Missä iässä koululainen yksin kävelemään koulumatka??

Meillä viime syksynä tyttö 6v ( loppuvuodesta syntynyt) heti toisena aamuna ilmoitti että haluaa kulkea yksin matkan.
Tosin ollut pitkin talvea aamuja jolloin ei ole halunut yksin lähteä.

Koulumatkaa on n. 1 km, yhtään tien ylitystä matkalla ei ole, mutta alkumatkan ( kotoa kouluun mennessä) joutuu kulkemaan tien reunaa, ei tosin vilkasliikenteinen tien pätkä mutta saattaa olla liikkeellä raskastakin kalustoa - linja-autoa tai rekkaa.
 
Taitaapi olla niin paljon lapsesta kiinni toi homma. Tiedän lähistöltä kuusi vuotiaita jotka kulkevat tässä oman lähiön pienehköllä alueella ihan omatoimisesti ja hyvin on mennyt. Toisaalta kaikki 8-vuotiaat eivät vielä koe olevansa valmiita itsenäiseen liikkumiseen. Itse olen kokeillut niin, että lapsi kulkee yksin edellä ja itse tulen noin 100m jäljessä ja tarkkailen miten hän risteyksissä toimii ym. Meillä tämä on toiminut hyvin. Itse sain varmuutta, että lapsi osaa ja lapsi sai varmuutta, että "minä osaan!"
 

Yhteistyössä