vierailija
Olen aivan rikki.
Olemme olleet melkein 20v naimisissa, ja meillä on kolme lasta. Pitkään liittoon on toki mahtunut hyviä ja huonoja aikoja, mutta meillä ei ole ollut sellaisia suuria kriisejä kuin vaikkapa uskottomuutta tai alkoholista aiheutuneita ongelmia.
Viime aikoina on mennyt tasaisesti, mutta kieltämättä elämä on ollut "arjen suorittamista". Olemme molemmat väsyneitä, sillä emme ole olleet kunnon lomalla moneen vuoteen. Itse olen ollut pari kertaa työttömänä lyhyehkön pätkän, mies on pienyrittäjä ja maahanmuuttaja. Asumme kivassa omistusasunnossa, ajamme autolla ja lapsemme harrastavat, mutta rahat ovat tiukalla, mikä aiheuttaa stressiä molemmille.
Itse olen ehdottanut aiemmin, että asuisimme halvemmin, mutta mieheni mielestä se olisi ollut luovuttamista. Hän on kuitenkin väsynyt omaan työhönsä, ja jotta siitä kehkeytyisi helpompi ja tuottoisampi business, tarvittaisiin siihen minun panostani, mutta en vain osaa myydä.
Joka tapauksessa, viime yönä mies herätti minut ja sanoi ettei saa unta, meidän täytyy puhua. Sitten hän vain ilmoitti, että meidän täytyy erota.
Valehtilisin, jos väittäisin, ettei ero ole koskaan käynyt mielessäni, mutta en ole koskaan todella halunnut sitä, Se on tuntunut joskus pahoina hetkinä hyvälle pakokeinolle, mutta kaikesta huolimatta rakastan edelleen miestäni, ja haluaisin tarjota lapsille ehjän kodin.
Olen aivan rikki. Olen huolesta soikeana lasten suhteen. En haluaisi heidän kokevan tätä. Miten järjestetään käytännön asiat? Koti pitää myydä, mistä löydän uuden kodin? Rahat eivät taatusti riitä sen paremmin erillään asuessa.
Yöllä olisin halunnut tarttua puhelimeen, mutta en tiedä, kenelle soittaa. Ero tuntuu valtavalle epäonnistumiselle ja häpeälle. Miten selviän tästä?
Olemme olleet melkein 20v naimisissa, ja meillä on kolme lasta. Pitkään liittoon on toki mahtunut hyviä ja huonoja aikoja, mutta meillä ei ole ollut sellaisia suuria kriisejä kuin vaikkapa uskottomuutta tai alkoholista aiheutuneita ongelmia.
Viime aikoina on mennyt tasaisesti, mutta kieltämättä elämä on ollut "arjen suorittamista". Olemme molemmat väsyneitä, sillä emme ole olleet kunnon lomalla moneen vuoteen. Itse olen ollut pari kertaa työttömänä lyhyehkön pätkän, mies on pienyrittäjä ja maahanmuuttaja. Asumme kivassa omistusasunnossa, ajamme autolla ja lapsemme harrastavat, mutta rahat ovat tiukalla, mikä aiheuttaa stressiä molemmille.
Itse olen ehdottanut aiemmin, että asuisimme halvemmin, mutta mieheni mielestä se olisi ollut luovuttamista. Hän on kuitenkin väsynyt omaan työhönsä, ja jotta siitä kehkeytyisi helpompi ja tuottoisampi business, tarvittaisiin siihen minun panostani, mutta en vain osaa myydä.
Joka tapauksessa, viime yönä mies herätti minut ja sanoi ettei saa unta, meidän täytyy puhua. Sitten hän vain ilmoitti, että meidän täytyy erota.
Valehtilisin, jos väittäisin, ettei ero ole koskaan käynyt mielessäni, mutta en ole koskaan todella halunnut sitä, Se on tuntunut joskus pahoina hetkinä hyvälle pakokeinolle, mutta kaikesta huolimatta rakastan edelleen miestäni, ja haluaisin tarjota lapsille ehjän kodin.
Olen aivan rikki. Olen huolesta soikeana lasten suhteen. En haluaisi heidän kokevan tätä. Miten järjestetään käytännön asiat? Koti pitää myydä, mistä löydän uuden kodin? Rahat eivät taatusti riitä sen paremmin erillään asuessa.
Yöllä olisin halunnut tarttua puhelimeen, mutta en tiedä, kenelle soittaa. Ero tuntuu valtavalle epäonnistumiselle ja häpeälle. Miten selviän tästä?