Minne palaute päiväkodin toiminnasta?

En tiedä kuuluukö varsinaisesti tälle palstalle, mutta en sopivampaa löytänyt myöskään. Onko siis joku ylempi taho minne laittaa palautetta päiväkodin toiminnasta? Tilanne siis sellainen että tyttären eskariryhmässä on ollut jos jonkinmoista ongelmaa mutta päällimmäisenä on eripura henkilökunnan kesken.
Ryhmässä on siis lastentarhaopettaja, avustaja ja lastenhoitaja ja lapsia 23. Lastenhoitajia ollut tähän menessä jo viisi eri ja taas etsitään uutta, kun ei ilmeisesti polla kestä henkilökunnan riitoja ja levotonta ryhmää.
Lastentarhaopettaja ja avustaja avoimesti tiuskivat toisilleen ja avustaja koko ajan "mitätöi" opettajan lasten edessä, eivätkä tunnu olevan oikein yhtä mieltä toimintatavoistakaan. Henkilökunnan väliset asiat tosiaan ovat alkaneet jo viimeisten kuukausien aikana heijastumaan ja vahvasti lapsiin.
Hirveätä härdelliä ja kaaosta kokoajan. Lisäksi ryhmässä on yksi lapsi joka ottanut tilanteesta oikein vaarin ja alkanut mopottamaan toisia lapsia oikein olan takaa. Tänäänkin istuttu lapsen kanssa päivystyksessä n. 4h kun poika oli "vahingossa" potkaissut muka "leikin lomassa". Haarukalla myös tökkinyt käsivarteen, repinyt hiuksista ja toista tyttöä repinyt vaatteista niin että paita mennyt rikki.
Niin, ja tässä siis ainoastan tämän päivän saldo!
Viime marraskuussa kun aloin toden teolla pistämään merkille asioihin pyysin että saisin olla päivän verran varjostamassa. Eskarista suostuivat lopuilta pitkin hampain ja oli kyllä aikamoista katseltavaa. Missään ole päätä eikä häntää, lapset juoksevat kuin tuulispäät siellä täällä, lastentarhanopettaja seisoo luokan edessä ja nieleskelee ja avustaja vaan huutaa ja rääkyy pää punaisena.
Alkutunnista kun lapset vielä jotenkuten malttoivat olla paikallaan, niin avustaja pikittelli opettajaa alvariinsa ja koko ajan tavallaan mitätöi minkä opettaja sanoi tai ohjeisti.
Ennen ruokailua olevassa piirissä sama meininki jatkui, alkuun lapset istuivat suht aloillaan, mutta jo tässä vaiheessa oli avustajalla ja lastenhoitajalla naama norsun veellä. Alettiin heti uhkailemaan ja luetteloimalla rangaistuksia.
Hetken päästä avustaja poistui huoneesta "kun ei enään jaksanut katsoa heitä", siis tässä vaiheessa ei mitään ollut sattunut, ja jätti lapset lastenhoitajalle.
Tästä otti tuulta purjeisiinsa tämä oireileva lapsi ja niin päättömyys taas alkoi.
LAstenhoitaja taas ärjyy pää punaisena, lopulta luovutti poistui huoneesta ja toikaisi viereisessä huoneessa olevalle avustajalle "mä en kestä".
Seuraavalla sekunnilla avustajaa ampaisee huoneeseen sisälle tarttuu poikaa niskasta ja vetää lattialle komean "ISTU SILLE PENKILLE!" ärjäisyn säestämänä.

Tässä vaiheessa poistuin huoneesta etsimään opettajaa jota ei löytynyt ja tässä hetkessä oli kolmas maailman sota kerennyt syttymään huoneessa. Joka toinen lapsi itki ja huusi ja joka toinen hyppi penkeillä, juoksi ympäriinsä yms. ja avustaja seisoo keskellä huonetta ärjymässä. Siihen päättyi sitten se piiri ja yhtäkään leikkiä ei leikitty.

Ruokailu jatkui yhtä sekavissa meiningeissä ja tällöin päätin että tytär lähtee kanssani kotiin eikä jää sinne hullunmyllyyn enään tänään.
Lopulta opettajakin löytyi ja hänelle ilmaisini huolestani näkemästäni ja kuulemastani.
Hän vakuutti että tietää kyllä asioitten laidan mutta kaikki on hallinnassa, satuin vain paikalle levottomana päivänä, mutta että kannattaa toki välittää kaikki huolenaiheet päiävkodin johtajalle.

Päiväkodin johtajaan otettu asioista yhteys, niin kuin moni muukin vanhempi tehnyt, mutta asioihin ei ole tullut muutosta. Luvannut kyllä välittää viestimme eteenpäin(?).

Minne me vanhemmat voimme nyt siis seuraavaksi ottaa yhteyttä?
 

Yhteistyössä