Mistä viikonlopputöitä?

  • Viestiketjun aloittaja Mistä työtä
  • Ensimmäinen viesti
Mistä työtä
Hei kaikki viikonlopputöitä tekevät äidit!

Mitä kautta olette saaneet töitä? Olen kotiäitinä ja Kelan 300 euron kotihoidontuki ei riitä isossa perheessä mihinkään. Raha olisi tarpeen. Mieheni on vuorotyössä maanantaista perjantaihin. Lapsia emme halua viedä päivähoitoon emmekä laittaa pieniä koululaisia iltapäiväkerhoon.

Ajattelin, että voisin tehdä töitä viikonloppuisin; perjantai-illasta tai lauantaiaamusta alkaen sunnuntai-iltaan asti. Lapsille olisi isä hoitajana täällä kotona. Olen etsinyt työpaikkoja Työhallinnon mol.fi-sivuilta, mutta pelkkää viikonlopputyötä ei näytä olevan juurikaan tarjolla. Osa-aikaiset työt ajoittuvat viikolle, ma-pe, ja työajat menevät miehen kanssa päällekkäin.

Kävin myös muutaman vuokratyöfirman kotisivuilla, mutta nekin työt olivat enimmäkseen kokoaikaisia.
 
Mistä työtä
Kiitos, kokemuksia esittelytyöstä:

Tupperwarea olen kokeillut, mutta siinä ei ainakaan tienannut mitään. Tuotemallit vaihtuivat jatkuvasti ja mm. tarjoukset ja esitteet vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Jos pidät esittelytyössä 2-3 kuukauden tauon, olet ihan ulalla. Lisäksi koulutuksiin ja kokouksiin olisi pitänyt osallistua viikolla, eikä onnistu meillä.

Ei riitä, että hankkii aloituslaukun. Suurin osa esittelijän työstä tehdään muualla kuin esittelyssä (koulutukset, tilaukset, pakkaukset, tuotteiden haut ja toimitukset, esittelyjen sopimiset jne.) Osa emännistä tilaa esittelijän kotiinsa huvikseen. Samat vieraat kiertävät esittelyissä urakalla vieraslahjojen perässä ja eivät tilaa mitään. Jos esittelyn myynti on 100-150 euron hujakoilla, eipä siitä jää esittelijälle palkkaa kulujen jälkeen.

Esittelytyö kiinnostaa työnä muuten, jos ei tarvitse hankkia tuotemallistoja tms. kotiinsa B)
 
Jos viikonloppuna töitä haluat tehdä niin miten olisi ravintola/hotellityö?Onko kokemusta?
Töitä saa suht helposti ilman varsinaista koulutustakin ja jos haluja on tehdä pimeenäkin niin varmaan onnistuu ainakin yksityisillä yrittäjillä... :saint:
Ihan kiva lisä kotohoidontuen päälle ja hoitomaksujakaan ei sit olisi.
 
Jenni
Mites ihan ilmaislehden jakoa,siin ois tietysti sit keskiviikkona jakoa myös ja tiistaina jo lajittelua,tietty lauantai sit.Itekki oon tota miettiny =) saisha siinä kai jotain "taskurahaa". Jossain siivousfirmoissa on ollu viikonloppusiivousta mut mitä se sit tarkottaa....
 
Moi
Minä teen osa-aikatyötä juuri yllämainitsemiesi syiden takia.
Eli toisin sanoen teen päivittäin n 4h työtä kahdessa vuorossa. Miehen kanssa ei siis paljon nähdä, mutta saamme pitää k.tuen + saan lisä euroja ja parasta se, että pieniä ei tarvitse vielä viedä hoitoon!
Olen puhelinpaveluyrityksessä töissä.
Missäpäin asut?
 
Mollin sivuilla on ollut henkilökohtaisenavustajan paikkoja viikonlopuksikin. Kävin äsken juuri katsomassa. Ne mitä katsoin olivat Helsingin seudulla. Missä päin sinä asut ? Itse olen osatyökyvyyttömyyseläkkeellä oleva työtön, siksi kävin katselemassa olisiko kevyitä työhommia Olen myös kosmetiikkan jälleenmyyjänä, siitä hommasta tykkään tosi paljon.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.07.2006 klo 20:55 Mistä työtä kirjoitti:
Kiitos, kokemuksia esittelytyöstä:

Tupperwarea olen kokeillut, mutta siinä ei ainakaan tienannut mitään. Tuotemallit vaihtuivat jatkuvasti ja mm. tarjoukset ja esitteet vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Jos pidät esittelytyössä 2-3 kuukauden tauon, olet ihan ulalla. Lisäksi koulutuksiin ja kokouksiin olisi pitänyt osallistua viikolla, eikä onnistu meillä.

Ei riitä, että hankkii aloituslaukun. Suurin osa esittelijän työstä tehdään muualla kuin esittelyssä (koulutukset, tilaukset, pakkaukset, tuotteiden haut ja toimitukset, esittelyjen sopimiset jne.) Osa emännistä tilaa esittelijän kotiinsa huvikseen. Samat vieraat kiertävät esittelyissä urakalla vieraslahjojen perässä ja eivät tilaa mitään. Jos esittelyn myynti on 100-150 euron hujakoilla, eipä siitä jää esittelijälle palkkaa kulujen jälkeen.

Esittelytyö kiinnostaa työnä muuten, jos ei tarvitse hankkia tuotemallistoja tms. kotiinsa B)
minulla olisi ihan kiinnostavaa konsulttityötä kynttilöiden ja somisteiden parissa. jos voisit rekisteröityä, niin laitan y-viestiä sinulle. Kerron siinä tarkemmin toiminnasta =)
Mitään ei tarvi maksaa aloittamisesta!! Ja konsultin työ tehdään esittelyssä, lisänä vain kotona tilauksen teko, ei muuta, helppoa!! Ei välivarastoja kotona, ei tavaran pakkuuta, ei tavaroiden hakua, ei toimituksia. Koulutuksia on jonkin verran, mutta eivät ole pakollisia. Ei tarvitse olla alamyyjiä, riittää kun myyt ihan itse tuotteita. :)
Mutta, käy rekisteröitymässä ja laittele y-viestiä =)
 
Missäpäin sinä asut ja millanen koulutus sinulla on?
Olen ite nyt hoitvapaalla mutta palaan töihin takas elokussa ja viimeksi kun kävin töissä niin siellä etsittiin viikonloppu työntekijöitä ja niitä on aina muutenkin tarvittu.

Jos voit kirjautua niin laita yviestiä tulemaan.

Tämä ei siis ole mikään jälleenmyynti tms vaan ihan iso yritys mutta en tässä nyt viitsia alkaa omaa työtäni ilmottamaan
 

Yhteistyössä