Minkä ikäinen on teillä saanut reiät korviin?

  • Viestiketjun aloittaja "-m-"
  • Ensimmäinen viesti
Ensin sai 9v esikoinen ja siitä kuukauden päästä 5v kuopus. 7v keskimmäinen ei ole vielä reikiä halunnut. Varsinkin tuo 5v halusi itse korviksia todella kovasti, ja hyvin on niiden kanssa mennyt. Laittaessa oli oikein reipas, ei kuulemma sattunut vaikka etukäteen siitä oli puhuttu. Antaa hyvin putsata reikiä, ainoastaan korvisten vaihtamista inhoaa. Johtuu varmasti siitä, että kun harjoituskorvikset ensimmäisen kerran vaihdettiin tavallisiin, korvis oli lähtenyt yöllä irti ja reikä alkanut jo mennä umpeen ennen kuin saatiin uudet korvikset tilalle. Korvista joutui siis hiukan runnomaan läpi. Nyt on varmistuksena vielä silikonitulpat, niin ei korvis enää lähde itsekseen.
 
"Äiti kolmelle"
Meillä esikoinen halusi korviinsa reijät eskarilaisena vähän ennen eskarin päättymistä. Ikää oli silloin 6v. Samaan aikaan halusi myös pikkusisko, silloin reilu 3v. Reikien laiton jälkeen esikoinen sanoi ettei enää ikinä laita enempää reikiä korviin, pienempi sanoi että laittaa seuraavana päivänä toiset :D

Nyt pienimmäinen täyttää keväällä 3v mutta ei laita ennen kuin itse tajuaa haluta. Vähän aikaa ( n. puoli vuotta sitten ) sitten ihaili siskojen korviksia mutta kun kerrottiin miten ne laitetaan niin sanoi ettei ikinä laita koska se sattuu.
Eilen katseli minun korviksiani ja olikin sitä mieltä että äiti voi laittaa korviksensa hänelle eikä haittaa vaikka sattuu.

Mutta ei siis kuitenkaan olla menossa laittamaan niitä vielä :) Mutta saa sitten kun itse haluaa - oli ikää miten paljon tahansa :)

Meillä ollut rajana se että kun itse pyytää, haluaa ja ymmärtää että se laittaminenkin vähän nippaa.
 
Vanhin pojista oli muutaman kuukauden päälle kahdeksan vuotias ja nuorin pojista sen 5.5- vuotias kun korvikset saivat. Vanhin pojista aloitti asian pohjustamisen ja sitä sitten mietittiin puolisen vuotta, tai lähinnä poika itse sitä mietti. Ja sitten tuumasta toimeen! Nuorin pojista tuli vanavedessä, itse halusi samalla kertaa myös "kun kerran toikin saa"..:D

Katellaan nyt, milloin tyttö keksii ryhtyä ko. asiaa pohtimaan.
 
Muista, että viet oikealle lävistäjälle! Kulta- ja kellosepän liikkeiden puoskarit saavat vain vahinkoa aikaan epähygieenisillä pistooleillaan ja tylpillä, huonoa metalliseosta omaavilla koruillaan.
 
"Vierailija"
Tytär sai 10-vuotislahjaksi. Alkoi kysellä jo paria vuotta aiemmin, mutta malttoi odottaa. Itse sain aikoinani 12-vuotiaana, vaikka oli alunperin luvattu vasta rippilahjaksi. :)
 
"apsu"
Mielestäni on typerää antaa ottaa niinkin vaatimattoman asian kuin korvakorut VASTA yli 12vuotiaana. Silloin ne ovat niin arkipäivää jo, ja jotkut nuoret alkavat tehdä itse ties mitä lävistyksiä. Rustokorvakoruja on saanut jo moni 13 vuotias, niin en vain ymmärrä miksei yksiä korvakoruja saisi ottaa. Meidän lapsi sai ainakin heti kun halusi, kävi katsomassa millä ne tehdään ja odotti vielä pari vuotta. Nyt haluaa toiset reijjät, minun puolestani myös saa ne.
 
"Vieras"
[QUOTE="apsu";28113014]Mielestäni on typerää antaa ottaa niinkin vaatimattoman asian kuin korvakorut VASTA yli 12vuotiaana. Silloin ne ovat niin arkipäivää jo, ja jotkut nuoret alkavat tehdä itse ties mitä lävistyksiä. Rustokorvakoruja on saanut jo moni 13 vuotias, niin en vain ymmärrä miksei yksiä korvakoruja saisi ottaa. Meidän lapsi sai ainakin heti kun halusi, kävi katsomassa millä ne tehdään ja odotti vielä pari vuotta. Nyt haluaa toiset reijjät, minun puolestani myös saa ne.[/QUOTE]

Minkä ikäinen lapsi on nyt?
 
"Vieras"
Vanhin pojista oli muutaman kuukauden päälle kahdeksan vuotias ja nuorin pojista sen 5.5- vuotias kun korvikset saivat. Vanhin pojista aloitti asian pohjustamisen ja sitä sitten mietittiin puolisen vuotta, tai lähinnä poika itse sitä mietti. Ja sitten tuumasta toimeen! Nuorin pojista tuli vanavedessä, itse halusi samalla kertaa myös "kun kerran toikin saa"..:D

Katellaan nyt, milloin tyttö keksii ryhtyä ko. asiaa pohtimaan.
Korvikset pojilla..yöks.
 
vierailija
Tyttöni, joka täyttää syksyllä 5v on alkanut pyytää korviin reikiä.

Aiemmin olin mielessäni ajatellut, että korvareiät voisi saada kouluun mennessä, mutta nyt kun tyttö itse niitä pyytää, aloin harkita asiaa uudelleen.

Selitin, että korvaan täytyy tehdä reikä ja että se sattuu jonkin verran. Tyttö haluaa korut silti.

Minkä ikäisenä teillä on reiät laitettu ja missä ne tehtiin?

Eilen sai 2- vuotis lahjaksi. Kauneushoitolassa laitettiin.
 
vierailija
Jos olisin saanut tytön olisi tälle laitettu reiät aivan vauvana. Minusta tytölle kuuluu korvakorut. Itselleni on jäänyt todella isot traumat siitä että en saanut korvakoruja ja se oli minulle hyvin suuri häpeän ja itseinhon aihe. Laitoin lopulta salaa reiät kultasepällä 8-luokan syksyllä ja sain piiloteltua niitä vajaa pari viikkoa. Kun äitini lopulta huomasi pienet kultanappini hän ei puhunut minulle sanaakaan yli kuukauteen. Itse siis antaisin laitattaa heti kun haluaa, ja nimenomaan liikkeessä ettei yksin rupea pistelemään neuloilla joista voi tulla tulehduksia jos huono säkä käy.
 
Yhteistyössä