Minkä rotuinen ulkokoira lapsiperheeseen ?

Haluaisin koiran, mutta perheessämme on allergisia jäseniä. Siispä koiran pitäisi asua ulkona. Mikä olisi sellainen rotu, joka soveltuisi olemaan ulkona kesät talvet ja vieläpä pitäisi lapsista vai onko sellaista ?
 
Tiibetinmastiffit ovat kivoja :heart:
Meidän suojeli lapsiamme 100%:sti. Paimensi heitä kuin omaa laumaansa.
Ovat kyllä melko levottomia öiseen aikaan. Kuuntelevat ja havannoivat ihan kaikkea ja siis haukkuvat ... :/
 
Meillä on norjan harmaa hirvikoira, ja se on niiiiin sosiaalinen tapaus, että vie kaikkien sydämet mennessään! Ja tykkää paljon enemmän lapsista, kuin meidän cockeri. Norjan harmaat on yleensä metsästyskoiria ja yhden miehen koiria, mutta jos se saa kasvaa tavallisen lapsiperheen arjen keskellä, niin se sosiaalistuu. Paljon enemmänhän se tarvitsee toistoja koulutusvaiheessa, kuin joku toinen rotu, mutta siitä kyllä saa pitkäjännittelisellä koulutuksella kivan lenkkikaverin ja perhekeskeisen koiran. Kyllä siitä näkyy, että mies on isäntä talossa, ja minua voi sitten kokeilla pompottaa, mutta on aika helposti uskonut, että minun sana (myös ) on laki.
Ja kun sen kanssa harrastaa lenkkeilyn lisäksi aktivointia, mahdollisesti pystyy pitämään irti (huomio riistavietti!! ) ja touhuilee niin metsästykseen tarkoitettu koirarotukin voi olla onnellinen, vaikkei metsälle pääsekään.
Nimim. norjan harmaa, joka ei hauku hirveä, eikä ole metsästyskäytössä.
 
Kiitos ! Näin äkkiseltään se tiibetinmastiffi on juuri sellainen koira mitä olen ajatellut. Olen ihaillen katsellut niitä kävelyttäjän kanssa lenkillä, mutta en ole tunnistanut rotua. Nyt vain netistä etsimään lisätietoa. Kiitos vielä kerran ja hyvää viikonloppua :flower: .
 
Riippuu vähän omasta katsantokannasta... Olen törmännyt ihan henk.koht. koirapuistossa mieheen joka varoitteli omasta nartustaan, jotta jos suivaantuu minun rotikka-urokseen, niin sillä ei ole mitään jakoa narttua vastaan laikojen ollessa niiiin kovia... :D
Laikat antaa kuitenkin ihan hyvän pohjan. :)

TM:sta tekee haasteellisen esim. sen suhtautuminen omaan reviiriinsä ja siellä ja sen läheisyydessä liikkuviin etenkin hämärän jälkeen. TM näkee maailman eri kantilta kuin esim. laikat, koska niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut aivan erilainen, joten niiden kanssa myös elellään ja toimitaan myös erilailla.

Liikaa ei voi ottaa etukäteen selvää, eikä asialliset kasvattajat loukkaannu jos heihin ottaa yhteyttä tutustuakseen rotuun, päinvastoin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maika:
Kyllähän esim saksanpaimenkoiraa tai vaikkapa collieta pidetään pihakoirana, mutta kopin on oltava hyvä ja lämmin.
Aivan suoraan sanottuna ihmisillä jotka näin toimivat on kusta aivojen tilalla. Sakemanni, collie tai muukaan ihmisen kanssa yhteistyötä tekemään jalostettu koira on niitä vihoviimeisiä ulkokoiriksi soveltuvia rotuja.

Jos väkipakolla on jokin koira otettava ulkona pidettäväksi, niin silloin sitä haetaan roduista joilla on pieni miellyttämisen tarve ja itsenäisyys on korkea, eli todellakin täysin päinvastaistoin kuin kummallakaan mainituista roduista tai 99% muistakaan palveluskoirarotuihin kuuluvaksi laskettavista koirista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maika:
Kyllähän esim saksanpaimenkoiraa tai vaikkapa collieta pidetään pihakoirana, mutta kopin on oltava hyvä ja lämmin.
Sakemanni ja collie ei todellakaan ole pihakoiria. Ne kaipaavat ja haluavat olla oman lauman arjessa mukana. Se, että ne on osan päivästä pihalla on ok. Mutta ei niitä ole tarkoitettu asumaan pihalla ympäri vuoden, vaikka ne siihen turkkinsa puolesta kykenisikin lämpimän kopin kanssa. :snotty:

Myöskään sakemannia ei kannata edes harkita jos ei ole aikomustakaan harrastaa koiran kanssa mitään. Se ei ole sakemannin, tai muunkaan aktiivisen palveluskoiran elämää, että elää vain tahassa ja pääsee (ehkä ) lenkille. Lopulta siellä tarhassa on turhautunut "ongelmakoira" joka räksyttää ihan kaikkea ja kaikkia.

Allergiasta vielä aloittajalle. Muistathan että koiraa pitää kuljettaa eläinlääkäriin jne. Onnistuukohan matkanteot samalla kulkuneuvolla allergikon kanssa? Jos koira sairastuu, niin sisällehän se pitää ottaa toipumaan.

Tarkoituksenani ei ole lynkata sinua, eikä ulkokoira haavettasi. Toivottavasti mietit todella tarkkaan rotuvalinnan. Kärjistäen seuloisin pois mm. Sakemannit ja laumanvartijarodut (ellei ole laumiksista kokemusta tai aikomuksena ottaa sakemannia harrastuskoiraksi).

Näiden rotujen puolesta voin liputtaa; lapinkoira, samojedi, husky, malamuutti jne. Tosin nämäkin tarvitsevat tekemistä ja minkään rotuista koiraa ei voi, eikä saa, unohtaa tarhanperälle.

Tsemppiä rotupähkäilyyn.=)


 
Kiitos Saiccu ja muut.
Collie ei tosiaan edes välähtänyt pieneen mieleeni miettiessäni erilaisia rotuja ulos. Sitten taas tuttavillamme on sakemanni ulkona, on erittäin ihana, mutta sairastelevainen yksilö (iho-ongelmia ym.) Joutuvat käyttämään paljon lääkärissä jne. Ei kiitos. Lapinkoira saattaisi kanssa olla vaihtoehto, on vaan niin tajuttoman suloisen näköinen, etten tiedä pystyisikö sitäkään ulos pakkasilla jättämään... Mutta katsellaan ja kiitos hyvistä neuvoista ! Tarkoitus ei ole unohtaa koiraa tarhanperälle, kyllä siitä tulee jäsen perheeseemme, vaikka allergiaa onkin. Onneksi allergiaa ei ole niin paljoa, etteikö koiraa voisi kuskata samalla autolla mökille, jossa usein käymme.
 
Kyllä olen ihan vastuuntuntoinen ihminen, vaikka ulkokoiraa haenkin =) . Perheessämme on allerginen jäsen, mutta onneksi reagoi vain vähän koiralle pric-testeissä. Periaatteessa sisäkoirankin voisimme ottaa, mutta se ei liene järkevää, ettei allergia ryöpsähdä. Sen vuoksi siis haen heti "alkkaa päälle" ulkokoiraa. Tämä lienee jonkin verran arka aihe, monet kun ovat sitä mieltä, että koiran kuuluu olla sisällä...
 
Khimaira
Alkuperäinen kirjoittaja lasuri:
Kyllä olen ihan vastuuntuntoinen ihminen, vaikka ulkokoiraa haenkin =) . Perheessämme on allerginen jäsen, mutta onneksi reagoi vain vähän koiralle pric-testeissä. Periaatteessa sisäkoirankin voisimme ottaa, mutta se ei liene järkevää, ettei allergia ryöpsähdä. Sen vuoksi siis haen heti "alkkaa päälle" ulkokoiraa. Tämä lienee jonkin verran arka aihe, monet kun ovat sitä mieltä, että koiran kuuluu olla sisällä...
Meillä on sama tilanne- vain pieni reaktio prick- testissä, joten minäkin olen sitä ulkokoiraa haaveillut. Moni rotuhan pärjää oikein hyvin ulkona- ellei kyse ole juuri siitä "tarhan perälle jättämisestä".
Meillä oli sakemanni ennen pojan allergiaa ja kasvattajan kaikki koirat olivat pennutusta lukuunottamatta ulkokoiria. Meilläkin koiraa voi pitää sisällä vaikka pari kuukautta putkeen, mutta jatkuva sisällä pitäminen ei onnistu- ehkä :/ Että kyllä ne lekurireissut,ym. onnistuvat, vaikka olisi allergisia =)
 
Kyllä monet rodut pärjäävät ulkona, jos vaan on tarpeeksi iso tarha ja hyvä koppi. Minulla on alaskanmalamuutti ja se ainakin tykkää lapsista! Se ei hauku, mutta ulvoo ja vaatii kyllä aika paljon lenkkeilyä. Yksi rotu olisi kiinanpystykorva (chow chow), joka pärjää myös ulkokoirana. Se ei juurikaan hauku, mutta vaatii turkin hoitoa. Niitäkin kyllä on pitkä- ja lyhytkarvaisia, mutta lyhytkarvaiset ovat aika harvinaisia.
 
Hei! Tuli mieleen siskoni perhe. Heillä oli aikoinaan Samojedin pystykorva ja se ei todellakaan jaksanut kauan edes sisällä olla kun on niin paksu turkki. Eli pärjäsi hyvin ulkona. Lisäksi se oli luonteeltaan hyvin itsenäinen, ei kaivannut paljonkaan seuraa. En ole tutustunut rodun määritelmään, mutta tuo koira tuli heti mieleen. Koska kuten edelliset ovat sanoneet, ei kannata hankkia sellaista joka kärsisi siitä ettei saa olla laumansa kanssa. Pitää siis olla itsenäisyydestä pitävä!

Siskoni perheessä oli myös allergiaan taipumusta, mutta se ei ollut syy koiran ulkonaoloon, vaan koira yksinkertaisesti viihtyi ulkona paremmin, ja omissa oloissaankin.

Tosin pitäähän se koira sosiaalistaa, kuten varmaan tiedät, ettei sitä voi tosta vaan pentua esim. ottaa ja pistää ulos liekaan kiinni ;) Eli tarpeenmukainen koulutus sopivan rodun kanssa, niin saatte kyllä loistavan kaverin itsellenne ulkokoiraksikin :) Onnea etsintään, vai onko koira jo löytynyt?
 
Kun on hankkimassa koiraa, ensin tietty mietit mihin tarkoitukseen.. Sitten on syytä miettiä mihin käyttöön mikäkin rotu on tarkoitettu. Esim. Palveluskoirarodut, tarvitsevat koulutuksen ja monestikkaan eivät sovellu pelkästään häkkiin ja seurakoiraksi. Sitten seurakoirat on jalostettu ihmisten seuraksi, joten tuskin pärjäävät yksin häkissä.
Riippuen kokemuksestasi koirien kanssa, en välttämättä lynkkaisi näitä LGD-rotujakaan. Siis laumanvartijat, jotka jalostettu vartioimaan laumaansa mutta esim. omakohtaiset kokemukseni espanjanmastiffeista takaavat sen että ovat mahdottoman hyviä perhekoiria. Laumanvartijaa harkitessa on syytä miettiä tarkkaan omat resurssit ja otettava selvää roduista, mutta esim. espanjan ja tiibetinmastiffit eivät ole niitä vaativimpia vartijoita ja soveltuvat erinomaisesti ulkoelämään mikäli heille on työtä, eli vahdittavaa tonttia esim. Mutta nauttivat myös paljon ihmisten, eli oman laumansa seurasta.
 
Suomenlapinkoiraa olen nyt kyllä vakavissani miettinyt. Kiitos teille kaikille, jotka "vinkkasitte" moisesta rodusta. Meitä lähellä asuu kasvattajakin, johon tulemaan ottamaan piakkoin yhteyttä. :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rapu82:
Ehdotan suomenlapinkoiraa,meillä on sellanen ollut nyt kuukauden verran :heart:
Meillä myös osa perheestä allergisia ja koira asuu tarhassa,jossa sillä on koppi ja tilaa liikkua ;)
Nyt kesäkuumalla on koira ollut tosi kuumissaan,että ei varmaan viihtyisikään sisällä.
Meillä myös allergiaa ja siksi ainoastaan ulkokoira voisi tulla kyseeseen. Olemme myös miettineet suomenlapinkoiraa. Keneltä kasvattajalta ostit koiran, sillä olen lukenut, etteivät kaikki suomenlapinkoirien kasvattajat edes myy pentujaan ulkokoiriksi? Mikäli koiran hankintaan päädymme niin olisin kiinnostunut kasvattajan yhteystiedoista, sillä olemme myös Pirkanmaalta.

Toinen asia on ulkokoiran vaikutus allergiaan... Ulkokoirakin kun tuo mukanaan jonkun asteista jatkuvaa altistumista allergeeneille. Pohditteko kuinka tätä asiaa etukäteen, että ulkokoirakin voi pahentaa allergiaa ja johtaa lopulta koirasta luopumiseen? Itse olen yrittänyt löytää tähän asiaan liittyviä kokemuksia netistä, mutta niitä ei kovin paljoa löydy. Muidenkin kokemuksia otetaan mielenkiinnolla vastaan!

 
Meillä on ollut 4 vuotta tiibetinmastiffi narttu, eikä olla päivääkään kaduttu, että kyseiseen rotuun päädyttiin. Meidän koira on tosi kiltti ja rauhallinen ja tulee lasten kanssa mainiosti toimeen. Pihakoiraksi oiva valinta, koska pärjää siellä kovillakin pakkasilla. Ei tarvitse koppiinkaan lämmitystä. Syömään on huono noin suureksi koiraksi. Me annetaan kerran päivässä ruoka, eikä sillonkaan aina syö kaikkea. Tiibetinmastiffi on aika itsepäinen, joten kouluttaminen on aika haasteellista, mutta joitakin temppuja meidänkin tyttö osaa. Ja lenkillä menee hienosti hihnassa. Suosittelen lämpimästi lemmikiksi!! :)
 

Yhteistyössä