Miten puhua lapsen kanssa kuolemasta?

6-vuotias tytär pelkää, että minä, äitinsä, kuolen. En tiedä mistä on ajatuksen saanut, mutta ei pysty välillä nukkumaan, kun ajatus vaivaa. Eilen illalla itki tämän takia ja takertui minuun kuin takiainen

Mitä ihmettä voin tytölle sanoa?? Olen jo sanonut, että äiti on tässä, eikä ole minnekään menossa, mutta mitä muuta?? Miten saisin lapsen "kuolemanpelon" hälvenemään?

 

Mun nuorimmainen välillä pelkää kamalasti että minä kuolen. "Kysyy ethän äiti kuole huomenna". Olen koittanut puhua ettei kuolemaa tarvitse pelätä eikä sitä kannata miettiä milloin kukakin kuolee. Ja päästänyt peinen valkoisen valheen eli väittänyt etten kuole vielä pitkään aikaan. Todellisuudessa sitä ei kukaan tiedä milloin kuolee.

 

Ei se valehtelemalla hälvene ainakaan.

Nuo olivat vielä vaipoissa, kun aloin asiasta puhua. Ensikosketus asiaan tulee esim.tien poskeen kuolleen eläimen myötä, josta juttua voi viritellä. Siitä lapsi näkee konkreettisesti miten pupu ei enää loiki. Olen sanonut suoraan, että kaikki kuolevat joskus. Ja ettei sitä tiedä milloin kukin kuolee, tämä kulminoitui pikkuveljeni kuoltua alle vkossa syöpädiagnoosista 3v sitten.

Kuolema voi aiheuttaa ikävän ja surun tunteita, en ole peitellyt näitä lapsilta. Toisaalta, olen maininnut, ettei tarvitse esittää suruam jos ei sureta, mutta käyty etiketti läpi. En ole väittänyt olevani kuolematon, mutta olen korostanut sitä, että pidetään huoli omasta terveydestä sekä vältetään turhia riskejä. Olen myös hankkinut lapsille läheisen turvaverkon ja kohtalaisen henkivakuutuskorvauksen, jos minulle jotain kävisi.

Olen tuonut ilmi eri vakaumusten käsityksiä kuolemasta ja kertonut, etten usko kuolemanjälkeiseen elämään.

Jos omia sanoja vaikea löytää, niin kirjastossa aiheesta paljon. Oma äitini luki minulle Veljeni, Leijonamieltä pelkojeni häivyttämiseksi. Ja tärkein: muistot eivät poistu, vaikka joku kuolisikin.

 

Ei se valehtelemalla hälvene ainakaan.

Nuo olivat vielä vaipoissa, kun aloin asiasta puhua. Ensikosketus asiaan tulee esim.tien poskeen kuolleen eläimen myötä, josta juttua voi viritellä. Siitä lapsi näkee konkreettisesti miten pupu ei enää loiki. Olen sanonut suoraan, että kaikki kuolevat joskus. Ja ettei sitä tiedä milloin kukin kuolee, tämä kulminoitui pikkuveljeni kuoltua alle vkossa syöpädiagnoosista 3v sitten.

Kuolema voi aiheuttaa ikävän ja surun tunteita, en ole peitellyt näitä lapsilta. Toisaalta, olen maininnut, ettei tarvitse esittää suruam jos ei sureta, mutta käyty etiketti läpi. En ole väittänyt olevani kuolematon, mutta olen korostanut sitä, että pidetään huoli omasta terveydestä sekä vältetään turhia riskejä. Olen myös hankkinut lapsille läheisen turvaverkon ja kohtalaisen henkivakuutuskorvauksen, jos minulle jotain kävisi.

Olen tuonut ilmi eri vakaumusten käsityksiä kuolemasta ja kertonut, etten usko kuolemanjälkeiseen elämään.

Jos omia sanoja vaikea löytää, niin kirjastossa aiheesta paljon. Oma äitini luki minulle Veljeni, Leijonamieltä pelkojeni häivyttämiseksi. Ja tärkein: muistot eivät poistu, vaikka joku kuolisikin.

Juuri näin on meilläkin käyty asioita läpi. Tuntuu vaan, ettei pelko millään helpota.

 

Kuolema on yhtä luonnollinen osa elämää kuin syntymäkin ja siitä kannattaa puhua myös kaunistelematta tai tekemättä siitä kovin suurta numeroa. Jokainen täältä lähtee eikä kukaan tiedä milloin. Vastaa lapsen kysymyksiin rehellisesti, toki mitenkään asialla mässäilemällä. Kerro, että sulla on aikomus pysyä kuvioissa kauan jos vaan itse voit siihen vaikuttaa

 

[QUOTE="aloittaja";28367979] Juuri näin on meilläkin käyty asioita läpi. Tuntuu vaan, ettei pelko millään helpota.[/QUOTE]

Jos arki ei suju pelkojen vuoksi enää niin sitten lääkäriin. Lapsillekin voi tulla masennus, ahdistusta yms.

 

Kuoleman pelko ja elämän rajallisuuden tajuaminen ylipäätään kuuluu tuohon ikään. Voi kestää tosi pitkäänkin, mikä on tietenkin ikävää mutta ei sinänsä huolestuttavaa.

Me olemme noina aikoina puhuneet konkreettisen kuolemisen lisäksi mm. siitä, mitä erilaisia uskomuksia asiaan liittyy. Lapsi kehitteli myös omia lohdullisia skenaarioitaan. Ja olen sanonut, että äiti kuolee vasta vanhana.

 

Kiitos vastauksista Ei meillä ole asiaa kaunisteltu mitenkään, eikä sillä ns mässäiltykään. Ehdinkin jo googlailla jonkin verran ja ikäänhän se näkyy kuuluvan. Jatkamme siis keskusteluja ja toivotaan että pelot kaikkoaa