Minä löysin Jumalan!

  • Viestiketjun aloittaja pelastettu
  • Ensimmäinen viesti
Uudi
Lisään Pyhä Henki on persoona, koska Hän Raamatun mukaan mm. murehtii ja kertoo apostolille mikä häntä odottaa ym. Pelkästä persoonattomasta voimasta, ei voisi kertoa persoonallisilla verbeillä, mitä Hän tekee .
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Uudi ejk:
Jehovan todistajien oppi sanellaan paljolti ylhäältä päin ja Amerikasta tulee lehtiä ja kirjasia.
Missä on Pyhä Henki , joka antaa armolahjoja.??

Mieheni auto pysähtyi erääseen paikkaan ja siihen asti autossa ei ollut mtään, vikaa eikä sen jälkeenkään. Herra antoi sen tapahtua. Hän oli konepellin alla ja siihen sattui tulemaan Jehovan todistaja katsomaan tarviiko apua.
Miehelläni roikkuu risti kaulassa ja tuli puhe uskon asioista. Jt kysyi mihin seurakuntaan mieheni kuuluu, kun kuuli, että ihan ev.lut. Alkoi haukkua mieheni uskoa, että ei ole oikea. Mieheni uskoo Jeesukseen ja on syntynyt uudesti ylhäältä, ei siis pelkkä nimikristitty.

Siihen ilmestyi Jeesus ja puolusti mieheni uskoa. JT alkoi itkeä ja sanoi hänellä on paljon ajattelemista. Erosi Jehovan todistajista ja ei haluttu kuunnella, kun kertoi tapauksesta siellä. Muitakin erosi siitä seurakunnasta. Mies jopa hävitti Jehovan tod. Raamatun.

Tämä on tosi kertomus. Miehelläni on ilmestysten lahja ja sitä on usein ollut todistamassa jopa ihan uskomattomat ihmiset.
. Ympäri maailman on lisäksi yli sata haaratoimistoa. Noissa paikoissa vapaaehtoiset työntekijät painavat ja lähettävät raamatullista kirjallisuutta
Ja suomen haaratoimisto on Vantaalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Uudi :
Lisään Pyhä Henki on persoona, koska Hän Raamatun mukaan mm. murehtii ja kertoo apostolille mikä häntä odottaa ym. Pelkästä persoonattomasta voimasta, ei voisi kertoa persoonallisilla verbeillä, mitä Hän tekee .
Juuri näin.

Pyhä Henki on Raamatun mukaan persoona. Ei pelkkä voima.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja :

Pyhä henki ei ole persoona; se on Jumalan vaikuttava voima (1. Mooseksen kirja 1:2; Apostolien teot 2:18).
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Tää jehova se vaan jaksaa täällä jankuttaa...

Kyllä minäkin senverran tiedän että Pyhä Henki ON persoona. Raamatussa mainitaan tosiaan Pyhän Hengen murehduttaminen ja Pyhän Hengen pilkka. Ei voimaa voi murehduttaa eikä pilkata, kyllä sen nyt luulisi pöpimmänkin tajuavan?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja just:

Saisikohan ihan Raamatun kohdan missä mainitaan että Pyhä Henki olisi persoona?
 
vieras
Mikä on pyhä henki?
Pyhään henkeen viittaavien raamatunkohtien vertailu osoittaa, että sen sanotaan 'täyttävän' ihmisiä, heidät voidaan "kastaa" sillä ja heidät voidaan 'voidella' sillä (Luuk. 1:41; Matt. 3:11; Apt. 10:38). Mikään näistä ilmauksista ei olisi sopiva, jos pyhä henki olisi persoona.
Jeesus sanoi pyhää henkeä myös "auttajaksi" ja hän sanoi, että tämä auttaja 'opettaisi', 'todistaisi', 'puhuisi' ja 'kuulisi' (Joh. 14:16, 17, 26; 15:26; 16:13)
 
...

Ai meinaat sitten että voima puhuu ja kuulee?

On teillä jehovalaisilla erikoinen voima... melkeinhän sitä voisi persoonaksi kutsua.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ...:

Pyhä Raamattu ilmaisee Isän persoonanimen - Jehova. Se ilmoittaa, että Poika on Jeesus Kristus. Mutta pyhästä hengestä ei missään raamatunkohdassa käytetä persoonanimeä.
 
Pyhän Hengen nimi on Pyhä Henki.
 
Laitappa Raamatun kohtia joissa mainitaan että Pyhä Henki on persoona.
 
._.
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva:
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi-:
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva:
Se mikä ihmetyttää, on joidenkin uskovaisten sokea usko raamattuun. Sehän on niin ihmisen tekemä kirja kuin olla voi, ei varmasti tunnistaisi kirjoituksia alkuperäisiksi, jos vertaamaan pääsisi. Käännökset ja nykysuomennokset muuttavat sanomaa.

Ja se on ihminen, joka on päättänyt, mitä kirjoituksia raamattuun tulee, ei Jumala.

Jos ajattelee niitä keskiaikaisia (?) kirkolliskokouksia, jotka raamatun sisällön on määrittänyt, en voi "uskoa" raamattuun. Ristiretket, inkvisitiot, noitavainot.... mikään niistä ei ole sitä, mitä Jeesus opetti.
Alkuperäisiksi? Käännökset tietysti vaikuttavat jonkun verran, mutta koska niitä käännetään alkukielistä nykyään, käännösvirheissä ei pitäisi tapahtua loputtomasti kertautumista. 300-luvulla nuo Raamatun kirjat taidettiin valita.
Aijaa, onko viimeisin suomenkielinen raamattu tosiaan käännetty suoraan alkuperäisistä? :eek: Sitä en tosiaan tiennyt.
Alkuperäisestä raamatusta kenties, vaan ei alkuperäisistä teksteistä, jotka raamattuun liitettiin. Ne poikkeavat _paljon_ toisistaan.
Tuo on yksi syy, minkä takia raamatun lukeneet pitävät sitä niin ristiriitaisena.

Marko Pagacnik on kirjoittanut kirjan Sydämen Evankeliumi.
Siinä on esillä useita kohtia, joista on nähtävissä lisäyksiä, joilla kirjoittajat olivat pyrkineet tekstiä järkeistämään tai jopa alkuperäisen sanoman peittoa.
Marko esittää, että nämä ylimääräiset lauseet on lisätty valtaapitävien aseman turvaamiseksi. Kun Jeesus opettaa, että ylempänä oleva pesee alempien jalat, tämän "vaarallisen" ilmoituksen jälkeen haluttiin heti vakuuttaa, että autuaaksi tuleekin pitäytymällä vanhassa hierarkkisessa mallissa.
Tuon kaltaisia lisäyksi Marko esittelee useita. Paitsi ihmisten välisiin suhteisiin, ne liittyvät myäs ihmisen suhteeseen luontoon.

Ei voi vedota siihen ,että nkykykäännökset tehdään alkuperäisen raamatun mukaan, jos pahuus on jo päässyt siihen alkuperäiseen. Vallan himo turmeli raamatun tekstien sisällön jo sen luonnin yhteydessä.
Sen näkee kukin, joka vertaa itse Jeesuksen sanoja raamatun sisältöön. Paljon on samoja kohtia, mutta vielä enemmän on raamatussa esiintyvää tuomitsemista ja pelottelua, sekä täysin virheelllisiä sisällöltään jopa päinvastaisia asioita, jotka luonnoltaan jo vääristävät Jeesuksen olemusta ja sanomaa.
Ei tosikristitty salli totuuden muuntelua, ellei kyseessä ole sokeus, jolloin usko on vain egon väline ihmistä hallita, eikä se ole Jumalasta.
Huumekoira ja Grace näyttävät tälläpalstalla edustavan tuota egon hallitsemaa uskoa.

Se on sääli, koska se ei edusta kasvua eikä kehitystä. Uskon ei saisi olla hallitseva, vaan sen kuuluisi olla kehittävä ja tuovan muassaan kasvua, koska usko on vain pieni osa sitä kehitystä minkä Jeesus ilmioitti ihmisen käyvän läpi ja oppivan.
 
._.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jeesus on Jumalan Poika Matt. 3:17;
ja Jumalaa alempi Joh. 8:42; 14:28; 20:17;
1. Kor. 11:3; 15:28

Kolminaisuus: Onko Jehova kolmiyhteinen - kolme persoonaa yhdessä Jumalassa? Ei ole! Jehova, Isä, on "ainoa tosi Jumala" (Johannes 17:3; Markus 12:29). Jeesus on hänen Esikoispoikansa, ja hän on alamainen Jumalalle (1. Korinttilaisille 11:3). Isä on suurempi kuin Poika (Johannes 14:28). Pyhä henki ei ole persoona; se on Jumalan vaikuttava voima (1. Mooseksen kirja 1:2; Apostolien teot 2:18).
Kolmaisuudesta löytyy mm. tuolta ---:n kirjoitus
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1707693,25
Jehovien tulkinta, siinä missä kristittyjenkin on saman asian eri kuvakulmat, eikä kumpikaan ole väärässä. Ihmisen oikea minä on henki. Se on jatkuvasti osa Jumalaa ja kuuntelee ja saa ohjausta Pyhältä Hengeltä, joka on Ääni Jumalan puolesta. Ilman kolminaisuutta emmä voisi tavoittaa Jumalaa mitenkään, mutta nyt me olemme kiinteä osa tuota kolminaisuutta.

Jehovat uskovat kyllä Jeesus Kristukseen, eivätkä heidän uskonsa ole yhtään sen enempää väärässä kuin kristinuskoistenkaan. Heillä on yhteys Jumalaan Jeesuksen kautta, yhtälailla kuin kritinuskovillakin. Näkökanta vain eroaa.
 
kv
Alkuperäinen kirjoittaja ._.:

Kaikki tavat uskoa ovat NIIIIN oikein eikä kukaan ole väärässä vaikka uskoisi ihan päinvastaisestikin kuin toinen vaan KAIKKI ovat YHTÄ oikeassa.

Yök, kyllä maistuu ruskea kieli paskalle...

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä on pyhä henki?
Pyhään henkeen viittaavien raamatunkohtien vertailu osoittaa, että sen sanotaan 'täyttävän' ihmisiä, heidät voidaan "kastaa" sillä ja heidät voidaan 'voidella' sillä (Luuk. 1:41; Matt. 3:11; Apt. 10:38). Mikään näistä ilmauksista ei olisi sopiva, jos pyhä henki olisi persoona.
Jeesus sanoi pyhää henkeä myös "auttajaksi" ja hän sanoi, että tämä auttaja 'opettaisi', 'todistaisi', 'puhuisi' ja 'kuulisi' (Joh. 14:16, 17, 26; 15:26; 16:13)
Ai meinaat sitten että voima puhuu ja kuulee?

On teillä jehovalaisilla erikoinen voima... melkeinhän sitä voisi persoonaksi kutsua.
Pyhä Raamattu ilmaisee Isän persoonanimen - Jehova. Se ilmoittaa, että Poika on Jeesus Kristus. Mutta pyhästä hengestä ei missään raamatunkohdassa käytetä persoonanimeä.
Itse asiassa oli tutkittu, että nimi Jehova, ei tarkoita mitään. Oikeampi sana on Jahve :).
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kysyn vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Saisikohan ihan Raamatun kohdan missä mainitaan että Pyhä Henki olisi persoona?
Saisiko ihan Raamatun kohdan jossa mainitaan että Pyhä Henki EI ole persoona vaan pelkkä voima!?
1. Mooseksen kirja 1:2; Apostolien teot 2:18 Pyhä henki ei ole persoona; se on Jumalan vaikuttava voima

Ei siellä noin sanota!
 
ristikuningatar ei jaksa enää kirj

Voi ei :(. Toi eka kohta: "Maa oli autio ja tyhjä , ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä"
Toinen: "ja myös palvelijoihini ja palvelijattarini päälle minä vuodatan Henkeni ja he ennustavat"

MISSÄ tässä sanotaan, ETTEI Pyhä Henki ole Persoona? Mut nyt mä sanon, etten enää jaksa jankuttaa yhdenkään jehovan todistajan kanssa. Niinkuin vettä kaatais hanhen selkään :(. Tyhjää jankkaamista, rakentava keskustelu ja omakohtainen kokemus puuttuvat täysin.
 
._.
Alkuperäinen kirjoittaja kv:
Kaikki tavat uskoa ovat NIIIIN oikein eikä kukaan ole väärässä vaikka uskoisi ihan päinvastaisestikin kuin toinen vaan KAIKKI ovat YHTÄ oikeassa.
Uskonto sanana on johdettu useimmissa kielissä latinankielisestä sanasta regliere, joka tarkoittaa uudelleensitoutumista Luojaan.
Eriuskonnot ammentavat lähtökohtaisesti samasta lähteestä, samasta Jumalasta. Ihminen menettää yhteyden pyhyyteen takertumalla noihin eri uskontoihin ja muodostamlla vihaa niitä kohtaa, pitäen omaa uskontoaan ainoana oikeana. Sitä omaa uskontoaan tulkitaan ja luetaan liian kapeakatseisesti ja rajoittuneesti, siten uskonto muuttu sokeaksi ja vangitsevaksi, rajoittavaksi.
Uskonnon ydin, joka löytyy jokaisen uskonnon ytimestä, jää siten pimentoon.
 
._.
Alkuperäinen kirjoittaja ristikuningatar:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Pyhä Raamattu ilmaisee Isän persoonanimen - Jehova. Se ilmoittaa, että Poika on Jeesus Kristus. Mutta pyhästä hengestä ei missään raamatunkohdassa käytetä persoonanimeä.
Itse asiassa oli tutkittu, että nimi Jehova, ei tarkoita mitään. Oikeampi sana on Jahve :).
Jehova on kolminaisuus.
Kabbalassa kolminaisuus on isä-äiti-poika. Itämaisessa opissa se on âtma-buddhi-manas, henki, sielu, järki. Juutalaisten okkultistiensa mukaan kolminaisuus on mies-naisellinen Jehova, Jah-Havah.
 
._.
Alkuperäinen kirjoittaja ristikuningatar ei jaksa enää kirj:
Toinen: "ja myös palvelijoihini ja palvelijattarini päälle minä vuodatan Henkeni ja he ennustavat"
Jos ajattelee mitä Jeesus opetti Jumalasta ja ihmiselämästä. Hän opetti, että Jumala on rakkaus ja että meidän ihmisten on myös opittava elämään rakkaudessa. Kun niin tapahtuu, silloin sellaisen ryhmän päälle muodostuu pyhä näkymätön voima. Se voima inspiroi koko ryhmää ja jokaista jäsentä.
Ryhmä ja jokainen sen jäsen puolestaan antaa sieluvoimaansa tuohon näkymättömään pyhään valovoimaan. Ja niin inspirointi ja kasvaminen on molemminpuolinen.
Niinpä Apostoleiden teoissa kerrottu Pyhän Hengen vuodatus kokoontuneiden opetuslasten ryhmään käy ymmärrettäväksi. Ymmärrettäväksi käy myös, että jos Jeesus Kristus olisi saanut olla kristikunnan hierofanttina, johtavana opettajana, silloin kristikunnassa olisi voinut jatkuvasti tapahtua tuollainen Pyhästä Hengestä syntyminen.
Totuuden Pyhä Henki olisi saanut jatkuvasti vaikuttaa, niin että ihmiset olisivat sielussaan puhdistuneet, tulleet neitseellisiksi, äidillisiksi, jotka olisivat voineet synnyttää itsessään taivaallisen ihmisen, sisäisen Kristuksen, Jumalan Pojan.

Mutta näin ei tapahtunut. Ainakin noin vuodesta 325 Jeesus menetti lopullisesti kirkkonsa.
Ja mikä tämän sai aikaan?
Sen sai aikaan ihmisissä vaikuttava jäljentelemisen henki, joka on alemman luonnon itsekäs itsesäilymisvaisto. Etenkin juutalaisuudessa oli puhuttu jumalan vihasta, eläinten ja ihmisten veriuhrista jumalan vihan lepyttämiseksi ja mielisuosion saavuttamiseksi. Jäljentelemisen henki sai aikaan, että nuo vanhat, raakamaiset, julmat ja sotaisat käsitteet pääsivät hiipimään ja kotiutumaan kristikuntaan.
Tästä taas johtui, että tuo pyhä valovoima, joka ensimmäisenä helluntaina oli päässyt näyttämään voimansa ja merkityksensä, alkoi himmentyä. Se sai kristikunnasta toisenlaista tunne ja ajatusvoimaa. Se synkistyi. Jumalan vihaa lepyttävä oppi tuli nyt kirkon keskeiseksi ajatukseksi. Tuo alkuseurakunnan pälle muodostunut näkymätön pyhä valovoima sai yhä enemmän astraalis-elementaalisen luonteen. Se ei enää kasvattanut ihmisten tunne-elämää Marian kaltaiseen neitsytäitiyteen, ei heidän järkeään Joosefin kaltaiseen puhtauteen, rehelliseen, myötätuntoisuuteen. Kasvatus alkoi mennä aivan toiseen suuntaan. Tunne-elämä painui salaperäiseen hempeilyyn, älyelämä luisevaan dogmatisointiin, sotaisuuteen, kidutuksiin, maailmanlopun tuomioilla ja loputtomilla helveteillä uhkailuun.

Sen sijaa, että väiteltäisiin hamaan tulevaisuuteen Pyhän Hengen olemuksesta, eikö tärkeämpi olisi pitää mielessä Pyhän Hengen tarkoitus?

Jumala on kolminainen: Kosmillinen Isä, joka sisältää itseensä kaiken, ollen Voimaa ja Majesteettiutta. Toisessa ilmennyksessään Jumala on Poika, kosmillinen Kristus, Jumala Rakkautena, Äitinä, koossa pitävänä Elämänä. Kolmannessa ilmennyksessään Jumala on kosmillinen Pyhä Henki, Järki, Järjestys, syyn ja seurauksen Laki.
Tämän kolminaisen Jumalan ilmennystä on sitten kaikki mitä on. Niin on ihminenkin. Ulkoisella tavalla tämä kolminaisuus on ilmennyt sillä tavoin, että on täytynyt olla kolme ihmistä yhdessä, jotaa elämän on voinut jatkua. On täytynyt olla Mies, Nainen ja Lapsi. Mies tässä kolmiossa on joutunut edustamaan Pyhää Henkeä, nainen Poikaa, Kristusta, rakkautta, Äitiyttä, Lapsi kosmillista Isää. Niinkuin tavallinen lapsi pyrkii ja pääsee esille äidin ja isän kautta, samoin Jumala kosmillisena Isänä pyrkii ja pääsee esille Pyhän Hengen ja Pojan, eli Rakkauden, Äidin, kautta.
Tämä kolminaisuus toimii Lain kautta kaikessa.
 
Yhteistyössä