minkä ikäinen lapsi mielestänne tarvitsee oman huoneen vai tarvitseeko?

  • Viestiketjun aloittaja "ansku"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Sitten kun lapsi sitä itse pyytää, oli ikä mikä hyvänsä. Meillä on 4- vuotiaalla oma huone, mutta johtuu ihan siitä että ainoa sisarus on vasta puolivuotias. Kovasti hän jo odottaa että sisarus voisi tulla samaan huoneeseen nukkumaan, eli omasta huoneesta on mieluusti luopumassa muutaman kuukauden kuluttua. Itse sain oman huoneen 10- vuotiaana kun itse halusin ja velejeni halusivat yhteisen. Tunnen paljon sisaruksia joilla ei koskaan lapsuudenkodissa ollut omaa huonetta omasta halustaan, kyse siis nuorista jotka ovat parin vuoden sisällä muuttaneet omilleen.
 
"kolmen äiti"
Meillä lapsilla on omat huoneet ja mielestäni näin pitääkin olla. Vanhin jo teini ja jos ei olisi omaa huonetta, ei mahtaisi paljoa kavereineen kotona viihtyä, mutta nyt viihtyy mielestäni hämmästyttävänkin hyvin.
 
"Jep"
Meillä esikoinen sai oman huoneen 1v2kk kun oli ikää, mukula nukkui silloin jo kokonaisia öitä ja pikkusisarus oli tulossa joten ajattelin että harjoittelemme sitä omassa huoneessa nukkumista (mikä onnistuikin alusta asti todella hienosti) niin kauan kun lapsia ei ole kuin yksi iltaisin passattavana ;) Tämä tuore kakkonen saa muuttaa siskonsa kanssa samaan huoneeseen heti, jahka alkaa nukkumaan yönsä, on ollut sen verran toimiva ratkaisu tuo oma huone (vaikkei siellä juuri muuta tehdä kuin nukuta vielä), ihan jo äidin ja isän keskinäisen suhteen hoidon kannalta ;) ja lapsi nukkuu huomattavasti rauhallisemmin kun meidän vieressä nukkuessaan me häiritsimme lasta omilla aikatauluillamme enemmän tai vähemmän
 
5lasta2aikuista
Ajattelen niin, että kouluikässä jos lapsi sitä itse kaipaa, tosin ilmankin pärjää. Muistan teini-ilässä miten ihanaa oli, että oli oma koppi minne mennä ja olla rauhassa. Ainakin joku ihan oma paikka missä on omat tavarat ja salaisuudet.

Meillä lapsilla kaikilla muilla omat huoneet mutta pienimmät samassa, mutta heillekin on mahdollsita laittaa omat huoneet, mutta hyvin mahtuvat vielä yhteen isoon yhteiseen.
 
Yksikään lapsi ei ikänsä puolesta tarvitse omaa huonetta. Oman rauhan toki, muttei omaa huonetta.

Toki sitten meitä on moneen junaan noin niinkuin luonnepuolella...joku saattaa todella kaivata sitä omaa tilaa, kun taas joku toinen haluaa lähelleen jonkun.
 
"Neith"
Mun mielestä lapsi ei tarvi omaa huonetta. Oma paikka kylläkin, joku nurkkaus huoneesta tms joka on lapsen oma ja omille tavaroille mutta ei omaa huonetta. Se on vaan tämän nykytrendin aiheuttama "tarve" että pitäis olla kaikilla omat huoneet.
mun vanhemmat, sekä kavereitteni vanhemmat ovat ajatelleet niin jo liki 30v sitten
eli omat huoneet jotta saa olla omassa rauhassa jos haluaa.
 
Lex
Meillä 2- ja 6-vuotiaat jakavat sovussa saman huoneen ja jopa viihtyvätkin keskenään =)

Tilanpuutteen vuoksi nyt juuri ei enempää järjesty.

Jossakin vaiheessa muuttoa isompaan, jolloin silloiselle koululaiselle sitten oma huone.
 
[QUOTE="Neith";25827328]mun vanhemmat, sekä kavereitteni vanhemmat ovat ajatelleet niin jo liki 30v sitten
eli omat huoneet jotta saa olla omassa rauhassa jos haluaa.[/QUOTE]

Juu sillon sitä keksittiin että kaikilla pitää olla hirveesti tilaa ja siitä lähtien on talojen neliöt noussu nousemistaan. On paljon muitakin asioita joista markkinat on luonut "tarpeita" niin että nykyään ihmiset kuvittelee että ilman niitä ei mitenkään voi pärjätä vaikka oikeasti kyllä voi.

Lapsista voi kasvaa tasapainoisia ihmisiä vaikka ne jakais huoneen sisaruksen kanssa.
 
"Neith"
Juu sillon sitä keksittiin että kaikilla pitää olla hirveesti tilaa ja siitä lähtien on talojen neliöt noussu nousemistaan. On paljon muitakin asioita joista markkinat on luonut "tarpeita" niin että nykyään ihmiset kuvittelee että ilman niitä ei mitenkään voi pärjätä vaikka oikeasti kyllä voi.

Lapsista voi kasvaa tasapainoisia ihmisiä vaikka ne jakais huoneen sisaruksen kanssa.
voi toki kasvaa, mutta riippuen lasten luonteesta ja mieltymyksistä voi se yhteiselo samassa huoneessa olla ihan hirveää.
 
Meidän lapsilla molemmilla on jo oma huone. Nuoremman tytön huone toimii myös vierashuoneena. Lasten omat tavarat ja vaatteet ovat omissa huoneissaan ja ikätasolle paremmin sopivat lelut. Totuus on kuitenkin se, että VOISIVAT ihan hyvin olla samassa huoneessa, koska pienempi nukkuu meidän vanhempien vieressä ja suurimmaksi osaksi yötä hiipii myös vanhempi tyttö meidän kylkeen nukkumaan :) <3
Mutta onpahan väljempää ja toisaalta tuo pian 4-vuotta täyttävä on aika ylpeä omasta huoneestaan ja usein haluaakin hieman leikkiä omassa rauhassaan suljetun oven takana, ilman että pikkusisko sotkee :)

Lapsilla ikää siis viittä vailla 2 ja 4.
 
[QUOTE="Neith";25827521]voi toki kasvaa, mutta riippuen lasten luonteesta ja mieltymyksistä voi se yhteiselo samassa huoneessa olla ihan hirveää.[/QUOTE]

Näinpä, ja kyllä isommat lapset jo haluavat ja kaipaavat omaa rauhaa ja reviiriä, ihan niin kuin me aikuisetkin. Meillä on taloa valitessa katsottu että molemmille lapsille on omat huoneet. Meille se oli selviö. Lasten pois muuttaessa toisesta huoneesta tulee kotitoimisto ja toisesta vierashuone. Simppeliä. Oman tilan ei edes tarvitse olla iso, mutta sellaisen jokainen lapsi ja nuori ansaitsee.
 
"vieras"
Meillä oli lapsina veljen kanssa omat huoneet. Luulen että yksi syy oli se, että kummallakaan vanhemmistamme ei ole ollut omaa huonetta lapsena. Isän perhe asui vaatimattomasti eikä tilaa ollut, äidin perhe "prameammin" mutta lapsia oli niin monta ettei toivoakaan omasta huoneesta...
 
"vieras"
Edellinen vielä jatkaa..Meillä kaksi lasta, 2-vuotias ja 4-vuotias, ovat samassa huoneessa. Huone on iso ja kaksi lasta voi hyvin vielä alaluokillakin jakaa sen. Kun alkavat tulla teini-ikään, pitää miettiä uudestaan, jos haluavat silloin omat huoneet.
 
Kyllä mä oon miettiny, et viimeistään siinä vuoden iässä menee omaan huoneeseensa. Minä ainakin haluan pitää parisuhteen pystyssä, eikä se onnistu jos lapsi siinä samassa huoneessa nukkuu. Saa katsella leffoi sit taas rauhassa, ilman et toinen herää yms. :]
 
"Neith"
Meillä on kesällä syntyvälle lapselle oma huone, mutta mikä on mielestänne sopiva ikä laittaa yksin nukkumaan?
riippuu lapsesta ja vanhemmista.
mun poika siirtyi omaan huoneeseen n. 5kk iässä ihan siitä syystä että yöt oli rauhattomia ja poika häiriintyi meistä ja minä pojasta (siis kyljen kääntäminen, yskiminen, aivastus, miehen kuorsaus jne) joten kun herätyksiä oli 5-10 siinä 6 tunnin yöunien aikana niin katsoin parhaaksi siirtää omaan huoneeseen.
tietysti jos tälläistä "häiritsemistä" ei ole niin helpompaahan se on pitää vauva samassa huoneessa syöttöjen ym takia
 

Yhteistyössä