Mistä olette löytäneet äitikavereita?

Varsinkin nuoret äidit? Olen 22v ja ei oikeastaan yhtään samanhenkistä nuorta kaveria jolla olisi lapsi. Välillä meinaa itku päästä kun näkee muita nuoria äitejä kävelevän yhdessä tuolla kaupungilla ja itse on aina vaan kaksin lapsen kanssa :/

 

En tiedä minkä ikäinen lapsesi on, mutta avoimissa päiväkodeissa vois tavata muita äitejä, samoin perhekahviloissa ja jos oikein rohkea on niin voihan puistoissa hivuttautua lähemmäs äitejä jos vaikla juttu lähtisi luistamaan. missä päin asutte? Mä voin ryhtyä sun äitikaveriksi jos asutaan lähekkäin

 

Perhekerhosta sain muutaman tutun ja yhden ystävänkin.

 

Reippaasti mukaan vauvakerhoihin, perhekerhoihin tai mitä avoimia päiväkoteja teilläpäin onkaan. Nyt syksyllä on varmasti muitakin uusia alottamassa niin mukaan on helppo mennä. Katso oman paikkakuntasi sivuilta mitä teillä on (perhe ja sosiaalipalvelut alta), mll.n sivun jne. Ellet löydä niin soita maanantaina neuvolaan, siellä yleensä on hyvä tieto mitä kaikkea teidän paikkakunnalla on tarjolla!

 

Parhaimmat kamut olen täältä kaksplussalta ja vauva.fi:stä löytänyt. Etsiskelin jo raskausaikana perheellistä seuraa ja tapasin muutamia, niistä jäi tosi kivoja kavereita joilla käydään välillä kyläilemässä, kahden kanssa tuli ihan perhetuttuja kun miehemmekin sopivat kavereiksi niin osuvasti ja toisen kanssa tekee nykyään yhteistyötäkin omissa projekteissaan, eli muodostimme kunnon piirin. Löytyy kaikenlaista seuraa siis.

Kaipasin eniten sellaista rentoa yökyläilyä jne, no vähän kuten monilla on lapsena paras ystävä. Sitä halusin, en vain kahviseuraa vaikka sekin on todella mukavaa. Yhdestä muodostui juuri tällainen jolle voi myös soittaa aina ja laukoa ihan mitä tahansa ilman kauhistelua ja syyllistelyä. Tärkeintä on mielestäni etsiessä ajatella, olisiko tuon kanssa hyviä ystäviä ilman lapsiakin, vai perustuuko se vain johonkin mammailuun. Sellaiset tuntuvat pysyvän juuri niin kauan kun lapset on pieniä ja tapaamiset jotenkin väsyttvät, kun koko ajan pitää "olla". Jos tiedät mitä tarkoitan.

Sinuna siis lähtisin joko johonkin tapaamisiin katselemaan josko samanhenkistä löytyisi tai sitten miksi ei joku kaveri-ilmotuskin? Toivotaan että löytyisi joku samanhenkinen sinulle!

 

Käykö niissä tämän ikäisiä äitejä? Jotenkin olen vaan olettanut että siellä ois kaikki jotain +30 ikäisiä. Ja ei, älkää ymmärtäkö väärin. Ei minulla ole mitään vastaan yli kolmelymppisiä haluaisin vain nyt suunnilleen oman ikäistä ja henkistä seuraa. Facebookissa olen huomannut että minun paikkakunnalla on paljonkin minun ikäisiä äitejä, mutta et oikein yhtäkkiä kehtaa mitään viestejäkään laittaa tuntemattomille.

 

[QUOTE="nuori äiti";30185924]Käykö niissä tämän ikäisiä äitejä? Jotenkin olen vaan olettanut että siellä ois kaikki jotain +30 ikäisiä. Ja ei, älkää ymmärtäkö väärin. Ei minulla ole mitään vastaan yli kolmelymppisiä haluaisin vain nyt suunnilleen oman ikäistä ja henkistä seuraa. Facebookissa olen huomannut että minun paikkakunnalla on paljonkin minun ikäisiä äitejä, mutta et oikein yhtäkkiä kehtaa mitään viestejäkään laittaa tuntemattomille.[/QUOTE]

Ainakin meidän perhekerhossa olen selkeästi nuorin, mukavia äitejä siellä on, mutta ei sen enempää. Nuorten äitien ryhmissä yleensä sama, ei oikein innosta kun kuuntelee juttuja. Pitää siis vaan tavata kaikenlaisia ja joku napsahtaa. Tämähän on kuin miehenmetsästystä. Etsi se valioyksilö.

 

Niissä vauvakehoissa missä mä kävin, nuorimmat oli jotain päälle parikymppisiä ja vanhimmat taas lähempänä neljääkymmentä. Elämäntilanne yleensä yhdistää hyvin vaikka ikäeroa olisikin.

Kukaan ei sua tuu kotoa hakemaan joten ainoa vaihtoehto on vaan uskaltaa mennä mukaan. Oli se sitten livenä tai netin kautta. Todennäköisesti ne tyypit jotka ovat facessa käyvät myös livenä jossain leikkipuistoissa tai kerhoissa. Sen verran neuvoisin ettet laita rimaa heti alussa hirveän korkealle tyyliin että etsit elinikäistä parasta kveria. Leikkipuisto ja kahvitteluseura on vallan mainiota aloittaa.

 

Samaa sanon kuin muutkin, eli perhekahviloihin vaan. Ja 2-3 vuoden sisään saattaa pulpahtaa vauvoja sun lapsettomillekin tutuille, kuka tietää.

 

Pin. Sinäpä sen sanoit! Juuri tuollaista kaveria/ystävää minä etsin
Leikkipuistossa olen kyllä pari kertaa jutellut yhden äidin kanssa, mutta se oli juuri sellaista small talkkia lapsien kehityksestä yms. Ja jäi semmonen olo ettei meillä ollut muuta yhteistä kuin samanikäiset lapset. Se kun ei riitä, pitäisi olla jotain muutakin yhteistä

 

Niissä vauvakehoissa missä mä kävin, nuorimmat oli jotain päälle parikymppisiä ja vanhimmat taas lähempänä neljääkymmentä. Elämäntilanne yleensä yhdistää hyvin vaikka ikäeroa olisikin.

Kukaan ei sua tuu kotoa hakemaan joten ainoa vaihtoehto on vaan uskaltaa mennä mukaan. Oli se sitten livenä tai netin kautta. Todennäköisesti ne tyypit jotka ovat facessa käyvät myös livenä jossain leikkipuistoissa tai kerhoissa. Sen verran neuvoisin ettet laita rimaa heti alussa hirveän korkealle tyyliin että etsit elinikäistä parasta kveria. Leikkipuisto ja kahvitteluseura on vallan mainiota aloittaa.

No just se elämäntilanne ei saa olla se yhdistävä tekijä jos nyt ei etsi "vain jotain". Siis jos tässä nyt samanhenkistä etsitään kuten ap sanoi etsivänsä. Vai?

 

Ja pelottaa että jos siellä pwrhekerhoissa yms. On jo jotenkin muodostunut niin tiiviitä porukoita, että pääsenkö sinne juttuihin enää mukaan.

 

Ei siitä tuu mitään jos ei muuta yhteistä kuin se että molemmat nyt sattuu olemaan äitejä.

 

[QUOTE="nuori äiti";30185948]Pin. Sinäpä sen sanoit! Juuri tuollaista kaveria/ystävää minä etsin
Leikkipuistossa olen kyllä pari kertaa jutellut yhden äidin kanssa, mutta se oli juuri sellaista small talkkia lapsien kehityksestä yms. Ja jäi semmonen olo ettei meillä ollut muuta yhteistä kuin samanikäiset lapset. Se kun ei riitä, pitäisi olla jotain muutakin yhteistä [/QUOTE]

Näin juuri. Se on yllättävän vaikeeta, olen tavannut paljon paljon perheellisiä ja vain yhdestä jäi sellainen TODELLA läheinen jonka tiedän säilyvän eikä se perustu lapsiin se ystävyys. Mietimme joskus miten siistiä olisi löytää kolmas samanhenkinen siihen, mutta tuntuu mahdottomalta. Nyt vielä muutin puoleksi vuodeksi muualle ja koin shokin siitä, ettei ole ketään. En edes ehdi muodostaa sellaista ystävyyssuhdetta noin lyhyessä ajassa. Yritän vain sulattaa jonkun small talk -kaveruuskauden jonka jälkeen juoksen kirkuen Suomeen takaisin. Nyt jo puristaa ajatus, ettei tuo Ciervo istuskele vieressäni niin pitkään aikaan ja en viikkoakaan ole ehtinyt olla täällä. Aikaerokin on niin huomattava, että saan jutella jonkun kanssa nyt keskellä päivää (kun siellä on jo yö alkamassa) ja ihan myöhään kun joku aikainen lintu herää. Tulen varmaan hulluksi täällä.

 

Niin ja sen ystävyyden syventyminenkin tulee jotenkin vaikeasti varsinkin aikuisiällä. Ne jää niin helposti sellaisiksi pintapuolisiksi, voihan olla, että molemmat miettii miksi se on vain tuollaista. Olemme ajatelleet, että tämän ystävän ja mun juttu syveni ainakin suurimmaksi osaksi siksi, että hän muutti meille pariksi viikoksi. Siinähän vähän väkisinkin tulee lähennyttyä hyvässä tai pahassa. Sillä kertaa hyvässä...

 

Niinpä. Mulla on pari sukulaista joilla on melkeinpä samanikäiset lapset. Taino toinen on kyllä miehen sukulainen, mutta kuitenki mutta niilläkin on niin eri kiinnostuksen kohteet kuin minulla, että ei oikein ole mitään puhuttavaa sitten koskaan, siis muuta puhuttava kuin _lapset_.

 

Ja sekin vielä että jos huumorintaju ei natsaa yhteen -.- joskus tuntuu että mulla on niin outo huumorintaju ettei välttämättä jotkut vanhemmat ihmiset ymmärrä, tai edes nuoretkaan

 

No just se elämäntilanne ei saa olla se yhdistävä tekijä jos nyt ei etsi "vain jotain". Siis jos tässä nyt samanhenkistä etsitään kuten ap sanoi etsivänsä. Vai?

Ei mutta siitä on hyvä aloittaa. Käsitin että ystäviä ap:llä on ennestään ja nyt ollaan nimenomaan vailla ÄITIkaveria. Eli samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä.

Julma tosiasia on että siitä jutustelusta se lähtee. Kuten Pin tuossa sanoi homma on vähän sama kuin miesten kanssa: jos ekalla tapaamisella aletaan puhua yhteenmuutosta ja naimisiinmenosta, ei tee muuta kuin pelottaa toisen pois. Ihan samalla tavalla äitikavereita löytää sillä että ensin jutellaan niistä kakkavaipoista ja pikkuhiljaa näkee kenen kanssa natsaa parhaiten. Siitä ystävyys lähtee syvenemään.

 

En tiiä mistä niitä löytää. Tuntuu että kaikkien kanssa tulee puhuttua vain lapsista, vaikka niistä mä en haluaisi puhua.. Ja sitten pidetään jotenkin "itsekkäänä" kun kaikki ei pyörikään mukeloiden ympärillä Hiekkalaatikon reunalla pitäisi vain ihailla niitä toisten äitien lapsia, että edes saisi jotain katsekontaktia..

Joten, mä oon luovuttanut. Puistoissa, kerhoissa, harrastuksissa - en tee ystäviä. Hymyilen ja vastaan nätisti, mutta en lähde etsimään ystäviä. Sitten töissä ja koulussa voi saada niitä oikeita kavereita, eikä kaikki jutut pyöri niissä pikku rakkauspakkauksissa

Ja kyllä, mulle lapset on erittäin tärkeät, mutta koska mä oon yksin, mun elämässä ei oikein ole muuta, joten jos mä tutustun toisiin ihmisiiin, haluaisin puhua jostain muustakin kuin vain niistä lapsista

 

[QUOTE="nuori äiti";30185961]Ei siitä tuu mitään jos ei muuta yhteistä kuin se että molemmat nyt sattuu olemaan äitejä.[/QUOTE]

Just tämän takia en pistäny kaveripiiri uusiksi kun sain lapsia vaan ihan ne samat ystävät säilyi.

 

Puistoissa, perhekerhoissa... Olen saanut kymmeniä tuttuja jopa, mutta se on vaatinut avoimuutta ja ennakkoluulot tom uutta - ei ole tullut mieleenkään rajata juttu seuraa "oman henkiseksi"

 

Olisko teidän seudulla äideille jotain fb-ryhmää? Mutta tosiaan perhekahviloihin vaan ja mitä muuta aktiviteettia sitten onkaan tarjolla ja siellä tutustumaan kaikkiin. Kaikista ei tule ystäviä mutta ehkä joukossa on timantti josta tuleekin

 

Oon yrittäny ettiä Facebookissa oman alueen äiti ryhmää, mutta ei löydy. Ei vissiin oo.

 

Tältä palstalta, hiekkalaatikon reunalta (eli naapurustosta) ja lasten harrastuksista.

Ensin ollaan juteltu lapsiin liittyvää small-tolkkia, sitten sovittu leikkitrefejä lasten kanssa ja lopulta huomattu, että myös meillä aikuisilla synkaa, eikä vain lapsilla. Ja siitä ne kaveruus-, ja jopa ystävyyssuhteet ovat sitten alkaneet.

 

Rohkea pitää olla ja avata suunsa. Itse pälpätän tuolla leikkipuistoissa ja usein juttu lähtee luistamaan. Monet on kyllä ärsyttävän pidättyväisiä mutta en ole antanut sen lannistaa.