Miten saada lapsi itse menemään nukkumaan ?

Meillä 2v4kk tyttö iltaisin valittaa väsymystä, muta itse ei halua mennä nukkumaan. Yleensä minä menen viereen ja heti kohta nukahdankin siihen ennen tyttö. Välillä illat on yhtä painajaista.
Nukkumaan mennään klo 21 tienoilla ja herätään aamuisin 6 jälkeen, myö viikonloppuisin. Sekin on yksi riesa meillä ollut ihan vauva iästä asti, että neiti on aamuvirkku ja on edelleenkin.
 
Meillä oli ihan sama, paitsi poika ei myöntänyt (ei vieläkään myönnä!) olevansa väsynyt. Pari viikkoa ennen 3-v synttäreitä alettiin puhua et sitten kun oot 3v ja jo niin iso, niin sitten tehään niin et rupeet illalla aina yksin nukkumaan.
Ja niin on tehty, nyt reilu kuukausi. Äiti tai isi lukee lyhyen sadun tai laulaa hetken, sitten laitetaan stereoihin rauhallisia lastenlauluja, yövalo päälle ja ovi jätetään ihan kokonaan auki ja mennään jatkamaan normaalia iltaa. Tämä tapahtuu noin klo 19. Poika ei nuku päiväunia ja herää aamulla 7-8.
Melkein joka ilta kyllä meinaa itkettää ja poika kysyy miks pitää jäädä yksin :( Korosetaan vaan aina ettei hän jää yksin, että me kuullaan koko ajan eikä mitään hätää ole ja että tullaan kyllä viereen sitten myöhemmin. Nukutaan siis kaikki samassa huoneessa.
LYKKYÄ TYKÖ!
 
Meillä tämä aisia on kans ajankohtainen. Meidän lapset, 4-v. poika ja 2,5-v. tyttö, ovat oppineet nukahtamaan itse noin kk sitten. Sitä ennen illat olivat todellakin yhtä painajaista! Lapsia piti vuorotellen hyssytellä, silitellä, laulella jne. joskus jopa toista tuntia!

Kerran sitten vain miehen kanssa päätettiin, että nyt loppuu iltahössötykset. Poika oli pitkän aikaa jo pyytänyt Tutles-ukkelia, mutta emme olleet sitä hänelle ostaneet. Sovimme sitten yhdessä, että joulupukki tuo Turtles-ukkelin pojalle ja prinsessanuken tytölle, jos oppivat nukahtamaan itse. Lapset valitsivat lelukirjasta itse mieluisimmat lahjatoiveet. Vieläkin ihmettelen, miten hyvin homma toimi. Ensimmäisestä illasta lähtien lapset jäivät iltasadun jälkeen tosi hyvin makoilemaan omiin sänkyihin, ja nukahtivat sitten pian. Ja tosi hyvin on mennyt siitä asti. Joskus on pientä huutelua olohuoneen puolelle, mutta se ei ole mitään entiseen verrattuna.

Ja joulupukki pitää taatusti lupauksensa. Sen verran tyytyväisiä isä ja äiti ovat tähän tilanteeseen! =) ;)
 
Meillä on aina mennyt itsekseen nukkumaan. Se vaan on ollut niin ihan pienestä pitäen. Esikoinen siirtyi pinnasängystä normaalisänkyyn reilun vuoden ikäisenä ja on aina mennyt itse nukkumaan. Saman on tehnyt kuopus, parina ekana iltana yritti tulla sängystä, mutta kieltämisen jälkeen on pysynyt hyvin. Jos sitä on alkanut opettaa vasta 4- vuotiaana, niin vaikeata voi olla.
 
minusta tässä niin kuin monessa muussakin asiassa lapset ja lasten tarpeet ovat kovin erilaisia.

meidän 5-vuotias tyttö on päivisin hirvittävän reipas ja kyvykäs - ehkä melkein joskus liikaakiin - mutta illalla ja yöllä herkistyy ja näkee painajaisia ym. kyllähän hänet voisi jättää yksin, mutta selvästi hän kaipaa juuri iltaisin läheisyyttä kaikkein eniten. vuotta vanhempi poika taas nimenomaan tarvitsee hiljaisuutta ja rauhaa saadakseen unta. hän on 3-vuotiaasta nukahtanut iltasadun jälkeen itsekseen eikä ole ollut tarvetta tulla sängystä pois.

tietysti kaipaan omaakin aikaa iltaisin, mutat se ei olisi oikea syy jättää tyttöä turvallista kainaloa vaille. ja uskottekos että 5-vuotias osaa jo arvostaa tällaista kohtelua!
 
Mä en ihan ymmärrä mitä sä haet takaa tolla kysymyksellä. Sitäkö et lapsi sanois et "mä oon väsyny, taidan tästä mennä jo yöpuulle" ? Jos sitä odotat niin sitä ei tapahdu koskaan!! Meillä on tyttö 3,5v ja kyllä edelleen tapellaan harva se ilta nukkumaan menemisestä. Se vaan kuuluu vanhemman tehtävään viedä lapsi nukkumaan silloin kun väsymys tulee, ei lapsi sitä itse tee.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.11.2004 klo 20:31 Augustina kirjoitti:

No, joo. Ei pidä ottaa niin tosissaan, "pilkun päälle".
Meillä on vaan illat hakalia kuten myös aikaiset aamutkin.
Meillä kyllä valitellaan iltaisin väsymystä, mutta millään ei malteta rauhoittua sänkyyn. Kaikkia konsteja ollaan kokeiltu, sadut, tarinat, ym.. Ollaan otettu tavaksi joka ilta, että mennään nukkumaan klo 20 jälkeen, mutta siinä sitten saattaa venähtää pitkäksi nukuttamis vaihe. Joka on aika tressaavaa, joka ikinen ilta kuunnella ne itkut ja huudot.
 
Janni79
minulla 3,5v tyttö. nukkui omassa sängyssään ja iltapuuhien satuyms. jälkeen nukahti sinne hyvin, oma huone on. mutta pari kuukautta sitten tuli möröt ja muut pelot, niinpä tyttö nukkunut vieressäni siitä asti. en jaksa tapella asiasta tällä hetkellä. kattellaan sitten keväällä kun tulee valosemmat ajat, jospas möröt häviäis iän myötä. eli sinulle en neuvoja osaa antaa ;)
 
Sidney
Meillä neiti viiään vaan sänkyyn ja toivotetaan hyvät yöt ja annetaan halit ja suukot ja sitten hän nukahtaa itekseen sinne, mutta viellä 2.5 v jouduin ite oleen vieressä kun neiti nukahti, mutta nytten ku on jäänyt tuolla että on viety vaan niin muutaman kuukauden jo, että toivo on korkeella!! Jos menis kohta jo ite sitten sänkyyn ku väsyttää...Kun näin pitkällä jo ollaan!! =)
 
Leppis74
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.11.2004 klo 20:31 Augustina kirjoitti:
Mä en ihan ymmärrä mitä sä haet takaa tolla kysymyksellä. Sitäkö et lapsi sanois et "mä oon väsyny, taidan tästä mennä jo yöpuulle" ? Jos sitä odotat niin sitä ei tapahdu koskaan!! Meillä on tyttö 3,5v ja kyllä edelleen tapellaan harva se ilta nukkumaan menemisestä. Se vaan kuuluu vanhemman tehtävään viedä lapsi nukkumaan silloin kun väsymys tulee, ei lapsi sitä itse tee.
Peesaan. lapsi ei itse osaa vielä tehdä tuota päätöstä. Helpotusta tuo samat iltarutiinit. Meillä toi pelkoihin helpotuksen Mahtikoira joka turvaa yöunet.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.11.2004 klo 14:42 Eveliina kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.11.2004 klo 20:31 Augustina kirjoitti:
Mä en ihan ymmärrä mitä sä haet takaa tolla kysymyksellä. Sitäkö et lapsi sanois et "mä oon väsyny, taidan tästä mennä jo yöpuulle" ? Jos sitä odotat niin sitä ei tapahdu koskaan!! Meillä on tyttö 3,5v ja kyllä edelleen tapellaan harva se ilta nukkumaan menemisestä. Se vaan kuuluu vanhemman tehtävään viedä lapsi nukkumaan silloin kun väsymys tulee, ei lapsi sitä itse tee.
No, joo. Ei pidä ottaa niin tosissaan, "pilkun päälle".
Meillä on vaan illat hakalia kuten myös aikaiset aamutkin.
Meillä kyllä valitellaan iltaisin väsymystä, mutta millään ei malteta rauhoittua sänkyyn. Kaikkia konsteja ollaan kokeiltu, sadut, tarinat, ym.. Ollaan otettu tavaksi joka ilta, että mennään nukkumaan klo 20 jälkeen, mutta siinä sitten saattaa venähtää pitkäksi nukuttamis vaihe. Joka on aika tressaavaa, joka ikinen ilta kuunnella ne itkut ja huudot.
Mä vähän ajattelinkin ettei kukaan voi tollaista oikeasti tarkoittaa, mut kun en oikeen muutenkaan päässy käsitykseen mitä tarkoitit. Se on totta et ottaa pattiin ne joka iltaiset valitukset ja vetkuttelut, meillä ainakin sängyssä pelleillään ja vetkutellaan. Mä otan niihin sellasen linjan et mä en sellasta kattele ja varotan pari kertaa ja jollei usko niin poistun huoneesta ja sanon tulevani takaisin sit kun tyttö on kunnolla. Useimmiten tepsii. Meillä nukuttaminen voi nykyään n. puoli tuntia hammaspesuineen ja iltasatuineen, joskus meni kevyesti kaksikin tuntia!
 
Yhteistyössä