Miten jaksatte koirien+lasten kanssa?

\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.03.2005 klo 00:32 amelie kirjoitti:
Toivottavasti Mammalia vitsaili.. Koira rassun rakko! Koira pissatetaan 3 kertaa päivässä aamulla, työn/opiskelun jälkeen ja illalla. Tietenkin.
Henk. koht .olen sitä mieltä yleisesti, että jos koiran pitäminen tuottaa ongelmia/vaikeuksia on turha ruveta lapsia hankkimaan. Lapsoset on paaaljon aikaavievempiä! Ilmentää jonkinasteista kypsymättömyyttä ja vastuunottokyvyttömyyttä. Elävän olennon huono kohtelu (mitä myös kodista toiseen pompottaminen on) kertoo ihmisen omista arvoista hyvin paljon.
En vitsaillut.
Ilmeisesti sana lenkki tarkoittaa hieman eri asioita meillä ;)
Kun olin iltakoulussa heräsin ja söin aamupalan. Lähdin koiran kanssa 2-3 tunnin lenkille , kävin suihkussa ja lähdin kouluun. Kun sieltä tulin myöhään illalla käytin koiran enään pikku kävelyllä. Tuota en laske lenkiksi.
Nykyään vähän samaan tapaan. Eli aamupäivällä lasten ja koiran kanssa lenkille, mutta enään 1-1½ lenkki. Ja illalla pikku kävely. Toisinaan saattaa päästä iltapäivälläkin ulos ½-2 tunniksi. Mutta tämä ei ole lenkkiä, vaan ulkona oleilua.

Tuosta lopusta olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mutta kannatan sitä että jos huomaa ettei eläimensä kanssa pärjääkkään, se on parempi päästää kotiin jossa se saa asian mukaisen hoidon.
 
Jane Doe
Meidän koiria ei voi talvella noin vaan lykätä ovesta ulos tai päästää irti, ennenku ollaan kävelty n. 15-20 min remmissä. Kesällä tietysti sitten eri juttu, mutta talvella pitää ensin rauhassa lämmitellä, ennenku lähdetään kahtasataa paahtamaan :whistle:
 
koira on arvojärjestyksessä aina alimpana!!! sen pitää tietää paikkansa! ja perheen pää voi toimia niin että koira varmasti tietää sen. mistään lyömisestä en puhu todellakaan vaan niitä on muitakin tapoja... esim. hyvä koulutus. niitä onttopääkoiria näkee liian usein ja pitovaikeuskoiria.

ei voi sanoa että koira ei tekisi ikinä pahaa kellekkään... hei, se on eläin, sillä on vietit ja kyllä se suojelee itseään esim. jos lapsi menee koiran luo, saattaa koira jo ihan vaistonvaraisesti suojella itseään tai muuta... tai jos koiraan koskee se saattaa myös suojella itseään esim. näykkäisemällä...

en ymmärrä niitä jotka ottaa sakemanneja ihan vain kotikoiriksi tai seurakoiriksi, niiden kanssa pitää todellakin tehdä jotain! onneksi arvostetuissa kenneleissä kenelin omistaja ei annakkaan sakemannia kenelle tahansa, jos lapsiperheeseen sakemannin ottaa on parempi kouluttaa se kunnolla ja pitää kuitenkin pienen matkan päässä lapsista ennenkuin lapsille on tehty selväksi ettei se ole mikään leikkiväline.
mutta pitää olla tietoinen siitä että koko elämänsä perheessä ollut koirakin voi näykkästä ihan vain vaistomaisesti tai suojellakseen itsekseen....

ja ikinä se ei koiran vika ole vaan kouluttajan (ellei kyseessä ole sitten mieleltään vioittunut koira)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.03.2005 klo 11:56 Santra kirjoitti:
Hyvin ehtii ;) Henkireikä itsellekkin.

Aamulla vähän lyhkäsempi, päivällä toinen pitempi ja illalla sitten myöhempään päivän pisin. Tuossa välillä voi käyttää pikapissilla esim. kun hakee postia ... Vapaapäivinä ohjelmaan voi ottaa sitten vähän lisäliikuntaa.
Vau, missä välissä siivoat ja teet ruuan?

Johan tässä alkaa itseäkin tuo koira taas säälittämään. Pentuna se sai olla kaiket päivät ulkona (kun yksi lenkki saattoi kestää koko päivänkin..) ja nyt enää niin harvoin.. :( Jos jättäisin kodin siivoamatta, hakisin tenaville valmisruuat ja en nukuttaisi päiväunia, enkä välillä riisuisi/pukisi lainkaan, mekin voitaisiin tuollaiseen aikatauluun ehtiä.. ;)

By The Way, olen nikkiä vaihtanut rymättylä. Aikaisemmin tähän ketjuun kirjoittanut sillä nikillä..

savannah
Sinä "äitykkä".. Et kai tosissaan anna lapsesi puristella koiraa kuonosta ja repiä karvoista???? Jos näin on niin voi koira parka!
Sanot vielä että koira on perheenjäsen... Saako koirasi siis silloin repiä lasta hiuksista ja jyrsiä käsistä?
Ajatteleppa hiukan.. Ei se ole lapsi rakkautta että koira alistuu lapsen rääkättäväksi. Meillä on kaksi lasta ja n.2v löytökoira tallinnasta. Kun koira nukkuu lapset antavat sen olla, missään nimessä koiraa ei satuteta millään tavalla. Kun lapset leikkivät ei koiralla ole asiaa lasten huoneisiin, sama jos lapset nukkuvat.
Joku raja on vedettävä siihen mitä lapset saa tehdä koiralle ja päinvastoin...

Niin siis tarkoitin lähinnä sitä että lenkitetään koiraa miten monta tuntia tahansa päivässä, täytyy pissavälien olla siedettäviä. mihin mielestäni 2 lenkkiä päivässä ei riitä. Yrittäkääpä itse käydä 2 kertaa päiväsä pissalla.. Varmaan hyvin epämukavaa! Koira ei niin helposti osaa ilmaista pissahätäänsä, se kun ei osaa puhua jos olette huomanneet!! Ulos pyytäminenkin on vähän niin ja näin. Useat koirat pyytää vasta kun on kova kakkahätä, jos silloinkaan.
Mitä tulee "mieleltään vioittuneisiin" koiriin niin tosiaan varsinainen syy on yleensä siellä narun toisessa päässä. Me ihmiset olemme myöskin eläimiä mikä tuppaa useinkin unohtumaan, ja kaikenlisäksi melko tyhmiä sellaisia.. Kannattaako ottaa se dalmatialainen pieneen asuntoon kun koira on jalostettu alkujansa juoksemaan kärryjen vierellä eli on siis ihmisvoimin miltei mahdotonta tyydyttää koiran liikunnantarve (n70km vrk) ja sitten haukku hajottaa kämpän tekemisenpuutteessa..Tai ei pysy remmissään sillä vartin kusetusreissullaan. MUTTA kun ne on niin kivan näkösiä!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2005 klo 20:57 amelie kirjoitti:

puhut ihan asiaa tuommoisesta koiran pidosta mutta en ihan sanois että ihminen on kuitenkaan niin eläin että sen tarvitsis olla samalla tasolla ja miettiä että miltä minusta tuntuisi... ei niin voi sanoa kun on kyseessä eläin... koira pärjää kyllä n. 3-4 ulkoilutuksella tai yhdellä isolla lenkillä ja pienemmillä kusetuslenkeillä...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2005 klo 13:29 mammalia kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.03.2005 klo 11:56 Santra kirjoitti:
Hyvin ehtii ;) Henkireikä itsellekkin.

Aamulla vähän lyhkäsempi, päivällä toinen pitempi ja illalla sitten myöhempään päivän pisin. Tuossa välillä voi käyttää pikapissilla esim. kun hakee postia ... Vapaapäivinä ohjelmaan voi ottaa sitten vähän lisäliikuntaa.
Vau, missä välissä siivoat ja teet ruuan?

Johan tässä alkaa itseäkin tuo koira taas säälittämään. Pentuna se sai olla kaiket päivät ulkona (kun yksi lenkki saattoi kestää koko päivänkin..) ja nyt enää niin harvoin.. :( Jos jättäisin kodin siivoamatta, hakisin tenaville valmisruuat ja en nukuttaisi päiväunia, enkä välillä riisuisi/pukisi lainkaan, mekin voitaisiin tuollaiseen aikatauluun ehtiä.. ;)

By The Way, olen nikkiä vaihtanut rymättylä. Aikaisemmin tähän ketjuun kirjoittanut sillä nikillä..
Eipä ole tähän mennessä tuottanut ongelmia ;) Reipas ulkoilu kolme/neljä kertaa päivässä antaa energiaa :D Eikä meilläkään harrasteta eineksiä kuin poikkeustilassa...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.03.2005 klo 11:13 Santra kirjoitti:
Eipä ole tähän mennessä tuottanut ongelmia ;) Reipas ulkoilu kolme/neljä kertaa päivässä antaa energiaa :D
:)
No nytpä huomasinkin että pääset ulos myös ilman lapsia. Se kyllä onkin todella henkireikä, silloin joskus kun onnistuu.. Ja säästää huomattavasti aikaa!

Kumpa saatais se rivarin pätkä.. Haaveissa toinen koira, mutta ei kyllä näissä oloissa! :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2005 klo 20:57 amelie kirjoitti:
Koira ei niin helposti osaa ilmaista pissahätäänsä, se kun ei osaa puhua jos olette huomanneet!! Ulos pyytäminenkin on vähän niin ja näin. Useat koirat pyytää vasta kun on kova kakkahätä, jos silloinkaan.
En ole huomannut etteikö koirat osaisi puhua!! Eivät ne ihmistä puhu, mutta koiraa kyllä varsin jouhevasti.
Meillä koira pyytää ulos tulemalla ottamaan katsekontaktin sellainen "tietty ilme" naamalla.
Eli kun vain viitsii kuunnella niin koirat kyllä puhuvat ja pyytävät uloskin.
;)
 
joo joo,eiköhän jokainen koiranomistaja AINA ole ymmärtävinään koiraansa.. Paskan marjat, luullaan vaan. Kyse kun on oman edun ja omantunnon asioista, ne on parempikin nähdä itselle edullisella tavalla!! Kyse on ihan itsesuojelusta. Ettei tule itselle paha mieli. Sykolokiaa, nääs. Itse näen meidät ihmiset yhtenä eläinlajina muiden joukossa.
 
Amelie, sinussa tuntuu olevan vähän rettelöitsijän vikaa... Jos tarkoitit viimeisellä kommentillasi että ihminen ei koskaan opi ymmärtämään koiraansa ja turha yrittää, niin olen ihan erimieltä. Tämä ymmärtämään oppiminen on tietysti pitkä prosessi ja aina voi oppia lisää. Tietoa kannattaa etsiä, koska omaan maalaisjärkeen luottaminenkin voi joskus johtaa koiran inhimillistämiseen, kuten minusta ramus, jonka mielestä koirat keksivät "juonia" imisen päänmenoksi...

Savannahille vastaan vaikka kysymys olikin osoitettu äitykälle. Meillä ei riitä että 2 vuotiaalle kerran pitää luennon miten koiran kanssa pitää olla. Kyllä sitä asiaa täytyy usein kerrata ja pitää puhutteluita. Nyt enää harvemmin tulee tilanteita, että pitää muistuttaa, mutta vielä puolivuotta sitten oli pahimmillaan jokapäiväistä, että sai puuttua siihen miten lapsi tarraa koiraan/häiritsee sen lepoa. Näissä tilanteissa ei aina itse ehdi paikalle ajoissa vaan huomaa esim. koiran vinkaisusta, mitä tapahtuu. Silloin on hyvä jos koira sietää tämän kohtelun, eikä heti käy kiinni lapseen. Päämäärä on tietysti se että koiran ei tarvitse häirintää ja turkista kiskomista kestää.
 
En tarkoittanut että koiraa ei voi ikinä ymmärtää. Tottakai voi. mutta pointtini olikin että liian usein koiraa "ymmärretään" sen kustannuksella. Ja ymmärretään yksistään sellaisia asioita mitä me ihmiset ymmärrämme. Raakaesimerkki ylilihavat koirat; omistajan mielestä koira on koko ajan nälkäinen. Tai vaikka koirapuistokäyttäytyminen. Kun koira ei leiki, se ihmisen mielestä ei nauti olostaan. Vertaamme mielestäni liikaa omia käytöspiirteitämme koiraan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2005 klo 21:27 amelie kirjoitti:
En tarkoittanut että koiraa ei voi ikinä ymmärtää. Tottakai voi. mutta pointtini olikin että liian usein koiraa "ymmärretään" sen kustannuksella. Ja ymmärretään yksistään sellaisia asioita mitä me ihmiset ymmärrämme. Raakaesimerkki ylilihavat koirat; omistajan mielestä koira on koko ajan nälkäinen. Tai vaikka koirapuistokäyttäytyminen. Kun koira ei leiki, se ihmisen mielestä ei nauti olostaan. Vertaamme mielestäni liikaa omia käytöspiirteitämme koiraan.
Ihmekkös kun en ymmärtänyt aikaisempaa kuohahdustasi.. Luulin sen liittyvän kommenttiini puhuuko koira vai ei =)
 
Rankkaahan se aina välillä on...todellakin!Meillä on rottweiler ja 10 kk ikäinen vauva.Koira on äärimmäisen kiltti ja on ottanut vauvan hienosti vastaan...Vahtii vaunujen vierellä,joten kauppaan voi huoleti lähteä koiran jäädessä vaunun viereen.
Lenkkeilen paljon koiran ja vaunujen kanssa ja hyvin on toiminut.koira kuitenkin on minun ja mieheni ei sen hoitoon osallistu...vauvan ollessa aivan pieni koin huonoa omaatuntoa kun en kerinnyt koiraa paljoa huomioimaan. Tällä hetkellä taas säälittää kun vauvamme kiusaa ja seuraa koko ajan koiraamme..Koiran kun olisi saatava levätä rauhassa.Toisinaan huonoina hetkinä rasittaa kun iso koira pyörii jaloissa ja karvaakin lähtee...siivoushullu kun olen!!!
Mutta poiskaan en koiraa kuitenkaan antaisi..on se vaan sellanen ihanan uskollinen ja turvallinen kaveri!!!Mutta toista koiraa en kyllä enää jaksaisi...ja koirat pitäisi aina ja etenkin lapsiperheissä kouluttaa hyvin!!!!
 
Meillä on 2 rottista,1 keskikokoinen sekarotuinen,1kissa ja 1 vuotias tyttö.Toinen lapsemme syntyy joulukuussa.Asutaan kerrostalossa kolmiossa.Muutto isompaan rivariin tämän kuun lopussa.Mieheni on 2 ja puoli vuotta poissa kotoa eli hoidan talouden,koirat ja lapset yksin.Tiukkaa tekee välillä mutta en pystyisi luopumaan koirista tai kissasta.Koirat pääsee VÄHINTÄÄN 3 kertaa päivässä pihalle.Lapsi on niihin aikoihin aina nukkumassa.Koirat tekee pissat ja kakat ja sitten sisälle.Aikaa siihen menee 5-10 minuuttia.Pidemmillä lenkeillä käydään sitten niin että lapsi on mukana ulkoillessa.Yleensä vien ensin esim.2 koiraa ja lapsi rattaissa ja sitten vielä sen yhden.Tyttö yleensä aina räkättää kun katsoo koirien menemistä ulkona...Siivota ehdin samalla kun tyttö nukkuu päivällä ja pienet päikkärit onnistuu jos itseäni väsyttää.Loppu "luppoaikanani" ehdin leikkiä tytön kanssa tai mennä kyläilemään tai vaan olla samalla kun tyttö leikkii.kaikki ötökät ja tyttö tulee mainiosti toimeen keskenään.Tyttö ei saa hakata tai repiä koiria tai kissaa.Jos yrittää semmoista niin kiellän ja neuvon kuinka niitä paijataan.Koirat ei myöskään saa nuolla tyttöä naamasta ja ovat sen jo oppineetkin.Monet ihmettelevät kuinka jaksan ja välillä sitä tulee ihmeteltyä itsekkin kun pinna on tiukalla mutta ulkoilu yleensä helpottaa oloa.Tai se kun tulee kotiin ja 4 karvaturria tulee iloisesti häntä heiluen vastaan.... :p
 
Yhteistyössä