Miten saatte hermot kestämään lasten kanssa?

Ihan käytännön vinkkejä kaipaisin ennenkuin pääni räjähtää. Tuntuu etten nykyään kestä yhtään 2v uhmaa, kiukuttelua ja minussa roikkumista! En ole enää hyvä äiti, enkä kyllä vaimokaan. Mieskään ei kestä rähjäämistäni enää kovin kauan..

Tuntuu ettei lapselta ole hetkenkään rauhaa, ettei minulla ole mitään omaa ja henkilökohtaista. Helkkari tässä talossakaan ei ole muuta lukkoa kuin vessan ovessa, eikä yhtä ainuttakaan paikkaa mitä lapset eivät pääsisi sekoittamaan tai tutkimaan..

 

eikö kenelläkään olisi oikeaa neuvoa..

 

Mulla vallattomat 3v ja 5v, enkä valitettavasti osaa auttaa...

 

esikoisen ollessa vauva mä ihmettelin miten jollain voi olla pinna kireellä oman pienen lapsen kanssa, se on niin ihana ja suloinen ja ties mitä. kun vauva oli 1v10kk, syntyi toinen. siitä eteenpäin puoli vuotta oli tosi ahdistavia tuntemuksia. musta tuntui että taapero vie äitiyden iloa multa, kun mä en voinut vaan nuuskutella sitä ihanaa pientä vauvaa, vaan aina jos meinasin istua tekemättä mitään, tai pyysin vaikka taaperoa syliin, se alkoi heitellä tavaroita tai repiä verhoja tai kiipeillä hyllyissä. jälkeenpäin tajuan, kuinka mustasukkainen se oli. kolmannen syntyessä osasi itse ottaa rennosti. en edes yrittänyt hillitä taaperoa sillä aikaa kun vaikka imetin. paljon helpommalla pääsi kun siivosi vaan jäljet. ja lapsikin antoi nopeesti periksi kun huomasi ettei saa huomiota riehumalla

 

- kaaoksen sietokykyä on pakko kehittää... X((

- kestää keskenerätisyyttä, lukemattomia töitä, joita ei vaan ehdi tehdä! (vaikeeta , tiedän!)

- Huumoria pitää koittaa ottaa mukaan (ei aina onnaa)

-UNTA ÄIDILLE!! VÄSYNYT ÄITI ON USEIN HUONO ÄITI X((

-Selkeä päiväjärjestys; aina samaan aikaan ulos ja syömään... Ei periksiantamista niissä, kuin ehkä vain vieraiden ollessa kylässä voidaan toki syödä eri tavoin - tosin ihan pienten kanssa ei välttämättä onnistu joustaminen??

- lapset syömään ja nukkumaan säännöllisesti --> hekin helpompia!

- omaa aikaa ihan vaikka päikkäreiden aikaan, voiko mies tai joku hoitaa vähän aikaa --> lenkille pääsisit yksin???

LIIKUNTA AUTTAA!

uni on ehkä se tärkein ja pienet hetket omaa aikaa, tarvittaessa enemmänkin, tosin ei auta stressitasoa, jos kotona ei ole huolehdittu silloin perussiisteydestä yms.

JUTTELE MIEHEN KANSSA NÄISTÄ!

TSEMPPIÄ!

 

Selkeä päivärytmi, riittävästi ulkoilua ja muuta liikkumista, riittävästi unta, turhat herkut pois ruokavaliosta, säännöllinen ateriarytmi. Ja tärkeimpänä: äidille oma harrastus, yksin!, ainakin kerran viikossa!

 

Sinun pitää saada ihan oikeaa aikaa itsellesi - hetken hengähdystauko. Jätä lapsi isänsä seuraan ja mene kävelemään. Pistä laput korville ja kuuntele musiikkia. Äiti ja lapsi ovat erillisiä ihmisiä ja äidinkin on osattava laittaa "rajat" itsen ja lapsen välille tästä rajan kadottamisesta kielii tuo ettei sinulla ole mitään omaa ja henkilökohtaista kodissasi.

Jos et pääse pois kun hermo alkaa paukkumaan, mene vaikka parvekkeelle tai ulos ja laita ovi perässäsi kiinni. Keksi lapselle jotain tekemistä siksi aikaa, vaikkapa mielenkiintoinen video tms. Ole näkyvillä lapselle, mutta selin, että saat omaa tilaa.

Ja ei kun tsemppiä. Kyllä se siitä. Toiset lapset ottavat tiukemmin asiat kuin toiset!

 

Selkeä päivärytmi, riittävästi ulkoilua ja muuta liikkumista, riittävästi unta, turhat herkut pois ruokavaliosta, säännöllinen ateriarytmi. Ja tärkeimpänä: äidille oma harrastus, yksin!, ainakin kerran viikossa!

Näistä muut kunnossa, mut harrastuksen voisin hankkia. sellaisen, jota saisin puuhata YKSIN ilman ainuttakaan seuraavaa silmäparia!

 

tarviit ihan OMAA aikaa!!!!

 

Sinun pitää saada ihan oikeaa aikaa itsellesi - hetken hengähdystauko. Jätä lapsi isänsä seuraan ja mene kävelemään. Pistä laput korville ja kuuntele musiikkia. Äiti ja lapsi ovat erillisiä ihmisiä ja äidinkin on osattava laittaa "rajat" itsen ja lapsen välille tästä rajan kadottamisesta kielii tuo ettei sinulla ole mitään omaa ja henkilökohtaista kodissasi.

Jos et pääse pois kun hermo alkaa paukkumaan, mene vaikka parvekkeelle tai ulos ja laita ovi perässäsi kiinni. Keksi lapselle jotain tekemistä siksi aikaa, vaikkapa mielenkiintoinen video tms. Ole näkyvillä lapselle, mutta selin, että saat omaa tilaa.

Ja ei kun tsemppiä. Kyllä se siitä. Toiset lapset ottavat tiukemmin asiat kuin toiset!

Kiitos! Mä jo luulin että olen hulluksi tulossa..

 

Lapset 6v 4v ja 2v. Toi ap:n kirjoitus oli kuin itseni kirjoittama. Mut hei oliko sulla vaan yks lapsi? Meillä kolme, joten kerro kolmella se sun harmistumises, niin tiedät mitä täällä on. Kaikilla joku uhmaikä. Mulla on tosi lyhyt pinna noiden lasten kanssa. Varsinkin 4v on nyt viime aikoina ollut tosi hankala.

Ei ole mullakaan omaa aikaa, ei sukulaisia tai muita hoitajia lapsille. Mies on, joka kyllä niiden kans on. Mut viime aikoina ollut töissä tosi kiireistä. Eli aika paljon yksin olen lasten kans. Mä haluaisin ja yritän noudattaa rutiineja ja kun olen lasten kanssa yksin iin se onnistuu ihan hyvin. mutta tuo mies... se ei ymmärrä mitään säännöllisistä ruoka-ajoista tai että nukkumaan pitäis mennä ajoissa, jos aamulla herätys tai ennenkuin kaikki yliväsyneitä.

Nää pyhät on taas ollut yhtä helvettiä, mies ajattelee että lasten kans voi mennä saunaan puol ysiltä illalla... no silloin pitäis olla melkein nukkumassa kun ovat heränneet ennen kasia. Näin esim. eilen. Kaaoksen sietokykyä... välillä löytyy välillä ei. Just lähti muovikassillinen leluja jemmaan kun niitä ei osattu kerätä lattialta pois, vaikka moooonta kertaa oltiin pyydetty ja varoitettu.

En osaa sanoa muutakuin että meitä on muitakin...valitettavasti.

 

esikoisen ollessa vauva mä ihmettelin miten jollain voi olla pinna kireellä oman pienen lapsen kanssa, se on niin ihana ja suloinen ja ties mitä. kun vauva oli 1v10kk, syntyi toinen. siitä eteenpäin puoli vuotta oli tosi ahdistavia tuntemuksia. musta tuntui että taapero vie äitiyden iloa multa, kun mä en voinut vaan nuuskutella sitä ihanaa pientä vauvaa, vaan aina jos meinasin istua tekemättä mitään, tai pyysin vaikka taaperoa syliin, se alkoi heitellä tavaroita tai repiä verhoja tai kiipeillä hyllyissä. jälkeenpäin tajuan, kuinka mustasukkainen se oli. kolmannen syntyessä osasi itse ottaa rennosti. en edes yrittänyt hillitä taaperoa sillä aikaa kun vaikka imetin. paljon helpommalla pääsi kun siivosi vaan jäljet. ja lapsikin antoi nopeesti periksi kun huomasi ettei saa huomiota riehumalla

Kiitos vinkeistä, tällaista minullakin puolen vuoden päästä tiedossa. Nyt jo hirvittää miten selviän..

 

Kannattaa olla ottamatta asiat niin vakavasti. Pieni sekasorto silloin tällöin ei haittaa yhtään mitään. Meillä lapset 3,5v, 2v3kk ja 5kk ja kämppä on jopa kohtuu siisti. Yritän tehdä ensin lapset tyytyväiseksi esim. lukemalla niiden kanssa ja sitten voin tehdä rauhassa jotain itsekseni kun eivät enää kaipaa niin paljon huomiota.

 

Lapset 6v 4v ja 2v. Toi ap:n kirjoitus oli kuin itseni kirjoittama. Mut hei oliko sulla vaan yks lapsi? Meillä kolme, joten kerro kolmella se sun harmistumises, niin tiedät mitä täällä on. Kaikilla joku uhmaikä. Mulla on tosi lyhyt pinna noiden lasten kanssa. Varsinkin 4v on nyt viime aikoina ollut tosi hankala.

Ei ole mullakaan omaa aikaa, ei sukulaisia tai muita hoitajia lapsille. Mies on, joka kyllä niiden kans on. Mut viime aikoina ollut töissä tosi kiireistä. Eli aika paljon yksin olen lasten kans. Mä haluaisin ja yritän noudattaa rutiineja ja kun olen lasten kanssa yksin iin se onnistuu ihan hyvin. mutta tuo mies... se ei ymmärrä mitään säännöllisistä ruoka-ajoista tai että nukkumaan pitäis mennä ajoissa, jos aamulla herätys tai ennenkuin kaikki yliväsyneitä.

Nää pyhät on taas ollut yhtä helvettiä, mies ajattelee että lasten kans voi mennä saunaan puol ysiltä illalla... no silloin pitäis olla melkein nukkumassa kun ovat heränneet ennen kasia. Näin esim. eilen. Kaaoksen sietokykyä... välillä löytyy välillä ei. Just lähti muovikassillinen leluja jemmaan kun niitä ei osattu kerätä lattialta pois, vaikka moooonta kertaa oltiin pyydetty ja varoitettu.

En osaa sanoa muutakuin että meitä on muitakin...valitettavasti.

Joo olen yrittänyt ajatella, että onhan monella useampiakin lapsia ja ihmetellyt tosiaan, että miten jaksavat ja pystyvät olemaan hyviä äitejä? Mut se ei auta tähän mun tilanteeseen, mulla menee hermot jo yhden kanssa ja ajatuskin siitä että lapsia olisi kolme.. huh huh. Mutta hyvä tietää, että en ole "epänormaali" ajatuksineni

 

Meillä on tänäänkin oltu ulkona jo 3 tuntia tuolla sateessa... Toiset tarvinnee vielä olla. Pää hajoaisi, jos olisin sisällä

Ja pysyy kämppäkin siistinä, kun ei oo kukaan sotkemassa

 

Meillä on tänäänkin oltu ulkona jo 3 tuntia tuolla sateessa... Toiset tarvinnee vielä olla. Pää hajoaisi, jos olisin sisällä

Ja pysyy kämppäkin siistinä, kun ei oo kukaan sotkemassa

toi on muuten, ikävä kyllä totta. vaikkei millään jaksaisi sitä pukemisrumbaa, niin lopputulos on siistimpi koti ja hyväntuulisemmat lapset, kun ne lykkää vähäksi aikaa ulos joka päivä

 

Kannattaa olla ottamatta asiat niin vakavasti. Pieni sekasorto silloin tällöin ei haittaa yhtään mitään. Meillä lapset 3,5v, 2v3kk ja 5kk ja kämppä on jopa kohtuu siisti. Yritän tehdä ensin lapset tyytyväiseksi esim. lukemalla niiden kanssa ja sitten voin tehdä rauhassa jotain itsekseni kun eivät enää kaipaa niin paljon huomiota.

Yritän tehdä näin, siis antaa huomiota, koska tuntuu että hommat menee vain hullummiksi jos lapsi ei saa tiettyä määrää (paljon, joskus suorastaan ahdistavan paljon) huomiota ja yhdessä tekemistä. Ja kun kyse on esikoisesta, niin sehän on tottunut siihen, että äiti on aina "saatavilla". Vaatii siis mua, vaikka isäkin pystyy hoitamaan ja on paljon hoitanutkin (sekä luojan kiitos tekee paljon muitakin kotijuttuja).

En tiedä miksi mua ahdistaa niin paljon etten saa esim rauhassa istua ja juoda kupillista kahvia, kun heti vaaditaan jotain.

 

Nyt mies ulkona lapsen kanssa ja minulla hetki aikaa olla vaan. Mies kyllä välillä menee lapsen kanssa koko päiväksikin mummolaan tai muualle, mutta mun ehkä pitäisi saada pieni hetki yksin joka päivä. Tuntuu että mies saa sen hetkensä joka päivä helpommin kuin minä, ihan luontevasti päivän kuluessa, koska lapsi ei vaadi häntä joka asiaan.

Mistä ihmeestä johtuu, että lapsi niin kiinni minussa vaikka mieskin täysin kykenevä häntä hoitamaan ja on hoitanutkin? Onko tämä vain jokin vaihe, toivottavasti!

 

Mulla aivan sama tilanne kuin ap:llä. Mutta "onneksi" olin leikkauksessa ja sen jälkeen täydellinen lastenhoitokielto. Tämän jälkeen alkoi mennä paremmin kun lapsi hyväksyi muutkin kuin vain äidin.

En osaa muuta sanoi kuin, että hanki apua lastenhoidossa: isä, isovanhemmat, kummit, maksettu lastenhoito ja tämän vapaa-ajan käytät aivan itsellesi.

Toiseksi aika menee nopeasti. Kohta itse yrität saada huomiota lapseltasi

 

Mulla aivan sama tilanne kuin ap:llä. Mutta "onneksi" olin leikkauksessa ja sen jälkeen täydellinen lastenhoitokielto. Tämän jälkeen alkoi mennä paremmin kun lapsi hyväksyi muutkin kuin vain äidin.

En osaa muuta sanoi kuin, että hanki apua lastenhoidossa: isä, isovanhemmat, kummit, maksettu lastenhoito ja tämän vapaa-ajan käytät aivan itsellesi.

Toiseksi aika menee nopeasti. Kohta itse yrität saada huomiota lapseltasi

Tuo viimeinen lause on kyllä totta, vielä sekin aika koittaa..

Suurin ongelma ehkä on, että mun täytyisi lähteä kotoa itsellä pois (tai miehellä ja lapsella), että saisin hetken rauhan. En saa tilaa itselleni tai ajatuksilleni hetkeksikään jos olemme kaikki kotona, koska lapsi haluaa kokoajan minulta jotain. Ja olisin niin mielelläni kotona ja katselisin välillä lapsen ja miehen yhteispuuhiakin. Ne kun sujuvat ihan hyvin kun en ole paikalla, ei lapsi silloin minua tarvitse eikä ikävöi..