Mitä mieltä olette lastentarhanopettajien koulutustaustoista? Ammattikorkea tai yliopisto vai onko

Mitä mieltä olette lastetarhanopettajien koulutustaustoista? Ammattikorkea tai yliopisto vai onko mitään väliä?

Kyseessä on tutkimus, jossa on tarkoitus tutkia lastentarhanopettajien käymiä keskusteluja.

Alla on apukysymyksiä, joista voi ottaa ideoita oman puheenvuoron kirjoittamiseen. Minä kerään puheenvuoroja ajalta 4.2.2018-15.3.2018. Kirjoittaisitko myös ensimmäisenä koulutustaustasi ensimmäiseen kirjoitukseen.



Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella?

Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen?

Mitkä ovat mielipiteesi oman koulutustaustasi asemasta tulevaisuudessa?

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisesti tulevista), jos se olisi mahdollista?


Tarkoituksena olisi saada aiheesta aikaiseksi keskustelua, joten kommentoikaa vapaasti muiden puheenvuoroihin.

Kirjoittamalla keskusteluketjuun annat luvan puheenvuorosi käyttämiseen tutkimuksessa.

 

Mä pidän tärkeänä, että päiväkodeissa työskentelee sekä yliopistosta että AMK:sta valmistuneita lastentarhanopettajia. Koulutukset ovat erilaiset ja ne tuottavat erilaista osaamista kentälle. Nykyään näkee puhuttavan, että AMK-koulutusta ei enää tarvitse, koska yliopiston koulutus on niin laadukasta. Asia voidaan toki nähdä näinkin, mutta mielestäni lastentarhanopettajan työssä tarvittava osaaminen on niin laajaa, että yhteen tutkintoon sisältyvä koulutus ei ole itsessään riittävä nykypäivän vaatimuksiin nähden. Keskusteluhan voisi olla myös toisinpäin; miksei puhuta siitä, että yliopistosta valmistuneiden lastentarhanopettajien määrää tulisi vähentää? Pitäisin itse ihannetilanteena sitä, että yhdessä lapsiryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa joista toinen on koulutukseltaan sosionomi ja toinen kasvatustieteen kandidaatti/maisteri. Näin kahden koulutuksen antama osaaminen olisi aidosti käytettävissä ja hyödynnettävissä. Ammattinimikkeiden uudistaminen (varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen sosionomi) olisi hyvä asia sillä se tuo näkyväksi henkilöstön koulutustaustan tasa-arvoisemmin varhaiskasvatuspalveluiden asiakkaille. Mun mielestä jokaisella olisi oikeus tietää, että millainen taustakoulutus oman lapsen opettajalla on.

 

Mä pidän tärkeänä, että päiväkodeissa työskentelee sekä yliopistosta että AMK:sta valmistuneita lastentarhanopettajia. Koulutukset ovat erilaiset ja ne tuottavat erilaista osaamista kentälle. Nykyään näkee puhuttavan, että AMK-koulutusta ei enää tarvitse, koska yliopiston koulutus on niin laadukasta. Asia voidaan toki nähdä näinkin, mutta mielestäni lastentarhanopettajan työssä tarvittava osaaminen on niin laajaa, että yhteen tutkintoon sisältyvä koulutus ei ole itsessään riittävä nykypäivän vaatimuksiin nähden. Keskusteluhan voisi olla myös toisinpäin; miksei puhuta siitä, että yliopistosta valmistuneiden lastentarhanopettajien määrää tulisi vähentää? Pitäisin itse ihannetilanteena sitä, että yhdessä lapsiryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa joista toinen on koulutukseltaan sosionomi ja toinen kasvatustieteen kandidaatti/maisteri. Näin kahden koulutuksen antama osaaminen olisi aidosti käytettävissä ja hyödynnettävissä. Ammattinimikkeiden uudistaminen (varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen sosionomi) olisi hyvä asia sillä se tuo näkyväksi henkilöstön koulutustaustan tasa-arvoisemmin varhaiskasvatuspalveluiden asiakkaille. Mun mielestä jokaisella olisi oikeus tietää, että millainen taustakoulutus oman lapsen opettajalla on.

Mitä mieltä olette lastetarhanopettajien koulutustaustoista? Ammattikorkea tai yliopisto vai onko mitään väliä?

Kyseessä on tutkimus, jossa on tarkoitus tutkia lastentarhanopettajien käymiä keskusteluja.

Alla on apukysymyksiä, joista voi ottaa ideoita oman puheenvuoron kirjoittamiseen. Minä kerään puheenvuoroja ajalta 4.2.2018-15.3.2018. Kirjoittaisitko myös ensimmäisenä koulutustaustasi ensimmäiseen kirjoitukseen.



Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella?

Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen?

Mitkä ovat mielipiteesi oman koulutustaustasi asemasta tulevaisuudessa?

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisesti tulevista), jos se olisi mahdollista?


Tarkoituksena olisi saada aiheesta aikaiseksi keskustelua, joten kommentoikaa vapaasti muiden puheenvuoroihin.

Kirjoittamalla keskusteluketjuun annat luvan puheenvuorosi käyttämiseen tutkimuksessa.

Mitä mieltä olette lastetarhanopettajien koulutustaustoista? Ammattikorkea tai yliopisto vai onko mitään väliä?

Kyseessä on tutkimus, jossa on tarkoitus tutkia lastentarhanopettajien käymiä keskusteluja.

Alla on apukysymyksiä, joista voi ottaa ideoita oman puheenvuoron kirjoittamiseen. Minä kerään puheenvuoroja ajalta 4.2.2018-15.3.2018. Kirjoittaisitko myös ensimmäisenä koulutustaustasi ensimmäiseen kirjoitukseen.



Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella?

Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen?

Mitkä ovat mielipiteesi oman koulutustaustasi asemasta tulevaisuudessa?

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisesti tulevista), jos se olisi mahdollista?


Tarkoituksena olisi saada aiheesta aikaiseksi keskustelua, joten kommentoikaa vapaasti muiden puheenvuoroihin.

Kirjoittamalla keskusteluketjuun annat luvan puheenvuorosi käyttämiseen tutkimuksessa.

Olen valmistunut lastentarhanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi yliopistosta ja työskennellyt eri puolilla Suomea päiväkodeissa lastentarhanopettajana, esiopettajana, päiväkodinjohtajana, aluejohtajana ja varhaiskasvatuksen johtajana. Olen työskennellyt eri koulutustaustoilla valmistuneiden lastentarhanopettajajien kanssa ja toiminut heidän esimiehenään. Sekä yliopistoista valmistuneilla lastentarhanopettajila että ammattikorkeakouluista koulutuksensa saaneilla sosionomeilla on varhaiskasvatuksessa osaamista, mutta se on erilaista. Molempia tarvitaan, mutta heidän ammattiroolinsa tulisi olla erilainen kuin tällä hetkellä on. Pohjakoulutuksen tuottama osaaminen näkyy selkeästi kentällä. Substanssia osaamista lasten opettamiseen, eri-ikäisten lasten tuen tarpeiden havaitsemiseen ja opetusmenetelmiin on paljon enemmän yliopistosta valmistuneilla lastentarhanopettajilla.

 

LTO kandi, ollut lto:na alle vuoden

Paikkani on lastentarhanopettajana. Olen varhaiskasvatuksen asiantuntija ja ammennan tietoa kasvatustieteistä. Näen itseni hyödyllisenä kaiken ikäisille pk-eskari.

Olen jonkun verran kierrellyt eri päiväkodeissa ja tehnyt muutaman kuukaudenkin pätkiä. Mielestäni sosionomi-koulutus ei anna mitään silmiinpistävää erikoisosaamista ja olen sitä hieman ihmetellyt. Tämä ehkä kuulostaa ikävältä. Tarkoitan sitä, että sosionomit eivät ole mitenkään sen osaavampia lasten kanssa joilla on kotiolosuhteista johtuvaa käytöspulmaa ym., eivätkä he myöskään sen paremmin hoida yhteistyötä perheisiin. Pikemminkin toisin päin. En siis oikein näe mitä se on se heidän tuomansa erityisosaaminen? Hieman ärsyttää sosiaalipuolen äänekkäät puheenvuorot sen puolesta, että sosionomeilla olisi monipuolisempi tieto-taito lapsiin ja perheisiin esim. eri kotitaustoista tuleviin. Itse en ole sitä nähnyt - miksi? Varhaiskasvatuksen kandeilla ja maistereilla sen sijaan olen nähnyt osaamista havainnoida lasta ja pohtia havaintoja monelta kantilta. Sosionomit ovat enemmän kiipelissä ja ideat loppuu - näin kärjistäen. Esim. eräs sosionomi lto ei saanut ryhmään otetta ja yritti jatkuvasti saada lapsia rauhoittumaan kynä-paperi tehtävillä. Mielestäni hän ei osannut asettua lapsen asemaan, heittäytyä, käyttää erilaisia äänenpainoja ym., kokeilla erilaisia toimintatapoja. Sosionomien koulutus ei niin paljon keskity lapsiin. Kandeilla/maistereilla opintojen keskiössä on lapsi ja totta kai siihen otetaan tärkeimmät asiat myös perheolosuhteista, kulttuurista ym. koska ne vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen. Mielelläni kuulisin muiden ajatuksia eikä tarkoitus ole missään nimessä mollata.

Olisi ihan hyvä tulevaisuudessa erottaa nimikkeet. Minusta olisi hienoa, jos sosionomien erikoisosaaminen tulisi selvästi näkyviin. Voisiko päiväkodissa sosionomit kehittää yhteistyömalleja vanhempiin ja kandit/maisterit vaikkapa lapsen havainnointia? Tai mitä se sitten kunkin koulutuksen osaaminen on. Selkeämmin voisi näitä tuoda esiin ja kehittää.

 

mielestäni lastentarhanopettajan työssä tarvittava osaaminen on niin laajaa, että yhteen tutkintoon sisältyvä koulutus ei ole itsessään riittävä nykypäivän vaatimuksiin nähden.

Minusta tuo näyttää paperilla hyvältä, mutta mitä se on käytännössä? Mitä käytännössä esim. tiimipalaverissa puhuttaisiin jossa yliopisto LTO ja AMK LTO toisivat eri asioita esiin? En ole vielä törmännyt mitä AMK toisi uutta. Pikemminkin samaa mutta hatarammin.

 

Itse olen yliopistosta valmistunut kasvatustieteiden kandidaatti sekä kasvatustieteiden maisteri.
Mielestäni sekä sosionomit että yliopistosta valmistuneet ammattilaiset ovat kentällä tärkeitä. Kuitenkin on syytä erotella eri koulutuspoluilta valmistuneet lastentarhanopettajat toisistaan. Juuri varhaiskasvatuksen opettaja ja sosionomi olisivat mielestäni sopivat nimikkeet. Mehän olemme käyneet täysin eri koulutuspolut, en siis ymmärrä miksi asiaa ei tuoda ilmi.
Minulla ei ole eri koulutuksen omaavia ihmisiä vastaan mitään, mutta en totisesti ymmärrä päättäjien ratkaisuja. Koulutuspaikkojen lisääminen ei totisesti auta, jos suurin osa yliopistokoulutuksen käyneistä kandeista ja maistereista jatkaa muihin tehtäviin. Itse ainakin koen, ettei yliopistokoulutustani arvosteta tarpeeksi, olen pedagogiikan ammattilainen, joka on suuressa palkkakuopassa.
Jokainen joka on opiskellut itsensä varhaiskasvatuksen maisteriksi ja tekee työtä 2400€/kuukaudessa varmasti kiroaa tätä systeemiä mielessään. Ja näin lähtevät kaikki pedagogiikan ammattilaiset pois... niinkuin minäkin

 

Olen päiväkodissa pedagoginen ammattilainen ja asiantuntija, johon minut on täsmäkoulutettu.

Minusta lastentarhanopettajakoulutus ja sosionomikoulutus eroavat toisistaan ihankuin yö ja päivä. Rinnastaisin sosionomin varhaiskasvatuksen kentällä oman kokemuksen mukaan päivähoitajiin. Olen työskennellyt muutaman sosionomin kanssa. Sosiaalipuolen koulutustausta näkyy ajattelu- ja toimintatavoissa. Tavoitteellisuus puuttuu ja keinot tavoitteisiin pääsemiseksi, lisäksi ei osata tunnistaa lapsen erityistuen tarvetta varhaisessa vaiheessa tai tulee normaaleista tapauksista ylitulkintoja, kun ei ole teoreettista pohjaa tälle. Lisäksi käsitteet ymmärretään väärin: lapsilähtöisyys ja osallistaminen ei tarkoita sitä, että lapset elävät pellossa, eikä päivissä tarvitse olla mitään suunniteltua ja ohjattua. Yhdessä sosionomin vastaamassa lapsiryhmässä ei ollut kuin vapaata leikkiä joka päivä. Esikoulussa taas sosiaaliohjaaja veti vajaan tunnin eskarituokion ja sulkeutui loppupäiväksi tietokoneelle tai kahvipöytään, ja kaikki muu esikoulutoiminta jäi huomiotta.


Mietin kokoajan enemmän sitä, että tarvitseeko sosionomeja varhaiskasvatuksen kentällä ollenkaan, mitä heillä on antaa varhaiskasvatukseen, joka ei ole enää sosiaalipalvelu? Onko koulutuksessa jotain, mikö puuttuu opettajakoulutuksesta? Meillä on käyty myös lastensuojelulait, vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, jne. Ihmettelen myös miksi sosionomi ja kandi olisi hyvä työpari? Erinomainen juttu sosionomille, jolta puuttuu pedagoginen osaaminen, mutta tällöin lto ei saa jaettua pedagogista vastuutaan tasavertaisesti.

 

Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella? Koen sen olevan tulevana sosionomi ltona lapsilähtöisyyden ja perheen auttamisen ja perheen äänen puolestapuhujana. Sosionomi ansaitsee vähintään lain suojaaman asetuksen paikan varhaiskasvatuksessa.

Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen? Sosionomilla osaaminen on lastensuojeluun ja perhetyöhön sekä etiikkaan ja varhaiseen puuttumiseen loistava. Meillä on myös kursseja pienryhmäpedagogiikasta, lapsen ja perheen varhaisesta tuesta, lapsen kehityksen ja oppimisen edistämisestä, sosionomi varhaiskasvatuksessa ja muita laajoja täydentäviä kursseja. Yliopistoa en tunne enkä tiedä heidön koulutustaan joten en halua sanoa ennakkokäsityksen perusteella kuten he sanovat vähitellen sosionomeista-eivät kaikki! Laaja 210op on iso kokonaisuus ottaen huomioon yliopiston 180op ja tutkimusmenetelmiin ym käytetään käsittääkseni paljon aikaa. (lto yliopiston kertoman mukaan)

Mitkä ovat mielipiteesi oman koulutustaustasi asemasta tulevaisuudessa? Huolestuttavaa että nähdään yksipuolisena. Lasten ongelmat eivät poistu lapsia opettamalla vaan perheen tilannetta auttamalla ja varhaisella puuttumisella.

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisesti tulevista), jos se olisimahdollista? Oma koulutukseni on laaja ja sopiva. Harjoittelu jakso oli hyvä 9vk varhaiskasvatuksessa. Olisi hyvä että yliopistoja ei pidettäisi nykyään ainoana oikeana, mielestäni se on vanhanaikaista. Amk:t ovat kehitysmyönteisiä ja ottavat kentän muutokset ja toiveet huomioon.

 

Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella?

Hain opiskelemaan sosiaalialaa, koska se on laajempi koulutus (vähintään 210op), kuin kandin tutkinto. Olen käynyt opinnoissani varhaiskasvatuksen sekä sosiaalipedagogiikan opintoja ja toiveenani olisi toimia nimenomaan varhaiskasvatuksessa lton roolissa käyttäen hyödyksi myös sosiaalialan opinnoissani kattavasti saamaani asiakas- ja perhetyönosaamista sekä tietotaitoa erityistä tukea tarvitsevista lapsista.

Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen?

Mielestäni molemmat koulutukset ovat kattavia. En ymmärrä, miksi sosionomien koulutustaustaa ei pidetä pedagogisesti pätevänä. Paljon tästä puhutaan, vaan yksikään kandi, maisteri yms. Ei ole osannut selittää mitä tämä mystinen pedagogiikka on, mitä vain yliopistoissa oppii? Itse olen opiskellut kandiksi toiselle alalle ja nähnyt myös näitä kasvatustieteiden opiskelijoita siinä sivussa. Yliopistomaailma on kuin muinaisjäänne, minkä vuoksi hakeuduinkin työelämälähtöiseen sosionomin koulutukseen. Käytämme opinnoissamme paljon teoriakirjallisuutta, jotka pohjautuvat pitkälti väitöskirjoihin, graduihin tai muihin tieteellisiin tutkimuksiin. Kaikki tehtävämme pitää perustella teorian kautta. Yllätyin teoreettisen opetuksen määrästä amkssa. Sitä on mielestäni erittäin kattavasti ja paljon on kiinni myös opiskelijan omasta aktiivisuudesta. Aiemmissa kommenteissa kävi ilmi, ettei sosionomilta löydy tavoitteellisuutta tai havainnointitaitoja. Yllättävää, koska nimenomaan asiakastyönprosessit kuuluvat sosiaalialan pakollisiin perusopintoihin. Siellä näitä nimenomaan korostetaan vuorovaikutuksen, kohtaamisen, osallisuuden yms. lisäksi. Harjoittelut ja ryhmätyöskentely taas ovat paljon kattavampia mielestäni amkssa. Sosionomeilla on meidän koulussamme 5 erilaista harjoittelua, minkä kautta pääsee hyvin kiinni työelämään. Käytännön osaamista saisi olla yliopisto-opinnoissa enemmän. Muistuttaisin vielä, että sosionomien lto pätevyyshän mahdollistettiin sen vuoksi, koska haluttiin saada varhaiskasvatuskentälle myös perhetyön ja sosiaalityön esim. lastensuojelun syvempää osaamista.
Huolimatta kriittisestä suhtautumisestani yliopistoihin olen sitä mieltä, että varmasti kandin tutkintokin on hyvä. Erilaiset koulutuspolut tarjoavat varmasti kattavaa osaamista kentälle.

Mitkä ovat mielipiteesi oman koulutustaustasi asemasta tulevaisuudessa?

Olen huolissani yleisestä suhtautumisesta amk koulutuksiin. Moni ei ole sisäistänyt, että kyseessä on korkeakoulu. Huolestuttaa myös vastakkainasettelu yhteistyön sijaan. Hoitajien työpanostakaan ei tulisi väheksyä. Pelkään myös, että tämä esitys varhaiskasvatuksen sosionomista syrjäyttäisi vähitellen sosiaalialan osaamisen varhaiskasvatuksesta tai että palkka ja muut työehdot muuttuvat huonommaksi. Toivoisin, että yleinen keskustelu muuttuisi siihen suuntaan, että kaikkia koulutustaustoja arvostettaisiin. Olen myös huolissani siitä, että työtehtävät tiukasti rajataan. Yhteistyö ja joustavuus olisivat paljon käytännöllisempiä työelämässä. (Se tekee kenellä taitoa ja aikaa). Esim. Olen tavannut yoltoita, jotka tiukasti kieltäytyvät hoidollisista tehtävistä ja taas hoitajien ideoita ei ole ehkä huomioitu.

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisestitulevista), jos se olisi mahdollista?
Mielestäni olisi hyvä, että työyhteisö olisi moniammatillinen ja korkeastikoulutettuja voisi olla varhaiskasvatuksessa enemmän. Amkt ja yliopistot voisivat tehdä yhteistyötä, jotta molemmat saisivat eväitä koulutuspolkujen kehittämiseksi. Olisi syytä työntekijöitä palkattaessa ottaa huomioon tarkemmin, mihin he ovat syventyneet opinnoissaan.

 

Olen koulutukseltani Sosionomi (AMK) ja suoritin oheen lastentarhanopettajan pätevyyden.

Haaveenani oli opettajan ura, mutta olin nuorempana laiska lukemaan pääsykokeisiin. Ovet ammattikorkeaan avautuivat vaivatta, kun yliopistoon olisi pitänyt yrittääkin.
Ajattelin nuorena ja naiivina ovien opettajan uralle aukenevan, jos opiskelisin ensin lastentarhanopettajaksi sosionomiopintojen kautta. Kuinka väärässä olinkaan.

Huomasin jo opiskeluaikana, kuinka huono asema meillä on. Osaamistamme vähätellään ja aliarvioidaan, emme ole muka tarpeeksi päteviä kaitsemaan alle kouluikäisiä, pieniä lapsia ja huolehtimaan heidän tarpeistaan tai ohjaamaan, kuinka kynää tai askartelusaksia pidetään kädessä oikein. Emme osaa laulaa loruja tai kertoa tarinoita, koska meille ei opeteta niitä erikseen.
Pedagogista osaamista ei ole olevinaan riittävästi, emme ymmärrä riittävän syvällisesti lapsen kehityksestä ja viemme mukamas kasvatustieteiden kandidaattien työt, vaikka heitä ei edes ole riittävästi paikkoja hakemassa.

En koskaan hakenut varhaiskasvatukseen töihin, koska muualla tienaa vähemmällä vaivalla enemmän palkkaa. Ihan vaan sosionomina. Pidän päiväkotia viimeisenä vaihtoehtona, jos mitään muutakaan paikkaa ei löydy - kertoo työn kutsuvuudesta melkoisesti. Työvoimapulaa vaikuttaa koko ajan olevan ja opiskelukaverit saivat ennen valmistumista ja valmistumisen jälkeen välittömästi vakituisia työsuhteita nimenomaan opettajina varhaiskasvatuksessa. Työllistyi eräs eskariopeksi, vaikka kuviteltiin, ettei pitäisi pätevyyden riittää vasta valmistuneella sosionomilla. Niin huutava pula opettajista päiväkodeissa on.

En enää edes haaveile minkään sortin opettajan ammatista, vaan seuraava etappi on "kelvottomilla" sosionomin papereillani pyrkiä opiskelemaan hallintotieteitä Vaasan yliopistoon - suoraan maisterilinjaan (perusopinnot toki avoimessa suoritettuani).
Miksi tyytyä päiväkotiin, jos voi tavoitella jotain muutakin?

En ymmärrä keuhkoamista, jota nyt varhaiskasvatuksesta käydään.
Varhaiskasvatus ei ole rikki ja silti sitä ollaan hyvin innokkaasti korjaamassa. Sosionomithan pelkäsivät työnsä puolesta, kun varhaiskasvatuksen tiekartta julkaistiin. Osa meistä siis pelkäsi oikeudestaan omaan virkaansa uudistuksen myötä - he pelkäsivät heidän tutkintonsa ja ammattitaitonta totaalista mitätöimistä.
Tuollaisen pelon tunteminen ei todellakaan luo luottamusta tulevaisuuteen.

Lapsissa enenevissä määrin näkyvä erilainen oireilu ei juonna juuriaan varhaiskasvatuksesta ja sen laadusta, vaan kotoa ja lähipiiristä, kuten harrastuksista. Yhteiskuna on mätä ja se heijastuu vanhemmista lapsiin. Kaikista ihmisistä ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi ja edes korkeatasoinen varhaiskasvatus ei voi täysin korjata huonon vanhemmuuden aiheuttamia arpia lapsissa.

Minua ei kiinnostaisi tuon taivaallista onko lasteni tarhatäti sosionomi, lähihoitaja vai peräti tohtori.
Jos lastani opettaisi maisteri ja tietäisin sen, miettisin iltaisin hänen kohtaloaan ja valintaansa. Onko hän aidosti sydämellä lapsiryhmässä mukana vai pohtiiko hänkin lähtevänsä rahakkaampiin tehtäviin, pitäen päiväkotia vain hetkellisenä, tilapäisenä ratkaisuna omalla urallaan.

Lapsille pysyvyys luo turvaa. Rutiinit, tuttu ryhmä, tuttu henkilökunta. Tuttu on turvallista, joten työntekijöiden tulee olla sitoutuneita työhönsä.
Haluaisin, että lapseni hoitajalla olisi maalaisjärkeä, tilannetajua ja koulutustaustastaan riippumatonta kykyä lukea ja tulkita ihmisiä. Haluaisin lapseni hoitajan olevan arjessa aktiivisesti läsnä ja turvallinen roolimalli lapselleni. Koulutus on tässä yhtälössä yhdentekevää.

Kysynpähän vain ääneen, että kuinka moni lähtee yliopistoon saakka opiskelemaan akateemista korkeakoulututkintoa, jotta voi huolehtia muiden lapsista 2300 euron kuukausipalkalla?
Kuten yllä eräs kommentoi - lähtevät paremmin koulutetut opettajat ihan muihin tehtäviin, jotka koetaan tavalla tai toisella mielekkäämmiksi. Työn palkka ja koulutusvaatimus eivät todellakaan kohtaa, mutta ammattikorkeakoulun käyneet sosionomit vaikuttavat olevan valmiimpia tyytymään matalamman palkkatason tehtäviin, kuin kasvatustieteiden kandidaatit tai maisterit.

Mikään ei ole niin luotaantyöntävää kuin ylimielisyys ja toisen ammatin ja/tai ammattinimikkeen mollaaminen samalla, kun pönkitetään omaa egoaan ja oman tutkintonsa paremmuutta.
Tätä näyttävät erityisesti kasvatustieteiden kandidaatit verkkokeskustelun perusteella tekevän. Sosionomit kokevat ammattitaitonta vähättelyn epäreiluksi ja nousevat puolustamaan itseään ja tutkintoaan.
Niin kasvatustieteiden kandeille, tyytyville maistereille kuin sosionomeillekin löytyy varmasti oma paikkansa alalla, jos tyhjänpäiväiseen kinasteluun käytettävä energia valjastettaisiin johonkin hyödyllisempään keskusteluun ja pohdintaan.

Jokaisessa ammatissa, jokaisessa työpaikassa on muutamia riippakiviä, alisuoriutujia, jotka eivät oikein osaa tehdä töitään. Se ei ole ikävä kyllä sidottuna kenenkään tutkintoon, vaan kyse on henkilökohtaisesta kompetenssista.
On lähtökohtaisesti arvostetuissa ammateissa, kuten lääkäreissä ja juristeissakin ammattihenkilöitä, joiden kompetenssia ihan maallikkokin uskaltaa kyseenalaistaa, alan ammattilaisista puhumattakaan. Tunareita vain on kaikissa ihmisryhmissä, niin tylyä kuin se onkin sanoa ääneen, totuus se silti on.

Kunnallisissa suojatyöpaikoissa ei vain saa irtisanoa henkilöä siksi, ettei hän osaa. Tulisiko heikosti suoriutuvat työntekijät voida lähtökohtaisesti irtisanoa huonon suoriutumisen jatkuessa liian kauan? Loisi myös kunnalliselle puolelle vaatimuksia suoriutua tehtävistään vaaditulla tavalla. Samaa palkkaahan erinomainen ja heikosti suoriutuva työntekijä saavat. Kuinka paljon se kannustaa suoriutumaan erinomaisesti, jos samaa palkkaa nauttiva kollega ei tee töitään ja kuormittaa koko muuta työyhteisöä vyöryttämällä työtaakkansa muiden harteille?

Työstä kuuluu maksaa työntekijälle sopiva korvaus. Ei tutkinnon perusteella, vaan osaamisen ja ammattitaidon perusteella.

 

Olen vastavalmistunut sosionomi, mutta tehnyt lastentarhanopettajan sijaisuutta jo 1,5 vuoden ajan. Minut suorastaan revittiin koulusta töihin, niin huutava pula on lastentarhanopettajista Etelä-Suomessa. Työpaikalla olen tuntenut itseni tasavertaiseksi yliopiston käyneiden opettajien kanssa (niin kuin myös lastenhoitajien kanssa, sillä yhdessä me tätä työtä teemme). Viimeaikaisia keskusteluja pätevyyksistä lukiessa tulee todella aliarvostettu olo, meidän sosionomien ammattitaitoon ei tunnuta luottavan ollenkaan. Itse työskentelen 1-3-vuotiaiden ryhmässä ja olen kokenut oman ammattitaitoni riittävän tähän oikein hyvin. Toki välillä olen epävarma omasta osaamisestani, mutta koen sen johtuvan ennemmin siitä, ettei työkokemusta ole paljon, kuin koulutuksesta. Jos jotain asiaa en tiedä, otan siitä selvää. Myös yhteistyö muiden työntekijöiden kanssa (esim. kelton) on opettanut itseäni paljon.

Voi olla, että katson sosionomilasien läpi, mutta mielestäni koulutusta suurempi merkitys on asenteella. Ikävää, jos muutamat sosionomitaustaiset opettajat ovat "tahranneet" maineemme välinpitämättömyydellä ja osaamattomuudella, mutta uskon, että samantyyppisiä vikoja löytyy myös yliopistotaustaisista opettajista. Tärkeintä on mielestäni kiinnostus lapsesta. Minusta ei tulisi myöskään vähätellä lastenhoitajien ammattitaitoa. Olisi jopa vähän hupaisaa, jos pienten ryhmässä olisi kaksi korkeakoulutettua vaihtamassa vaippoja, kun pienillä kuitenkin korostuu vielä hoidollinen osuus. Olen saanut lastenhoitajilta paljon apua vesirokon tunnistamiseen ja rään analysointiin, mikä kuitenkin on arkipäivää työssämme.

Myönnän, että yliopistossa varmasti käydään vielä syvemmin lasten kehitystä, erilaisia oppimistapoja sekä esimerkkejä toiminnasta kuin sosionomipuolellas ja välillä mietinkin, olisinko tarpeeksi pätevä 3-5-vuotiaiden ryhmässä. Toisaalta taas näen, että työharjoitteluni lastensuojelun erityisyksikössä auttoi ymmärtämään, mitä oikeasti pieni lapsi tarvitsee kaikista eniten kehittyäkseen, syliä ja turvaa.

Minusta on hieman epäreilua, että varsinki ne sosionomipohjaiset opettajat, jotka ovat toimineet opettajina jo vuosia, olisivatkin yhtäkkiä epäpäteviä toimimaan opettajina. Ainakin meille sosionomipohjaisille opettajille tulisi tarjota ILMAINEN mahdollisuus suorittaa (työn ohessa) kandin tutkinto, mikäli se vaaditaan ollakseen lastentarhanopettaja. Muuten kannatan ryhmiä, joissa yksi työntekijä olisi yliopistopohjainen lto, yksi sosionomi ja yksi lastenhoitaja. Pienten ryhmässä mielestäni tärkeämpää olisi olla kaksi lastenhoitajaa ja yksi opettaja (sosionomi- tai yliopistopohjainen). Tämä kuitenkin vaatisi palkankorotuksia sekä yliopisto- että sosionomitaustaisille kasvattajille, jotta heitä saadaan tarpeeksi kannustettua päiväkoteihin töihin. Valitettavasti taitaa olla niin, että suurin osa sekä yliopiston, että ammattikorkeakoulun käyneistä hakeutuvat töihin muualle kuin päiväkotiin. Toisaalta tämä saattaa taas lisätä asenteellisesti epäpäteviä kasvattajia päiväkoteihin. Lasten kanssa työskentelyn tulee olla kutsumusammatti, jotta sitä pystyy täydellä sydämellä tekemään.

Itse en ehkä poistaisi sosionomilinjalta lto-pätevyyttä, vaan ennemmin kehittäisin sitä. Itse olisin ollut valmis käymään koulua vaikka 4,5 vuotta, jotta olisin saanut yhtä pätevän (jos se nyt edes on pätevämpi) osaamisen kuin yliopiston käyneillä. Välillä mietin, että miksi en edes hakenut yliopistoon, kun tiesin aina haluavani lastentarhanopettajaksi. Koen kuitenkin, että erityisesti muilla harjoitteluilla (lastensuojelu, vammaispuoli, koulusosionomi) on ollut paljon annettavaa myös lastentarhanopettajan työhöni.

Minusta tärkeämpää olisi siirtää energiat tästä pätevyysvouhotuksesta lapsiryhmien kokoihin. Väitän, että suurinosa lasten pulmista liittyy nimenomaan näihin liian suuriin ryhmiin, joissa lapset eivät saa tarpeeksi aikuisen huomiota ja turvaa. Lisäksi henkilökunta, koulutuksesta riippumatta, alkaa olla melko loppuunpalanutta, kun tuntuu vain ettei riitä. Tietääkseni yliopistossa ei saa tutkinnon lisäksi ylimääräistä käsiparia? Ja jos joku maisteri nyt miettii, että hyvällä suunnittelulla tämäkin toimisi. Kyllä, olen sen itsekin huomannut, mutta valitettavan monta kertaa olen joutunut muuttamaan suunnitelmiani, kun olenkin aamulla huomannut olevani kahden ventovieraan sijaisen kanssa. Tällöin ei toimitakaan pienryhmissä vaan käytännössä hoidan kaikki 12 lasta, koska he eivät huoli tuntemattomien apua. Ja oikeasti, millä perusteella voi laskea kaksi lasta yhdeksi (subjektiivinen päivähoito)? Tai kasvaako lapsi täyttäessään 3v yhtäkkiä niin taitavaksi ja omatoimiseksi, että ryhmään voi tämän jälkeen ottaa uuden 1-vuotiaan, koska suhdelukujen mukaan ryhmässä on tilaa?

Eikä tuo yliopistokoulutus nyt niin tähtitieteeltä vaikuta, jos kerta kanditutkielmat voi tehdä kaksplussan keskustelupalstan perusteella

Nimimerkkini appelsiiniporkkana tuli jugurtista, jonka söin ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä. Nyt kun pohdiskelin nimeä tarkemmin, se kuvastaa hyvin tätä sosionomi-yliopisto-kaksijakoisuutta. Porkkana ja appelsiini ovat kaksi hyvin erilaista syötävää, hyviä yksinään, mutta erinomaisia yhdessä. Yhteistyössä on siis voimaa.

(Pahoittelut kirjoitusvirheistä, ei oikein toimi tabletilla tämä kauhean hyvin.)

 

Tähän haluan vielä lisätä, että mielestäni annamme todella huonon kuvan vanhemmille tällä pätevyysriitelyllä. On tuntunut inhottavalta, kuinka eri lehdissä on ruodittu sosionomien puuttuvaa osaamista, ja rivien välistä on jopa ollut luettavissa, kuinka sosionomien puuttumaton koulutus on syynä siihen, että lapsi jää joskus itkien päiväkotiin. Ihan kuin maisterin tutkinto jotenkin poistaisi lapsen ikävän vanhempia kohtaan. Jos itselläni olisi lapsia, niin tärkeintä minulle olisi, että lapsellani olisi joku turvallinen aikuinen, joka huolehtii hänestä päiväkotipäivän aikana kuin omastaan. En usko, että tähän vaikuttaa koulutustaso millään tavalla, vaan ihmistyyppi.

 

Yliopistopuolen kandi, työelämässä 2v ja työskennellyt alle 3-vuotiaiden kanssa ja 2-4v kanssa.

Minkälaisena koet oman paikkasi varhaiskasvatuksen kentällä oman koulutustaustasi perusteella? Koen sen olevan tulevana sosionomi ltona lapsilähtöisyyden ja perheen auttamisen ja perheen äänen puolestapuhujana. Sosionomi ansaitsee vähintään lain suojaaman asetuksen paikan varhaiskasvatuksessa.

Tämä on omasta mielestäni se keskeisin pointti, joka tulee esiin myös mm. opinnäytetöissä, tutkimuksissa ja selvityksissä. Sosionomi ja kasv. kandi tuottavat erilaista osaamista siten, että Sosionomien osaaminen painottuu nimenomaan siihen perhetyöhöön ja yhteistyöverkostojen tuntemukseen. Kandin osaaminen taas painottuu pedagogiseen työhön ja lapsen kasvun ja oppimisen tuntemiseen. (En löytänyt lähteeksi erästä selvitystä, minkä luin joskus opiskeluaikoina, mutta tässä nyt esim. yksi opinnäytetyö, minkä nopealla etsimisellä löysin: http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1182/erikoulu.pdf;jsessionid=D2049D6404C24DBC65B9E8E060674623?sequence=1 ). Opettajan työnkuvaa pohdittaessa perhetyön osaaminen ei ole vähäpätöistä, mutta ydinosaamista on ja tulisi kuitenkin olla pedagoginen osaaminen, jonka vuoksi on mielestäni erikoista, että koulutukset, jotka tuottavat eritavoin orientoituneita työntekijöitä pätevöittävät samaan ammattiin. Myös oma, joskin lyhytaikainen kokemukseni tukee tätä näkemystä. Työskentelin joitain kuukausia sosionomin työparina. Hän oli ammatillinen, sesitiivinen ja todella taitava perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Opin häneltä paljon, mutta osaamisemme painottui selkeästi erilaiseksi ja itse tein mielestäni tarkempia havaintoja lapsista ja pohdin paljon enemmän keinoja tukea lapsia pienemmissäkin haastavissa asioissa (esim. miten tukea arjessa tunteiden ilmaisua, liikkumista ymym. minkälaisia muutoksia tehdä tiloihin ym.)

Ymmärrän sosionomien huolen omaan ammattiinsa liittyen, mutta mielestäni olisi heidänkin etunsa, jos heille luotaisiin varhaiskasvatukseen oma ammattinimikkeensä ja työnkuvansa. Tällöin myös sosionomien erityisosaaminen pääsisi paremmin esille. Tämä myös siitä syystä, että itse ajattelen niin, että tietyn ammattiryhmän edustajilta pitäisi voida olettaa samaa tietotaitoa. Käytännössähän tämä ei toteudu, koska ihmisillä on erilaisia kiinnostuksenkohteita ja kaikki käyvät erilaisia koulutuksia ja tottakai työssä myös kehittyy. Mutta tällähetkellä tilanne on se, että koulutusten ei edes lähtökohtaisesti voi odottaa tuovan samanlaista osaamista (vai olisiko täällä joku molemmat koulutukset käynyt, joka voisi tämän kumota/vahvistaa?).

Nimimerkille Sosionomi voisin vastata, että valitettavasti tietosi Lastentarhanopettajan työstä ovat kovin heikolla pohjalla, jos uskot ihmisten hakevan korkeakouluista oppia lorutteluun, laulamiseen tai siihen, miten opetetaan lapsia pitämään saksia.

Appelsiiniporkkana, jos lähdetään liikkeelle siitä, että kaikki aikuiset ovat (tai tulisi olla) turvallisia, sensitiivisiä aikuisia, niin valitsisitko silloin lapsellesi mielummin korkeasti koulutetun hoitajan, jolla on laaja-alaista osaamista vai matalammin koulutetun, jolla osaaminen on vähäisempää? Tällä viittaan nyt siihen kun opettajia, erityisesti yliopiston käyneitä pidetään "maalikkojen" mielestä monesti jotenkin kylminä ja etäisinä, tiedä sitten juontaako tämä juurensa johonkin hirstoriaan, mutta enää ei kyllä pidä paikkaansa. Itseasiassa tähänkin liittyen on tutkimusta, jonka mukaan korkeammin koulutetut ovat sensitiivisempiä (mm. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/49722/URN:NBN:fi:jyu-201605112495.pdf?sequence=1). Tämä juttu meni nyt ehkä vähän sivuraiteille, kun sekä amk että yliopisto tarjoavat korkeakoulu tutkinnot, mutta pointtina oli ehkä, ettei tässä nyt alettaisi hokea, että minä ainakin haluan turvallisen ja mukavan hoitajan, kun se on aika perusedellytys, eikä liity mitenkään amk ja yliopistopuolen tuottamaan osaamiseen.

 

Täytyy vielä lisätä, että omasta mielestäni tämä mahdollisesti voimaan tuleva laki on äärimmäisen hyvä. Itse en ainakaan ajattele, että sosionomit pitäisi ajaa alalta pois ja mielestäni on hyvä, että pätevyydet säilyvät ne jo hankkineilla ja näin uskoinkin käyvän, säilyihän esiopetuspätevyyskin sen hankkineilla. Nyt mennään kohti 1+1+1 mallia, joka tuo ryhmiin monipuolista osaamista ja pyrkii varmistamaan, että jokaisessa ryhmässä on myös vahvaa pedagogista osaamista hoidollisen ja sosiaalipuolen osaamisen lisäksi (tiedän, että myös muillakin kun kandeilla on pedagogista osaamista, mutta heillä se on vahvinta ja tällä hetkellä on jopa kokonaisia päiväkoteja, missä ei ole ollenkaan yliopiston käyneitä opettajia tai heitä on suhteessa muihin todella vähän). Toivottavasti tämän myötä lähdettäisiin myös palkkausta ja työoloja kehittämään siten, että motivoituneet ja osaavat kandit pysyisivät töissä.

 

"Yliopistopuolen kandi, työelämässä 2v ja työskennellyt alle 3-vuotiaiden kanssa ja 2-4v kanssa.

Appelsiiniporkkana, jos lähdetään liikkeelle siitä, että kaikki aikuiset ovat (tai tulisi olla) turvallisia, sensitiivisiä aikuisia, niin valitsisitko silloin lapsellesi mielummin korkeasti koulutetun hoitajan, jolla on laaja-alaista osaamista vai matalammin koulutetun, jolla osaaminen on vähäisempää? Tällä viittaan nyt siihen kun opettajia, erityisesti yliopiston käyneitä pidetään "maalikkojen" mielestä monesti jotenkin kylminä ja etäisinä, tiedä sitten juontaako tämä juurensa johonkin hirstoriaan, mutta enää ei kyllä pidä paikkaansa."

Pointtini nimenomaan oli se, että se sensitiivisyys ei katso koulutusta vaan ihmisyyttä. Jos suoraan sanotaan minulle on ihan sama, minkä koulutustason ihminen lapsiani kasvattaa, kunhan tekee sen hyvin. Väitän, että kaikkia meitä tarvitaan tuomaan erilaista osaamista, en halua tuoda vain yhtä ammattinimikettä esiin, eikä kenenkään ammatillista osaamista tulisi väheksyä koulutuksen perusteella, ei edes lastenhoitajien. Toki olen ehkä jäävi vastaamaan tähän, koska minulla ei ole lapsia ja olen alalla töissä, tätä pitäisi kysyä joltain vanhemmalta jolla ei muuten ole alan kanssa mitään tekemistä.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että osaamisemme on hyvin erilaista ja minusta se olisikin ok, jos meidät erotettaisiin eri nimikkein. Eniten minua inhottaa se, että sosionomikoulutusta pidetään jotenkin vähäpätöisempänä koulutuksena kuin kandin koulutusta, niinkuin tässäkin keskustelussa tulee ilmi ensimmäisissä kommenteissa.

 

Liian vähän tietoa ja ymmärrystä toistemme koulutuksista. Omaan korvaan tietenkin särähtää, kun sosionomit puhuvat puuta heinää kandien koulutuksesta ja varmasti toisinkin päin. Väittäisin vielä, että kandit ovat oikeudenmukaisempia tässä! Tämän väitteen perustan sille, että yliopistossa painottuu kriittinen ajattelu. On mietittävä mitä ajattelee tai tietää, miksi, mihin se perustuu, mitä aukkoja omissa ajatuksissa voisi olla. Enkä puhu pelkästä reflektiosta vaan myös tieteellisestä tavasta ajatella. Nettikeskusteluissa joidenkin sosionomien puheenvuoroista paistaa läpi, että tällainen pohtiminen ei ole tullut tavaksi. Siksi voidaan heitellä lokaa kandien niskaan ja samaan syssyyn jotenkin oudosti valittaa, että sosionomeja aliarvioidaan. Tässäkin ketjussa on useita kohtia missä sosionomit ovat aliarvioineet kandien koulutusta, mutta eivät ehkä itse edes näe tekevänsä näin?! Minussa se herättää kysymyksiä sensitiivisyyden, reflektion, tilannetajun puutteesta - tiedon ja tieteellisen ajattelutavan heikkouden lisäksi. Tästäkin voi joku nyt vetää herneen nenäänsä sen sijaan, että miettisi "jaa, voisiko tuossa olla perää? ei ole koska x/on koska x". Ei tarvitse pillastua. Olen nettikeskusteluissa jäänyt aika lailla hämäränpeittoon sosionomien ajatuksista. Joskus olen yrittänyt kysyä täysin neutraalisti, mikä on omassa koulutuksessa erityisen antoisaa lto työlle. Siitäkös sota syttyy, kun tuollaista kehtaa kysyä! Uhriutumistako, miksi? Samaa voi ihan hyvin kysyä keneltä vaan ammattilaiselta ja yleensä saa mielenkiintoisen ja silmiä avaavan vastauksen. Olisiko syynä tämä nykyinen tilanne vai mikä. En todellakaan halua sanoa pahaa sanaa sosionomeista, mutta olen vähän turhautunut keskustelun puutteesta. Pelkkä neutraali kysymys osuu kipeästi hermoon. Ja samaan aikaan puhutaan kuinka ollaan ihmistyön rautaisimpia ammattilaisia... Itse osaisin kyllä sanoa oman koulutukseni suurimman annin esim. lapsiryhmän dynaamikan ymmärtäminen ja kuinka siihen vaikuttaa lasta tukien, lapsen sitoutuminen toimintaan, lapsen emotionaalinen hyvinvointi, sensitiivisyys, tunnetaidot, kaveritaidot yms.yms. (Huom! opinnoissa ei kertaakaan opetettu kynäotetta, saksien kätisyyttä yms...eikä myöskään tuota jonkun hyödylliseksi kokemaa rään analysointia.) En todellakaan ole perhetyön ammattilainen eikä minun kuulukkaan olla. Lto:n työ tällaisessa on ohjata perhe oikeaan osoitteeseen. Nettikirjoittelun lisäksi olen perustanut mielikuvan sosionomeista näkemäni perusteella kentällä. Yksikään tapaamani huippu lto ei ole ollut sosionomi. Päiväkoti jossa oli pelkästään sosionomeja oli kaikkein karmein paikka mitä tiedän työpaikkakiusaamisen ja lapsiin kohdistuvan kielteisen suhtautumisen vuoksi. Kuinka tämä on edes mahdollista, jos juuri nämä ovat sosionomien vahvuuksia? Eikö koulutuksilla todellakaan ole väliä? En tietenkään ole rutiinilla kysellyt lto:ilta mikä koulutus on taustalla eli ihan varmasti hyviä, tavis lto:ita on myös sosionomeja, myös huippuja, eikä kandi-tausta myöskään takaa yhtään mitään. Tässä siis mihin perustan omat ajatukseni. Ja olen avoin muuttamaan niitä, kun saan uutta tietoa. Korjaan tuonne toisen kirjoittajan käsityksiä, että kandin opinnoissa olisi liikaa tieteellisiä menetelmäopintoja, niin näin ei ole. Meillä oli 6% tutkinnosta. Siellä myös sanottiin, että kandintyöt voisi kirjoittaa kaksplus palstalta, niin eipä tutkielmaankaan ole varattu kuin 4% meidän opinnoista. Tutkinto sisältää hyvin paljon keskustelua. Sitä tietoa, osaamista ja ymmärrystä ei mielestäni ihan niinkään saa, että "otan selvää jos jotain en tiedä" kuten joku sanoi. Toki me kaikki tätäkin teemme työssämme. Olen myös miettinyt sosionomien pitkiä harkkajaksoja, enkä pidä niitä niin hyvänä ratkaisuna. Joskus opiskeluaikoina pidin ja kaipailin samaa meille. Olen kuitenkin miettinyt sitä kuinka päiväkodeissa arki ei ole suinkaan ideaalia ja haluamme olla parempaa kehittämässä. Mielestäni pitkissä harkkajaksoissa on riskinä se, että niissä iskostuu huonoja tapoja ja ne tietenkin vievät aikaa pois myös muualta. Kun maailmamme on täydellisempi, niin sitten toki pitkät harkat ovat hyviä. Mieluummin tulin kentälle syvemmän ymmärryksen kanssa ja tietenkin työ ja käytäntö hioo sitä. Minusta tuntuu, että koulutukseni antoi paljon syvyyttä mistä ammentaa. Vaikka en todellakaan sillekkään mitään 10 arvosanaa antaisi. Toivotan oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille meille puurtajille ja erityisesti sosionomeille. Tarkoitus ei ole olla nega enkä sitä lähtökohtaisesti ole yhtään ketään kohtaan. Tykkään keskustella ja pohtia. Some maailmassa minulla vaan on tapana ilmaista itseäni jotenkin huonosti.

 

Sosionomi, valmistunut 2010. Työskennellyt valmistumisesta asti lto:na.

En edes halua lukea aiempia kommentteja. En jaksa yrittää ymmärtää, miksi meidän pitää järjestää ja ylläpitää vastakkainasettelua kahden samaan työhön pätevän, samaa tahtovan (ainakin minä tahdon lasten parasta), alemman korkeakoulun suorittaneen lastentarhanopettajan välillä. Olen melko paljon näitä keskusteluja lukenut ja saanut pahan mielen ja voinut jopa fyysisesti huonosti sen takia, että joku tosissaan tahtoo alentaa muita. On totta, että koulutustaustat ovat erit, mutta se ei vaikuta siihen, kumpi on parempi työssään. Emme tee työtämme koulutuksellamme vaan persoonallamme. Minusta erilaisuus on vahvuus ja arvostan jokaista päiväkodin ammattilaista yhdessä ja erikseen. Toki tarpeeksi koulutusta tarvitaan, jotta kaikki vaadittava tulee hoidettua oikein. Olen valinnut sosionomin koulutuksen, jotta sain oppia myös muustakin kuin lapsista. Kuitenkin keskityin kaikessa mahdollisessa lapsiin ja näin ollen koulutukseeni sisältyi valtavan paljon yli tuon 60op vakaan liittyviä opintoja. On myös huomioitava, että sosionomin (210op) koulutus on sekä määrältään, että laadultaan laajempi kuin kandin (180op) koulutus. Toki kandi keskittyy vain lapsiin, mutta se ei poista sitä, että myös sosionomin tietämys ja osaaminen on tarpeeksi kattavaa, jotta voi työskennellä lto:na. Sen on katsottu aikoinaan riittävän ja mielestäni riittää edelleen. Koska kandin tutkinto keskittyy koko ajan lapsiin ja siihen pedagogiseen puoleen, on oikein, että vain heillä on esiopetusoikeus. Minusta olisi upeaa, jos edelleen olisi sosionomilla mahdollisuus lisäkoulutuksena hankkia tämä oikeus ilman, että pitää käydä läpi koko kandin tutkinto. Itse en sitä tosin välttämättä henkilökohtaisesti nyt kaipaa, mutta mahdollisuus olisi hyvä olla.

Se että toinen opiskelee yliopistossa ja toinen ammattikorkeassa yhtä korkean koulutuksen ei mielestäni nosta kumpaakaan toisen yläpuolelle. Uskon vaakasti, että on vain hyvä, että lapsen ja perheen tilanteita osataan tarkastella eri tavoin ja eri näkökulmista.

Enemmän minua kiinnostaa se, miksi tästä pitää vääntää, vaikka päiväkotimaailmassa on paljon isompiakin ongelmia ratkottavana. Mietin myös, miksi ihmeessä halutaan vähentää sosionomin pätevyyttä lastentarhanopettajana, vaikka lastentarhanopettajista on jo muutenkin huutava pula.

Minä henkilökohtaisesti teen työtäni lapsen ja perheen parhaaksi. Mielestäni tähän meidän tulisikin keskittyä. Toki pedagoginen kavsatuskin on hurjan tärkeää, mutta jos lapsen lämässä perusasiat on vinksallaan, ei hän välttämättä jaksa keskittyä oppimaan uutta.

Meidän pitäisi olla ihmisiä toisillemme, niin lasten kanssa kuin työtoveteidenkin. Meidän tulisi vetää yhtä köyttä jotta saisimme varhaiskasvatusta kehitettyä parempaan. Ryhmäkokoja pienemmiksi, tilat kuntoon, palkat kohdilleen... Nyt tuntuu, että yhteisen köyden vetämisen sijasta kandien käpälät ovat kiinni sosionomien alla olevassa matossa ja vetävät melko kovaa. Tämä siis kovin kärjistetty mielikuva, mutta siltä minusta tuntui.

Mielipiteitä on tietysti monia. Tämä on se, miltä minusta tuntuu nettikirjoitusten ja keskustelujen perusteella. Työskentelen viiden ryhmän päiväkodissa ja onneksi siellä emme huomaa eroa kandin ja sosionomin välillä. Kumpikin osaa kysyä toiselta apua tarvittaessa ja molemmat valmiita tukemaan toista. Näin sen pitäisi olla.

 

Mitä muuttaisit koulutustaustoja koskevista säädöksistä (nykyisistä ja mahdollisesti tulevista), jos se olisi mahdollista?
Ehdottomasti antaisin myös sosionomi -taustaisten hankkia esiopetus -pätevyyden. Sosionomi opiskelee 210 pisteen edestä, jossa varhaiskasvatus ja sosiaalipedagogiikka opintoja 60. Kandi opiskelee 180 kasvatustiedettä, joista 60 painottuu varhaiskasvatukseen. Työelämä opettaa lisää! Lisäkoulutusta tarvitaan lapsiryhmästä nousevien tarpeiden mukaan, joka kuuluu kaikille koulustaustasta huolimatta esim. jos et käytä viittomia useaan vuoteen, kyllä siihen kertausta tarvitsee. Mutta mitään säädöksiä en hyväksyisi, että sosionomin pitäisi opiskella jotain lisää, että saa toimia lastentarhanopettajana.

Paras tiimi on kandi/maisteri ja sosionomi (joka on suuntautunut varhaiskasvatukseen) ja lastenhoitaja omalla koulutustaustallaan. Lastenhoitajiakin tulee useammasta eri koulutustaustasta, enkä heillä ole nähnyt ollenkaan samanlaista keskustelua ja "riitelyä" kuin kandi-sosionomi asetelmassa. Harmillista! Luulen, että osin tässä ihmisten ajatuksiin vaikuttaa myös se, että sosionomeja valmistuu muillekin aloille kuin varhaiskasvatukseen ja heillä kaikillahan ei luonnollisestikaan voi olla pätevyyttä lastentarhanopettajan tehtäviin. Näitä sosionomeja on myös kentällä sijaistamassa lastentarhanopettajan tehtävissä, vakituista paikkaa eivät tietystikään saa, mutta aina siis kaikki sosionomit ei ole niitä "oikeita" sosionomeja, jotka on koulutettu lastentarhanopettajan tehtäviin.

Työintoa ja iloa kaikille! Tiimissä on voimaa!
Ystävällisin terveisin: Reilu 12-vuotta lastentarhaopettajana työskennellyt sosionomi (osaamisena varhaiskasvatus ja sosiaalipedagogiikka).

 

Kandi opiskelee 180, joista 60 painottuu varhaiskasvatukseen.

Mistäköhän tämä luku tulee? Meidän kandi tutkinnossa on 60 op tulee jo pelkästään varhaiskasvatuksen sisältöalueiden opinnoista. Tämän lisäksi on esimerkiksi 51 op kasvatustieteen aineopinnoissa tällaisia aivan täysin varhaiskasvatuksen kursseja: Havainnointi, suunnittelu ja arviointi varhaispedagogiikassa, Varhaispedagogiikan toimintamuodot, Esi- ja alkuopetus, Pienten lasten pedagogiikka, Varhaisvuosien erityis- ja monikulttuurisuuskasvatus...ynnä muuta. Kyllä koko 180op on melkeinpä pelkästään varhaiskasvatusta, toki jotkut laajemmasta vinkkelistä esim. psykologia (sekin vaka keskittyvä ja meille vakalaisille räätälöity). Myös niiden kurssien joita tehtiin luokanopettajien kanssa kurssitehtävät, kirjallisuus ja tentit oli räätälöity meille vaka:an. Sivuaineen 25op voi periaatteessa tehdä mistä vaan, mutta moni tekee esimerkiksi esi- ja alkuopetuksesta johon meillä vakalaisilla on sivuainehaussa myös etulyönti asema.

 

On totta, että koulutustaustat ovat erit, mutta se ei vaikuta siihen, kumpi on parempi työssään. Emme tee työtämme koulutuksellamme vaan persoonallamme.

Tässä on sellainen lause, mitä en ole itse ikinä kuullut yliopiston käyneen opettajan suusta. Tarvitaanko siis päiväkoteihin ollenkaan koulutettua henkilöstöä, miksei kiva täti riitä? Tottakai persoonalla on merkitystä, mutta itse ainakin hyödynnäm koulutustani päivittäin joka hetki. Koulutuksella pyritään myös tasaamaan niitä persoonien eroja tuomalla tietoa lapsen kehityksestä ja oppimisesta, jotta jokaisella olisi tiedot tukea lapsen kasvua parhaalla mahdollisella tavalla. Ja tietysti koulutus vaikuttaa opettajan työtehtävien hoitamiseen, erikoinen ajatus ettei vaikuttaisi. Tuolta ylempää voit lukea mm. Miten opettajien osaamisen painopisteet vaihtelevat.

Tämän tyyppiset kommentit saavat ainakin minut vielä vahvemmin uskomaan siihen, että opettajien koulutus kuuluu yliopistoihin. Varhaiskasvatus ei ole enää sosiaalihuoltoa, johon riittää vain kivat aikuiset.

 

Sosionomi, 5v lastentarhanopettajana.

Yritin parhaani tässä lainaushommassa, pahoittelen jos meni ihan pieleen.

Liian vähän tietoa ja ymmärrystä toistemme koulutuksista. Omaan korvaan tietenkin särähtää, kun sosionomit puhuvat puuta heinää kandien koulutuksesta ja varmasti toisinkin päin. Väittäisin vielä, että kandit ovat oikeudenmukaisempia tässä! Tämän väitteen perustan sille, että yliopistossa painottuu kriittinen ajattelu. On mietittävä mitä ajattelee tai tietää, miksi, mihin se perustuu, mitä aukkoja omissa ajatuksissa voisi olla. Enkä puhu pelkästä reflektiosta vaan myös tieteellisestä tavasta ajatella. Nettikeskusteluissa joidenkin sosionomien puheenvuoroista paistaa läpi, että tällainen pohtiminen ei ole tullut tavaksi. Siksi voidaan heitellä lokaa kandien niskaan ja samaan syssyyn jotenkin oudosti valittaa, että sosionomeja aliarvioidaan.Tässäkin ketjussa on useita kohtia missä sosionomit ovat aliarvioineet kandien koulutusta, mutta eivät ehkä itse edes näe tekevänsä näin?!

Minua ahdistaa tämä keskustelu. On aivan turha riidellä siitä, että Suomessa on sosionomin ollut mahdollisuus pätevöityä lastentarhanopettajaksi. Se ei ole voinut olla kauttaaltaan vääränlainen koulutus, koskapa sosionomien on annettu vuosikausia näin toimia. Tokihan se olisi lopetettu alkuunsa, mikäli olisi käynyt ilmi, että varhaiskasvatukseen pullahtaa sadoittain ammattitaidotonta väkeä?

Minä näen keskustelussa hyvin suoria moitteita sosionomeja kohtaan, ja erityisesti niin, että kertoillaan yksittäisistä työelämässä kohdatuista sosionomeista ja heidän puutteistaan. Tuhansista sosionomeista sinä olet nähnyt yhden ja tiedät heti, että johtuu hänen koulutuksestaan, ettei hän mielestäsi osaa tehdä työtään. Olen minäkin nähnyt erään kandin tekevän työssään erikoisia ratkaisuja, esimerkiksi pienryhmätoimintaa ei ollut lainkaan, eikä ohjattua liikuntaa, mutta se taisi johtua enemmänkin hänen ajatuksistaan kuin koulutuksestaan.

Sinä LTO kandi sanot joidenkin sosionomien puheenvuoroista paistavan läpi pohtimisen puutteen, ja että he pillastuvat kun kysyt heidän koulutuksestaan. Perustat väitteesi sille, että yliopistossa painottuu kriittinen ajattelu. Oletko ottanut selvää, millainen ajattelu painottuu ammattikorkeakouluissa? Minä näen yliopistopuolen aivan samalla tavalla älähtävän, kun heidän koulutustaan kyseenalaistetaan. Minua kiinnostaa erityisesti, mitä on tiiviistettynä se pedagoginen osaaminen, joka meiltä varhaiskasvatukseen suuntautuneilta sosionomeilta puuttuu? Millä tavalla se näkyy meistä? Ei riitä, että joku yksi ei osannut teettää muuta kuin kynätehtäviä. Eikä sekään, että koulutuksenne suuntautuu täysipainoisemmin lapsen kasvun ja kehityksen asiantuntijuuteen. Sosionomin koulutuksesta on vallalla kaikenlaisia käsityksiä. Olisi hienoa, että laitettaisiin riitelyn sijaan koulutodistukset vieretysten ja voitaisiin todeta - aivan, te olette käsitelleet samaa asiaa, mutta eri tavalla. Tai että tuota me emme olekaan käyneet läpi, voitko kertoa siitä lisää!

Omassa koulutuksessani painotettiin nimenomaan kriittistä ajattelua - olennaista oli aina pohtia, mitä opin - mitä ajattelen - mitä muita mahdollisuuksia vielä on - mistä saan tietoa, jos en vielä tiedä. Painotettiin empaattisuutta, kaikki liittyy kaikkeen-ajattelua; miten tukea erilaisia oppijoita, miten pohtia kotiolojen vaikutusta oppimisvalmiuksiin, miten arvioida jatkuvasti omaa työtä, lista on loputon. Varmasti tämänkin joku kääntää niin, että vääriä asioita on mietitty, kyllä meillä yliopistossa sentään...Enkä minä edes halua pönkittää omaa koulutustani, haluan vain, että ymmärrätte hitusen paremmin sen monipuolista antia.

Itse osaisin kyllä sanoa oman koulutukseni suurimman annin esim. lapsiryhmän dynaamikan ymmärtäminen ja kuinka siihen vaikuttaa lasta tukien, lapsen sitoutuminen toimintaan, lapsen emotionaalinen hyvinvointi, sensitiivisyys, tunnetaidot, kaveritaidot yms.yms. (Huom! opinnoissa ei kertaakaan opetettu kynäotetta, saksien kätisyyttä yms...eikä myöskään tuota jonkun hyödylliseksi kokemaa rään analysointia.) En todellakaan ole perhetyön ammattilainen eikä minun kuulukkaan olla. Lto:n työ tällaisessa on ohjata perhe oikeaan osoitteeseen.

Pönks, pönks, ja näin pönkitettiin sitä OMAA koulutusta, vaikka sosionomithan niin juuri tekevät, vai miten se nyt oli? Kaikki luettelemasi taidot voin hyvällä omalla tunnolla sanoa myös minun koulutukseni suurimmaksi anniksi. Lto:na ja sosionomina osaan myös ohjata perhetyötä tarvitsevan perheen oikeaan osoitteeseen. Minulla on ollut ihania kandeja ja maistereita työparina ja työtoverina. Kertaakaan eivät näkemyksemme ole törmänneet. Olemme yrittäneet siinä onnistumatta vertailla koulutuksia - ei siihen ole ollut tarvettakaan.

Ei tulisi mieleenkään alkaa haukkua kaikkia niitä opistopohjaisia tai kandi-maisterilastentarhanopettajia, joita olen kohdannut. Joku kokee tässäkin ketjussa olevansa pelkkää koulutusta täynnä, eikä tee persoonallaan töitä lainkaan, ja meinaa, että sossun tunnistaa siitä, että se puhuu näin. Minä näen työpaikoilla pelkkiä upeita persoonia, joilla on vankka koulutuspohja, oli sitten mikä tahansa. Todellinen lastentarhanopettaja käyttää koulutustaan hyväkseen ja antaa persoonansa näkyä. Opettajuus on sensitiivisyyttä sen suhteen, mitä lapsen elämässä on meneillään; mitä hän voi ja jaksaa tänään oppia, mitä hän on kokenut, mitä hän osaa kertoa, missä näemme hänet vuoden kuluttua. Miten voimme tukea häntä tasapainoisessa kasvussa? Teemmekö kaiken mielessä kysymys MIKSI ja KENEN VUOKSI?
Ammattaidon avulla me kaikki osaamme havainnoida, reflektoida, tukea, kannustaa, opettaa, tunnistaa tuen tarpeet, suunnitella, arvioida, tehdä yhteistyötä perheiden ja toistemme kanssa.

Kiinnostaa myös, miten 1+1+1 mallissa työnjako sitten lopulta menee. Mitä sosionomi saa tehdä? Saako opettaa? Emme ole hoitajia, eikä sitä verkosto- ja perheiden tukemistyötäkään ole päivittäin koko työpäiväksi.

 

Mistäköhän tämä luku tulee? Meidän kandi tutkinnossa on 60 op tulee jo pelkästään varhaiskasvatuksen sisältöalueiden opinnoista. Tämän lisäksi on esimerkiksi 51 op kasvatustieteen aineopinnoissa tällaisia aivan täysin varhaiskasvatuksen kursseja: Havainnointi, suunnittelu ja arviointi varhaispedagogiikassa, Varhaispedagogiikan toimintamuodot, Esi- ja alkuopetus, Pienten lasten pedagogiikka, Varhaisvuosien erityis- ja monikulttuurisuuskasvatus...ynnä muuta. Kyllä koko 180op on melkeinpä pelkästään varhaiskasvatusta, toki jotkut laajemmasta vinkkelistä esim. psykologia (sekin vaka keskittyvä ja meille vakalaisille räätälöity). Myös niiden kurssien joita tehtiin luokanopettajien kanssa kurssitehtävät, kirjallisuus ja tentit oli räätälöity meille vaka:an. Sivuaineen 25op voi periaatteessa tehdä mistä vaan, mutta moni tekee esimerkiksi esi- ja alkuopetuksesta johon meillä vakalaisilla on sivuainehaussa myös etulyönti asema.

Tähän haluan vielä kommentoida, että vaikka esim minä en ole saanut nimenomaan Varhaisvuosien erityis- ja monikulttuurikasvatukseen opetusta, niin olen saanut opetusta mm. pienten lasten pedagogiikassa ja suorittanut sosiaalipedagogiikan opintokokonaisuuteen sisällytettyjä erityis- ja monikulttuurisuuskasvatuksen kursseja. Näin kun vain vedettäisiin listaa läpi, huomattaisiin, että opinnoissa on kuin onkin paljon samaa ja sitten mukavasti niitä eroja, joiden avulla työpareina työskennellessä tasapainotamme toisiamme. Peace!

 

Mä pidän tärkeänä, että päiväkodeissa työskentelee sekä yliopistosta että AMK:sta valmistuneita lastentarhanopettajia. Koulutukset ovat erilaiset ja ne tuottavat erilaista osaamista kentälle. Nykyään näkee puhuttavan, että AMK-koulutusta ei enää tarvitse, koska yliopiston koulutus on niin laadukasta. Asia voidaan toki nähdä näinkin, mutta mielestäni lastentarhanopettajan työssä tarvittava osaaminen on niin laajaa, että yhteen tutkintoon sisältyvä koulutus ei ole itsessään riittävä nykypäivän vaatimuksiin nähden. Keskusteluhan voisi olla myös toisinpäin; miksei puhuta siitä, että yliopistosta valmistuneiden lastentarhanopettajien määrää tulisi vähentää? Pitäisin itse ihannetilanteena sitä, että yhdessä lapsiryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa joista toinen on koulutukseltaan sosionomi ja toinen kasvatustieteen kandidaatti/maisteri. Näin kahden koulutuksen antama osaaminen olisi aidosti käytettävissä ja hyödynnettävissä. Ammattinimikkeiden uudistaminen (varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen sosionomi) olisi hyvä asia sillä se tuo näkyväksi henkilöstön koulutustaustan tasa-arvoisemmin varhaiskasvatuspalveluiden asiakkaille. Mun mielestä jokaisella olisi oikeus tietää, että millainen taustakoulutus oman lapsen opettajalla on.

Kiitos tästä. Puit ajatukseni sanoiksi. On aivan turha riidellä siitä, että olemme päätyneet samaan työpaikkaan eri koulutustaustoilla ja osoitella kaikkea sitä, mitä toinen ei osaa. Miten me kenestäkään voimme sanoa, mikä on henkilökohtainen ominaisuus, tai työkokemuksen ansiota ja missä alkaa koulutuksen tuoma varmuus? Ottaisin sinut työpariksi milloin tahansa

 

Ahdistunut sosionomi - koulutusten sisällöistä on tehty tutkimuksia (myös muita kuin opinnäytteitä). Pelkät kurssinimet eivä paljoa kerro, vaan niiden sisällä on eroja laajudessa, kriteereissä, sisällössä yms. Minun pointti oli se, että kandi koulutuksessa ei suinkaan ole 60 op vakaa (kuten aiemmin väitettiin) vaan paljon, paljon enemmän - osan kursseista luettelin tuossa. Ihan tuollaisia ydin kursseja jäisi tuon 60 op ulkopuolelle.

Yksi aloittajan kysymys oli: "Miten koet eri koulutustaustojen vaikuttavan lastentarhanopettajien osaamiseen?" Siksipä tästä keskustelemme. Minusta on hyvä miettiä eri koulutustaustoja ja niiden antia. Varhaiskasvatusta tullaan aina kehittää.

Keskustelussa on tullut hyvin esiin, että koulutuksen lisäksi henkilön ominaispiirteet ja työkokemus tuovat oman lisänsä osaamiseen. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että näkevät sopivien ominaispiirteiden (lämmin ihminen yms.) riittävän. Tai sitten työkokemuksen jonka ehkä uskotaan peittoavan alleen alkukoulutuksen. Koulutus ehkä nähdään porttina töihin, starttimoottorina joka jää turhaksi ajan myötä. Työ opettaa. Tällaisia näkemyksiä usein näkee keskusteluisaa enkä ole ainakaan täysin eri mieltä. Mutta mietin, eikö varhaiskasvatuksen määrällä alkukoulutuksessa ole väliä. Halukkaat voivat osallistua seuraavaan ajatusleikkiin! Olipa kerran.. uuden lto koulutuksen käynyt hyvä tyyppi, ihmisläheinen ja lapsirakas. Uusi koulutus 245 op oli laajempi kuin kandi tai amk sosionomi. Siinä käytiin monipuolisesti läpi liikuntaa eri muodoissa ja millaisia suhteita ihmisillä on liikuntaan. Liikunta on erittäin tärkeä osa aivotoimintaa ja oppimista sekä hyvinvointia, kasvua ja kehitystä jne.jne. Harkkoja oli urheilijoiden parissa ja vanhusten liikuntapalveluissa yms. Monipuolista ja erilaisia ihmisiä tuli kohdattua sekä havainnoitua. Osa opinnoista keskittyi yritysmaailmaan ja tästä koulutuksesta valmistui monitaitureita eri ammatteihin. Lto:lle varhaiskasvatuksen opintoja oli 20 op joista 5 op harkka päiväkodissa. Mitä mieltä olisitte tällaisesta koulutuksesta ja tämän lto:n osaamisesta? Voisiko siitä sanoa mitään tuntematta ihmistä? Onko varhaiskasvatuksen opintojen määrällä väliä, missä menee raja, kuinka paljon on liian vähän? Onko sillä väliä, että yksi lto opiskelee 180 op vakaa ja toinen 60 op?

 

Minua kiinnostaisi tietää, että kokeeko sosionomit olevansa opettajia vai onko heillä vain lain suoma pätevyys toimia opettajana?

Ennen yliopistoa ajattelin juurikin noin, että kuka tahansa kiva tyyppi voi olla töissä päiväkodissa. Ja työ opettaa. Yliopistossa tajusin kuinka merkittävästi kehityin pedagogisena asiantuntijana ja ajattelijana. Minulle kehittyi ns. lastentarhanopettajan aivot. En usko että sitä työ voi opettaa, kun vasta sitten kun on kaiken nähnyt, kokenut, ymmärtänyt ja sisäistänyt.

Onhan se epäreilua verrata koko sosionomiryhmää muutamaan sosionomiin, mutta se on oma kokemus. Varmasti jossain on niitäkin, jotka ovat halunneet kehittää itseään kouluttautumalla lisää ja oppineet monen vuoden työkokemuksen kautta tekemään töitä lastentarhanopettajana.