Minkä ikäisenä lapselle oma huone?

Eli minkä ikäinen lapsenne (esikoinen) on ollut saadessaan oman huoneen?

Tuli vaan mieleen, kun katselin telkasta jotain, missä olivat laittaneet valmiiksi jo ennen esikoisen syntymää.

Mitä vauva tekee omalla huoneella?

Kertokaa tilaratkaisuistanne =)
 
Esikoinen sai oman huoneen 1,5-vuotiaana. Nyt kuopus 2,5-vuotias edelleen majailee vanhempien kanssa. Tilan puute yksinkertaisesti.

Toiset haluaa laittaa vauvan heti syntymästä lähtien omaan huoneeseen nukkumaan. Etenkin amerikassa näin toimitaan. Vauvan huoneeseen sijoittaisin varmaan lipaston vauvan vaatteeille, hoitopöytä systeemin ja jonkun lepotuoli nurkkauksen. Imetystä varten. En kuitenkaan koe omalla kohdalla toimivaksi laittaa heti vastasyntynyttä omaan huoneeseen. Enemmän tulee ajankohtaiseksi taapero iässä, kun on enemmän leluja.

 
Isla
Meillä on esikoisilla (ja kuopuksellakin) ollut oma yhteinen huone ihan vastasyntyneistä, mutta virallisesti molemmat nukkumaan siirtyivät sinne puolitoista vuotiaina. Siihen saakka huone oli lähinnä leikki- ja hoitohuone.
 
Pärjääkö ilmankin? Meillä on kyllä kolmio, mutta se ylimääräinen huone olisi aivan toivotonta laittaa lastenhuoneeksi, syystä että toimii "varastona".

Te, joilla ei ole ollut vauvanhuonetta ennen 1,5-2v, niin missä piditte leluja? Oliko hoitopöytä ja sänky makkarissa, (niinkuin itse ajattelin laittaa)?
 
M
Meillä on ollut lapselle huone jo ennen kuin on syntynytkään. Hoitopöytä, vaatteet, lelut ym on olleet siellä. Nukkumaan siirtyi sinne kun yösyöpöttelyt loppuivat, eli 6 kk ikäisenä.
 
meillä on ok-talo jossa on tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta. Toinen on meidän makkari ja toinen lasten makkari. Siellä on lelut ja sängyt. Ennen oli jatkettava sänky + pinnis, nykyään kerrossänky.

meillä oli hoitopöytä aina pesuhuoneessa ja ennen huoneen vaihtoa, pinnasänky oli meidän makuuhuoneessa.
 
Meillä poju (esikoinen) sai juuri oman huoneen, ja on 2v3kk. Aiemminkin olis kyllä saanut oman leikkihuoneen, mutta ei ollut mahdollisuuksia tilanpuutteen vuoksi. Nukkuu nyt myös yönsä omassa huoneessa, vaikka mä olisin mielelläni vielä pitänyt meidän kanssa samas huonees, saan ite paremmin nukuttua kun voi kokoaika kuulla pienen tuhinan.. :heart: mut järkevintä oli nyt samantien kun sai uuden huoneen, niin laittaa myös nukkumaan sinne, mutta ite henk.koht. en ainakaan alle vuoden ikästä laita nukkumaan vielä omaan huoneeseen.

muoks. ja senkin takia oli nyt järkevää siirtyä omaan huoneeseen nukkumaan, sillä kesällä meille tulossa uusi vauva, joten siitä ei tulisi mitään jos sekä vauva että esikko nukkuisivat meidän makkarissa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja samara88:
Pärjääkö ilmankin? Meillä on kyllä kolmio, mutta se ylimääräinen huone olisi aivan toivotonta laittaa lastenhuoneeksi, syystä että toimii "varastona".

Te, joilla ei ole ollut vauvanhuonetta ennen 1,5-2v, niin missä piditte leluja? Oliko hoitopöytä ja sänky makkarissa, (niinkuin itse ajattelin laittaa)?
Vauvana oli niin vähän leluja että mahtui näppärään (sisustukseen sopivaan) koriin olohuoneen lattialle. Kun tuli taapero ikä ostettiin lisää säilytystilaa tv-tason muodossa. Sinne saa enimmät ovien taakse piiloon, niin ei tarvitse olla lelukoppia olohuone täys ;)

Siskon huoneeseen on sijoitettu sitten isompia leluja, kuten FisherPrice talo, nuken rattaat, nuken syöttötuoli ja nuken sänky.

Meidän makkariin ei leluja voi sijoittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samara88:
Pärjääkö ilmankin? Meillä on kyllä kolmio, mutta se ylimääräinen huone olisi aivan toivotonta laittaa lastenhuoneeksi, syystä että toimii "varastona".

Te, joilla ei ole ollut vauvanhuonetta ennen 1,5-2v, niin missä piditte leluja? Oliko hoitopöytä ja sänky makkarissa, (niinkuin itse ajattelin laittaa)?

Meillä edellisessä asunnossa (kaksio) oli pojan lelut olkkarissa, semmosessa leluarkussa + parissa lelukorissa. Hoitopöytä ja pojan vaatteet olivat meidän makkarissa + sänky tietty myös.
 
No kai sillä oli 2,5v iästä lähtien oma huone... Tai olis ollu, mutta viereen tuli aina, joten laitettiin meille kaikille yhteinen huone ja sit oli oma leikkihuone hällä. Nyt ei ookaan sitten pitkään aikaan ollut omaa, kun meillä on vain kaks makkaria ja kaks lasta, joten jakavat huoneen. Ja sama homma edessä, jos rakentamaan aletaan, sillä sinnekin tulee vain kaks makkaria ja joskus hamaassa tulevaisuudessa ehkä yläkerta sitten, jolloin oman huoneen mahdollisuus saattaisi jopa olla.
 
m
Alkuperäinen kirjoittaja samara88:
Pärjääkö ilmankin? Meillä on kyllä kolmio, mutta se ylimääräinen huone olisi aivan toivotonta laittaa lastenhuoneeksi, syystä että toimii "varastona".

Te, joilla ei ole ollut vauvanhuonetta ennen 1,5-2v, niin missä piditte leluja? Oliko hoitopöytä ja sänky makkarissa, (niinkuin itse ajattelin laittaa)?
Meillä ei ole omia huneita lapsilla vieläkään, lapset on 2 ja 3. Hoitopöytää ei ole koskaan ollut, vessassa ja olkkarin lattialla on hoituneet hoitotoimenpiteet. Sänky kaikkien yhteisessä makkarissa ja lelut olkkarissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samara88:
Pärjääkö ilmankin? Meillä on kyllä kolmio, mutta se ylimääräinen huone olisi aivan toivotonta laittaa lastenhuoneeksi, syystä että toimii "varastona".

Te, joilla ei ole ollut vauvanhuonetta ennen 1,5-2v, niin missä piditte leluja? Oliko hoitopöytä ja sänky makkarissa, (niinkuin itse ajattelin laittaa)?
Esikoisen kanssa hoitopöytää ei ollut, vaihdettiin vaippa millon missäkin. Kuopuksen kanssa se oli sitten pyykikoneen päällä.

Lelut oli olkkarissa, koska ei se lapsi viihtynyt yksin siellä omassa huoneessaan leluilla leikkimässä.
 
vieras
Meillä 2-kuisesta lähtien ollut oma huone. Oltais pidetty meidän kanssa vuoden ikään, mutta ei nukkunut millään ekoina kahtena kuukautena kunnes älyttiin kokeilla omassa rauhassa nukkumista ja tilanne ratkesi sillä. Sisustettiin se sitten het ekan kuukauden aikana jo aika suoraan leikkivän huoneeksi eli pikkupöytä ja tuolitkin sieltä jo löytyy ja toki lelulaatikoita, värikkäät verhot ja pehmoja.
 
Esikko tulee saamaan ehkä oman huoneen noin 2,5-3-vuotiaana. Voi tosin olla että saavat sitten siskon kanssa jakaa sen. Siihen saakka nukutaan kaikki samassa makkarissa.

Leikit meillä hoidetaan olkkarissa joten lelutkin asuvat siellä, "hoitopöytä" on takkahuoneessa kylppärin vieressä ja vaatteet ja tavarat, vaipat jne. sijoiteltu hoitopöytälipastoon ja siihen ympärille sekä makkariin.
 
Vieras
No me asuttiin kaksiossa kun esikoinen syntyi eli ei omaa huonetta.

Asuttiin vähän isommassa kaksiossa kun kakkonen syntyi, eli ei omaa huonetta. ( tällöin lapset olivat 2v ja vasta syntynyt ).

Muutettiin kolmioon ( paritalo, 2 kerrosta ) ja esikoinen meni omaan huoneeseen, ollessaan 3v ja kuopus nukkui meidän makuuhuoneessa, omassa sängyssä.

Ostettiin talo, kun lapset oli 3,5v ja 1,5v ja silloin menivät yhteiseen omaanhuoneeseen.
Yhteiseen siksi, kun ovat vielä niin pieniä, niin kivempi nukkua "kaverin" kanssa kuin yksin.
 
laki on
Meilläkin oli lapselle oma huone jo 2 vuotta ennen kuin olin raskaana...

Niin innolla ja rakkaudella vauvaa odotettiin. Kun viimein raskauduin, rempattiin huone vielä kerran, kun halusinkin turkoosi-valkoisen raikkaan huoneen siitä, enkä vaalean keltaista.

Kun vauva syntyi, nukkui meidän sängyssä minun kainalossa ekat 7 kuukautta, sitten viereen pinnikseen ja omaan huoneeseen siirtyi vasta 1v 2 kk ikäisenä.
 
äippä
Meillä oli vauvalle heti oma huone. Siellä säilytetty alusta asti hänen vaatteet ja lelut. Siellä on myös pieni vuodesohva, eli on toiminut silloin tällöin myös vierashuoneena. Vauva nukkuin ensimmäiset 6 kk meidän makkarissa. Tasan 6kk ikäisenä kun lopetti yösyömiset vaavin pinnasänky siirrettiin omaan huoneeseen. Näin myös minun unet paranivat, kun en herännyt jokaiseen äänähdyhseen ja asennonvaihtoon (herkkäuninen kun olet). Vauva ei koskaan nukkunut meidän sängyssä vaan lähes aina omassa kopassaan/pinniksessä.
 

Yhteistyössä