lapsista kovasti ja pidän meitä myös oikein hyvinä vanhempina, muta silti... Sitä kuumetta ei vaan ole tullut. Vai eikö sitä sitten enää tulekaan, kun yksi lapsi jo on? Kun tietää millaista se on, mikään ei ole enää uutta jne.? En tiedä. Mutta toisaalta harmittais tehdä lapsia ilman sitä suurta kuumetta, jotenkin tuntuu et sit verrattuna esikoiseen he eivät olisi niin kovasti odotettuja ja toivottuja, ehkä ei samalla lailla rakkaitakaan?
 
"Raisa"
Sama tilanne täällä. Kaksi piti tehdä mutta yhteen jäi. Ei vaan oo vauvakuumetta, ei siis yhtään. En viitsi sitten ihan sen vuoksi ryhtyä yritteleen kun "kuuluu" olla vähintään kaksi. Tytär ei kyllä ollut mikään helppo vaavi joten sekin ehkä vähän vaikuttaa. Mut meidän elämä on mukavaa näin, miks tehdä siitä taas vaikeeta?
 
Toinen ja kolmas lapsi tehtiin kun niitä kovasti haluttiin. Nyt tiedän että haluaisin vielä neljännenkin mutta en vielä. Nyt haluan nauttia ajasta kuopuksen kanssa ja siitä kun isommat alkavat olla jo kouluiässä. Nelosen aika tulee joskus kun kolmonen on jo isompi (3v tai yli), jos sitä nyt ikinä tuleekaan.

Mutta siis jos olet nykyiseen tilanteeseen tyytyväinen etkä koe haluavasi vauvaa vielä niin mikäs kiire siinä? Mielummin nauttii nykytilanteesta ja alkaa miettimään vauvaa kun siltä tuntuu. Ei se toinen lapsi mikään välttämättömyys ole, eikä velvollisuuskaan. Mielummin yksi lapsi ja onnellinen ja jaksava perhe kuin ympäristön paineesta (liian aikaisin) tehty pikkusisarus.
 
Lex
[QUOTE="Kaisu";25622182]No jotenkin olen itsekin aina ajatellut että en halua yhteen jättää, että sisarukset ovat lapselle siunaus (mieheni on ainut lapsi ja nyt hieman valittelee kun vanhempansa vanhoja ja vastuu asioista yksin hänellä), ja tosiaan pidän lapsista kovasti ja pidän meitä myös oikein hyvinä vanhempina, muta silti... Sitä kuumetta ei vaan ole tullut. Vai eikö sitä sitten enää tulekaan, kun yksi lapsi jo on? Kun tietää millaista se on, mikään ei ole enää uutta jne.? En tiedä. Mutta toisaalta harmittais tehdä lapsia ilman sitä suurta kuumetta, jotenkin tuntuu et sit verrattuna esikoiseen he eivät olisi niin kovasti odotettuja ja toivottuja, ehkä ei samalla lailla rakkaitakaan?[/QUOTE]

Huolimatta vauvakuumeen puuttumisesti meillä ainakin kuopus on ihan hirveän rakas ja omalla tavallaan erityinen pikku kulta.
Kyllä siitä luonto huolen pitää =)
Antaa mennä vaan, järki on vähintään yhtä pätevä syy kuin pelkkä tunne.
 
"vieras"
mulla ekan kohdalla oli aivan mieletön vauvakuume, toista kuumeilin yhtä hurjasti sillon kun tiesin, ettei vielä kuitenkaan aloteta yritystä.. nyt sitten toinen on tekeillä ja tavallaan olen siitä innoissani, mutta toisaalta ahdistaa nyt toimivan kolmihenkisen perheen muuttaminen ja paluu vauva-arkeen kun esikoinen on juuri oppimassa kuivaksi, nukkuu yöt ja tekee jo paljon asioita ihan itse. Itse olen kuitenkin ajatellut, että tunteita on aina molempiin suuntiin ja ajan kanssa sitten mukautuu. Meillä ajatuksena on ollut ainakin kaksi lasta ja siitä haluaisin pitää kiinni. Enkä viitsi kovin pitkälle venyttää toisen lapsen yritystä kun ikäkin alkaa tulla vastaan..

Toki jos ihan kaikki tunteet kakkosen suhteen olisi epäileväisiä niin jättäisin lapsiluvun yhteen.
 
"vieras"
Ei oltaisi mekään tehty toista, jos se vauvakuume ei olisi hiipinyt molemmille kun esikoisen kolmevuotiassynttärit lähestyivät. Missään tapauksessa emme olisi tehneet toista ihan vain siksi että niin "kuuluu" tehdä. Sisaruus on arvokas asia toki, mutta niin on sekin, että syntyy toivottuna.
 
"heh"
ei minkäänlaista vauvakuumetta, koska menin töihin heti äitiysloman jälkeen ja elämä oli aika raskasta tukiverkottomana ja työssäkäyvänä äitinä.

Talouskin tiukka koska mies opiskeli vielä.
Mutta teimme silti toisen lapsen koska ajattelin, että saavatpahan sitten muistela yhdessä traumaattista ja kurjaa lapsuuttaan...

Kyllä yksi lapsi riittää jos aikoo keskittyä uraan tai on vaativa työ.
En tätä kadu mutta onhan kahden lapsen äitinä joutunut venyä melkoisesti kun niitä tukiverkkoja ei edelleenkän ole. Kyllä siis välilläniin extremeä että extremeurheilut naurattavat kun koko perhe on oksennustaudissa ja vauva on silti hoidetta ja leikki-ikäinen esikoinen. Itse oksennustaudissa pyörtyilen helposti ja jouduin siis tehdä pikkuisen, mennä maate ja taas uudestaan pikkuisen... vaipanvaihtokin makuulla.
 
"boo"
mulla oli vauvakuume ennen ensikoista monta vuotta, silloiset miesehdokkaat eivät kukaan halunneet perhettä. Sitten kun löysin kumppanin, joka halusi perheen, meitä lykästikin melko nopeasti. Noh, ehkä kaikki tapahtui liian nopeasti. Tuli parisuhdeongelmia, miehen alkoholinkäytön vuoksi lähinnä. Vauva oli ja on aivan ihana ja aurinkoinen. Äitiyslomalta palattuani osa-aikatyöhön ihastuin vahvasti erääseen mieheen. Haaveilin hänestä kaikki illat imettäessäni lasta ja hän täytti ajatukseni. Otin häneen yhteyttä työasioissa, mutta huomattuaan kiinnostukseni hän torjui minut asiallisesti. Tajusin, ettei tässä ole järkeä, mies oli naimisissa, ja itse en voinut vähempää enää välittää kumppanistani. Ajattelin, että hyvä kun torjui, nyt pysyy kodit ehyenä. Olisin halunnut tehdä hänen kanssaan lapsen, mutta nyt mieheni halutessa lasta kanssani, en itse halua hänen kanssaan lasta. Tunnen katkeruutta siitä, että leimauduin toiseen mieheen, enkä kykene nyt arvostamaan tai haluamaan miestäni. Tuntuu siltä, että pitää tappaa osa itsestä joka päivä. Seksiä ajattelen seksinä, kyllähän se välillä ikävältä tuntuu. miehellä oli jo sutinaa jonkun muun kanssa, kun olin kuulemma niin torjuva (kuitenkin sekstaamme useita kertoja viikossa). en jaksa välittää. Ehkä pitäisi tehdä se toinen lapsi ja antaa sit miehen mennä menojaan, kun ei se kuitenkaan jaksa arkea kovin pitkälle. En voisi kuvitella hakevani enää ketään muuta miestä, kuin häntä joka karttaa mua tai sitten "omaani", jonka kanssa nyt kuitenkin mukiin menee. Taidanpa keskittyä tähän ihanaan lapseen ja oman itsen hoivaamiseen sen jälkeen...
 

Yhteistyössä