Mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä elämälleni?

  • Viestiketjun aloittaja mks
  • Ensimmäinen viesti
mks
Olen viime aikoina harrastanut paljon itsetutkiskelua. Olen kai jonkinlaisessa kriisissä. Akateeminen urani sai surkean lopun. Minulla ei ole tutkintoa, ei ammattia, ei minkäänlaista oikeaa työkokemusta. Olen kuitenkin perheellinen ihminen asuntovelkoineen päivineen. Etkö itsekin tuntisi olosi ahdistuneeksi tällaisessa tilanteessa?

Tämän kaiken tajuaminen sai minut masentumaan ja ahdistumaan. Olen saanut aika pahoja ahdistuskohtauksia. Olen kuitenkin selvinnyt niistä ilman lääkitystä. Ilman ulkopulista apua. En uskalla/osaa sitä hakea. Olen hengitellyt syvään raitista ilmaa, ajatellut asioita. Lopulta se kamala tunne rinnassa katosi. Se kuin en saisi happea, keuhkot räjähtää, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, päästä heittää...

Olen miettinyt, miten pääsisin pois tästä tilanteesta. Rahallista tilannetta auttaisi jos pääsisin töihin, mutta kuka tahtoisi palkata tällaisen luuserin? Haluaisin oppisopimuskoulutukseen, että saisin samalla sekä koulutuksen että työpaikan. Ymmärrän kyllä kuinka tärkeää koulutus on nykymailmassa. Pistelee vihaksi tajuta, että olen koko elämäni ajan heittänyt potenttiaalini hukkaan enkä ole kunnolla panostanut ikinä opiskeluun. Olen ollut hädin tuskin keskitason oppilas. Olen kuitenkin liian vanha enää istumaan koulun penkillä miettimässä mikä minusta tulee isona. Olen jo iso. Olen jo perheellinen. Minun pitäisi kyetä osallistumaan perheeni elatukseen.

Mitä tulee tähän masennukseen ja ahdistukseen, siihenkin auttaisi paljon tuo työn saaminen. Mutta tunnen itseni jotenkin lukkiutuneeksi. Koko ikäni olen vähätellyt omia taitojani kaikessa, muiden mielipiteistä imenyt itseeni vain ne negatiiviset ja vähätellyt posiviisia. Vaatimattomuus kaunistaa? Luuserin se vaan tekee. Ikinä elämässäni en ole ajatellut itseäni luovana ihmisenä, mutta nyt minulla tekisi mieli tyhjentää sisukseni kankaalle tai tehdä jotain muuta luovaa. Haluan nähdä, että pystyn tekemään jotain tähdellistä omilla käsilläni. Haluan vihdoin tuntea itseni jonkin arvoiseksi. En vain tiedä mistä aloittaisin.

Olisi niin helvetin helppoa osoittaa syyttävällä sormella muita. Yläasteella ajattelin, että haluaisin olla isona arkkitehti. Piirtelin pohjapiirroksiakin 11 vuotiaasta asti. Mutta sitten kerran kuviksen tunnilla piti piirtää kolmiulotteinen talo ja opettaja musersi parilla kommentilla monivuotiset haaveeni. Lukioon en sitten enää olisi halunnut lähteä, mutta painostuksesta menin ja ryssin kaiken. Muutaman jakson jälkeen lähdin. Siitä asti elämäni on oikeastaan ollut vain ajelehtimista. Olisin halunut lähteä Raaheen sisäopppilaitosmaiseen kouluun opiskelemaan liiketaloutta ystäväni kanssa, mutta äiti ei päästänyt. Täytyi sitten tyytyä seuraavaksi parhaaseen ja opiskelin ammattikoulussa sitä liiketaloutta. Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta loppujen lopuksi jäin kumminkin ilman tutkintoa. Opiskeluni on ollut niin katkonaista äitiyslomien takia, etten enää edes muista kaikkea opiskelemaani. Turha siis yrittää enää taistella sen eteen, että saisin sen tutkinnon. Sittenhän työnantajat odottaisivat saavansa rauhdankovan ammattilaisen. Ja saisivat tällaisen luuserin, joka muistaa vain muutamia asioita, jotka todella kiinnostivat.

Anteeksi tämä kauhean pitkä sepustus. Olisiko mitään mielipiteitä tai ajatuksia, mitä minun pitäisi seuraavaksi elämälleni tehdä? Tuntuu kuin olisin suuressa tienristeyksessä.
 
:hug: En oikein tiedä mitä voisin sanoa lohduttaakseni, ehkä sanoa että ei minullakaan juuri mitään muuta ole kuin lapset ja ihana perhe. Mutta se onkin se tärkein asia elämässä. Ehkä sinun kannattaisi vaan yrittää vielä jotakin, ihan mitä vaan, voihan olla että se opiskelu onkin jollakin toisella alalla hauskaa. En minäkään koulun penkille enää haluaisi mutta niin kauan kun on ollut vaan kotona niin ei tässä varmaan muuta vaihtoehtoa ole. Asioilla on tapana järjestyä, älä missään nimessä luovuta, kyllä meillekin oma paikka ja ammatti vielä löytyy :hug:
 
No, olisiko ihan tyhmä idea, jos yrittäisit ensin hankkia jonkun kohtuulisen työpaikan, ja siitä sitten eteenpäin. Työstä tulisi ehkä vähän tarpeellisempi olo. Jos lähtee hakemaan heti täydellistä työtä, voi olla hankalaa ja turhauttaa lisää.
 
Paljon sulla on jäjellä sitä liiketalouden ammattikoulua vielä? Jos esim vuosi-puolitoista vaan, niin ilman muuta kannattaa jatkaa loppuun! Työnantajat eivät oleta saavansa töihin raudanlujaa ammattilaista, jos on juuri valmistunut, he olettavat, että sulla on tarpeeksi aivokapasiteettia oppiaksesi sen työn, koska olet sen verran fiksu ollut, että olet tutkinnon saanut. Sitten sulla olisi tutkinto ja se puolestaan avaisi ovia vähän parempiin työpaikkoihin ja voisit helpommin löytää itseäsi kiinnostavan duunin. Nyt vaan luottamusta itseesi, ei mikään ole mahdotonta!
 
mks
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
:hug: En oikein tiedä mitä voisin sanoa lohduttaakseni, ehkä sanoa että ei minullakaan juuri mitään muuta ole kuin lapset ja ihana perhe. Mutta se onkin se tärkein asia elämässä. Ehkä sinun kannattaisi vaan yrittää vielä jotakin, ihan mitä vaan, voihan olla että se opiskelu onkin jollakin toisella alalla hauskaa. En minäkään koulun penkille enää haluaisi mutta niin kauan kun on ollut vaan kotona niin ei tässä varmaan muuta vaihtoehtoa ole. Asioilla on tapana järjestyä, älä missään nimessä luovuta, kyllä meillekin oma paikka ja ammatti vielä löytyy :hug:
Koulutus on tärkeää. Haluaisin kyllä itselleni tutkinnon. vaan kun rahatilanne vaatii sitä työtä niin kai sitten ainut mahdollisuus opiskeluun on työskennellä oppisopimuksella. Siitäkään en tiedä paljon mitään. Paikkakunnallani ei ole oppisopimustoimistoa. Jollain oppisopimus-nettisivulla oli lista oppisopimustoimistoista ja siitä mainittiin oman paikkakuntani kohdalla paikallinen ammattiopisto. Keneen siellä minun pitäisi ottaa yhteys? Vai pitäisikö ensin kysyä sitä työtä? Miten yleensäkin kehtaan lähteä kyselemään, että otatteko minut ristiksenne moneksi vuodeksi, että saan kupattua teiltä palkkaa ja ammatin? Minun olisi kyllä alunperinkin lähteä opiskelemaan oppisopimuksella. Jatkuva koulussa istuminen vain puudutti persuksen ja pollan. Vei sen keskittymiskyvyn, kun kaikki oli vain teoriaa eikä saanut käsillä kunnon otetta itse työhön. Onhan se aina helppoa olla jälkiviisas...
 
mks
Otteeni elämästäni on aina ollut vähän tyyliin "kyllä kaikki järjestyy itsekseen". Kuvittelin, että halusin elämältä oikeasti vain lapsia ja oman perheen. Kaikki muu tulisi luonnostaan siinä sivussa. Ammattitutkinto; joku työ, jolla ei niinkään olisi väliä, kunhan siitä saisi palkkaa perheen elätykseen. Nyt, kun katson taakse päin niin tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Ja sitten kumminki sisältä tuntuu pyrkivän ulos jotain polttavaa. Halu näyttää maailmalle, että minustakin on johonkin. Uhmaa, sisua. Halua aloittaa alusta. En kai sitten kuitenkaan ole ihan menetetty tapaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mks:
Otteeni elämästäni on aina ollut vähän tyyliin "kyllä kaikki järjestyy itsekseen". Kuvittelin, että halusin elämältä oikeasti vain lapsia ja oman perheen. Kaikki muu tulisi luonnostaan siinä sivussa. Ammattitutkinto; joku työ, jolla ei niinkään olisi väliä, kunhan siitä saisi palkkaa perheen elätykseen. Nyt, kun katson taakse päin niin tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Ja sitten kumminki sisältä tuntuu pyrkivän ulos jotain polttavaa. Halu näyttää maailmalle, että minustakin on johonkin. Uhmaa, sisua. Halua aloittaa alusta. En kai sitten kuitenkaan ole ihan menetetty tapaus.
Mulla tuo meni jotenkin ihan päinvastoin, mulla oli ennen kunnianhimoa ja vahva näkemys siitä mitä haluan tehdä työkseni, no elämä heitteli ja lapset olivat minun pelastukseni. Nyt kelpais vähän huonompikin ammatti kunhan vaan saisi sen perheen elätettyä. Toivottavasti mullekin tulee vielä tuo halu näyttää, koska sehän tuo sitä motivaatiota. Mutta et todellakaan ole menetetty tapaus, juuri tuon sisun avulla sinä selviät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mks:
Otteeni elämästäni on aina ollut vähän tyyliin "kyllä kaikki järjestyy itsekseen". Kuvittelin, että halusin elämältä oikeasti vain lapsia ja oman perheen. Kaikki muu tulisi luonnostaan siinä sivussa. Ammattitutkinto; joku työ, jolla ei niinkään olisi väliä, kunhan siitä saisi palkkaa perheen elätykseen. Nyt, kun katson taakse päin niin tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Ja sitten kumminki sisältä tuntuu pyrkivän ulos jotain polttavaa. Halu näyttää maailmalle, että minustakin on johonkin. Uhmaa, sisua. Halua aloittaa alusta. En kai sitten kuitenkaan ole ihan menetetty tapaus.
Kuule tolla asenteella sä pääset jo vaikka kuinka pitkälle, kunhan tekemisen kohde vaan selkiytyy! Hanki tosiaan nyt joku työpaikka, pääasia, että siitä saa palkkaa. Siten saat aikalisän miettiä tulevaisuutta. Kannatan kyllä jo aloitetun tutkinnon suorittamista loppuun, jos on jo paljon käytynä.

Päätät nyt, että sinusta on ihan just siihen, mitä haluat tehdä. Itse olen tehnyt mielettömän urakan kevään jälkeen ja aluksi pelkäsin, että en pysty tähän rutistukseen. Mutta niin vain alkaa jo helpottaa ja tulosta näkymään, kun vaan päätin tehdä haluamani asiat ja uskoin itseeni.
 
mks
Kiitos (vähäisistä) vastauksista. :D Vetäydyn miettimään miten asiat saisi rullaamaan eteen päin. Minulla ei kyllä todellakaan olisi paljoa jäljellä noita kesken jääneitä opintoja. Päivähoitopaikan peräänkin pitäisi alkaa soitella...
 
-
Ihminen pohtii elämänsä ongelmia, kysyisin että mitä elämämme ongelmat ovat sen rinnalla että tiedämme kuitenkin elämän päättyvän viimeistään iän myötä, monesti niin käy jo ennen aikojaan.

Uskallan ajatella ja sanoa ettei meidän suurin huoli ole tämän elämän asioissa vaan siinä onko meillä mitään uskoa siihen että elmällämme olisi tarkoitus tai olisiko elämää jossain myöhempänä.

No, itse olen onnellisessa tilanteessa, suurien ahdistuksien keskellä Jeesus Kristus ilmestyi elämässäni ja asiani ei ole kaikki korjaantunut, ahdistuskaan ei ole kadonnut mutta vastaus on löytynyt. Sellainen vastaus joka aina lopulta antaa uskon rakkauteen ja huomiseen.

Jumala rakastaa sinua, Jeesus on se kenen kautta elämämme ilot ja surut löytävät sen merkityksen jossa saamme rauhan ja tapahtuu monesti paljon hyvääkin.

Siunausta !
 
Jeesuksen seuraaja
Hei, lääke kaikkeen elämässä on Jeesus. Jumala rakastaa Sinua ja haluaa Pelastaa sinut. Ota vastaan Jeesus henkilökohtaisena Vapahtajanasi ja Herranasi, tee parannus ja seuraa Häntä. Me vietämme iankaikkisuuden joko taivaassa tai helvetissä, valitkaa oikein.
 

Yhteistyössä