mitä odotatte anopilta/mummolta?

Mulla anoppi on jo 85 vuotias, joten lastenhoitoapua emme hänestä saa. Hän on mielestäni sen osan jo tehnyt omien lastensa ja samassa taloudessa asuvan pojan lapsien kanssa (maatila, katsoi lapsia navetta-aikana). Asuvat 1,5 km päässä mutta aina ovat antaneet oman rauhan meille. Vuoroin käydään kylässä mutta ei liikaa. Näin on hyvä. Anoppi on mukava ja rauhallinen karjalaismummo.

Oma äitini täyttää kohta 60 v. ja hän on meidän luottolapsenvahti. Tosin koska meillä on vähän lapsenvahteja, pyrimme siihen, ettei jatkuvasti tarvitse olla vahtimassa. Oma aika on kortilla, mutta kyllä sitä vielä tulee kun lapset kasvaa ja tulevat omatoimisemmiksi. Emme ole aivan jatkuvasti yhteydessä, vaikka välimatkaa vain 25 km. Kesällä enemmän, kun mökkimme on lähellä mummolaa. Oma rauha ja aika annetaan. =)

 

Mä olen hiukan kauhuissani luettuani tämän ketjun. Oikeasti! Mulla on ihan mukava anoppi ja eka lapsi tulossa. Ollaan oltu toistaiseksi paljon tekemisissä, soiteltu kuulumisia, käyty puolin ja toisin, ja raskaudesta ja synnytyksestä juteltu. Mulla ei ole pientäkään epäilystä siitä, että jos meidän lapsi/lapset menee joskus sinne muutamaksi päiväksi, niin heitä kohdeltaisiin mitenkään väärin tai huonosti. Jos mulle sitten tulee jotain tiukkoja periaatteita kasvatuksen/ruokavalion/tms suhteen, niin aion hänelle ne kertoa (ei mitenkään kymmeniä vaan joku yksi tai kaksi) ja pyytää häntä noudattamaan niitä. Hän on kasvattanut itse viisi hienoa lasta ja en epäile yhtään, ettäkö meidänkään lapset mitenkään kärsisi tai menisivät pilalle hänen hoidossaan. Sama oman äitini suhteen.

Sen sijaan meidän molempien sisarukset ovat jokainen hyvin erilaisia kasvattajia keskenään ja hyvin erilaisia kuin meidän kasvatusihanteet, joten heille en välttämättä lapsia veisi hoitoon muuten kuin parantaakseni serkkusuhteita lapsille.

 

tuntuu vaan että tekivätpä ne mummut anopit mitä vaan mikään ei ole hyvä!! jos eivät ole lastenlasten kanssa vaan kieltäytyvätjoskus ovat itsekaekeisiä!1 jos ovat auttavat ovat liikaa ja työntävät nokkaansa liika perheen asioihin, jos antavat neuvoja, tunkisivt nokkansa vain omiin asioihinsa! hei ihan oikeesti eikö mikään riitä tai ole hyvää!! olisitte kiitollisia että on mummuoja minä ainakin olen vaikka eivät sitten olisikaan täydellisiä!!

 

Eläköön anoppi!!! Mulla on asiat ihan päinvaston.Mulla on onneksi ihana anoppi ja olen kiitollinen kaikesta avusta mitä on häneltä saatu. Kysyit mitä odotuksia..ei ole kiva jos anoppi tulee neuvomaan sua lasten hoidossa liiaksi eli ei saa arvostella miten oman lapsensa hoitaa. Mä ainaki oikein toivoisin että anoppi kysyis voisko hoitaa lapsia jos vaikka haluttas miehen kans käydä jossain. Hoitoapua ei olla saatu mutta anoppi kyllä auttaa muuten meitä monessa asiassa niin ettei sitä kehtaa enää edes pyytää lapsenhoitajaksi...hoitaa kyllä jos hoidan vältämättömät asiat eli makselen laskuja ja käyn kaupassa yms.Kiitos siitä hänelle. Leipoo meille ja tuo milloin mitäkin käydessään.
Hän on mulle kuin oma äiti melkein,kun oma äiti onkin sit se välinpitämätön,sieltä puolelta ei heru mitään vaikka rahaa on kyllä!!! =) :ashamed:

 

Luulenpa että suhteeni anoppiini olisi parempi jos hän kohtelisi poikaansa paremmin. hänen tapansa mitätöidä aikuista, oikeasti tavattoman lahjakasta ja menestynyttä poikaansa on aivan sietämätön. En oikein pysty katsomaan sellaista negatiivista, rakkaudetonta suhdetta. Hän ei hauku päin naamaa, vaan kavalasti kaikissa pienissä asioissa niin että koko ajan saa olla varpaillaan. Kun anoppi lähtee, huomaan olevani täysin stressaantunut. Vaikea ajatella että hän voisi lastenlasten kohdalla jotenkin välttää tällaista asennetta. Uskoisin, että jos anoppitvoisivat kohdella rakkaudella ja kunnioituksella omia lapsiaan, niin rakkautta ja kunnioitusta riitätisi jälkipolvillekin - ja miniöille siinä sivussa.

 

En odota mitään mutta kiva olisi että mummit ja vaarit olisivat jollain tapaa kiinnostuneita lastenlasten elämästä ja tykkäisivät viettää aikaa näiden kanssa. Kasvatustapoihin ei tarvi puuttua. Hoitoapua en odota mutta se harmittaa jos teeskennellään kiinnostusta vaikka sitä ei ole.

 

Odotuksia sen verran että olisi kiinnostunut lapsista ja jaksaisi edes joskus viettää aikaa heidän kanssaan. Ei lupailisi lapsille sellaista mitä ei ole aikomustakaan toteuttaa. ei jakelisi omia ohjeitaan lastenkasvatuksessa eikä arvosteliis vaan sopeutuisi siihen että oma äiti on paras lapsen kasvattaja ja kaikilla oma tyyli tätä toteuttaa. Tuppautua saa siten että kyläillä saa lähes aina ja se olisi erittäin mukavaakin sillä lapset tykkää mummista. Elämäntapaan, kasvatukseen ja perheen sääntöihin ja tapoihin ei tarvi puuttua. Miniän arvostelu on ala-arvoista käyttäytymistä.

 

Kovasti tuntuu olevan hankaluuksia kaikilla, laitetaan nyt sekaan yksi positiivinenkin tapaus. Minä ja anoppini tulemme mitä parhaiten toimeen. Anoppini on lämmin, empaattinen ja tunneälykäs ihminen, jolta olen saanut paljon enemmän apua ja neuvoja moneen asiaan kuin omalta äidiltäni konsanaan... Kysynkin mieluummin apua ja neuvoja anopilta kuin äidiltäni.

Ensimmäinen lapsi tulossa talvella, anoppi on asiasta vilpittömän iloinen ja tiedän että häneltä saamme takuuvarmasti apua ja tukea kun sitä tulemme tarvitsemaan. Hän ei tuppaa eikä tyrkytä mitään väkipakolla, pikemminkin hänellä on ihmeellinen taito onnistua yllättämään monissa asioissa iloisesti. Tapaamme usein, piipahtelemme aika ajoin anoppilassa ja siellä on aina mukava käydä. Kultasydäminen anoppini laittaa aina meille ruokaakin mukaan, mistä monesti muistan häntä lämpimästi kun väsyneenä töiden jälkeen voi vain laittaa hyvät pöperöt mikroon eikä tarvitse ruveta kokkailemaan.

Kurjaa että monilla tuntuu olevan niin surkeat ja onnettomat välit appivanhempiin! Monista kirjoituksista tuntui kyllä paistavan läpi vähän sellainenkin asenne että eipä anopilla ole juuri mahdollisuutta onnistuakaan! Sääliksi käy..

Hyvää loppukesää silti kaikille...

 

Minulla on tosi hyvät välit oman anoppini kanssa! :flower:
Siis ei liian läheiset eikä liian etäiset-juuri sellaiset kuin haluankin!
Anoppi on AINA valmis hoitamaan lapsiamme kun kysyn, mutten siltikään käytä mielestäni häntä hyväkseni, kun lapset ovat kerran kuussa siellä tai kerran kahdessa kuussa...?

Kylässä käydään anoppilassa n.kerran-pari kuussa koko perheen voimin, mies käy lasten kanssa vähän useammin mm.kun itse auttaa isäänsä pihajutuissa niin lapsoset leikkii ulkona ja tietenkin se mummo ne mehut tarjoaa =)
Appiukko ja anoppi käy myös meillä n.kerran kuussa, mun puolesta sais käydä useamminkin

Siis olen ihan sikakiitollinen omasta anopistani luettuani muiden kauhujuttuja! Me eletään omaa elämää ja ne omaansa, eikä ole ollut tarvetta ohjata tai neuvoa tai suuttua tai paheksua...

en siis oikeastaan odota anopiltani mitään...tai siis ei ole tarvetta odottaa mitään kun kaikki toimii... =)

 

Toivoisin anopilta normaalia huomavaisuutta, toisen ihmisen kunnioittamista (ei perättömien juorujen levittämistä, ilkeää arvostelua milloin mistäkin) ja sitä, että aikuisten ihmisten annettaisiin tehdä omat päätökset esim. kenen synttäreille, nimppareille(!) jne. osallistuu. Toivoisin myös, että anoppi muistaisi, että myös sillä miniällä on sukulaisia, joten jokaista joulua jne. ei voi viettää siellä anoppilassa. Olisi ihanaa, jos anoppi näkisi poikansa aikuisena miehenä ja olisi ylpeä siitä, että on kasvattanut ihmisen, joka osaa tarttua kaikkiin kodin töihin, eikä kääntäisi asiaa siten, että miniä teettää kaikki kotityöt hänen pojallaan laiskuuttaan. (MIes ei tee kaikkia kotitöitä meillä) Toivoisin todella, että anoppi ei tekisi asioista omia päätelmiä 150 km:n päässä oikeasti näkemättä, kuulematta ja kokematta perheen elämää. Mummon roolissa mielestäni olisi tärkeätä kunnioittaa vanhempien lapselle asettamia rajoja. Lapsen kuullen ei myöskään koskaan saa arvostella ilkeästi vanhempia (edes sitä miniää). Kaikkea tätä valitettavasti tapahtuu

 

sitä odotan, että ei sekaannuta liikaa asioihin varsinkaan arvostelevalla mielellä. Itselläni on onni omistaa anoppi jonka mielestä kaikki on väärin mitä en tee juuri kuten hän on tehnyt joskus 30-35 vuotta sitte. Eniten nämä rutkutuksen aiheet koskevat rahan käyttöä ym. Kun me ostamme lapsellemme kuulemma liian paljon ja liian kalliita vaatteita ja leluja kun hänen omilla ei ollu ku yhdet päällä ja yhdet pyykis ja leikkivät jogurttipurkeilla eikä ostoleluilla kuten meillä. ja siivous on liian leväperäistä ja vauvaa kuljetettiin liian paljon jo pienenä kun siitä kuulemma tulee levoton kuin mustalainen jos vie kotoa pois ennenku on 3kk vanha... :attn: sellaista. Että anopeille vihjeeksi että antakaa jälkikasvun hoitaa omat lapsensa kuten ajan henki on eikä niin kuin te olette asiat hoitaneet joskus kauan sitten.

 

\

sitä odotan, että ei sekaannuta liikaa asioihin varsinkaan arvostelevalla mielellä. Itselläni on onni omistaa anoppi jonka mielestä kaikki on väärin mitä en tee juuri kuten hän on tehnyt joskus 30-35 vuotta sitte. Eniten nämä rutkutuksen aiheet koskevat rahan käyttöä ym. Kun me ostamme lapsellemme kuulemma liian paljon ja liian kalliita vaatteita ja leluja kun hänen omilla ei ollu ku yhdet päällä ja yhdet pyykis ja leikkivät jogurttipurkeilla eikä ostoleluilla kuten meillä. ja siivous on liian leväperäistä ja vauvaa kuljetettiin liian paljon jo pienenä kun siitä kuulemma tulee levoton kuin mustalainen jos vie kotoa pois ennenku on 3kk vanha... :attn: sellaista. Että anopeille vihjeeksi että antakaa jälkikasvun hoitaa omat lapsensa kuten ajan henki on eikä niin kuin te olette asiat hoitaneet joskus kauan sitten.

Hmmm. Siksiköhän tuo meidän kuopus on niin tomera, ja eloisa ja reipas, kun on joutunut kuljettaa vastasyntyneestä, kun 4-vuotias esikoinen kaipasi seuraa, eikä muuta apua ollut esikoisen kuljetteluun ja perhekerhoissa kävimme vauvasta...

 

Vastaus kysymykseen: en osaa odottaa enää mitään kun olen niin monesti pettynyt.

Jos ihminen ei ole tyytyväinen omaan elettyyn elämään, hän ei pysty antaa toisille mitään. Hän ei halua lapsilleen tai lapsenlapsilleen parasta, vaan oma itse on mielessä koko ajan, ja miten miniällä voi jossain suhteessa olla paremmin (ym kuvittelua toisten elämästä jota ei tunne ollenkaan). Ehkä naisilla on ikuinen kateus siitä, että ei enää itse ole se äiti jota pieni vauva tarvitsee.

Toivottavasti me nykynaiset osaamme elää sellaisen elämän, että meidän ei tarvitse omille lapsillemme kostaa mitän eikä tuleville polville.

 

Taustaa: Olen mieheni toinen vaimo, avioeroa mieheni vanhemmat eivät aikoinaan hyväksyneet. Minua ei pariin vuoteen kutsuttu esim. joulua viettämään, vaikka mieheni pyydettiin. Tänä aikana mieheni äiti joutui sairaalaan ja oli hengenvaarallisessa tilassa, miehelleni ei ilmoitettu asiasta. Jne. Jne.

Anoppini on mukava ihminen. Tulemme toimeen hyvin, mutta alkuvuosien tapahtumat ovat jättäneet minuun (ja varsinkin mieheeni) jälkensä. Anoppini kysyy aina, miten haluamme vauvamme kanssa toimittavan, ei tyrkytä omia ohjeitaan. Tätä arvostan. Soittelee silloin tällöin kuulumisia, aina ei tee sitä vilpittömästi, vaan taka-ajatusten kera, se tuntuu kurjalta. Myöskään kieroilusta en pidä, asioista pitää voida sopia asiallisesti ja suoraan. Ja kun jotain sovitaan, siitä on pidettävä kiinni tai ainakin ilmoitettava, että tehdäänkin toisin.
Liiallista hössöttämistä en kaipaa, asioita ei tarvitse kysyä kymmentä kertaa, varsinkin kun olen jo ensimmäisellä kerralla mielipiteeni sanonut. Tulee tunne, että vastaukseni on väärä, kun samaa tivataan. Sekään ei ole mukavaa, ettei uskota, mitä sanotaan, vaan esimerkiksi väkisin tyrkytetään pakasteita, vaikka pakastimemme on tupaten täynnä.
Isompiin lapsiin (mieheni, eivät minun) liittyen sanoisin, että jos on kyse sellaisesta asiasta, jonka aikuiset päättävät, ei ole mukavaa, että lapsille puhutaan ennen kuin aikuisten kanssa on keskusteltu.
Nuo yllä olevat asiat ovat melko pieniä juttuja, ja jos olisin se ensimmäinen vaimo, saattaisimme olla anopin kanssa jopa ystäviä (varsinkin kun oma äitini on kuollut). Hän on kuitenkin minua loukannut liittyen mieheni ex-vaimoon, ja tämä kulkee kiilana välissämme, ainakin vielä.

 

\

Minkälaisia odotuksia teillä miniät on anopille ja mummolle?

Mitä meidän tulisi tehdä ja mitä jättää ehdottomasti tekemättä?

Minä toivoisin omalta äidiltä ja isältä viitteliäisyyttä ja kiinnostusta etenkin sillon, kun "tarvitsisin" apua. Tarkoittaa lähinnä mun kohdallani, että pitäis hetken seuraa vauvalle, tois ehkä leluja sinne missä ollaan (siis ei ostaa, vaan kuljettaa paikasta toiseen ), nostais ruuat jääkaapista kun itsellä on kädet täynnä, lämmittää ruoka.... eli ihan pieniä asioita, jotka on vain viitteliäisyydestä kiinni. Itsellä kun on kädet täynnä ja tavaraa paljon, niin pieni apu riittäis.

Tietysti kun näin pienestä "valitan", niin onneksi perusasiat on kunnossa. Eli ei määräile ja ymmärtää ja kuuntelee ja uskoo (toimii tietysti toisinkin päin .

Anoppi on mukava ihminen, vaikkakin aika erilainen. Auttaa ja tekee kaikkensa (joskus jopa liikaakin ?), haluaa viettää aikaa lapsen kanssa ja tekee kaikkea. Eli on hyvä anoppi. On osannut joitain asioita neuvoa hienovarasesti ja itse kysyn, kun jotain kysyttävää on. Kuvittelen tietäväni, että anoppi pitää itseään ja omaa tytärtään huomattavasti parempina ihmisinä ja lastenkasvattajina, ja ehkä joiltain osin niin onkin. En ota siitä itseeni, teen parhaani ja myönnän sen. Toimeen tullaan kun molemmat ymmärtää pitää hienovarasuutta yllä.

\

esim. lastenhoitoapu: jos en ole jatkuvasti tyrkyllä, en välitä lapsenlapsesta ja jos ilmaisen haluni hoitaa lasta olen nuoren perheen asioihin tuppautuva.

Tuppautua ei voi olemalla kohtelias ja ilmaista halunsa hoitaa lasta. Jos kertoo, että sen mielellään tekee ja toivoo voivansa olla samalla avuksi. Tällasessa tapauksessa pitäis varmaan kiltisti vaan odottaa yhteydenottoa siltä saralta, vaikka kuinka riipis.

 

Harmillista tuo kuinka monella niin tulehtuneet välit anoppiinsa!
Nimim.oma vanhin tyttäreni 17v =) mutta mun mielestä olkoon kyse suhteesta omiin vanhempiinsa tahi appivanhempiin on sama kuin mikä tahansa ihmissuhde(samallalailla niistä ikävistä sukulaisista voi pysyä erossa,oli ne sitten miniöitä tahi anopeita kuin liiaksi neuvovista ystävistä!!!)
Luin pikasesti ketjun läpi ja huomasin jonkun kertovan anoppinsa olevan narsistisesta persoonallisuus häiriöstä kärsivä,minulla se on oma äitini!Joka vei yhden lapseni ja sittemmin luovutin hänelle huoltajuuden kunnen enää jaksanut! siittä sen enämpi tässä vaiheessa,mutta oman äitini kanssa en ole ollut moneen vuoteen tekemisissä,koska sairastuttaa koko lähiympäristön olemassaolevalla sairaudellaan! mutta tässä ketjussa kai puhutaan edes jotakuinkin terveistä ihmisistä?
Minä olen jo kohta 40v ja vanhin tyttöni kohta täysi-ikänen,mutta nuorimmaiseni on 1,5v ja sitä seuraava 5v (nämä siis mieheni kanssa yhteisiä lapsia)eli en tosiaan ollut anopille mikään unelma-miniä,kun aloimme seurustella olin yh ja kaheksan vuotta miestäni vanhempi ja mieheni oli tuolloin 21v!!!!!
Alku anopin kanssa oli tosi nihkeetä(ymmärrettävää mielestäni!)mutta sittemmin,kun asiat selkeentyivät(mulla erittäin vilkas menneisyys jos näin kauniisti voisi asian ilmaista :ashamed: ja samoten miehelläni myös,mikä selvisi anopille vasta myöhemmin)
Nykyään toi anoppi on mulle äidin-korvike jos näin voi sanoa,ei meillä mitään ystävyyssuhdetta ole,kumpikaan meistä ei ole niitä avoimimpia tyyppejä,mutta kun nyt yli kymmenen vuotta ton miehen kanssa on taivallettu ja anoppikin on ymmärtänyt että poikansa mua rakastaa ja minä ymmärrän,että hän rakastaa poikaansa(kiitos kuopukseni,joka poika! muut ovat tyttöjä)niin me kunnioitetaan toisiamme,koska rakastetaan samaa ihmistä eli mä tiedän,että jos mulle kävis jotain pahasti,anoppi hoitas homman ja se tietää,että jos sille kävis jotain,mä hoidan sen pojan!
Arkipäivät meillä sujuu siten,kun anoppi jo osaaika-eläkkeellä(vaikka pitäs olla jo kokoaikasella mun mielestä vaan ku toi ei työstänsä voi luopua vaikka sairas jo)että meitin viisvuotias useesti hänellä viikonloppuja,koska mieheni tekee paljon ylitöitä viikonloppuna ja appiukko taas viihtyy kalassa viikonloput ja tuon 1,5 vuotiaan kanssa ei anoppi jaksais pahemmin sairautensa takia,kun ton ikästä joutuu paljon vielä nostelee,mutta sekin helpottaa paljon mua ja myös häntä ettei tartte yksinään viikonloppuja kököttää! =)
Anoppi antaa karkkeja ja muuta huomattavasti enämpi kuin me ja ostelee leluja mukuloille,mutta mun mielestä se onkin se "mummola-juttu",kyllä mummulassa pitääkin saada enämpi periksi kuin kotona! eikös se ole se mummuloiden "taika"?
Mutta toisaalta anoppini myös kyselee tosi paljon miten ruuat ja miten se ja se............yleensä annan ne "ääriviivat" hoitamiselle ja totean jotta tee sitten miten parhaimmaksi näet ja hän kokee sen luottamuksen osotuksena!tietysti vauva-ikäsinä annoin tarkempia ohjeita,enkä niistäkään niin ressannu jos mummu vähän "lipsu",niinkus yleensä teki!
Hän ei neuvo meitä elämään tietyllä tapaa eikä ole edes kauheen innokas tuleen meille kylään(me käydään siellä),joskus soitellaan,mieheni ja hän enämpi tietty.Anoppini on niin hieno ihminen vaistoamaan asioita,että antaa mulle omaa tilaa tarvittaessa,mutta kun kyselen neuvoja tmv.hän niihin innokkaasti perehtyy jne.jne.
Ja on hassua kuinka tuollanen ainatyötätehny-ihminen,anoppi siis ja tällänen suurinpiirtein työtävieroksuva entinen rikollinen voi tulla toimeen???????
Sitä vois miettiä kukin miniä tai anoppi!!

 

jäi vielä sanomatta,että olis niin ihanne kun sekä te anopit että miniät näkisitte sen IHMISEN siellä termin:miniä tai anoppi takana!!!Eikö?Rakastatte kuitenkin samaa/samoja ihmisiä!!!Mikä sen yhdistävämpi nimittäjä ihmisille!!Ja jätettäs ne pilkut ja pisteet sinne kotia!!!?? =)

 

Vuosien kuluttua jos hyvin käy teistä tulee anoppeja / mummeja, mitä silloin saatte ? Osaatte varmaan olla täydellisiä anoppeja ?
Helppo haukkua ja arvostella nyt.
Taakseppäin ajatellessani kun olin nuori (nyt 50v)ei tullut kuuloonkaan , että olisin vanhemmilleni tai anopilleni ladellut sääntöjä, luotin heidän arvostelukykyynsä kasvatus asioissa. \|O

 

Odotan anopilta jotenkin sellaista rauhallista otetta ja ymmärrystä siitä että vauvaperhe elää kuitenkin arkea, joka on usein väsyttävää ja raskasta.

Meillä ei valitettavasti ole ollut kovin läheiset välit mieheni vanhempiin. Olimme 10 vuotta yhdessä ennen vauvan syntymää ja sinä aikana he kävivät meillä 4 kertaa, vaikka asuvat lähellä ja vaikka kutsuimme. Nyt yhtäkkiä he haluavat vauvan syntymän jälkeen nähdä meitä jatkuvasti ja meidän pitäisi olla "onnesta ymmyrkäisinä" ja myös onnitella heitä uudestaan ja uudestaan isovanhemmuudesta. On hankala ottaa elämäänsä ihmisiä, joita ei oikeastaan tunne, ja jotka eivät halua tuntea meitä ja elää kanssamme arjessa - hyväksyä sitä että olemme läheisten perheenjäsenteni ja ystäviemme vakavien sairauksien ja ikävien elämäntilanteiden sekä pitkän synnytyksen ja raskaan työn vuoksi väsyneitä, emmekä jaksa ylimääräistä sirkusta. Vauva tuo elämään iloa ja onnea, mutta ei poista sitä huolta ja murhetta, joka meidän arkeemme kuuluu.

Toivon että anoppi kuuntelisi meitä ja haluaisi tutustua meihin eikä olettaisi tietävänsä mitä tunnemme ja ajattelemme. Ymmärtäisi sen, että hänen reilusti päälle kolmekymppinen poikansa ei ole enää murrosikäinen ja että tämän ystäväpiiri ja elämän keskipisteet on muuttunut sinä aikana, jolloin hän ei juurikaan ole poikaansa halunnut syvemmin tutustua.

Toivon että anoppi joskus kysyisi mitä minulle kuuluu ja kuuntelisi mitä vastaan eikä tiuskaisisi "Sinun kuuluu olla onnellinen", kun kerron valvomisesta ja väsymyksestä.

Toivon että anoppi ei kattaisi hopea-aterimia ja kristallilaseja kun vierailemme heillä ja kuiskailisi samalla vauvalle että nyt kuuluu olla hiljaa kun äiti ja isä syö. Toivon että appivanhemmat eivät jatkuvasti toistaisi sitä että lapsesta tulisi tulla "vaarin työn jatkaja" - jo synnytyslaitoksella ilmoitettiin että hänestä pitää tulla insinööri, koska isä ei vaarin haaveita koskaan toteuttanut. Meille tärkeintä on se että lapsestamme kasvaisi ihminen joka osaa arvostaa itseään ja muita, riippumatta siitä, mitä työtä hän tekee.

Toivon että vauvasta ei tule anopin elämän keskipistettä. Ettei hän jatkuvasti ostaisi vauvalle lahjoja ja vaatteita kysymättä meiltä mikä olisi tarpeen. Ettei hän ostaisi pojallemme tyttöjen vaatteita ja liian pieniä kalliita vaatteita joita ei voi vaihtaa. Että hän miettisi mikä on meidän tapamme elää ja arvostaisi sitä (emme halua lapselle liikaa tavaraa tai rahaa, liikaa herkkuja tai vaatteita vaan onnellista arkea) Ettei hän meiltä kysymättä suunnittelisi varhaiseläkettä, jotta voisi jäädä hoitamaan vauvaa (samalla hiljaa kehotellen minua töihin vaikka vauva on vasta muutaman kuukauden). Ettei anoppi kasaisi kotiaan täyteen vauvanhoitotarvikkeita (vilttejä, leluja, vaatteita - joita vain hän saa vauvan kanssa käyttää kun siellä käymme). Toivon että anoppi ymmärtäisi että tämä on meidän lapsemme, ei hänen ja me kasvatamme lapsemme monella tapaa eri tavalla kuin hän. Toivon että anoppi ymmärtäisi että pienen lapsen elämään kuuluu ääntä ja melua, ettei koko aika tarvitse varoa ja olla hiljaa - että vauva joskus itkee ja se on normaalia.

Toivon että anoppi voisi rakastaa itseään ja olla rauhassa oma itsensä jatkuvasti miettimättä sitä mikä on oikein ja sopivaa. Että hän osaisi arvostaa elämäänsä eikä aina haukkuisi omia tekemisiään ja miettisi päänsä puhki mitä muut hänestä ajattelevat.

 

Nimimerkille "tulevat anopit": osaan varmasti olla hyvä anoppi ja mummu, koska minulla on niin hyvä esimerkki siitä, millainen anoppi ja mummu ei saa olla. Minäkin yritin suhtautua anoppiini arvostelematta hänen jatkuvia neuvojaan, määräyksiään, haukkumisiaan ja nälvimisiään ja sitten kun tein anopista mummun sama jatkui entistä rajumpana ja päättyi lapsen arvosteluun ja haukkumiseen lapsen kuullen. Oletin että vanhempia ihmisiä täytyy kunnioittaa ja sietää, mutten todellakaan tiennyt että vanhempi ihminen voi olla näin sairas ja heilua normaalien ihmisten seassa.
Tällainen anoppi minusta ei tule. En myöskään aio keikkua kännissä tai krapulassa viikonloppuisin, ja olen aivan varma että ehdin kaikkien lastenlasteni syntymäpäiville ja myös lapsenvahdiksi silloin kun pyydetään. Olen myös varma että muistan lapsenlapsiani ja miniääni/vävyäni sopivasti syntymäpäivinä ja jouluina.

 

Niin minunkin anoppi aikoinaan sanoi että hänestä tulee oikein mallianoppi ja varmasti osaa olla ja tehdä asiat oikein, eikä tuppaudu liikaa.
No, ei tuppautunut. 30 vuoden aikana kävi 4 kertaa, ei ostanut lapsenlapsille koskaan synttäri tai nimpparilahjoja. Kertaakaan ei ottanut lapsia hoitoon tunniksikaan. Juolulahjoiksi saimme jokainen suklaarasian.
Minun ostamat lahjat anoppi oli laittanut tiskipöydän alle likasangon viereen.
Koskaan ei riidelty, ei myöskään kahden kesken juteltu mistään. Anoppi siirtyi toiseen huoneeseen jos jäimme kahden.
Aika tylyä sanoa osaavansa olla mallikas. Sanoisin että itseriittoinen ihminen.

 

Isovanhemmille:
1 Omia ideoita saa tuoda esille, mutta ymmärtää jos niitä ei hyväksytä
2 Antaa omaa rauhaa pienelle perheelle
3 Tarjota apua, mutta ei tyrkyttää
4 Uskoa, jos sanotaan että ei karkkia tai muuta herkkua saa koko ajan tyrkyttää
5 Muistaa, että lapsesta vastuussa on AINA VAIN JA AINOASTAAN OMAT VANHEMMAT
6 Vanhemmat tietävät parhaiten mikä lapselle on parasta

 

En hirveästi odota mitään.Kummastakaan mummosta ei ole mummoksi:samanlaisia nahjuksia molemmat,päivät pitkät istuu kotona,telkan tai tietsikan ääressä...ja mikä röökin lemu :snotty: Ei todellakaan hirveesti tee mieli mennä kyläilemään vauvan kanssa.Mitäs te "teette" kun kyläilette mummolassa?Me istutaan olohuoneessa siellä röökinsavussa,anoppi haluu pitää vauvaa sylissä muttei tajuu edes kyläilijöille kahveja keittää.Toisessa paikassa sentään sanotaan että pistäs kahvia tulemaan.Mitä vähemmän tekemisissä,sen parempi.

 

\

Isovanhemmille:
1 Omia ideoita saa tuoda esille, mutta ymmärtää jos niitä ei hyväksytä
2 Antaa omaa rauhaa pienelle perheelle
3 Tarjota apua, mutta ei tyrkyttää
4 Uskoa, jos sanotaan että ei karkkia tai muuta herkkua saa koko ajan tyrkyttää
5 Muistaa, että lapsesta vastuussa on AINA VAIN JA AINOASTAAN OMAT VANHEMMAT
6 Vanhemmat tietävät parhaiten mikä lapselle on parasta

Vastuussa lapsesta on aina hoitaja.
Äiti-isä-mummi-pappa-päivähoito/tms