Mitä sisarusrattaita suosittelet?

mhb
Meillä on mahdollisesti sellainen tilanne edessä alkuvuodesta, että tuo silloin puolitoistavuotias saa itselleen pikkusisaruksen. Vähän ajoissa tässä asiassa ollaan, mutta koska olen aika tarkka lastenvaunujen suhteen, haluaisin kuulla käyttiksiä. Eli - mitä sisarusrattaita suosittelet? Miksi? Mitkä on omien rattaidesi ehdottomat plussat ja miinukset?

Me käymme liikumme jonkun verran luonnossa, joten haluaisin, että rattaat olisivat maastokäyttöiset. Toisaalta asumme kaupungissa, ja haluaisin rattaat, joilla on helppo liikkua myös julkisilla ja kaupungin vilinässä. Olisiko tähän käyttötarkoitukseen suosituksia? Ykköselle ostimme Emmaljungan Duo Edget Classic Chrome rungolla, ja ne ovat olleet meille oikein passelit. Olisiko mitään samankaltaista?
 
Meille ostin Bumbleriden Indie Twin- sisarusrattaat ja ovat aivan ihanat. Hyödynnettiin 2x vuodessa olevia BabyStylen kanta-asiakaspäiviä niin sai alennusta ja edullisesti myös kopan pienemmälle sisarukselle. Kokeiltiin monia ja nämä oli parhaat. Ratkaisevaa mahtavat ilmakumipyörät, lukittavat etupyörät, taitettava käsiosa (linja-autossa ei vie paljoa tilaa siinä välikössä), kapeat, suojaava kuomu jne...helpot laittaa kasaan, hyvännäköiset. Työnnelty on umpilumessa ja huonoissa maastoissa ja ovat huippukevyet, kapoissa helppo, kun ovat erittäin sulavat työnnellä ja pyöritellä. Kannattaa käydä testaamassa jossain liikkeessä!
 
Heippa

Mua kanssa kiinnostaa tämä asia. Mietin Bugaboon Donkey mallia, mutta Tampereelta näitä ei saa mistään enkä kyllä kokeilematta haluaisi tilata. Nuo Bumbleridet kiinnostaa kovasti.

Karen_85 olet ollut tyytyväinen rattaisiin, joten kyselisin että miten teillä isompi istuu rattaissa? Saako selkänojan tarpeeksi ylös. Itselle tuli tämä istuma-asentoasia aika yllärinä. Ostimme ensimmäiselle lapsellemme matkarattaiksi (ylipäänsä kaupunkikäyttöön) Britax B-Motion 3 mallin. Ja siinä ei kyllä saa selkänojaa ollenkaan tarpeeksi ylös. Lapsi retkottaa tosi kallellaan niissä herkästi. Emmaljungissa hän istuu hyvin ja pystyy kääntyilemään ja katsomaan maisemia. Tässä on yksi syy miksi en halua kokeilematta tilata :)

Menevätkö Bumbleridet todella hyvin kasaan autoon? Ystävät, joilla on Bugaboot ovat moittineet Bumblerideja kömpelöiksi ja vaikeiksi ottaa mukaan mutta ainakin Baby Stylen sivujen mukaan näyttävät tosi näppäriltä. Lieneekö vaan Bugaboo merkin ihailijoiden juttuja :D Merkillä tuntuu olevan ihan faneja :D

Mountain Buggy on kanssa aika näpsäkän oloinen, vaikuttaa vain niin kovin pieneltä.

Taidanpa aloittaa ihan uuden ketjun näille merkeille ettei tämä mene sekaisin :)
 

Yhteistyössä